Kauden päätyttyä huomaan kirjoittamismotivaation olevan alhainen. Eiköhän tämä blogi tähän päätykin, ehkä voisi jonkinlaisen yhteenvedon yrittää tässä vielä loppuvuodesta kirjoittaa.
Mutta tänään voisin kirjata muistiin vielä hataria muistikuviani kahden viikon takaa. Lähdin 20 päivän Berliini-palauttelun jälkeen kokeilemaan maratonia uudestaan vielä Kankaanpäässä. En oikeastaan tiedä miksi, siksi varmaan kun aikuisten SM-maratonille houkuteltiin mukaan. Kuulemma olisi joukkuemitali tiedossa. :)
Olen kerran aikaisemmin juossut kaksi kovavauhtista maratonia 13 päivän sisään, silloin tulokset olivat 2:50 ja 3:08. Nyt palautteluaikaa oli siis viikko enemmän. Ihmeen nopeasti palautuminen tuntui sujuvan, mutta lähdin Kankaanpään nopealle reitille hyviin olosuhteisiin silti aivan ymmyrkäisenä siitä millaiseen vauhtiin yltäisin.
Annoin alkuvauhdin määrittyä sen mukaan mikä hyvältä tuntuu. Täysin yllättäen hyvältä tuntui täsmälleen sama 4.05/km-vauhti kuin Berliinissäkin! Ajattelin, että eipä kai tässä ole syytä jarrutella. Pidin selvänä etten jaksa loppuun asti niin kovaa, mutta antaa nyt mennä niin pitkään kuin jaksan. Puolimatkaan jaksoin ihan helposti, ja väliaika oli sama 1:26 kuin Berliinissäkin. Ainoat ongelmat olivat parilla juoma-asemalla mukin nappaamisessa. Kerran jouduin palaamaan vähän takaisinkin että sain mehut naamariin.
Pian puolimatkan jälkeen kuitenkin porukka, jossa juoksin, alkoi juosta kovempaa. Kiihdytys oli hyvin salakavala. Olisin olettanut, että se olisi vain väsymisestä johtuvaa tunnetta vauhdin kovenemisesta, mutta kello osoitti että kyllä vauhti ihan oikeasti parani. Se parani itse asiassa niin paljon, että 30 km kohdalla olin jo minuutin Berliinin aikaa edellä! Kolme ekaa kymppiä kulkivat Kankaanpäässä ajoin 40.45, 40.40 ja 40.15.
Mutta pelin taisin menettää jo 28 km juoma-aseman kohdalla, kun otin epähuomiossa geelin sijaan suolaa. Näin energiavaje pääsi kasvamaan niin suureksi, että kun 31,5 kilsassa viimein sain geelin popsittua niin se oli jo liian myöhäistä. Välittömästi tuon 31,5 kilsan paalun jälkeen väsähdin totaalisesti. Olisihan se seinä varmaan kyllä piakkoin vastaan tullut vaikka olisin geelin ajallaan saanutkin napattua, mutta ehkä kuitenkin pikkuisen myöhemmin.
Viimeinen kymppi oli sitten sen verran tuskaista raahautumista, että ei jäänyt mielitekoa lähteä yrittämään kahta kilpailuvauhtista maratonia kolmen viikon sisään toiste. Putosin sen aikana omasta porukastani viiden minuutin päähän, mutta selviydyin maaliin sentään niinkin hyvässä ajassa kuin 2:56.56. Se oli paljon parempi mitä olin mitenkään osannut kuvitella tuona päivänä juoksevani!
Oikein mainio päätös kaudelle siis, vaikka olo maalissa olikin kotvan aikaan varsin vastenmielinen. Kolmen tunnin apina on nyt ravistettu niskasta kahteen otteeseen, ja tuli se joukkuehopeakin siinä samalla. :)
Kankaanpään sykekäyrä ei kyllä ollut samalla lailla nätisti nouseva kuin Berliinissä vaan rumasti laskeva. Mutta keskisyke 168 oli silti vain kaksi pykälää Berliiniä alhaisempi.
14.5.2014 täytin 42 vuotta 195 päivää. Koska maratonin pituus on 42,195 km, halusin tuona päivänä juosta maratonin. Maailman ainoa oikeana päivänä järjestetty maraton, jonka löysin, oli Red Island Marathon Warwickin pikkukaupungissa Yhdysvaltojen itärannikolla Rhode Islandissa. Menin sinne siis! Kolmen tunnin alitukseen tähdännyt treeniohjelmani perustui Marius Bakkenin 100 päivän maratonohjelmaan. Alitus ei onnistunut, joten projekti jatkuu: seuraavaksi juoksen Berliinin maratonin 28.9.2014.
Arvaa loppuaikani Red Island Marathonilla 14.5.2014:
Virallinen loppuaikani Red Island Marathonilla oli 3:17.50. Eksyin reitiltä ja juoksin pari kilometriä ylimääräistä. Maratonin täyttyessä väliaika omassa kellossa oli 3:06.30. Uskolliset lukijani jaksoivat luottaa itseni tavoin kolmen tunnin alitukseen. Vain 7 % osasi ennakoida, että päällitän jopa 3:05. Kiitos luottamuksesta! Seuraavaksi hyökkään kolmen tunnin rajan kimppuun Berliinissä 28.9.2014.
lauantai 1. marraskuuta 2014
torstai 2. lokakuuta 2014
Pöljä päivä Berliinissä
Nyt on sitten Berliinin maraton viimein juostu. Monen monituista vuotta se on ollut aikeena, kerran aiemmin olen jo ilmoittautunutkin, mutta nyt vasta sain itseni paikalle. Ja sain jopa hilauduttua maaliinkin, eikä ajassakaan 2:52.48 ole kerrassaan mitään moittimista. Se on kolmanneksi nopein maratonini, ensimmäinen kolmen tunnin alitus viiteen vuoteen ja alittaa optimistisimmatkin toiveeni parilla minuutilla. Puolikkaat olivat 1:25.58 ja 1:26.50. Aika hyvin siihen nähden että Jyväskylässä sain puolimaratoniin kulumaan 1:25.02!
Olen tyytyväinen.
On se ihmeellinen kisa tuo Berliini, en enää yhtään ihmettele että siellä kovia tuloksia tehdään. Kaikkea ei kyllä selitä edes reitin nopeus (sitä paitsi profiilissahan on pitkä ylämäki 25-30 kilsassa!), koko se tunnelma vie jotenkin mennessään. Onnistuinkin saamaan keskisykkeen peräti 170:een, mikä on enemmän kuin koskaan ennen maratonilla. Huvittavaa on sekin, että kahden viikon takaisella puolimaratonilla sain keskisykkeeksi 169. Vauhti puolikkaalla oli 4.02/km, nyt 4.06/km.
Ja kaiken lisäksi sykemittarin GPS mittasi reitille mittaa peräti 42,83 km, mikä on kyllä oudon paljon, mutta eipä ainakaan alimittaisella reitillä tarvi spekuloida.
Tuultakaan ei ollut edes nimeksi, ja lämpötila nousi lähdön 11 asteesta maalin 17:ään, joten ei siinäkään parantamisen varaa olisi, vaikka alussa vähän hirvittikin että tuleekohan kelistä kuitenkin turhan lämmin. Mutta ei tullut. Viimeisen tunnin aikana kyllä jo hiki nousi pintaan, mutta ei se siinä enää mitään haitannut.
Järjestelyt olivat aivan uskomattoman sujuvat. Ainoa miinus tulee siitä, että lähtöpaikalla en löytänyt mistään jätesäkkiä, johon mieluusti olisin pukeutunut. Jossain niitä jaettiin, mutta kukaan ei tiennyt missä! Ja jos tiesi niin siellä niitä ei ainakaan jaettu. Onneksi lämpöä oli kuitenkin puoli tuntia ennen starttia jo sen 10 astetta, niin että kisavaatteissakin juuri ja juuri kyllä tarkeni. Minimalistiset kisavaatteet koostuivat lyhyistä juoksutrikoista, hihattomasta Suomi-paidasta, kompressiosukista, lippiksestä ja Adios Boosteista.
Onneksi pääsin toiseksi etumaiseen lähtöryhmään, niin lähtöviivalta asti sain juosta omaa vauhtiani. Heti lähdökiihdytyksessä oli dramatiikkaa kun joku vikkelän näköinen pieni mies oli nurin maassa. Mutta kilometrin päästä samannäköinen heppu jo kiihdytteli kauheaa vauhtia oikealta porukan ohi. Seuraava kohokohta oli vähän ennen viiden kilometrin paalua, kun huomasin että edelläni eteni joku kävellen. 4.05/km vauhdissa! Panin numeron mieleen ja tarkistin kisan jälkeen, että Jared Tallenthan se siinä oli lenkillä, Pekingin ja Lontoon olympiakisojen 50 km kävelyn hopeamitalisti. Hiipui kyllä loppuaikaan 3:22. Mutta olipa todella kiintoisaa nähdä huipputason kävelyä näin vierestä.
Olin ajatellut, että jos juoksu lähtee hyvin sujumaan, niin 4.09 km-vauhdilla voisi yrittää lähteä liikkeelle. Mutta heti alusta 4.05 tuntui hyvältä kyydiltä, joten annoin mennä sillä. Tuolla samalla vauhdilla menikin sitten lähes koko maraton, sillä vitoset olivat 20.27, 20.23, 20.14, 20.25, 20.40, 20.36, 20.25 ja 20.28, loppu 9.10. Nopeimman vitosen keskivauhti oli siis 4.03 ja hitaimman 4.08. Tosin tuon lopun vauhdiksi jäi 4.11, eli se oli kaikkein hitain pätkä. Voimia ja halua olisi ollut puristaa loppu pikkuisen kovempaakin, mutta vasen pohje alkoi kramppailla heti jos yritin mennä tuota vauhdikkaammin. Joten sen ehdoilla tultiin viimeiset 3 km. Sen verran sain kuitenkin puristettua että juoksun maksimisyke 187 jää vain kolmisen pykälää absoluuttisesta maksimista.
Sykekäyrä oli harvinaislaatuisen komeasti nouseva. Mihinkään tällaiseen en ole pystynyt koskaan ennen muualla kuin Amsterdamin ennätysjuoksussa. Kyllä Bakken jotain tietää, eikös tämän näin pidä mennäkin!
Vaikeaa sanan varsinaisessa merkityksessä ei ollut tosiaan oikeastaan missään vaiheessa kisaa. Kolmessakympissä kun vauhti oli jo jonkin aikaa ollut pikkuisen hiipuva (mitä tosin en ilman kelloa olisi huomannut) vähän odottelin että koskahan vaikeudet alkavat, mutta kun 35:ssäkään ei vielä mitään ongelmia ollut, niin siinä vaiheessa oli jo varsin selvää että kanttausta ei tule. Se on muuten hieno tunne kun sen tajuaa! Neljäs kymppi menikin sitten taas sitä 4.05-vauhtia. Vähän siinä neljännellä kympillä ehkä söin ja join liikaa niin että maha meinasi oireilla, mutta se meni onneksi saman tien ohi. Kaikkiaan söin kuusi geeliä ja join aika monta kertaa vettä. Urheilujuomaa join vain muutaman kerran, sillä ekalla puoliskolla en nähnyt sitä ollenkaan. Suolatabletteja taisi mennä neljä.
Juoma-asematkin tuolla oli niin hienosti toteutettu että kertaakaan ei tarvinnut edes hidastaa vauhtia, saati pysähtyä. Ja kannustus oli sen verran vankkaa, että ei siellä 35 kilsan paikkeilla kerta kaikkiaan kehdannut hidastaa vauhtia. Kyllä siitä vaan kummasti on apua.
Yksi jännä hetki oli jossain 14 km:n paikkeilla, kun joku yhtäkkiä yllättäen talutti polkupyöränsä kadun yli tiiviin juoksijajoukon läpi. Vähällä oli ettei menneet pasmat sekaisin kun yhtäkkiä oli polkupyörä edessä! Kuorossa kuului noin kolmestakymmenestä suusta yhtaikainen "Fuck", ja sekunnin kuluttua yksinäinen vastaus "Fuck YOU".
Kolmenkympin paalulta alkoi selän takaa kiriä suomalaisia rinnalle vähän väliä. Kolmen kanssa siinä ajatuksia ja tsemppauksia vaihdettiin. Yksi putosi aika pian, mutta ihmekö tuo kun oli edellispäivänä jo rullaluistellut reitin läpi (ja sijoittui näköjään yhteistuloksissa kolmanneksi). Toinen meni hyvää kyytiä ohi, mutta jäi sitten kuitenkin pian taakse. Kolmannen kanssa jäätiin sitten juoksemaan yhtä matkaa loppuun asti, välillä aina jompikumpi vähän edellä. Loppusuoralla jouduin kuitenkin antamaan muutaman sekunnin periksi.
Myös Tallinnan maratonilla pari vuotta sitten yhtä matkaa kanssani pitkään juossut Velimir ilmestyi 40 km paalulla takaa ohi. Olin jo jossain aika alkumatkasta ohittanut hänet, mutta kaveri oli saanut hurjasti uutta virtaa ja veti kovaa loppurutistusta. Tosin viimeinen kaksi kilsaa ei sitten ollut enää ihan hirmuinen, kun en lopulta jäänyt 17 sekuntia enempää. Vaikka onhan sitä siinäkin 2,2 kilsalle eroa, ja siksi toisekseen huomasin kisavideoista että Velimir on lasketellut loppuoran kaikessa rauhassa yleisön kanssa seurustellen.
Se pitkä loppusuora oli kyllä aika hieno kokemus. En tiedä pitäisikö se käydä joskus kokemassa uudelleen. Ehkä ei kuitenkaan, kun en kuitenkaan onnistuisi yhtä hyvin kokonaisuudessa ja jäisi vaan huonot muistot Berliinistä.
Maalissa oli joku suomalainen ojentamassa mitalin. Kyseli että näkyikö Stubbia, joka oli kuulemma alle kolmen tunnin vauhdissa. No eipä ollut näkynyt enkä tiennyt että oli edes mukana. Ja lopultahan hän olikin tullut 19 minuuttia jälkeeni maaliin. Sitä en enää muista missä kohtaa kuulin maailmanennätyksen syntymisestä.
Vaikka juoksu oli periaatteessa siis helppo, niin kyllä rasituksen huomasi heti maaliin tultua. Kävely oli valtavan raskasta ja jalat todella väsyneet. Jotenkin sitä oli vaan onnistunut pitämään väsymyksen taka-alalla aina maaliviivalle asti! On se jännä.
Sain kuitenkin raahauduttua maalialueen läpi noutamaan maalioluen ja sitten paistattelemaan päivää isolle ruohoaukealle. Kyllä oli hyvä olo.
Harvinaisen nopeasti rasituksista sitten kuitenkin palauduin. Mailin kävely hostellille oli vielä aika hidasta etenemistä, mutta sitten kun muutaman tunnin lepäilyn jälkeen lähti liikkeelle niin kävely sujui ihan hyvin, rappusiakin pystyi menemään alas suuremmitta kivutta. Samoin seuraavana päivänä.
Seurueellani oli muutenkin varsin hyvä päivä, sillä Salsakid paransi ennätystään 7 minuuttia lukemiin 3:04.25 ja Patkin juoksi 7 km vaikka oli jo päättänyt olla starttaamatta kokonaan.
Hieno reissu oli! Nyt on vähän sellainen onnistuneen maratonin jälkeinen masennus päällä eikä oikein mikään huvita. Mutta katsotaan nyt josko vaikka Kankaanpään maratonille saisi vääntäydyttyä, ei se nyt ainakaan ihan mahdottomalta ajatukselta tällä syömisellä tunnu. Ainahan näitä tekee mieli loppusyksystä kierrellä, mutta harvoin niistä mitään iloisia kokemuksia tulee. Ans kattoo ny.
Mutta huomenna voisi aloittaa joka tapauksessa taas lenkkeilyn. Kävelyähän Berliinissä jo tulikin kisapäivän iltana ja seuraavana päivänä enemmän kuin tarpeeksi. Löytyi siinä ohessa muutama geokätkökin.
Olen tyytyväinen.
On se ihmeellinen kisa tuo Berliini, en enää yhtään ihmettele että siellä kovia tuloksia tehdään. Kaikkea ei kyllä selitä edes reitin nopeus (sitä paitsi profiilissahan on pitkä ylämäki 25-30 kilsassa!), koko se tunnelma vie jotenkin mennessään. Onnistuinkin saamaan keskisykkeen peräti 170:een, mikä on enemmän kuin koskaan ennen maratonilla. Huvittavaa on sekin, että kahden viikon takaisella puolimaratonilla sain keskisykkeeksi 169. Vauhti puolikkaalla oli 4.02/km, nyt 4.06/km.
Ja kaiken lisäksi sykemittarin GPS mittasi reitille mittaa peräti 42,83 km, mikä on kyllä oudon paljon, mutta eipä ainakaan alimittaisella reitillä tarvi spekuloida.
Tuultakaan ei ollut edes nimeksi, ja lämpötila nousi lähdön 11 asteesta maalin 17:ään, joten ei siinäkään parantamisen varaa olisi, vaikka alussa vähän hirvittikin että tuleekohan kelistä kuitenkin turhan lämmin. Mutta ei tullut. Viimeisen tunnin aikana kyllä jo hiki nousi pintaan, mutta ei se siinä enää mitään haitannut.
Järjestelyt olivat aivan uskomattoman sujuvat. Ainoa miinus tulee siitä, että lähtöpaikalla en löytänyt mistään jätesäkkiä, johon mieluusti olisin pukeutunut. Jossain niitä jaettiin, mutta kukaan ei tiennyt missä! Ja jos tiesi niin siellä niitä ei ainakaan jaettu. Onneksi lämpöä oli kuitenkin puoli tuntia ennen starttia jo sen 10 astetta, niin että kisavaatteissakin juuri ja juuri kyllä tarkeni. Minimalistiset kisavaatteet koostuivat lyhyistä juoksutrikoista, hihattomasta Suomi-paidasta, kompressiosukista, lippiksestä ja Adios Boosteista.
Onneksi pääsin toiseksi etumaiseen lähtöryhmään, niin lähtöviivalta asti sain juosta omaa vauhtiani. Heti lähdökiihdytyksessä oli dramatiikkaa kun joku vikkelän näköinen pieni mies oli nurin maassa. Mutta kilometrin päästä samannäköinen heppu jo kiihdytteli kauheaa vauhtia oikealta porukan ohi. Seuraava kohokohta oli vähän ennen viiden kilometrin paalua, kun huomasin että edelläni eteni joku kävellen. 4.05/km vauhdissa! Panin numeron mieleen ja tarkistin kisan jälkeen, että Jared Tallenthan se siinä oli lenkillä, Pekingin ja Lontoon olympiakisojen 50 km kävelyn hopeamitalisti. Hiipui kyllä loppuaikaan 3:22. Mutta olipa todella kiintoisaa nähdä huipputason kävelyä näin vierestä.
Olin ajatellut, että jos juoksu lähtee hyvin sujumaan, niin 4.09 km-vauhdilla voisi yrittää lähteä liikkeelle. Mutta heti alusta 4.05 tuntui hyvältä kyydiltä, joten annoin mennä sillä. Tuolla samalla vauhdilla menikin sitten lähes koko maraton, sillä vitoset olivat 20.27, 20.23, 20.14, 20.25, 20.40, 20.36, 20.25 ja 20.28, loppu 9.10. Nopeimman vitosen keskivauhti oli siis 4.03 ja hitaimman 4.08. Tosin tuon lopun vauhdiksi jäi 4.11, eli se oli kaikkein hitain pätkä. Voimia ja halua olisi ollut puristaa loppu pikkuisen kovempaakin, mutta vasen pohje alkoi kramppailla heti jos yritin mennä tuota vauhdikkaammin. Joten sen ehdoilla tultiin viimeiset 3 km. Sen verran sain kuitenkin puristettua että juoksun maksimisyke 187 jää vain kolmisen pykälää absoluuttisesta maksimista.
Sykekäyrä oli harvinaislaatuisen komeasti nouseva. Mihinkään tällaiseen en ole pystynyt koskaan ennen muualla kuin Amsterdamin ennätysjuoksussa. Kyllä Bakken jotain tietää, eikös tämän näin pidä mennäkin!
Vaikeaa sanan varsinaisessa merkityksessä ei ollut tosiaan oikeastaan missään vaiheessa kisaa. Kolmessakympissä kun vauhti oli jo jonkin aikaa ollut pikkuisen hiipuva (mitä tosin en ilman kelloa olisi huomannut) vähän odottelin että koskahan vaikeudet alkavat, mutta kun 35:ssäkään ei vielä mitään ongelmia ollut, niin siinä vaiheessa oli jo varsin selvää että kanttausta ei tule. Se on muuten hieno tunne kun sen tajuaa! Neljäs kymppi menikin sitten taas sitä 4.05-vauhtia. Vähän siinä neljännellä kympillä ehkä söin ja join liikaa niin että maha meinasi oireilla, mutta se meni onneksi saman tien ohi. Kaikkiaan söin kuusi geeliä ja join aika monta kertaa vettä. Urheilujuomaa join vain muutaman kerran, sillä ekalla puoliskolla en nähnyt sitä ollenkaan. Suolatabletteja taisi mennä neljä.
Juoma-asematkin tuolla oli niin hienosti toteutettu että kertaakaan ei tarvinnut edes hidastaa vauhtia, saati pysähtyä. Ja kannustus oli sen verran vankkaa, että ei siellä 35 kilsan paikkeilla kerta kaikkiaan kehdannut hidastaa vauhtia. Kyllä siitä vaan kummasti on apua.
Yksi jännä hetki oli jossain 14 km:n paikkeilla, kun joku yhtäkkiä yllättäen talutti polkupyöränsä kadun yli tiiviin juoksijajoukon läpi. Vähällä oli ettei menneet pasmat sekaisin kun yhtäkkiä oli polkupyörä edessä! Kuorossa kuului noin kolmestakymmenestä suusta yhtaikainen "Fuck", ja sekunnin kuluttua yksinäinen vastaus "Fuck YOU".
Kolmenkympin paalulta alkoi selän takaa kiriä suomalaisia rinnalle vähän väliä. Kolmen kanssa siinä ajatuksia ja tsemppauksia vaihdettiin. Yksi putosi aika pian, mutta ihmekö tuo kun oli edellispäivänä jo rullaluistellut reitin läpi (ja sijoittui näköjään yhteistuloksissa kolmanneksi). Toinen meni hyvää kyytiä ohi, mutta jäi sitten kuitenkin pian taakse. Kolmannen kanssa jäätiin sitten juoksemaan yhtä matkaa loppuun asti, välillä aina jompikumpi vähän edellä. Loppusuoralla jouduin kuitenkin antamaan muutaman sekunnin periksi.
Myös Tallinnan maratonilla pari vuotta sitten yhtä matkaa kanssani pitkään juossut Velimir ilmestyi 40 km paalulla takaa ohi. Olin jo jossain aika alkumatkasta ohittanut hänet, mutta kaveri oli saanut hurjasti uutta virtaa ja veti kovaa loppurutistusta. Tosin viimeinen kaksi kilsaa ei sitten ollut enää ihan hirmuinen, kun en lopulta jäänyt 17 sekuntia enempää. Vaikka onhan sitä siinäkin 2,2 kilsalle eroa, ja siksi toisekseen huomasin kisavideoista että Velimir on lasketellut loppuoran kaikessa rauhassa yleisön kanssa seurustellen.
Se pitkä loppusuora oli kyllä aika hieno kokemus. En tiedä pitäisikö se käydä joskus kokemassa uudelleen. Ehkä ei kuitenkaan, kun en kuitenkaan onnistuisi yhtä hyvin kokonaisuudessa ja jäisi vaan huonot muistot Berliinistä.
Maalissa oli joku suomalainen ojentamassa mitalin. Kyseli että näkyikö Stubbia, joka oli kuulemma alle kolmen tunnin vauhdissa. No eipä ollut näkynyt enkä tiennyt että oli edes mukana. Ja lopultahan hän olikin tullut 19 minuuttia jälkeeni maaliin. Sitä en enää muista missä kohtaa kuulin maailmanennätyksen syntymisestä.
Vaikka juoksu oli periaatteessa siis helppo, niin kyllä rasituksen huomasi heti maaliin tultua. Kävely oli valtavan raskasta ja jalat todella väsyneet. Jotenkin sitä oli vaan onnistunut pitämään väsymyksen taka-alalla aina maaliviivalle asti! On se jännä.
Sain kuitenkin raahauduttua maalialueen läpi noutamaan maalioluen ja sitten paistattelemaan päivää isolle ruohoaukealle. Kyllä oli hyvä olo.
Harvinaisen nopeasti rasituksista sitten kuitenkin palauduin. Mailin kävely hostellille oli vielä aika hidasta etenemistä, mutta sitten kun muutaman tunnin lepäilyn jälkeen lähti liikkeelle niin kävely sujui ihan hyvin, rappusiakin pystyi menemään alas suuremmitta kivutta. Samoin seuraavana päivänä.
Seurueellani oli muutenkin varsin hyvä päivä, sillä Salsakid paransi ennätystään 7 minuuttia lukemiin 3:04.25 ja Patkin juoksi 7 km vaikka oli jo päättänyt olla starttaamatta kokonaan.
Hieno reissu oli! Nyt on vähän sellainen onnistuneen maratonin jälkeinen masennus päällä eikä oikein mikään huvita. Mutta katsotaan nyt josko vaikka Kankaanpään maratonille saisi vääntäydyttyä, ei se nyt ainakaan ihan mahdottomalta ajatukselta tällä syömisellä tunnu. Ainahan näitä tekee mieli loppusyksystä kierrellä, mutta harvoin niistä mitään iloisia kokemuksia tulee. Ans kattoo ny.
Mutta huomenna voisi aloittaa joka tapauksessa taas lenkkeilyn. Kävelyähän Berliinissä jo tulikin kisapäivän iltana ja seuraavana päivänä enemmän kuin tarpeeksi. Löytyi siinä ohessa muutama geokätkökin.
keskiviikko 24. syyskuuta 2014
Maratonpaino ja viimeistelyvedot
Onpas levoton olo tällaisena päivänä kun ei saa käydä lenkillä. Tai en nyt sitten tiedä olisko siitä varsinaisesti haittaa jos keveellä puolituntisella poikkeaisi, mutta josko nyt koitan kuitenkin keskittyä tankkaamiseen. Ajattelinkin tällä kertaa hoitaa sen pelkällä tankkausjuomalla. Kun sen lisäksi lopettaa herkuista kieltäytymisen, niin luulisi siinä glykogeenivarastojen täyttyvän.
Koska tänään alkoi tankkaus niin tänä aamuna oli virallinen maratonpainon mittaus. Joskus vuosituhannen alussa painoni oli vielä 60 kiloa. Jossain vaiheessa siihen alkoi tulla kilo lisää per vuosi, kunnes lupaavasti alkanut kehitys pysähtyi 65 kiloon, jossa viime vuodet on melko tarkkaan menty. Toissa vuonna paino tosin tipahti hetkellisesti 63 kiloon kun kävin työpaikkaruokalassa, jossa oli poikkeuksellisen herkulliset keitto-salaattilounaat. Mutta kun se loppui niin painokin palasi 65:een.
Kesällä yritin vähän tsempata ruokavaliota, joskos vaikka pari kiloa saisi Berliiniin mennessä pudotettua. Sehän meinaisi taulukoiden mukaan jo aivan hurjaa parannusta maratonaikaan. Kesäloma sotki kuvioita kuitenkin sen verran, että elokuun alussa mittasin sellaiset 65,5 kiloa. Elo- ja syyskuun tsemppaus on sentään hitusen auttanut, sillä tämän aamun tulos oli tämä:
Tankkaushan tuohon tuo sitten 2-3 kiloa lisää siihen mennessä kun Berliinin lähtöviivalla ollaan. Eipä tuosta taida mainittavaa hyötyä juoksuun olla, mutta eipä nyt sitten kuitenkaan haittaakaan.
Eilen oli ohjelmassa maratonvauhtinen viimeistely radalla. Bakken pistää siinä juoksemaan 4*5 minuuttia 2 min palautuksella suunnilleen maratonvauhdilla. Keväällä juhlamaratonin alla toteutus oli tämmöinen (km-vauhti/loppusyke):
4.12/150,
4.10/154,
4.08/156,
4.06/157.
Eilen mentiin näin:
4.09/151,
4.06/157,
4.03/163,
4.00/165.
Pikkaisen tuli siis tuhdimmin tehoin nyt pisteltyä. Toisaalta 4.06-vauhdissa syke oli nyt aivan sama kuin viimeksikin, joten aika lailla samanlaisessa kunnossa tässä varmaan nyt ollaan. Tosin silloin viimeksi tuossa kohtaa oli jo kolme vetoa alla, nyt vain yksi, joten voidaan olla vähän huonommassakin. Tuskin mistään merkittävästä erosta kuitenkaan puhutaan suuntaan taikka toiseen. Kaikki vedot menivät nytkin kyllä hyvin helposti, ainoastaan viimeisessä joutui pikkuisen puristamaan.
Tänään jäljellä 4 päivä.
Koska tänään alkoi tankkaus niin tänä aamuna oli virallinen maratonpainon mittaus. Joskus vuosituhannen alussa painoni oli vielä 60 kiloa. Jossain vaiheessa siihen alkoi tulla kilo lisää per vuosi, kunnes lupaavasti alkanut kehitys pysähtyi 65 kiloon, jossa viime vuodet on melko tarkkaan menty. Toissa vuonna paino tosin tipahti hetkellisesti 63 kiloon kun kävin työpaikkaruokalassa, jossa oli poikkeuksellisen herkulliset keitto-salaattilounaat. Mutta kun se loppui niin painokin palasi 65:een.
Kesällä yritin vähän tsempata ruokavaliota, joskos vaikka pari kiloa saisi Berliiniin mennessä pudotettua. Sehän meinaisi taulukoiden mukaan jo aivan hurjaa parannusta maratonaikaan. Kesäloma sotki kuvioita kuitenkin sen verran, että elokuun alussa mittasin sellaiset 65,5 kiloa. Elo- ja syyskuun tsemppaus on sentään hitusen auttanut, sillä tämän aamun tulos oli tämä:
Tankkaushan tuohon tuo sitten 2-3 kiloa lisää siihen mennessä kun Berliinin lähtöviivalla ollaan. Eipä tuosta taida mainittavaa hyötyä juoksuun olla, mutta eipä nyt sitten kuitenkaan haittaakaan.
Eilen oli ohjelmassa maratonvauhtinen viimeistely radalla. Bakken pistää siinä juoksemaan 4*5 minuuttia 2 min palautuksella suunnilleen maratonvauhdilla. Keväällä juhlamaratonin alla toteutus oli tämmöinen (km-vauhti/loppusyke):
4.12/150,
4.10/154,
4.08/156,
4.06/157.
Eilen mentiin näin:
4.09/151,
4.06/157,
4.03/163,
4.00/165.
Pikkaisen tuli siis tuhdimmin tehoin nyt pisteltyä. Toisaalta 4.06-vauhdissa syke oli nyt aivan sama kuin viimeksikin, joten aika lailla samanlaisessa kunnossa tässä varmaan nyt ollaan. Tosin silloin viimeksi tuossa kohtaa oli jo kolme vetoa alla, nyt vain yksi, joten voidaan olla vähän huonommassakin. Tuskin mistään merkittävästä erosta kuitenkaan puhutaan suuntaan taikka toiseen. Kaikki vedot menivät nytkin kyllä hyvin helposti, ainoastaan viimeisessä joutui pikkuisen puristamaan.
Tänään jäljellä 4 päivä.
tiistai 23. syyskuuta 2014
BB-viikot 13-14
BB-viikko 13 (8.-14.9.):
ma: 20*minuutti, yht. 12 km
ti: lepo
ke: 7,5 km kevyt
to: lepo
pe: 6 km kevyt
la: puolimaraton 1:25.02, yht. 25,5 km
su: lepo
YHT.: 51 km
BB-viikko 14 (15.-21.9.):
ma: lepo
ti: 6 km kevyt
ke: lepo
to: 13 km kevyt
pe: lepo
la: 14,5 km reipas, yht. 17 km
su: lepo
YHT.: 36 km
Alkaa olla se aika treenikaudesta että lepopäiviä on enemmän kuin treenipäiviä. Ovathan nuo lepopäivät joskus vähän turhauttavia kun kiva olisi lenkilläkin käydä, mutta toisaalta sitten kun sinne pääsee niin paremmaltahan se tuntuu. Kaikki treenit ovat kulkeneet hyvin, eipä niistä paljon mitään sen viisaampaa ole sanottavissa.
Flunssa ei ole vieläkään tullut. Nyt aikaa on enää viisi päivää. Tiukalle vetää ehtiikö se ajoissa.
Juuri nyt ovat jalat vielä vähän tukossa, sillä sunnuntai-iltana tuli kolmen tunnin seisoskelu Okean Elzyn keikalla. Tuskinpa tuosta nyt kuitenkaan Berliinin juoksuun haittaa on, kyllä viikossa pienestä seisoskelusta pitäisi ehtiä palautua. Tänään edessä olevaa viimeistä maratonvauhtista se saattaa ehkä vähän häiritäkin, mutta se jää nähtäväksi.
Tänään jäljellä 5 päivää.
ma: 20*minuutti, yht. 12 km
ti: lepo
ke: 7,5 km kevyt
to: lepo
pe: 6 km kevyt
la: puolimaraton 1:25.02, yht. 25,5 km
su: lepo
YHT.: 51 km
BB-viikko 14 (15.-21.9.):
ma: lepo
ti: 6 km kevyt
ke: lepo
to: 13 km kevyt
pe: lepo
la: 14,5 km reipas, yht. 17 km
su: lepo
YHT.: 36 km
Alkaa olla se aika treenikaudesta että lepopäiviä on enemmän kuin treenipäiviä. Ovathan nuo lepopäivät joskus vähän turhauttavia kun kiva olisi lenkilläkin käydä, mutta toisaalta sitten kun sinne pääsee niin paremmaltahan se tuntuu. Kaikki treenit ovat kulkeneet hyvin, eipä niistä paljon mitään sen viisaampaa ole sanottavissa.
Flunssa ei ole vieläkään tullut. Nyt aikaa on enää viisi päivää. Tiukalle vetää ehtiikö se ajoissa.
Juuri nyt ovat jalat vielä vähän tukossa, sillä sunnuntai-iltana tuli kolmen tunnin seisoskelu Okean Elzyn keikalla. Tuskinpa tuosta nyt kuitenkaan Berliinin juoksuun haittaa on, kyllä viikossa pienestä seisoskelusta pitäisi ehtiä palautua. Tänään edessä olevaa viimeistä maratonvauhtista se saattaa ehkä vähän häiritäkin, mutta se jää nähtäväksi.
Tänään jäljellä 5 päivää.
perjantai 19. syyskuuta 2014
Finlandia-puolimaraton 1:25.02
Puolimaraton tuli Jyväskylässä juostua loistokkaissa olosuhteissa. Otti niin koville ettei ole jaksanut mitään kirjotellakaan. Juoksu kulki ihan kivasti, maltillisen alkuvauhdin ansiosta sain tasavauhtisen suorituksenkin. Ainoa miinus oli se, että vauhti ei missään vaiheessa kuitenkaan ollut kovin kummoista. Keskivauhdiksi siunaantui 4.02/km. Eipä siinä mitään, sitähän se Riegel juuri estimoikin. Tosin punajuuriboostia ei näköjään nyt sitten tullut ollenkaan, eikä herkistelykään vauhtia parantanut.
Loppuaika oli siis 1:25.02. Se sentään ilahdutti, että M40-sarjan kakkossijasta sai palkinnoksi paitsi pokaalin, myös ruusun ja kompressiosäärystimet.
Vähän oudolta tuntuu sekin, että keväällä pääsin puolimaratonilla keskivauhtiin 4.01/km ja vieläpä kolme pykälää alemmalla keskisykkeellä. Siitäkin huolimatta, että nyt oli selvästi paremmat olosuhteet ja nopeampi reitti, huomattavasti paremmin treeneistä palautunut tilanne sekä paljon parempi juoksufiilis kaiken kaikkiaan. Vähän on nyt vaikea löytää selkeitä syitä miksi vauhti ei yhtään parantunut.
Viime vuoden puolimaratonit kulkivat vielä vähän päälle 1:20 ja vähän alle 1:23, joten niihin nähden hidastumista on todella paljon. En tiedä voiko ihan noin paljon noin nopeasti panna ikääntymisen piikkiin. Jonkin verran ehkä sen piikkiin, että nyt olen treenannut selkeästi maratonia enkä puolimaratonia varten.
Vielä muutama vuosi sitten läksin puolimaralle aina täpöillä ennätystä yrittämään. Riittävän monen katkeamisen jälkeen yrittäminen loppui ja viime vuosina vauhdinjaot ovat olleet järkevämpiä. Alla vähän tilastoa näistä viime vuosien puolimaratoneista
Päivämäärä: loppuaika (keskivauhti/keskisyke) 10 km väliaika omassa mittarissa:
18.05.2013: 1:20.13 (3.48/173), 10 km 37.41
13.10.2013: 1:22.54 (3.56/168), 10 km 39.15
05.04.2014: 1:24.47 (4.01/166), 10 km 40.16
13.09.2014: 1:25.02 (4.02/169), 10 km 40.05
Eihän tuo nyt suurestikaan mieltä ylentävää katsottavaa ole. Hämmentävän paljon korkeampi on tuon ensimmäisen keskisyke, näyttäisi että sen jälkeen en ole pystynyt ihan täydellä höyryllä näitä juoksemaan. No ehkä joskus vielä, kattellaan.
Kauhean suuresti ei innosta sekään, että Bakken estimoi tästä puolimaratontuloksesta maratonille 3:05.41, mikä olisi jo neljäs kerta peräkkäin näille minuuttiluvuille. Vauhdinjaoksi Bakken ehdottaa sellaista että eka puolisko pitäisi mennä 1:34.42. Olisihan tuo ihan mukavan lokoisa aloitus, mutta en nyt taida sentään ihan noin rennosti malttaa liikahtaa. Riegel estimoi sentään 2:57.17, joskos nyt yrittäisin häntä taas kerran uskoa.
Siitä tämä oli ihan kummallinen puolimaraton että palautuminen on ollut tosi nopeaa! Heti kisan jälkeen pystyin ihan helposti palauttelulenkille ja jo kisapäivän iltana oli oudon tuorevoimainen olo, mutta se vasta kummallista oli että seuraavana päivänä ei ollut oikein mitään jökkiä. Tuntui että olisin ollut ihan valmis jatkamaan treenejä normaalisti. Viime huhtikuun puolikkaan jälkeen oli ihan täysin eri meininki, jalat olivat viikon kipeinä enkä pystynyt minkäänlaiseen järkevään treenailuun.
Olen kuitenkin rajoittanut lenkkeilyä ja käynyt vain parilla kevyellä tässä kuluvan viikon aikana. Kävelyä on kyllä tullut harrastettua aika paljon. Eilisellä lenkillä ja sen jälkeen akillesjänteet olivat ihan kummallisessa juntturassa, joten kyllä siellä jotain kuitenkin tuntuu olevan. Tiistain lenkillä kiersin Kaupin futisnurmella 700 m paljain jaloin, en tiedä olikohan se ihan viisasta, mutta hyvältä tuntui kuitenkin.
Yritän vielä paria reipasvauhtisempaa tässä saada aikaan ennen Berliiniä, muuten pitäisi yrittää jaksaa pysyä paikoillaan.
Tänään jäljellä 9 päivää.
Loppuaika oli siis 1:25.02. Se sentään ilahdutti, että M40-sarjan kakkossijasta sai palkinnoksi paitsi pokaalin, myös ruusun ja kompressiosäärystimet.
Vähän oudolta tuntuu sekin, että keväällä pääsin puolimaratonilla keskivauhtiin 4.01/km ja vieläpä kolme pykälää alemmalla keskisykkeellä. Siitäkin huolimatta, että nyt oli selvästi paremmat olosuhteet ja nopeampi reitti, huomattavasti paremmin treeneistä palautunut tilanne sekä paljon parempi juoksufiilis kaiken kaikkiaan. Vähän on nyt vaikea löytää selkeitä syitä miksi vauhti ei yhtään parantunut.
Viime vuoden puolimaratonit kulkivat vielä vähän päälle 1:20 ja vähän alle 1:23, joten niihin nähden hidastumista on todella paljon. En tiedä voiko ihan noin paljon noin nopeasti panna ikääntymisen piikkiin. Jonkin verran ehkä sen piikkiin, että nyt olen treenannut selkeästi maratonia enkä puolimaratonia varten.
Vielä muutama vuosi sitten läksin puolimaralle aina täpöillä ennätystä yrittämään. Riittävän monen katkeamisen jälkeen yrittäminen loppui ja viime vuosina vauhdinjaot ovat olleet järkevämpiä. Alla vähän tilastoa näistä viime vuosien puolimaratoneista
Päivämäärä: loppuaika (keskivauhti/keskisyke) 10 km väliaika omassa mittarissa:
18.05.2013: 1:20.13 (3.48/173), 10 km 37.41
13.10.2013: 1:22.54 (3.56/168), 10 km 39.15
05.04.2014: 1:24.47 (4.01/166), 10 km 40.16
13.09.2014: 1:25.02 (4.02/169), 10 km 40.05
Eihän tuo nyt suurestikaan mieltä ylentävää katsottavaa ole. Hämmentävän paljon korkeampi on tuon ensimmäisen keskisyke, näyttäisi että sen jälkeen en ole pystynyt ihan täydellä höyryllä näitä juoksemaan. No ehkä joskus vielä, kattellaan.
Kauhean suuresti ei innosta sekään, että Bakken estimoi tästä puolimaratontuloksesta maratonille 3:05.41, mikä olisi jo neljäs kerta peräkkäin näille minuuttiluvuille. Vauhdinjaoksi Bakken ehdottaa sellaista että eka puolisko pitäisi mennä 1:34.42. Olisihan tuo ihan mukavan lokoisa aloitus, mutta en nyt taida sentään ihan noin rennosti malttaa liikahtaa. Riegel estimoi sentään 2:57.17, joskos nyt yrittäisin häntä taas kerran uskoa.
Siitä tämä oli ihan kummallinen puolimaraton että palautuminen on ollut tosi nopeaa! Heti kisan jälkeen pystyin ihan helposti palauttelulenkille ja jo kisapäivän iltana oli oudon tuorevoimainen olo, mutta se vasta kummallista oli että seuraavana päivänä ei ollut oikein mitään jökkiä. Tuntui että olisin ollut ihan valmis jatkamaan treenejä normaalisti. Viime huhtikuun puolikkaan jälkeen oli ihan täysin eri meininki, jalat olivat viikon kipeinä enkä pystynyt minkäänlaiseen järkevään treenailuun.
Olen kuitenkin rajoittanut lenkkeilyä ja käynyt vain parilla kevyellä tässä kuluvan viikon aikana. Kävelyä on kyllä tullut harrastettua aika paljon. Eilisellä lenkillä ja sen jälkeen akillesjänteet olivat ihan kummallisessa juntturassa, joten kyllä siellä jotain kuitenkin tuntuu olevan. Tiistain lenkillä kiersin Kaupin futisnurmella 700 m paljain jaloin, en tiedä olikohan se ihan viisasta, mutta hyvältä tuntui kuitenkin.
Yritän vielä paria reipasvauhtisempaa tässä saada aikaan ennen Berliiniä, muuten pitäisi yrittää jaksaa pysyä paikoillaan.
Tänään jäljellä 9 päivää.
torstai 11. syyskuuta 2014
Punajuuritankkauksen aika
Syötin tänään Riegelille viimeviikkoisen R5-testini tuloksen 4916 metriä ja 18.14 minuuttia. Tulokseksi sain puolimaratonin estimaatin 1:25.23, mikä ei hurraahuutoja generoinut.
Puolimaraton on edessä ylihuomenna Jyväskylässä. Vaikka en nyt varsinaista puolimaratontreeniä ole tehnyt, niin pettymyshän se tavallaan olisi jos näin hyvän treenijakson jälkeen en pääsisi edes alle 1:25. Toisaalta tässä kisassa tärkeintä on se, että kukaan eemeli ei ehtisi edelle. Hazorin uhotessa eksyvänsä Kajaaniin pahimpina kantoina kaskessa ovat Kiptoo ja Mythi. Uskoisin molempien olevan alle 1:25 kunnossa, joten jostain pitää saada minuutteja puristettua ajasta pois.
Toki tein maanantaina vielä yhden vauhtitreenin, joka meni hyvin. Juhanin kanssa juostiin 20 minuutin vetoa puolen minuutin palautuksin. Lopussa tehot nousivat jo ihan hyvälle tasolle, mutta vaikeuksia ei ollut (kummallakaan). Enpä nyt kuitenkaan tiedä sitten voinko olettaa että viiden päivän keventely tämän jälkeen varsinaisesti ehtisi kuntoa puolimaratoniin mennessä ratkaisevasti nostattaa.
Mutta! "Typpioksidi punajuuren muodossa laskee submaksimaalisen suorituksen aikaista hapenkulutusta ja parantaa suorituskykyä raskaan liikunnan aikana. Saatu hyöty kilpailusuorituksen ajassa on noin 1-2 %, mikä on merkittävä huipputasolla, jossa marginaalit ovat pieniä." Näin kirjoitti Juoksija vuosi sitten.
RC Eemeli Cupin huipputasolla submaksimaalisen suorituksen aikaiset marginaalit todellakin ovat pieniä, joten otan 1-2 prosentin kiihdytyksen toki mielihyvin vastaan. Riegelin estimaatista jos otetaan 1-2 prosenttia ajasta pois, päädytään akselille 1:23.41-1:24.32. Siihen kun pystyisi!
En ole ihan varma miten oikeaoppinen punajuuritankkaus kannattaisi tehdä. Juoksijan mukaan vaikutus saavuttaa huippunsa 2,5-3 tuntia punajuuren nauttimisen jälkeen ja loppuu 12-24 tunnin sisään. Ajattelin nyt kuitenkin pohjustaa vaikutusta aloittamalla tankkauksen tänä iltana.
Kippis!
Puolimaraton on edessä ylihuomenna Jyväskylässä. Vaikka en nyt varsinaista puolimaratontreeniä ole tehnyt, niin pettymyshän se tavallaan olisi jos näin hyvän treenijakson jälkeen en pääsisi edes alle 1:25. Toisaalta tässä kisassa tärkeintä on se, että kukaan eemeli ei ehtisi edelle. Hazorin uhotessa eksyvänsä Kajaaniin pahimpina kantoina kaskessa ovat Kiptoo ja Mythi. Uskoisin molempien olevan alle 1:25 kunnossa, joten jostain pitää saada minuutteja puristettua ajasta pois.
Toki tein maanantaina vielä yhden vauhtitreenin, joka meni hyvin. Juhanin kanssa juostiin 20 minuutin vetoa puolen minuutin palautuksin. Lopussa tehot nousivat jo ihan hyvälle tasolle, mutta vaikeuksia ei ollut (kummallakaan). Enpä nyt kuitenkaan tiedä sitten voinko olettaa että viiden päivän keventely tämän jälkeen varsinaisesti ehtisi kuntoa puolimaratoniin mennessä ratkaisevasti nostattaa.
Mutta! "Typpioksidi punajuuren muodossa laskee submaksimaalisen suorituksen aikaista hapenkulutusta ja parantaa suorituskykyä raskaan liikunnan aikana. Saatu hyöty kilpailusuorituksen ajassa on noin 1-2 %, mikä on merkittävä huipputasolla, jossa marginaalit ovat pieniä." Näin kirjoitti Juoksija vuosi sitten.
RC Eemeli Cupin huipputasolla submaksimaalisen suorituksen aikaiset marginaalit todellakin ovat pieniä, joten otan 1-2 prosentin kiihdytyksen toki mielihyvin vastaan. Riegelin estimaatista jos otetaan 1-2 prosenttia ajasta pois, päädytään akselille 1:23.41-1:24.32. Siihen kun pystyisi!
En ole ihan varma miten oikeaoppinen punajuuritankkaus kannattaisi tehdä. Juoksijan mukaan vaikutus saavuttaa huippunsa 2,5-3 tuntia punajuuren nauttimisen jälkeen ja loppuu 12-24 tunnin sisään. Ajattelin nyt kuitenkin pohjustaa vaikutusta aloittamalla tankkauksen tänä iltana.
Kippis!
sunnuntai 7. syyskuuta 2014
BB-viikko 12
BB-viikko 12 pähkinänkuoressa (1.-7.9.):
ma: 32 min reipas + 9 min kiihtyvä, yht. 13,5 km
ti: 5,5 km kevyt
ke: R5 18.14 (3.43/km), yht. 12,5 km
to: lepo
pe: 6 km kevyt
la: 25 km pitkä
su: lepo
Yht.: 62,5 km
Mukavasti alkaa treeni siis keventyä kun kisakuukausi saavutettiin. Maanantain treeni oli vähän rankempi kuin olin etukäteen tajunnutkaan, mutta ihan hyvin se meni. 32-minuuttisen osion keskivauhti ja -syke olivat 4.23/149 sekä päälle juostun 9-minuuttisen 4.05/155. Sen verran tuo vääntö rasitti että olin vähän huolissani miten palaudun keskiviikon testijuoksuun.
Olin kuitenkin testijuoksussa ihan täysin palautunut ja pystyin juoksemaan kunnon mukaisen ajan. Siihen päälle yksi lepopäivä ja yksi kevyt lenkki, minkä jälkeen lauantaina oli ohjelmassa vielä kesän viimeinen pitkä. Onneksi sitä ei tarvinnut juosta yksin, joskin sääolosuhteet olivat sen verran hyvät että helposti se olisi keskenäänkin mennyt. Sitä paitsi kestokin oli vain 2:20 tuntia, ja kaiken kukkuraksi juoksu sujui tosi helposti. Oikein oiva päätös siis tälle intensiivisemmälle 6-viikkoiskaudelle.
Viimeisen kuuden viikon aikana laskin juosseeni 460 km, mikä sisälsi 7 pitkää lenkkiä + yhden likimain pitkän. Onhan tämä parhaita tämän mittaisia treenijaksoja mitä koskaan olen saanut aikaiseksi. Viime keväänä pystyin toteuttamaan Bakkenin ohjelmaa vielä paremmin, mutta silloin ohjelma oli vähän kevyempi kuin tämänkertainen. Silti menin keväällä hetkeksi aivan tukkoon tämän aikana, mitä nyt kuitenkaan ei tapahtunut. Juoksu on sujunut oikeastaan sen paremmin mitä lähemmäs syksyä on tultu.
Seuraavaksi herkistely sen kun tiivistyy. Ensi viikolle on suunniteltu enää neljä juoksu päivää. Niihin sisältyy kahden kevyen lisäksi yksi kovavauhtinen heti alkuviikosta ja puolimaratonin kisa loppuviikosta. Mielenkiintoista on nähdä miten puolimara näistä lähtökohdista irtoaa.
Tänään jäljellä 21 päivää.
ma: 32 min reipas + 9 min kiihtyvä, yht. 13,5 km
ti: 5,5 km kevyt
ke: R5 18.14 (3.43/km), yht. 12,5 km
to: lepo
pe: 6 km kevyt
la: 25 km pitkä
su: lepo
Yht.: 62,5 km
Mukavasti alkaa treeni siis keventyä kun kisakuukausi saavutettiin. Maanantain treeni oli vähän rankempi kuin olin etukäteen tajunnutkaan, mutta ihan hyvin se meni. 32-minuuttisen osion keskivauhti ja -syke olivat 4.23/149 sekä päälle juostun 9-minuuttisen 4.05/155. Sen verran tuo vääntö rasitti että olin vähän huolissani miten palaudun keskiviikon testijuoksuun.
Olin kuitenkin testijuoksussa ihan täysin palautunut ja pystyin juoksemaan kunnon mukaisen ajan. Siihen päälle yksi lepopäivä ja yksi kevyt lenkki, minkä jälkeen lauantaina oli ohjelmassa vielä kesän viimeinen pitkä. Onneksi sitä ei tarvinnut juosta yksin, joskin sääolosuhteet olivat sen verran hyvät että helposti se olisi keskenäänkin mennyt. Sitä paitsi kestokin oli vain 2:20 tuntia, ja kaiken kukkuraksi juoksu sujui tosi helposti. Oikein oiva päätös siis tälle intensiivisemmälle 6-viikkoiskaudelle.
Viimeisen kuuden viikon aikana laskin juosseeni 460 km, mikä sisälsi 7 pitkää lenkkiä + yhden likimain pitkän. Onhan tämä parhaita tämän mittaisia treenijaksoja mitä koskaan olen saanut aikaiseksi. Viime keväänä pystyin toteuttamaan Bakkenin ohjelmaa vielä paremmin, mutta silloin ohjelma oli vähän kevyempi kuin tämänkertainen. Silti menin keväällä hetkeksi aivan tukkoon tämän aikana, mitä nyt kuitenkaan ei tapahtunut. Juoksu on sujunut oikeastaan sen paremmin mitä lähemmäs syksyä on tultu.
Seuraavaksi herkistely sen kun tiivistyy. Ensi viikolle on suunniteltu enää neljä juoksu päivää. Niihin sisältyy kahden kevyen lisäksi yksi kovavauhtinen heti alkuviikosta ja puolimaratonin kisa loppuviikosta. Mielenkiintoista on nähdä miten puolimara näistä lähtökohdista irtoaa.
Tänään jäljellä 21 päivää.
keskiviikko 3. syyskuuta 2014
R5: 18.14
Tänään sai viimeinkin juosta MK:lla! Tosin ei Bakken semmoista ole speksannut, mutta otin vapauden juosta Rauhiksen testivitonen yhtä kaikki. MK-treeni oli kuitenkin pakko saada alle ennen kuin uskallan lähteä puolimaratonia kokeilemaan.
Alla on varsin erinomainen 5,5-viikkoinen treenijakso. Kun yhtään en herkistellyt tälle illalle, niin en olisi yhtään ihmetellyt vaikka treenijumi olisi ollut pahakin, mutta en huomannut minkäänlaista haittaa. Juoksu sujui hämmästyttävän hyvin, ja vaikka näin kovaa ei ole koko vuonna tullut montakaan kilometriä juostua, niin silti homma tuntui ihan luontevalta ja tutulta.
Tokihan se koville otti, mutta niin pitää ottaakin.
Ekat sadat metrit ylämäkeen vielä tuntuivat vaikeilta, mutta aloitin sen verran varovaisella vauhdilla että hyvin pian mukauduin menoon. Vaikka juoksussa oli mukana kovia tekijöitä, niin keltään muulta ei alussa vetohaluja löytynyt, joten sain mennä ihan omaa vauhtiani. Kyllähän se vähän kuumotti kun kavereiden askelet kuuluivat takana, en yhtään ole viime aikoina tämmöiseen tottunut.
Vähän ennen toisen kilometrin täyttymistä rinnalle puski sitten Kerosia kaksin kappalein. Niinpä vauhti alkoikin nousta, sykekin siirtyi sinne paljon kaivatulle MK-alueelle, ja pian Harpatti alkoi pudota porukasta. Puolimatkaan saavuttiin Harpatovitšin kanssa ajassa 9.18, mikä merkitsi km-vauhtia 3.47. Kääntöpaikalla huomasin, että Harpatti oli muutaman sekunnin päässä ja Kiptoo muutaman lisää.
Heti kääntöpaikan jälkeen Leevi kiihdytti ihan uudelle vaihteelle. Olin kovaan vauhdinpitoon tottumattomana tässä kohtaa jo lähtöönsä aika kovilla, käsistäkin alkoi olla tunto jo menetetty, mutta ajattelin että yritän nyt ainakin jonkin aikaa panna hanttiin. Muistan siinä ennen kolmen kilometrin täyttymistä miettineeni, että sen verran kovaa on tultu jo tähän asti, että hyvä treeni tästä on tullut joka tapauksessa, ei niin hirveästi haittaa vaikka lopussa tulisikin sitten kanttaus.
Satamaan saakka jaksoin pistellä Leevin rinnalla, mutta sitten oli pakko jäädä peesiin lepäämään. Rantaraitilla tein vielä pari yritystä nousta rinnalle, mutta ei niistä oikein mitään tullut, kaverilta löytyi aina uutta vastinetta. Lopulta kun matkaa maaliin oli enää puoli kilometriä, saatoin todeta että tää peli on hävitty, olin aivan satavarma että tälle kaverille en pärjää loppukirissä. Niinpä oli aika helppo antaa periksi siinä 300-400 metriä ennen maalia. Eroa syntyikin sitten peräti 12 sekuntia kun rallattelin mukavuusalueella maaliin. Toinen puolisko tuli silti hienosti 8.56, eli km-vauhdilla 3.38 ja keskisykekin oli ihan siedettävä 182. Koko homman aika siis 18.14, keskisyke 175 ja -vauhti 3.42. Maksimisyke 185, mitä voi pitää lähes siedettävänä ottaen huomioon loppukirittömyyden.
Jos tämä olisi ollut kauden tärkein kisa, niin olisi varmaan kyllä kyennyt roikkumaan mukana loppukiriratkaisuun asti, vaan siinä olisi tappio ollut edessä joka tapauksessa. Varmaan oli ihan hyvä ratkaisu jättää aivan viimeiset sekunnin nyt puristamatta, ensi viikon puolimaratoniin kun pitää säästää ne kovimmat paukut. Toivottavasti tästä nyt jotain säästyi.
Olihan se hienoa päästä näin aitiopaikalta seuraamaan miten Kerosten valtikka siirtyi uudelle sukupolvelle. :)
En tiedä sitten mitä pitäisi ajatella siitä että lähes täysin kylmiltään kuntoaan testaamaan lähteneet Kiptoo ja Harpatti jäivät vain parinkymmenen sekunnin päähän. Onhan se tavallaan vähän masentavaa, mutta toisaalta ei ihailemattakaan olla voi.
Mutta eiköhän tämä hyvä veto ollut tähän paikkaan!
Tänään jäljellä 25 päivää.
Alla on varsin erinomainen 5,5-viikkoinen treenijakso. Kun yhtään en herkistellyt tälle illalle, niin en olisi yhtään ihmetellyt vaikka treenijumi olisi ollut pahakin, mutta en huomannut minkäänlaista haittaa. Juoksu sujui hämmästyttävän hyvin, ja vaikka näin kovaa ei ole koko vuonna tullut montakaan kilometriä juostua, niin silti homma tuntui ihan luontevalta ja tutulta.
Tokihan se koville otti, mutta niin pitää ottaakin.
Ekat sadat metrit ylämäkeen vielä tuntuivat vaikeilta, mutta aloitin sen verran varovaisella vauhdilla että hyvin pian mukauduin menoon. Vaikka juoksussa oli mukana kovia tekijöitä, niin keltään muulta ei alussa vetohaluja löytynyt, joten sain mennä ihan omaa vauhtiani. Kyllähän se vähän kuumotti kun kavereiden askelet kuuluivat takana, en yhtään ole viime aikoina tämmöiseen tottunut.
Vähän ennen toisen kilometrin täyttymistä rinnalle puski sitten Kerosia kaksin kappalein. Niinpä vauhti alkoikin nousta, sykekin siirtyi sinne paljon kaivatulle MK-alueelle, ja pian Harpatti alkoi pudota porukasta. Puolimatkaan saavuttiin Harpatovitšin kanssa ajassa 9.18, mikä merkitsi km-vauhtia 3.47. Kääntöpaikalla huomasin, että Harpatti oli muutaman sekunnin päässä ja Kiptoo muutaman lisää.
Heti kääntöpaikan jälkeen Leevi kiihdytti ihan uudelle vaihteelle. Olin kovaan vauhdinpitoon tottumattomana tässä kohtaa jo lähtöönsä aika kovilla, käsistäkin alkoi olla tunto jo menetetty, mutta ajattelin että yritän nyt ainakin jonkin aikaa panna hanttiin. Muistan siinä ennen kolmen kilometrin täyttymistä miettineeni, että sen verran kovaa on tultu jo tähän asti, että hyvä treeni tästä on tullut joka tapauksessa, ei niin hirveästi haittaa vaikka lopussa tulisikin sitten kanttaus.
Satamaan saakka jaksoin pistellä Leevin rinnalla, mutta sitten oli pakko jäädä peesiin lepäämään. Rantaraitilla tein vielä pari yritystä nousta rinnalle, mutta ei niistä oikein mitään tullut, kaverilta löytyi aina uutta vastinetta. Lopulta kun matkaa maaliin oli enää puoli kilometriä, saatoin todeta että tää peli on hävitty, olin aivan satavarma että tälle kaverille en pärjää loppukirissä. Niinpä oli aika helppo antaa periksi siinä 300-400 metriä ennen maalia. Eroa syntyikin sitten peräti 12 sekuntia kun rallattelin mukavuusalueella maaliin. Toinen puolisko tuli silti hienosti 8.56, eli km-vauhdilla 3.38 ja keskisykekin oli ihan siedettävä 182. Koko homman aika siis 18.14, keskisyke 175 ja -vauhti 3.42. Maksimisyke 185, mitä voi pitää lähes siedettävänä ottaen huomioon loppukirittömyyden.
Jos tämä olisi ollut kauden tärkein kisa, niin olisi varmaan kyllä kyennyt roikkumaan mukana loppukiriratkaisuun asti, vaan siinä olisi tappio ollut edessä joka tapauksessa. Varmaan oli ihan hyvä ratkaisu jättää aivan viimeiset sekunnin nyt puristamatta, ensi viikon puolimaratoniin kun pitää säästää ne kovimmat paukut. Toivottavasti tästä nyt jotain säästyi.
Olihan se hienoa päästä näin aitiopaikalta seuraamaan miten Kerosten valtikka siirtyi uudelle sukupolvelle. :)
En tiedä sitten mitä pitäisi ajatella siitä että lähes täysin kylmiltään kuntoaan testaamaan lähteneet Kiptoo ja Harpatti jäivät vain parinkymmenen sekunnin päähän. Onhan se tavallaan vähän masentavaa, mutta toisaalta ei ihailemattakaan olla voi.
Mutta eiköhän tämä hyvä veto ollut tähän paikkaan!
Tänään jäljellä 25 päivää.
sunnuntai 31. elokuuta 2014
BB-viikko 11 ja elokuu
Bakkenin ohjelman 11. viikko tuli tänään valmiiksi ja samalla myös kuluvan vuoden kahdeksas kuukausi. BB-viikko meni aika lailla soveltaen, sillä tässä kohtaa Bakkenin speksissä olisi puolimaratonin kisa, joka omalla kohdallani tulee eteen vasta kahden viikon kuluttua. Tämmöistä tästä syntyi:
BB-viikko 11 (25.-31.8.):
ma: lepo
ti: 8 km kevyt
ke: 15 km, sisältäen tv-reipas 48 min (11,3 km)
to: 10 km kevyt
pe: 33,5 km pitkä
la: 12 heittoa keihäänheittoa + 5 km verryttelyjuoksua
su: 7,5 km kevyt
Yht.: 79 km + keihäskisa
Tähän viikkoon voin olla aivan tyytyväinen. Keskiviikon tv-reipas sujui radalla oikein mukavasta, jos kohta vauhti ei ihan sitä ollut mitä optimistisimmissa haaveissa olin kuvitellut. Perjantain pitkä oli raskas, mutta ei varsinaisesti vaikea. Lauantain keihäänheittokisa painoi jaloissa tänä aamuna, mutta luulen että huomenna se ei enää varsinaisesti paina. Tärkeintä on että mitään uusia vammoja ei ainakaan tullut.
Keppi lensi kisassa ihan kivasti. 400- ja 600-grammaiset sain ihan yhtä kauas kuin toissa kesänäkin, mutta 800-grammainen jäi ikävästi metrin lyhyemmäksi. En tiedä, mielestäni viimeinen heitto onnistui ihan hyvin, mutta jotenkin siinä kai sitten oli liian vähän puhtia takana.
Sitten vielä yhteenvetoa päättyneestä elokuusta:
- Juoksua 354 km / 32,5 h.
- Toiseksi eniten juoksua koskaan (376,5 km elokuussa 2008 ja 350 km elokuussa 2006).
- Ensimmäistä kertaa kuusi pitkää lenkkiä kalenterikuukauden aikana (26,3-33,3 km).
- Kuukauden kuusi pisintä lenkkiä yhteensä 175,5 km. Loput 21 lenkkiä yhteensä 178,5 km.
- Kolme lepipäivää (ensimmäistä kertaa viiteen vuoteen näin vähän).
Tuohan näyttää varsin hyvältä minun mittakaavassani! Monena vuonna juuri elokuu on paras treenikuukauteni, ja niin taisi käydä nytkin. Hyvin pitkälti voi sanoa, että työt Berliiniin on nyt tehty, sillä ainoa varsinaisesti vaativa jäljelläoleva harjoitus on Finlandia puolimarathon. On tuolla vielä yksi pitkä lenkkikin ja vitosen testijuoksua ja sellaista, mutta ei eivät ne enää tässä vaiheessa ohjelmaa paljon tunnu.
Vaikka kesä- ja erityisesti heinäkuu olivatkin huonoja, niin elokuu näyttää nyt siis menneen aivan putkeen. Tokihan siellä oli se yksi viikko mitä piti helpottaa aika lailla, mutta saattaa olla että sekin koituu vain eduksi.
Tässä tilanteessa kun ollaan, niin lienee selvää että jossain vaiheessa syyskuuta tulee flunssa, joka sotkee kaiken. Nähtäväksi jää missä vaiheessa.
Tulevalla viikolla koetan tehdä kovavauhtisen treenin heti maanantai-aamuna. Keskiviikkona on sitten R5 ja lauantaina pitkälenko. Muuten hissutellaan, pidetään lepilomaa ja hypistellään narukerää. Aika paljon jännittää tuon R5-testin tulos. Vaikka määrät ovat nyt olleet hyviä, niin pahaa pelkään ettei tehoja vieläkään irtoa. Mutta jos se yksi kova rykäisy vaikka avaisi hanat, ja Finlandiassa sitten irtoaisi.
Tänään jäljellä 28 päivää.
BB-viikko 11 (25.-31.8.):
ma: lepo
ti: 8 km kevyt
ke: 15 km, sisältäen tv-reipas 48 min (11,3 km)
to: 10 km kevyt
pe: 33,5 km pitkä
la: 12 heittoa keihäänheittoa + 5 km verryttelyjuoksua
su: 7,5 km kevyt
Yht.: 79 km + keihäskisa
Tähän viikkoon voin olla aivan tyytyväinen. Keskiviikon tv-reipas sujui radalla oikein mukavasta, jos kohta vauhti ei ihan sitä ollut mitä optimistisimmissa haaveissa olin kuvitellut. Perjantain pitkä oli raskas, mutta ei varsinaisesti vaikea. Lauantain keihäänheittokisa painoi jaloissa tänä aamuna, mutta luulen että huomenna se ei enää varsinaisesti paina. Tärkeintä on että mitään uusia vammoja ei ainakaan tullut.
Keppi lensi kisassa ihan kivasti. 400- ja 600-grammaiset sain ihan yhtä kauas kuin toissa kesänäkin, mutta 800-grammainen jäi ikävästi metrin lyhyemmäksi. En tiedä, mielestäni viimeinen heitto onnistui ihan hyvin, mutta jotenkin siinä kai sitten oli liian vähän puhtia takana.
Sitten vielä yhteenvetoa päättyneestä elokuusta:
- Juoksua 354 km / 32,5 h.
- Toiseksi eniten juoksua koskaan (376,5 km elokuussa 2008 ja 350 km elokuussa 2006).
- Ensimmäistä kertaa kuusi pitkää lenkkiä kalenterikuukauden aikana (26,3-33,3 km).
- Kuukauden kuusi pisintä lenkkiä yhteensä 175,5 km. Loput 21 lenkkiä yhteensä 178,5 km.
- Kolme lepipäivää (ensimmäistä kertaa viiteen vuoteen näin vähän).
Tuohan näyttää varsin hyvältä minun mittakaavassani! Monena vuonna juuri elokuu on paras treenikuukauteni, ja niin taisi käydä nytkin. Hyvin pitkälti voi sanoa, että työt Berliiniin on nyt tehty, sillä ainoa varsinaisesti vaativa jäljelläoleva harjoitus on Finlandia puolimarathon. On tuolla vielä yksi pitkä lenkkikin ja vitosen testijuoksua ja sellaista, mutta ei eivät ne enää tässä vaiheessa ohjelmaa paljon tunnu.
Vaikka kesä- ja erityisesti heinäkuu olivatkin huonoja, niin elokuu näyttää nyt siis menneen aivan putkeen. Tokihan siellä oli se yksi viikko mitä piti helpottaa aika lailla, mutta saattaa olla että sekin koituu vain eduksi.
Tässä tilanteessa kun ollaan, niin lienee selvää että jossain vaiheessa syyskuuta tulee flunssa, joka sotkee kaiken. Nähtäväksi jää missä vaiheessa.
Tulevalla viikolla koetan tehdä kovavauhtisen treenin heti maanantai-aamuna. Keskiviikkona on sitten R5 ja lauantaina pitkälenko. Muuten hissutellaan, pidetään lepilomaa ja hypistellään narukerää. Aika paljon jännittää tuon R5-testin tulos. Vaikka määrät ovat nyt olleet hyviä, niin pahaa pelkään ettei tehoja vieläkään irtoa. Mutta jos se yksi kova rykäisy vaikka avaisi hanat, ja Finlandiassa sitten irtoaisi.
Tänään jäljellä 28 päivää.
tiistai 26. elokuuta 2014
Polkuvuorijuoksukisa Siperiassa
Vietin heinäkuun Siperiassa ja tietysti halusin osallistua jonkinlaiseen juoksukisaan, enhän ollut koskaan ennen kisannut Aasiassa. Ensimmäiset pari viikkoa olin paikoillani Krasnojarskissa. Kävikin niin onnekkaasti, että maanmainiosta venäläisten juoksutapahtumien kalenterista probeg.org löytyi heinäkuun toiselle sunnuntaille merkattu kisa nimeltä Probeg-perehod "Krasnojarskie stolby". Erityisen ilahduttavaa tämä oli siksi, että olin myös edelliskesänä Krasnojarskissa, mutta jouduin matkustamaan muualle siksi viikonlopuksi kun tuo kisa järjestettiin. Mutta nyt pääsisin mukaan!
Krasnojarsk
Krasnojarsk on miljoonan asukkaan vilkas, moderni ja eläväinen teollisuuskaupunki eteläisessä Keski-Siperiassa. Itse asiassa se ei sijaitse varmaan kaukanakaan Venäjän maantieteellisestä keskipisteestä. Ilmasto on rajun mannermainen: talvet ovat hyytävän kylmiä, kesät kuivia ja kuumia.
Kuumuutta lukuun ottamatta Krasnojarskissa on venäläiseksi suurkaupungiksi harvinaisen hyvät lenkkeilyolosuhteet. Jenisei-joessa on nimittäin kaupungin kohdalla suuri, 150 hehtaarin kokoinen Tatyšev-saari, joka on omistettu täysin ulkoilulle. Saaren toinen puolisko on rakennettu täyteen asfalttibaanoja ja erilaisia urheilukenttiä, toinen taas on lähes luonnontilaista metsikköä ja niittyä. Siellä riittää siis niin maantie- kuin maastojuoksuväyliäkin paineltavaksi eikä autoja ole lainkaan! Rakennettu puoli on kyllä iltaisin ja viikonloppuisin täynnä rullaluistelijoita, pyöräilijöitä ja kävelijöitä, mutta kyllä sinne silti hyvin sekaan mahtuu. Tämä on ehkäpä paras kaupunkipuisto mitä tiedän!
Kaupunkia halkoo maailman viidenneksi pisin joki, Jenisei, jonka rantatöyräät nousevat uljaan jyrkkinä niin, että kukkulat nousevat parin kilometrin päässä joesta noin puolen kilometrin korkeuteen. Oikealla rannalla kukkuloille on muodostunut taigan keskelle hämmästyttäviä, valtavia kivipaaseja ("Krasnojarskie stolby"), jotka lienevät kaupungin ykkösnähtävyys. Niille on perustettu jopa luonnonpuisto, johon on kuitenkin avattu polkuja ulkoilijoiden tallattavaksi.
Probeg-perehod "Krasnojarskie stolby"
Juoksukisan speksi oli, että luonnonpuiston sisäänkäynniltä juostaan 7,5 km ylämäkeen kohti kivipaaseja ja sitten sama takaisin. Olin ensisijaisesti hakemassa vitosen kisaa, joten harkitsin pitkään osallistumista lyhyemmällä ja tasaisemmalla kahden kilometrin reitillä juostavaan 6 km kisaan. Tulin kuitenkin siihen tulokseen, että kun tänne kerran olen tullut niin haluan toki kokea pitemmän reitin. Voinhan tehdä vaikka niin, että hölkkäilen ylämäkiosuuden rauhassa ja tulen sitten vasta alamäkeen kovaa.
Kisa oli alkamassa sunnuntaina klo 10. Jo koko viikko oli ollut valtaisan helteinen, mutta tästä päivästä oli tulossa koko kesän kuumin. Jo aamu oli hyvin lämmin, mutta onneksi pahin helle iskisi vasta puoliltapäivin. Kisa-ajankohta oli siis ihan järkevä. Kisatoimiston piti aueta yhdeksältä, mutta en löytänyt mistään ketään. Kun luonnonpuiston henkilökuntakaan ei tiennyt kisasta mitään, niin älysin viimein vilkaista kännykästäni kisan kotisivua. Siellä ilmoitettiinkin, että kisa oli siirretty viikolla myöhempään. Varmaankin helteisen sään takia, ajattelin. Ihan fiksu veto, mutta harmittihan se kun kisa jäisi taas väliin. Viikon päästä en enää mukaan pääse.
Gremjatšaja griva
Siirryin sitten lähimpään kahvilaan aamukahveelle miettimään päivän tekemisiä uusiksi. Sääennuste lupasi iltapäivälle 36 astetta varjossa + aurinkoista, joten paljoa ei varmaan jaksaisi tehdä. Siinä kahvia lipitellessäni tulin sitten vilkaisseeksi kisasivuja uudelleen, ja nyt huomasinkin että siellähän mainostettiin vaihtoehtoista kisaa tälle samalle päivälle! Kisan nimi oli Gremjatšaja griva (tämä lienee kisareitillä olevien kukkuloiden nimi, kääntyy jotakuinkin jokiharjanteeksi) ja se näytti olevan aitoa polkujuoksua, järjestäjänä oli paikallinen rogaining-seura. Matkavaihtoehtoina olivat 7,5 km, 16 km ja 32 km. Tajusin, että tuollainen 7,5 kilometriähän olisi mulle juuri passeli! Lähtö olisi klo 12. Se tuntui ihmeen myöhäiseltä sään huomioon ottaen, mutta ajattelin että kyllä tuollaisen matkan aina jaksaisin juosta. Olin varautunut vain maantiejuoksuun, joten tossuvalikoimaksi mukana olivat vain siihen soveltuvat Sky Speedit, mutta kai niillä nyt maastorymystäkin aina selviää.
Pieni ongelma oli se, että kisapaikka oli ihan toisella puolen kaupunkia, parinkymmenen kilometrin päässä. Mutta laskeskelin että taksilla ehdin vielä mukaan, ja niinhän sitten olinkin perillä Vetlužankan hiihtostadionilla jo ennen klo 11:tä. Kisasivuilla ei mainittu jälki-ilmoittautumismahdollisuutta lainkaan, mutta toiveikkaana menin jonon hännille. Ja tokihan jälki-ilmoittautuminen 400 ruplan hinnalla onnistuikin, mainiota!
Mutta valitettavasti 7,5 km matkalle en voisi osallistua. Tilanne oli nimittäin sellainen, että sille matkalle oli ilmoittautunut ennakkoon vain naisia, lapsia ja vanhuksia. Kuka keski-ikäinen musikka nyt tuommoiselle matkalle lähtisi kun tarjolla on 16 ja 32 kilometriäkin! Ja uusia sarjoja ei numerolappujen jakaja enää voinut perustaa. Joten saisin kyllä juosta, mutta voin osallistua vain pitemmille matkoille. Tässä vaiheessa elohopea kipusi jo 30 asteen tuolle puolelle, eikä päätös ollut vaikea. Otin siis 16 kilometrin numerolapun.
Startti vielä vähän viivästyi niin, että lähtöpaikalle metsän laitaan kokoonnuttiin vasta puoli yhden aikaan. Tässä vaiheessa lämpöä alkoi olla jo täydet 35 astetta ja keskipäivän aurinko porotti täydeltä terältä. Tuntui täydeltä hulluudelta lähteä juoksemaan kilpaa moisissa olosuhteissa, mutta kun ei kisan perumisesta tai matkojen lyhentämisestä mitään puhuttu, niin ajattelin että ei kai tässä sitten mitään. Koskaan ennen en ollut kisannut edes 30 asteessa, joten tulisi ainakin uusi kokemus.
Reittikartta näytti hieman huolestuttavalta. Koko 16 kilometrin lenkki koostui oikeastaan pelkästään mäistä; nousua oli 770 metrin verran, ja laskua yhtä paljon. Korkeuseroa olisi 245 metriä. Aloin hahmottaa, että tässähän on kyse ihan täysimittaisesta vuorijuoksusta. 35 asteen helteessä! Toki osa reitistä kulki kaikeksi onneksi metsän varjoissa, mutta ainakin puolet oli silti täydessä auringonpaisteessa. Seitsemän kilometrin paikkeilla oli sentään yksi juoma-asema, mutta se oli ainut koko reitillä. Itselläni oli mukana 6 desin juomapullo, sillä oli pärjättävä. Ajattelin ettei kilpajuoksua tällä kelillä ole mitään järkeä harkitakaan. Päätin hölkkäillä ainakin ensimmäisen kympin rauhallisesti ja tulla sitten lopun kovaa.
Matkaan
16 ja 32 kilometrin menijät starttasivat yhtaikaa, edellistä lähti taivaltamaan 35 juoksijaa ja jälkimmäistä 16. Pisimmän matkan juoksijoiden reitti oli kaksi kertaa sama 16 kilometrin reitti, joka meillä oli kierrettävänä kerran. Lyhimmän matkavaihtoehdon 13 juoksijaa lähtivät sitten vähän meidän peräämme omassa lähdössään.
Ensimmäiset kilometrit juostiin pääosin metsän suojassa hyväkuntoisella, mutta kapealla polulla, johon mahtui 1-2 juoksijaa rinnakkain. Polun kunto oli todellakin nautinnollinen, sitä oli ilo juosta kun siinä ei ollut juuri minkäänlaista kivikkoa tai juurakkoa eikä märkyyttäkään. Kuumuus tuntui jo ikävältä, mutta ei sietämättömältä. Muistan ajatelleeni, että eihän tämä nyt niin paha rasti olekaan. Melkein teki mieli kiihdyttää vauhtia.
Ensimmäiset lähes neljä kilometriä olivat jatkuvaa loivaa ylämäkeä. Rauhallisestikin ottaen sykkeeni pyöri anaerobisissa lukemissa, 150-160:ssa, vauhti oli sellaista 7 min/km. Nämä kilometrit olivat selkeästi kisan miellyttävin vaihe. Vettäkään ei tarvinnut säännöstellä, kun jo 7 km kohdalla oli odottamassa tankkauspiste.
Neljännen kilometrin täyttyessä saavuimme Nikolajevskaja Sopka -kukkulan huipulle, josta oli hulppea näköala kohti Jeniseitä. Pysähdyin ihailemaan sitä ihan valokuvan ottamisen verran ja säntäsin sitten alamäkeen muiden perään. Tässä vaiheessa tultiin ulos metsästä täyteen auringonpaisteeseen. Alun loivasti mutkittelevaa alamäkeä oli vielä ihan kiva tulla alas auringossakin, mutta pian reitti ohjautui menemään erittäin jyrkkää rinnettä suoraan alas. Tuota mäkeä en maantielenkkareillani voinut kuvitellakaan juoksevani, kävellenkään en päässyt sitä pystyssä pysyen alas. Jotenkin kuitenkin mäen juurelle lopulta vahingoittumattomana selvisin, mutta kyllä siinä aika eriskummallisia koreografioita vaadittiin.
Tämän jälkeen käytiin vielä pienemmän kukkulan päällä ennen kuin laskeuduttiin sieltä 6,7 km kohdalla odottaneelle huoltoasemalle, jonne saavuin 49 minuutin ajassa. Keskivauhtini oli tässä vaiheessa noin 7.30/km. Alamäkien jälkeen se siis hidastui alun ylämäkiosuudesta! Kaikesta huolimatta syke pysyi alamäissäkin anaerobisella puolella.
Otin juomapisteen virkistystauon pitemmän kaavan mukaan, vietin siinä 2-3 minuuttia. Join urheilujuomaa useamman mukillisen ja napsin kaikkia muitakin tarjollaolleita eväitä. En nyt enää muista mitä kaikkea siellä oli, mutta ainakin jotain hedelmiä ja glukoositabletteja. Ne oli varmaankin ensisijaisesti 32 kilometrin menijöille tarkoitettu, mutta ystävällinen talkooväki lupasi että saan ottaa kaikkea niin paljon kuin haluan. Täyttäessäni vielä kuuden desin juomapulloani urheilujuomalla tuli paikalle yksi juoksija, jolla ei ollut mitään juomaa itsellään mukana ja joka ei myöskään pysähtynyt millään lailla tankkaamaan. Huusi vaan perään että hyvin kulkee! Oli ihan ällikällä lyöty, meinaako tuo todella juosta koko reitin ilman tipan tippaa?
Toinen puolisko
Matka jatkui taas reippaaseen, mutta juostavaan ylämäkeen. Heti juottopisteen jälkeen kuumuus hyökkäsi päälle täydellä vyöryllä. Kadutti saman tien etten ollut kehdannut tuhlata juoma-aseman vettä pään kasteluun. Olihan kyllä luvattu, että kaikkea saa käyttää rajattomasti, mutta ajattelin että venäläisen mielenlaadun tuntien se ei välttämättä tarkoita sitä että vettä myös toisen kierroksen juoksijoille varmasti riittäisi.
Päässä kuumotti ihan hirvittävän paljon. Mutta ei kauaskaan tarvinnut raahautua, kun etuoikealta alkoi kuulua juoksevan veden ääni! Kävi jo mielessä että houreilenkohan omiani, mutta ei, kyllä siellä jossain ihan selvästi puro solisee. Päätin poiketa reitiltä ja käydä kastautumassa siinä, vesi olisi varmaankin jäätävän kylmää ja tuntuisi taivaalliselta. Juostuani vähän matkaa ääntä kohti tajusin kuitenkin, että välissämme oli hyvin tiivis pöheikkö. Alueella on valtavasti punkkeja, joten en kerta kaikkiaan uskaltanut lähteä raivaamaan tietäni pöheikön läpi. En tiedä olisinko siitä päässytkään, sen verran tiivis se oli.
Löysin kuitenkin kiertotien, jonkinlainen poluntapainen johti sieltä solinaa kohti. Sekin kuitenkin päätyi aikamoiseen pöheikköön sekä jyrkkään alamäkeen, ja kun lisäksi näytti että veden ääreen lienee vielä joka tapauksessa useamman minuutin matka, päätin lopulta sitten kuitenkin antaa asian olla ja kääntyä takaisin.
Pian sain sitäkin päätöstä katua.
Harharetkeeni meni aikaa semmoinen kaksi minuuttia. Kun palasin reitille alkoi armottoman jyrkkä ylämäki. Vauhtini näyttää pudonneen tässä lähes 30 minuuttiin per kilometri. Hetken aikaa olin epävarma pääsenkö huipulle kävellenkään. Kyllä olisi purossa viilenneenä kelvannut tätä kavuta, mutta nyt työstäminen oli kyllä kauhean vaikeata. Mäen loppupuolella ohitin yhden kilpailijan, jota yritin ohimennessäni (hämmästyttävää että joku pystyi etenemään vielä hitaammin) vähän jututtamaan. Viisikymppisen miehen katse oli lasittunut, mutta kyllä hän jotain pystyi vastaamaan. Hetken mietin pitäisikö hänen nousuaan jäädä valvomaan, mutta ei tilanne niin pahalta kuitenkaan vaikuttanut, joten jatkoin omaa tahtiani.
Seuraavista kilometreistä minulla ei ole kauhean tarkkoja muistikuvia. Välillä mentiin ylä- ja välillä alamäkeen. Maasto oli välillä täysin juostavaa ja välillä juuri ja juuri käveltävää. Välillä oltiin auringossa ja välillä varjossa. Aloin tajuta, että minulla menee juoma-asemalta maaliin reippaasti toista tuntia, joten kuuden desin juomapullo oli auttamatta aivan liian pieni. Juoda olisi voinut oikeastaan koko ajan. Yritin edes vähän säännöstellä nestettä, mutta tulin kuitenkin hörppineeksi sitä vähän liian nopeasti. Yksi syy tähän oli se, että olin jotenkin tullut siihen käsitykseen että 10,5 kilometrissä olisi vielä toinenkin juottola, mutta eihän siellä mitään ollut.
Reitin kovimman ylämäen kuitenkin muistan, se oli 11. kilometri. Olin jo edellisessä nousussa ohittanut pari väsähtänyttä (toinen taisi olla se, joka ilman juomia suhahti juoma-asemalla ohi). Jyrkän laskun jälkeen lähdettiin sitten tähän tiukimpaan nousuun kohti Vidovkan kukkulaa. Koko kilometri oli jyrkkää nousua metsän laidassa ilman varjoa. Sain siihen kulumaan yli 17 minuuttia keskisykkeellä 163. Mäen varrella ohitin taas yhden väsähtäneen. Tämä oli löytänyt varjoa yhden puun takaa ja nojaili siinä puuta vasten. Jouduin taas miettimään pitäisikö pysähtyä auttamaan, pitäisikö tarjota juotavaa. Juomani oli kuitenkin jo aivan vähissä, joten paljon sitä ei olisi pystynyt antamaan. Tiesin myös, että heti takanani tulee ainakin kolme kilpailijaa, joten päädyin sitten kuitenkin jatkamaan matkaa. En tiedä, tyyppi oli toki kyllä tajuissaan, mutta sen verran heikossa hapessa että näin jälkeenpäin ajatellen kaduttaa. Kyllä olisi pitänyt pysähtyä.
Olin sen verran uuvuksissa itsekin (eka kymppihän piti ottaa kevyesti ja sitten rullailla loppukiriin, hehheh) että arviointi- ja päätöksentekokyky eivät olleet enää ehkä ihan priimaa. No, raahauduin kuitenkin mäen päälle, jossa ohitin vielä yhden kilpakumppanin.
Reitin viimeiset viisi kilometriä olivat onneksi ylivoimaisesti vauhdikkaimmat. Vaikka juotava loppuikin ja vaikka rasitus alkoi painaa, niin alamäkivoittoisella osuudella kykenin pitämään ihan kelpoisaa vauhtia vaikka vilunväreet jo alkoivat kiusata matkantekoa, sen verran paljon rupesi nestehukkaa olemaan. Matkamittarista voi lukea lopun kilometriajoiksi 6.12, 5.08, 5.54, 5.02 ja 4.20. Hienoisen loppukirin siis pystyin kuitenkin kehittämään vaikka ei nyt ihan sellaista vitosen kisan korvaajaa mitä olin kaavaillut. Lopussa meinasi tulla jopa ihan kirikamppailukin, mutta onneksi sain sen ratkaistua jo parisataa metriä ennen maalia edukseni.
Maalissa
Loput treenidatat ovat osoitteessa https://www.polarpersonaltrainer.com/shared/exercise.ftl?shareTag=c9167a4232511d1c46dcad4d9e2f9f24.
Aikaa tuhraantui 2:08 tuntia ja reitin pituudeksi järjestäjät julistivat 16,8 km. Omaan mittariini tuli kyllä vain 16,2 km ja siinäkin on puroseikkailustani parisataa metriä ylimääräistä. Kilometrivauhti oli omassa mittarissa tasan 8 min/km ja keskisyke 157. Kyllähän tämä olisi hieno reitti juostavaksi ollut parikymmentä astetta viileämmässä kelissä, mutta ehkä sillä näinkin ainakin jonkinlainen treenivaikutus oli, jos nyt jotain positiivista on haettava. Onneksi ei sentään tarvinnut lähteä toiselle kierrokselle kuten joidenkin muiden! En ikimaailmassa olisi selvinnyt siitä ainakaan vaaditussa aikataulussa.
Maalissa olin tosi vihainen. Kisan järjestämisessä tämmöisissä olosuhteissa ei ollut mielestäni kerta kaikkiaan pienintäkään järkeä. Ehdottomasti olisi ainakin pitänyt lyhentää matkoja, minusta kaikki olisivat voineet juosta sen 7,5 km. Sen tuolla sentään pystyi järkevästi suorittamaan. Avauduinkin asiasta heti maaliin saavuttuani siinä päivystäneille ajanottajille (samat jotka jakoivat lähdössä numerolappuja). Näin pitkä ja vaativa kisa tämmöisissä olosuhteissa oli minusta hengenvaarallinen, minkä ihan suoraan sanoin. Vastaus: "Se on ihan oma valinta jos osallistuu! Ja saihan matkaksi valita 7,5 km kuka halusi!"
Joo, oma valinta oli, en vain älynnyt että reitti olisi näin vaativa enkä ylipäätään tiennyt millaista on juosta kilpaa 35 asteessa. Ja joo, 7,5 kilsalle sai osallistua kuka halusi, kunhan oli ilmoittautunut etukäteen. Minullahan sitä mahdollisuutta ei ollut.
Seuraavaksi join pari litraa vettä ja painuin jääkylmään suihkuun (muunlaista vettä sieltä ei tullutkaan). Ei ole kylmä vesi koskaan tuntunut niin hyvältä! Seisoin huumaantuneena kylmän veden alla pari minuuttia, mikä elvyttikin aika lailla. Lopulta palauduin otatuksesta ihan normaalisti, mikä oli yllätys. Pian kävinkin jo pyytämässä järjestäjiltä anteeksi jyrkkää palautettani, hyvin he onneksi tilanteen ottivat ja erosimme ystävinä.
Jälkihoitoa
Kävipä vielä niin hassusti, että sijoituin surkealla ajallani sarjassani kolmanneksi (viidestä osanottajasta) ja pääsin palkinnoille. Siinä palkintojenjaossa vähän ihmettelin kun kahdelle paremmalle annettiin vain mitali, mutta minä sain myös tavarapalkinnon. Oletin, että kai tämä on sitten jonkinlainen sisupalkinto kisan ainoalle ulkomaalaiselle osanottajalle. Vasta paljon myöhemmin huomasin, että mitalissanihan lukeekin "1. palkinto". Sainkin siis ilmeisesti vahingossa voittajalle tarkoitetun termosmukin...
Ennen pakenemista kisapaikalta jututin vielä muutamaa kilpakumppania. Kyllä hekin myönsivät, että vähän lämmintä oli, mutta ei asia heitä suuremmin tuntunut haittaavan. Taitaa siperialainen mentaliteetti olla vähän vähemmän pullamössöinen kuin tämä oma...nämä kaverit ovat monenlaisiin vaikeuksiin tottuneet eivätkä hevillä valita. Kisan vanhin osanottaja oli 78-vuotias ukko, joka oli ilmoittautunut 32 kilometrille. Hän sentään oli keskeyttänyt puolimatkassa, mutta on siellä esim. yksi kuusikymppinen kiertänyt kaksi lenkkiä ajassa 4:45 ja eräs 73-vuotias yhden lenkin ajassa 2:28. Nopeimmalla on 16 kilometriin mennyt puolitoista minuuttia yli puolentoista tunnin, keskivauhti on siis n. 5.30/km. Nuorin osanottaja oli 10-vuotias tyttö, jolla meni 7,5 kilometriin (lopulta virallisesti 7 km) 35 minuuttia. Pahimmat mäet eivät tosin osuneet tuon lyhimmän matkan reitille. 16:sta 32 km matkalle startanneesta 12 juoksi maaliin asti, nopein ajassa 3:28(!), hitain 5:51.
Erityisen hauska yhteensattuma tosiaan oli, että kisa sattui juuri kesän kaikkein kuumimmaksi päiväksi. Niin kuin tämä ei riittäisi, niin lähtökellonaika piti vielä olla sellainen, että se oli vuorokauden kaikkein kuumimpaan aikaan. Muutenkin sääolot suosivat nimenomaan tätä ajankohtaa, sillä juuri saapuessani maaliin kaupungin ohi meni ukkonen, joka hetkellisesti pudotti lämpötilaa muutaman asteen. Parempaa rakoa kisalle ei kerta kaikkiaan olisi voinut olla!
Kyllä tämä uutta perspektiiviä antoi kuumassa kelissä juoksemiseen, kun mitään näin äärimmäistä ei ollut tullut aiemmin kokeiltua. En olisi uskonut että parin tunnin kestoinen juoksukisa voisi olla suorastaan hengenvaarallinen. Eihän tuossa mitään ongelmaa ollut jos oli juomaa mukana, mutta aika moni siellä pisteli kuivin suin menemään. Toki osalla oli ihan kunnon juomareput. Vähän tuli mieleen kuvaukset Pariisin 1924 olympiakisojen maastojuoksusta, jossa 39 asteen helteessä suurin osa juoksijoista pyörtyi kesken kisan. Vaikea on ymmärtää miten aavikkoultraajat selviytyvät urakoistaan, joskin onhan heillä sentään ihan kunnolla nestettä mukana eivätkä tehot liene kovin korkealla. Mutta silti.
Siitä pitää kyllä antaa tunnustus järjestäjille, että reitti oli merkitty erinomaisesti! Minkäänlaista vaaraa eksymiseen ei ollut.
Melkoinen sesonki Krasnojarskin juoksumaailmassa oli juuri tuolloin kun siellä oleilin. Viikko tämän polkujuoksun jälkeen järjestettiin sitten se Stolbyn ylämäki-alamäkijuoksu, ja vielä viikko siitä niin oli toinen Krasnojarskin puolimaraton, joka on osuvasti nimetty: "Heinäkuun helteet". Sattui niinkin, että tulin vielä päiväksi käymään Krasnojarskissa juuri tuona päivänä, mutta juna saapui sen verran myöhään että puolimara oli jo juostu.
Lopuksi vielä GPS Visualizerin laatima korkeuskäyrä:
Nytpä on sitten siperialainen vuoripolkujuoksukisa koettu!
Krasnojarsk
Krasnojarsk ja Jenisei |
Kevyenliikenteen silta Tatyševin saarelle |
Kaupunkia halkoo maailman viidenneksi pisin joki, Jenisei, jonka rantatöyräät nousevat uljaan jyrkkinä niin, että kukkulat nousevat parin kilometrin päässä joesta noin puolen kilometrin korkeuteen. Oikealla rannalla kukkuloille on muodostunut taigan keskelle hämmästyttäviä, valtavia kivipaaseja ("Krasnojarskie stolby"), jotka lienevät kaupungin ykkösnähtävyys. Niille on perustettu jopa luonnonpuisto, johon on kuitenkin avattu polkuja ulkoilijoiden tallattavaksi.
Probeg-perehod "Krasnojarskie stolby"
Krasnojarskie stolby |
Kisa oli alkamassa sunnuntaina klo 10. Jo koko viikko oli ollut valtaisan helteinen, mutta tästä päivästä oli tulossa koko kesän kuumin. Jo aamu oli hyvin lämmin, mutta onneksi pahin helle iskisi vasta puoliltapäivin. Kisa-ajankohta oli siis ihan järkevä. Kisatoimiston piti aueta yhdeksältä, mutta en löytänyt mistään ketään. Kun luonnonpuiston henkilökuntakaan ei tiennyt kisasta mitään, niin älysin viimein vilkaista kännykästäni kisan kotisivua. Siellä ilmoitettiinkin, että kisa oli siirretty viikolla myöhempään. Varmaankin helteisen sään takia, ajattelin. Ihan fiksu veto, mutta harmittihan se kun kisa jäisi taas väliin. Viikon päästä en enää mukaan pääse.
Gremjatšaja griva
Siirryin sitten lähimpään kahvilaan aamukahveelle miettimään päivän tekemisiä uusiksi. Sääennuste lupasi iltapäivälle 36 astetta varjossa + aurinkoista, joten paljoa ei varmaan jaksaisi tehdä. Siinä kahvia lipitellessäni tulin sitten vilkaisseeksi kisasivuja uudelleen, ja nyt huomasinkin että siellähän mainostettiin vaihtoehtoista kisaa tälle samalle päivälle! Kisan nimi oli Gremjatšaja griva (tämä lienee kisareitillä olevien kukkuloiden nimi, kääntyy jotakuinkin jokiharjanteeksi) ja se näytti olevan aitoa polkujuoksua, järjestäjänä oli paikallinen rogaining-seura. Matkavaihtoehtoina olivat 7,5 km, 16 km ja 32 km. Tajusin, että tuollainen 7,5 kilometriähän olisi mulle juuri passeli! Lähtö olisi klo 12. Se tuntui ihmeen myöhäiseltä sään huomioon ottaen, mutta ajattelin että kyllä tuollaisen matkan aina jaksaisin juosta. Olin varautunut vain maantiejuoksuun, joten tossuvalikoimaksi mukana olivat vain siihen soveltuvat Sky Speedit, mutta kai niillä nyt maastorymystäkin aina selviää.
Startin odottelua |
Mutta valitettavasti 7,5 km matkalle en voisi osallistua. Tilanne oli nimittäin sellainen, että sille matkalle oli ilmoittautunut ennakkoon vain naisia, lapsia ja vanhuksia. Kuka keski-ikäinen musikka nyt tuommoiselle matkalle lähtisi kun tarjolla on 16 ja 32 kilometriäkin! Ja uusia sarjoja ei numerolappujen jakaja enää voinut perustaa. Joten saisin kyllä juosta, mutta voin osallistua vain pitemmille matkoille. Tässä vaiheessa elohopea kipusi jo 30 asteen tuolle puolelle, eikä päätös ollut vaikea. Otin siis 16 kilometrin numerolapun.
Lähtötunnelmia |
Reittikartta |
Matkaan
Allekirjoittanut alkukilometreillä |
Alkunousua |
Ensimmäiset lähes neljä kilometriä olivat jatkuvaa loivaa ylämäkeä. Rauhallisestikin ottaen sykkeeni pyöri anaerobisissa lukemissa, 150-160:ssa, vauhti oli sellaista 7 min/km. Nämä kilometrit olivat selkeästi kisan miellyttävin vaihe. Vettäkään ei tarvinnut säännöstellä, kun jo 7 km kohdalla oli odottamassa tankkauspiste.
Nikolajevskaja Sopka |
Alas Nikolajevskaja Sopkalta |
Otin juomapisteen virkistystauon pitemmän kaavan mukaan, vietin siinä 2-3 minuuttia. Join urheilujuomaa useamman mukillisen ja napsin kaikkia muitakin tarjollaolleita eväitä. En nyt enää muista mitä kaikkea siellä oli, mutta ainakin jotain hedelmiä ja glukoositabletteja. Ne oli varmaankin ensisijaisesti 32 kilometrin menijöille tarkoitettu, mutta ystävällinen talkooväki lupasi että saan ottaa kaikkea niin paljon kuin haluan. Täyttäessäni vielä kuuden desin juomapulloani urheilujuomalla tuli paikalle yksi juoksija, jolla ei ollut mitään juomaa itsellään mukana ja joka ei myöskään pysähtynyt millään lailla tankkaamaan. Huusi vaan perään että hyvin kulkee! Oli ihan ällikällä lyöty, meinaako tuo todella juosta koko reitin ilman tipan tippaa?
Toinen puolisko
Matka jatkui taas reippaaseen, mutta juostavaan ylämäkeen. Heti juottopisteen jälkeen kuumuus hyökkäsi päälle täydellä vyöryllä. Kadutti saman tien etten ollut kehdannut tuhlata juoma-aseman vettä pään kasteluun. Olihan kyllä luvattu, että kaikkea saa käyttää rajattomasti, mutta ajattelin että venäläisen mielenlaadun tuntien se ei välttämättä tarkoita sitä että vettä myös toisen kierroksen juoksijoille varmasti riittäisi.
Päässä kuumotti ihan hirvittävän paljon. Mutta ei kauaskaan tarvinnut raahautua, kun etuoikealta alkoi kuulua juoksevan veden ääni! Kävi jo mielessä että houreilenkohan omiani, mutta ei, kyllä siellä jossain ihan selvästi puro solisee. Päätin poiketa reitiltä ja käydä kastautumassa siinä, vesi olisi varmaankin jäätävän kylmää ja tuntuisi taivaalliselta. Juostuani vähän matkaa ääntä kohti tajusin kuitenkin, että välissämme oli hyvin tiivis pöheikkö. Alueella on valtavasti punkkeja, joten en kerta kaikkiaan uskaltanut lähteä raivaamaan tietäni pöheikön läpi. En tiedä olisinko siitä päässytkään, sen verran tiivis se oli.
Löysin kuitenkin kiertotien, jonkinlainen poluntapainen johti sieltä solinaa kohti. Sekin kuitenkin päätyi aikamoiseen pöheikköön sekä jyrkkään alamäkeen, ja kun lisäksi näytti että veden ääreen lienee vielä joka tapauksessa useamman minuutin matka, päätin lopulta sitten kuitenkin antaa asian olla ja kääntyä takaisin.
Pian sain sitäkin päätöstä katua.
Ylämäkeen kohti Vidovkaa |
Seuraavista kilometreistä minulla ei ole kauhean tarkkoja muistikuvia. Välillä mentiin ylä- ja välillä alamäkeen. Maasto oli välillä täysin juostavaa ja välillä juuri ja juuri käveltävää. Välillä oltiin auringossa ja välillä varjossa. Aloin tajuta, että minulla menee juoma-asemalta maaliin reippaasti toista tuntia, joten kuuden desin juomapullo oli auttamatta aivan liian pieni. Juoda olisi voinut oikeastaan koko ajan. Yritin edes vähän säännöstellä nestettä, mutta tulin kuitenkin hörppineeksi sitä vähän liian nopeasti. Yksi syy tähän oli se, että olin jotenkin tullut siihen käsitykseen että 10,5 kilometrissä olisi vielä toinenkin juottola, mutta eihän siellä mitään ollut.
Reitin kovimman ylämäen kuitenkin muistan, se oli 11. kilometri. Olin jo edellisessä nousussa ohittanut pari väsähtänyttä (toinen taisi olla se, joka ilman juomia suhahti juoma-asemalla ohi). Jyrkän laskun jälkeen lähdettiin sitten tähän tiukimpaan nousuun kohti Vidovkan kukkulaa. Koko kilometri oli jyrkkää nousua metsän laidassa ilman varjoa. Sain siihen kulumaan yli 17 minuuttia keskisykkeellä 163. Mäen varrella ohitin taas yhden väsähtäneen. Tämä oli löytänyt varjoa yhden puun takaa ja nojaili siinä puuta vasten. Jouduin taas miettimään pitäisikö pysähtyä auttamaan, pitäisikö tarjota juotavaa. Juomani oli kuitenkin jo aivan vähissä, joten paljon sitä ei olisi pystynyt antamaan. Tiesin myös, että heti takanani tulee ainakin kolme kilpailijaa, joten päädyin sitten kuitenkin jatkamaan matkaa. En tiedä, tyyppi oli toki kyllä tajuissaan, mutta sen verran heikossa hapessa että näin jälkeenpäin ajatellen kaduttaa. Kyllä olisi pitänyt pysähtyä.
Uuvahtanut mäessä |
Reitin viimeiset viisi kilometriä olivat onneksi ylivoimaisesti vauhdikkaimmat. Vaikka juotava loppuikin ja vaikka rasitus alkoi painaa, niin alamäkivoittoisella osuudella kykenin pitämään ihan kelpoisaa vauhtia vaikka vilunväreet jo alkoivat kiusata matkantekoa, sen verran paljon rupesi nestehukkaa olemaan. Matkamittarista voi lukea lopun kilometriajoiksi 6.12, 5.08, 5.54, 5.02 ja 4.20. Hienoisen loppukirin siis pystyin kuitenkin kehittämään vaikka ei nyt ihan sellaista vitosen kisan korvaajaa mitä olin kaavaillut. Lopussa meinasi tulla jopa ihan kirikamppailukin, mutta onneksi sain sen ratkaistua jo parisataa metriä ennen maalia edukseni.
Reittikartta ja kilometriajat |
Maalissa
Sykekäyrä punaisella, vauhtikäyrä harmaalla |
Aikaa tuhraantui 2:08 tuntia ja reitin pituudeksi järjestäjät julistivat 16,8 km. Omaan mittariini tuli kyllä vain 16,2 km ja siinäkin on puroseikkailustani parisataa metriä ylimääräistä. Kilometrivauhti oli omassa mittarissa tasan 8 min/km ja keskisyke 157. Kyllähän tämä olisi hieno reitti juostavaksi ollut parikymmentä astetta viileämmässä kelissä, mutta ehkä sillä näinkin ainakin jonkinlainen treenivaikutus oli, jos nyt jotain positiivista on haettava. Onneksi ei sentään tarvinnut lähteä toiselle kierrokselle kuten joidenkin muiden! En ikimaailmassa olisi selvinnyt siitä ainakaan vaaditussa aikataulussa.
Maalissa olin tosi vihainen. Kisan järjestämisessä tämmöisissä olosuhteissa ei ollut mielestäni kerta kaikkiaan pienintäkään järkeä. Ehdottomasti olisi ainakin pitänyt lyhentää matkoja, minusta kaikki olisivat voineet juosta sen 7,5 km. Sen tuolla sentään pystyi järkevästi suorittamaan. Avauduinkin asiasta heti maaliin saavuttuani siinä päivystäneille ajanottajille (samat jotka jakoivat lähdössä numerolappuja). Näin pitkä ja vaativa kisa tämmöisissä olosuhteissa oli minusta hengenvaarallinen, minkä ihan suoraan sanoin. Vastaus: "Se on ihan oma valinta jos osallistuu! Ja saihan matkaksi valita 7,5 km kuka halusi!"
Joo, oma valinta oli, en vain älynnyt että reitti olisi näin vaativa enkä ylipäätään tiennyt millaista on juosta kilpaa 35 asteessa. Ja joo, 7,5 kilsalle sai osallistua kuka halusi, kunhan oli ilmoittautunut etukäteen. Minullahan sitä mahdollisuutta ei ollut.
Seuraavaksi join pari litraa vettä ja painuin jääkylmään suihkuun (muunlaista vettä sieltä ei tullutkaan). Ei ole kylmä vesi koskaan tuntunut niin hyvältä! Seisoin huumaantuneena kylmän veden alla pari minuuttia, mikä elvyttikin aika lailla. Lopulta palauduin otatuksesta ihan normaalisti, mikä oli yllätys. Pian kävinkin jo pyytämässä järjestäjiltä anteeksi jyrkkää palautettani, hyvin he onneksi tilanteen ottivat ja erosimme ystävinä.
Palkintojenjako |
Kävipä vielä niin hassusti, että sijoituin surkealla ajallani sarjassani kolmanneksi (viidestä osanottajasta) ja pääsin palkinnoille. Siinä palkintojenjaossa vähän ihmettelin kun kahdelle paremmalle annettiin vain mitali, mutta minä sain myös tavarapalkinnon. Oletin, että kai tämä on sitten jonkinlainen sisupalkinto kisan ainoalle ulkomaalaiselle osanottajalle. Vasta paljon myöhemmin huomasin, että mitalissanihan lukeekin "1. palkinto". Sainkin siis ilmeisesti vahingossa voittajalle tarkoitetun termosmukin...
Oman sarjani tulokset |
Erityisen hauska yhteensattuma tosiaan oli, että kisa sattui juuri kesän kaikkein kuumimmaksi päiväksi. Niin kuin tämä ei riittäisi, niin lähtökellonaika piti vielä olla sellainen, että se oli vuorokauden kaikkein kuumimpaan aikaan. Muutenkin sääolot suosivat nimenomaan tätä ajankohtaa, sillä juuri saapuessani maaliin kaupungin ohi meni ukkonen, joka hetkellisesti pudotti lämpötilaa muutaman asteen. Parempaa rakoa kisalle ei kerta kaikkiaan olisi voinut olla!
Kisapäivän säädata |
Siitä pitää kyllä antaa tunnustus järjestäjille, että reitti oli merkitty erinomaisesti! Minkäänlaista vaaraa eksymiseen ei ollut.
Melkoinen sesonki Krasnojarskin juoksumaailmassa oli juuri tuolloin kun siellä oleilin. Viikko tämän polkujuoksun jälkeen järjestettiin sitten se Stolbyn ylämäki-alamäkijuoksu, ja vielä viikko siitä niin oli toinen Krasnojarskin puolimaraton, joka on osuvasti nimetty: "Heinäkuun helteet". Sattui niinkin, että tulin vielä päiväksi käymään Krasnojarskissa juuri tuona päivänä, mutta juna saapui sen verran myöhään että puolimara oli jo juostu.
Lopuksi vielä GPS Visualizerin laatima korkeuskäyrä:
Korkeuskäyrä |
maanantai 25. elokuuta 2014
BB-viikko 10: hyvää ja huonoa
BB-viikko 10 (18.-24.8.) on nyt takana, ja voidaan todeta että speksin pystyin toteuttamaan:
ma: 6 km kevyt
ti: 32 km pitkä (3:26 h, eka tunti kävellen)
ke: lepo
to: 30 minuutin vetoa, yht. 15 km
pe: 6 km kevyt
la: 6 km kevyt
su: maratonin avainharjoitus 26,5 km (2:05 h)
Yht.: 91,5 km
Jännästi noissa kolmessa kevyessä ja lyhyessä lenkissä oli aika lailla variaatiota fiiliksessä. Etenkin perjantai-illan hyvän kulun jälkeen oli aika yllättävää ettei lauantai-aamuna kulkenut mihinkään.
Tiistain pitkä meni ihan ok:sti Mjevin ja Kiptoon avustamina. Sain siitä ihan hyvin palauduttua torstain vetoihin, jotka nekin kulkivat Mjevin kanssa sateessa Pyynikin kentällä ihan hienosti.
Sunnuntain avainharjoitus oli sitten vähän tuskaisempi kokemus. Ei se nyt surkean huono ollut, mutta ei erityisen hyväkään. Juoksin siinä kaksi tuntia niin että 40-minuuttiset olivat aina kiihtyvät, ja kun vertaa kunkin jakson km-vauhtia ja keskisykettä maaliskuun lopulla tekemääni vastaavaan treeniin, niin masentavan paljon huonommin tuo nyt sujui:
0-40 min: 5.12/124 (maaliskuussa 5.03/124).
40-80 min: 4.39/144 (maaliskuussa 4.33/143).
80-120 min: 4.21/160 (maaliskuussa 4.10/158).
Erityisen merkittävä ero näiden kahden treenin välillä oli siinä, että maaliskuussa tuo sujui aivan kivuttomasti ja kaikkea yrittämättä, kun nyt sekä ensimmäinen että etenkin viimeinen kolmannes olivat todella vaikeita. Lopussa en kaikkeni yrittämälläkään olisi päässyt paljon kovempaa, joten aika huolestuttavaltahan tuo Berliiniä ja kolmen tunnin alitusta silmälläpitäen vaikuttaa.
Tuon maaliskuisen treenin jälkeen menin sitten oikeastaan koko huhtikuuksi ihan tukkoon, saapa nähdä tuleeko nyt samanlainen efekti. Tavoitteena olisi tämä viikko vielä läpiviedä ihan täysipainoista maratontreeniä, joskin maanantain nyt palauttelen viime viikon rasituksista ensiksi. Ja onhan siellä sitten lauantain keihäänheittokisakin odottamassa, oman sotkunsa kuvioihin tuo sekin.
Tänään jäljellä 34 päivää.
ma: 6 km kevyt
ti: 32 km pitkä (3:26 h, eka tunti kävellen)
ke: lepo
to: 30 minuutin vetoa, yht. 15 km
pe: 6 km kevyt
la: 6 km kevyt
su: maratonin avainharjoitus 26,5 km (2:05 h)
Yht.: 91,5 km
Jännästi noissa kolmessa kevyessä ja lyhyessä lenkissä oli aika lailla variaatiota fiiliksessä. Etenkin perjantai-illan hyvän kulun jälkeen oli aika yllättävää ettei lauantai-aamuna kulkenut mihinkään.
Tiistain pitkä meni ihan ok:sti Mjevin ja Kiptoon avustamina. Sain siitä ihan hyvin palauduttua torstain vetoihin, jotka nekin kulkivat Mjevin kanssa sateessa Pyynikin kentällä ihan hienosti.
Sunnuntain avainharjoitus oli sitten vähän tuskaisempi kokemus. Ei se nyt surkean huono ollut, mutta ei erityisen hyväkään. Juoksin siinä kaksi tuntia niin että 40-minuuttiset olivat aina kiihtyvät, ja kun vertaa kunkin jakson km-vauhtia ja keskisykettä maaliskuun lopulla tekemääni vastaavaan treeniin, niin masentavan paljon huonommin tuo nyt sujui:
0-40 min: 5.12/124 (maaliskuussa 5.03/124).
40-80 min: 4.39/144 (maaliskuussa 4.33/143).
80-120 min: 4.21/160 (maaliskuussa 4.10/158).
Erityisen merkittävä ero näiden kahden treenin välillä oli siinä, että maaliskuussa tuo sujui aivan kivuttomasti ja kaikkea yrittämättä, kun nyt sekä ensimmäinen että etenkin viimeinen kolmannes olivat todella vaikeita. Lopussa en kaikkeni yrittämälläkään olisi päässyt paljon kovempaa, joten aika huolestuttavaltahan tuo Berliiniä ja kolmen tunnin alitusta silmälläpitäen vaikuttaa.
Tuon maaliskuisen treenin jälkeen menin sitten oikeastaan koko huhtikuuksi ihan tukkoon, saapa nähdä tuleeko nyt samanlainen efekti. Tavoitteena olisi tämä viikko vielä läpiviedä ihan täysipainoista maratontreeniä, joskin maanantain nyt palauttelen viime viikon rasituksista ensiksi. Ja onhan siellä sitten lauantain keihäänheittokisakin odottamassa, oman sotkunsa kuvioihin tuo sekin.
Tänään jäljellä 34 päivää.
perjantai 22. elokuuta 2014
BB-viikko 9: avaintreenin ja voimaeemelikisan ehdoilla
BB-viikko 9 (11.-18.8.):
ma: 6,5 km kevyt
ti: 8,5 km kevyt
ke: 26 km maratonin avaintreeni (2:10 h)
to: 5 km kevyt
pe: 7,5 km kevyt
la: Maailman vahvin eemeli -kisa + 5 km verryttelyhölkkää
su: 4 km kevyt
Yht.: 62,5 km + vahvaeemeli-kisa
Kuten jo aiemmin oli puhetta, kevensin BB-viikkoa 9 ihan reippaasti. Viikon ainoat tavoitteet olivat saada maratonin avaintreeni tehtyä mahdollisimman laadukkaasti sekä suoriutua Maailman vahvimmasta eemelistä ilman vammoja.
Avaintreenin kuvasinkin jo edellisessä postauksessa, ja sehän meni oikein mallikkaasti. Vahvaeemeli-kisa oli rankka koettelemus, mutta mitään pahempia vaurioita siitä ei tullut. Seuraavana päivänä pystyin jo tekemään lyhyen hölkän, ja pitkälle uskalsin lähteä jo kolmen päivän päästä kisasta. Nyt kun kuusi päivää on mennyt, niin useimmat lihakset ovat jo ihan kivasti palautuneet. Ja tulihan siinä vähän aerobista treeniäkin, etenkin kahden ja puolen minuutin nousu Mustavuoren päälle 20 kilon halkosäkki pään päällä otti kunnon päälle!
Maailman vahvimman eemelin videosatoon voi tutustua osoitteessa http://eeme.li/vahvin
BB-viikko 10 on sekin tässä vaiheessa jo hyvässä vauhdissa ja pitkällä. Tämä on nyt varmaankin Bakkenin ohjelman viimeinen viikko, jonka koetan toteuttaa ihan täysin ohjeen mukaisesti. Toistaiseksi se on sujunut ihan hyvin. Tiistaina oli pitkä lenkki, jossa ensin kävelin tunnissa 6,7 km ja sitten juoksin 2:25 tunnissa 25 km. Kyllä se vahvaeemeli-kisan jäljiltä vähän etureisissä tuntui ja mahakin toimi harvinaisen huonosti, mutta varmaan se kyllä ihan hyvää teki.
Torstaina toteutin Pyynikin radalla 30*minuutin vedot ihan tarkalleen speksin mukaan niin, että alussa vauhti oli n. 4.40/km ja lopussa 3.20/km. Koville otti muttei varsinaisesti pahaa tehnyt, eli varmaan ihan kunnonkehitystä edistävää toimintaa sekin.
Sunnuntaina pitäisi vielä selvittää ohjelman viimeisen maratonin avaintreenin karikot. Nyt alkaa rasitusta olla sen verran alla että tuosta selviytyminen ei ole mitenkään itsestäänselvää, mutta sen verran hyvä on nyt fiilis ollut että ihan luottavaisin mielin lähden yrittämään. Tässä juostaan kaksi tuntia kiihtyvästi niin, että ensimmäinen 40 min on kevyttä, toiset 40 min kiihdytellään kohti maratonvauhtia ja viimeiset 40 min juostaan hitusen maratonvauhdin yläpuolella.
ma: 6,5 km kevyt
ti: 8,5 km kevyt
ke: 26 km maratonin avaintreeni (2:10 h)
to: 5 km kevyt
pe: 7,5 km kevyt
la: Maailman vahvin eemeli -kisa + 5 km verryttelyhölkkää
su: 4 km kevyt
Yht.: 62,5 km + vahvaeemeli-kisa
Kuten jo aiemmin oli puhetta, kevensin BB-viikkoa 9 ihan reippaasti. Viikon ainoat tavoitteet olivat saada maratonin avaintreeni tehtyä mahdollisimman laadukkaasti sekä suoriutua Maailman vahvimmasta eemelistä ilman vammoja.
Avaintreenin kuvasinkin jo edellisessä postauksessa, ja sehän meni oikein mallikkaasti. Vahvaeemeli-kisa oli rankka koettelemus, mutta mitään pahempia vaurioita siitä ei tullut. Seuraavana päivänä pystyin jo tekemään lyhyen hölkän, ja pitkälle uskalsin lähteä jo kolmen päivän päästä kisasta. Nyt kun kuusi päivää on mennyt, niin useimmat lihakset ovat jo ihan kivasti palautuneet. Ja tulihan siinä vähän aerobista treeniäkin, etenkin kahden ja puolen minuutin nousu Mustavuoren päälle 20 kilon halkosäkki pään päällä otti kunnon päälle!
Maailman vahvimman eemelin videosatoon voi tutustua osoitteessa http://eeme.li/vahvin
BB-viikko 10 on sekin tässä vaiheessa jo hyvässä vauhdissa ja pitkällä. Tämä on nyt varmaankin Bakkenin ohjelman viimeinen viikko, jonka koetan toteuttaa ihan täysin ohjeen mukaisesti. Toistaiseksi se on sujunut ihan hyvin. Tiistaina oli pitkä lenkki, jossa ensin kävelin tunnissa 6,7 km ja sitten juoksin 2:25 tunnissa 25 km. Kyllä se vahvaeemeli-kisan jäljiltä vähän etureisissä tuntui ja mahakin toimi harvinaisen huonosti, mutta varmaan se kyllä ihan hyvää teki.
Torstaina toteutin Pyynikin radalla 30*minuutin vedot ihan tarkalleen speksin mukaan niin, että alussa vauhti oli n. 4.40/km ja lopussa 3.20/km. Koville otti muttei varsinaisesti pahaa tehnyt, eli varmaan ihan kunnonkehitystä edistävää toimintaa sekin.
Sunnuntaina pitäisi vielä selvittää ohjelman viimeisen maratonin avaintreenin karikot. Nyt alkaa rasitusta olla sen verran alla että tuosta selviytyminen ei ole mitenkään itsestäänselvää, mutta sen verran hyvä on nyt fiilis ollut että ihan luottavaisin mielin lähden yrittämään. Tässä juostaan kaksi tuntia kiihtyvästi niin, että ensimmäinen 40 min on kevyttä, toiset 40 min kiihdytellään kohti maratonvauhtia ja viimeiset 40 min juostaan hitusen maratonvauhdin yläpuolella.
torstai 14. elokuuta 2014
Kesän paras lenkki?
Viimeinkin tuntuu, että tapahtuu jotain edistystä. Kai se on jonkinlaista elokuun taikaa, tämä kun tuntuu toistuvan vuodesta toiseen: heinäkuussa ei mistään tule mitään, elokuussa alkaa treeni sujua, syyskuussa alkaa löytyä vauhtiakin, ja lokakuussa tulee tulosta jos on tullakseen. Ei tässä silti enempää kuin varovaisen optimistinen uskalla olla, takaisku odottaa kyllä minkä hyvänsä nurkan takana.
Otin tälle viikolle nyt sellaisen kevennyksen, että ainoa tiukempi treeni on pari viikkoa sitten väliin jäänyt maratonin avainharjoitus. Tämä on kuitenkin ehkä koko ohjelman tärkein yksittäinen treeni, joten halusin sisällyttää sen vaikka väen vängällä mukaan, vaikka sitten koko muu viikko menisi perusnylkyttelylle uhraamiseksi.
Perusnylkyttelyä tein kolme päivää lauantai-aamun pitkän jälkeen, ja keskiviikko-illansuussa läksin sitten kokeilemaan avaintreeniä. Speksi oli sama kuin maaliskuussa, ainoa vaan että nyt viimeinen 10-minuuttinen oli tarkoitus juosta selvästi hitaammin kuin silloin. Lyhyesti sanoen siis: ensin 30 minuuttia kevyttä, sitten 20 minuuttia lähellä maratonvauhtia, tämän jälkeen taas 30 minuuttia kevyttä, sitten 20 minuuttia maratonvauhtia, jonka päälle 10 minuuttia sen yläpuolella. Lopuksi vielä 10 minuutin hölkyttelyn jälkeen 10 minuuttia reipasta.
Alla toteutunut sykekäyrä:
Onnistuin ajoittamaan treenin R5:n yhteyteen, mikä helpotti toteutusta huomattavasti. Juoksin ekat 50 minuuttia yksin ja totesin kulun hyväksi. Seuraava puolituntinen hölkättiin Mjevin kanssa yhdessä Rauhikseen, jossa ilmoittautumisprotokolla toi parin minuutin paussin. Sen jälkeen vedin 10 minuuttia kovaa kisan alla, ja uuden parin minuutin paussin jälkeen startattiin testijuoksuun. Alla oli siinä vaiheessa siis puolitoista tuntia juoksua, josta puoli tuntia kovaa.
Tavoitteena oli juosta R5:n eka puolisko sykkeellä 160-165 ja toivoin kilometrivauhdin asettuvan kolmen tunnin maratonkyytiä vastaavalle 4.15:n paikkeille. Aika hyvin tuo toteutuikin, kun keskisykkeeksi tuli 162 ja -vauhdiksi 4.15. Mjev ei jaksanut roikkua kilometriä pidempään mukana, mutta joku pitkänhuiskeisempi juoksija peesasi tiukasti.
Heti kääntöpaikalta kiristin sykeruuvia kymmenen pykälää ylöspäin. Tavoitteena oli juosta jälkipuolisko sykkeellä 170-175, toiveena että vauhti nousisi jonnekin neljän hujakoille, hyvällä tuurilla jopa vähän alle. Hetken luulin peesaajan jo olevan vaikeuksissa, mutta satamassa häiskä menikin ohi. Tämähän sopi minulle, pääsin vastatuulipätkälle peesaamaan eikä tarvinnut itse huolehtia vauhdinpidosta. Vaikka juoksu tuntui edelleen hyvältä, niin kyllähän tässä kohtaa jo väsymys alkoi painaa.
Viimeiset puolentoista kilometriä mentiin sitten näissä asemissa. Syke näytti nousevan hitusen turhan korkealle, se pyöri siinä 176-178 tasolla. Ajattelin ettei tämä mikään katastrofi ole ja kun näin passeli peesi oli tarjolla niin sinnittelin siinä loppuun asti. Vauhti pysyi koko ajan hyvänä ja loppuun otettiin sitten vielä pieni kiriratkaisukin, jonka juuri ja juuri käänsin edukseni. Paluumatkan sykkeeksi ja vauhdiksi osoittautui 175 ja 3.58, joten ihan reippaastihan se irtosi. Loppuaikani taisi olla 19.48, mikä n. 4,85 km reitillä antaa vauhdiksi sellaisen 4.05. Jotakuinkin sama kuin Pirkkalan hölkässä siis. Tärkeintä on se, että se tuntui koko ajan hyvältä eikä tarvinnut täysillä juosta.
Olihan tämä lenkki ihan toista näin toteuttaa kuin yksin! Lopun jäähdyttelytkin sujuivat ihan kivasti, ja nyt toivon vaan että ehdin tämän viikon aikana palautua, jotta ensi viikolla voisi palata taas normaaliin treenirytmiin. Yhden sortin maratonavain sielläkin olisi odottamassa.
Kun tätä treeniä vertaa vastaavaan maaliskuiseen, niin ei isoista eroista puhuta, alla eri osioiden keskivauhdit ja -sykkeet:
0-30 min maaliskuussa: 5.24/126, nyt: 5.24/123.
30-50 min maaliskuussa: 4.29/154, nyt: 4.19/152.
50-120 min maaliskuussa: 5.33/133, nyt: 5.40/127.
120-140 min maaliskuussa: 4.25/159, nyt: 4.23/160 (alle ja puolivälissä pieni tauko).
140-150 min maaliskuussa: 4.02/166, nyt: 3.58/175.
150-160 min maaliskuussa: 6.27/136, nyt: 6.04/131 (alle pieni tauko).
160-170 min maaliskuussa: 4.03/170, nyt: 5.24/144.
Tuo näyttää jopa hämmentävän hyvältä ottaen huomioon sen, että maaliskuussa olin nousukuntoinen ja neljä päivää myöhemmin juoksin kympin 38.10, kun nyt taas kunto on ollut täysin hakusessa ja viikkoa ennen juoksin 10,57 km 42.54. Tosin näkyyhän tämä ero tuossa välillä 140-150 min, jossa en nyt ole päässyt kuin 4 sekuntia per kilometri kovempaa vaikka syke on noussut 9 pykälää.
Nyt siis palauttelua ja lauantaina kisataan maailman vahvin eemeli. Siellä on tiedossa lastausta, krusifiksiä, farmarikävelyä, taakankantoa ja autonvetoa. Saa nähdä miten pahoja jumeja ja vammoja tulee.
Loppukevennykseksi vielä eilisen tylsä reittikartta:
Otin tälle viikolle nyt sellaisen kevennyksen, että ainoa tiukempi treeni on pari viikkoa sitten väliin jäänyt maratonin avainharjoitus. Tämä on kuitenkin ehkä koko ohjelman tärkein yksittäinen treeni, joten halusin sisällyttää sen vaikka väen vängällä mukaan, vaikka sitten koko muu viikko menisi perusnylkyttelylle uhraamiseksi.
Perusnylkyttelyä tein kolme päivää lauantai-aamun pitkän jälkeen, ja keskiviikko-illansuussa läksin sitten kokeilemaan avaintreeniä. Speksi oli sama kuin maaliskuussa, ainoa vaan että nyt viimeinen 10-minuuttinen oli tarkoitus juosta selvästi hitaammin kuin silloin. Lyhyesti sanoen siis: ensin 30 minuuttia kevyttä, sitten 20 minuuttia lähellä maratonvauhtia, tämän jälkeen taas 30 minuuttia kevyttä, sitten 20 minuuttia maratonvauhtia, jonka päälle 10 minuuttia sen yläpuolella. Lopuksi vielä 10 minuutin hölkyttelyn jälkeen 10 minuuttia reipasta.
Alla toteutunut sykekäyrä:
Onnistuin ajoittamaan treenin R5:n yhteyteen, mikä helpotti toteutusta huomattavasti. Juoksin ekat 50 minuuttia yksin ja totesin kulun hyväksi. Seuraava puolituntinen hölkättiin Mjevin kanssa yhdessä Rauhikseen, jossa ilmoittautumisprotokolla toi parin minuutin paussin. Sen jälkeen vedin 10 minuuttia kovaa kisan alla, ja uuden parin minuutin paussin jälkeen startattiin testijuoksuun. Alla oli siinä vaiheessa siis puolitoista tuntia juoksua, josta puoli tuntia kovaa.
Tavoitteena oli juosta R5:n eka puolisko sykkeellä 160-165 ja toivoin kilometrivauhdin asettuvan kolmen tunnin maratonkyytiä vastaavalle 4.15:n paikkeille. Aika hyvin tuo toteutuikin, kun keskisykkeeksi tuli 162 ja -vauhdiksi 4.15. Mjev ei jaksanut roikkua kilometriä pidempään mukana, mutta joku pitkänhuiskeisempi juoksija peesasi tiukasti.
Heti kääntöpaikalta kiristin sykeruuvia kymmenen pykälää ylöspäin. Tavoitteena oli juosta jälkipuolisko sykkeellä 170-175, toiveena että vauhti nousisi jonnekin neljän hujakoille, hyvällä tuurilla jopa vähän alle. Hetken luulin peesaajan jo olevan vaikeuksissa, mutta satamassa häiskä menikin ohi. Tämähän sopi minulle, pääsin vastatuulipätkälle peesaamaan eikä tarvinnut itse huolehtia vauhdinpidosta. Vaikka juoksu tuntui edelleen hyvältä, niin kyllähän tässä kohtaa jo väsymys alkoi painaa.
Viimeiset puolentoista kilometriä mentiin sitten näissä asemissa. Syke näytti nousevan hitusen turhan korkealle, se pyöri siinä 176-178 tasolla. Ajattelin ettei tämä mikään katastrofi ole ja kun näin passeli peesi oli tarjolla niin sinnittelin siinä loppuun asti. Vauhti pysyi koko ajan hyvänä ja loppuun otettiin sitten vielä pieni kiriratkaisukin, jonka juuri ja juuri käänsin edukseni. Paluumatkan sykkeeksi ja vauhdiksi osoittautui 175 ja 3.58, joten ihan reippaastihan se irtosi. Loppuaikani taisi olla 19.48, mikä n. 4,85 km reitillä antaa vauhdiksi sellaisen 4.05. Jotakuinkin sama kuin Pirkkalan hölkässä siis. Tärkeintä on se, että se tuntui koko ajan hyvältä eikä tarvinnut täysillä juosta.
Olihan tämä lenkki ihan toista näin toteuttaa kuin yksin! Lopun jäähdyttelytkin sujuivat ihan kivasti, ja nyt toivon vaan että ehdin tämän viikon aikana palautua, jotta ensi viikolla voisi palata taas normaaliin treenirytmiin. Yhden sortin maratonavain sielläkin olisi odottamassa.
Kun tätä treeniä vertaa vastaavaan maaliskuiseen, niin ei isoista eroista puhuta, alla eri osioiden keskivauhdit ja -sykkeet:
0-30 min maaliskuussa: 5.24/126, nyt: 5.24/123.
30-50 min maaliskuussa: 4.29/154, nyt: 4.19/152.
50-120 min maaliskuussa: 5.33/133, nyt: 5.40/127.
120-140 min maaliskuussa: 4.25/159, nyt: 4.23/160 (alle ja puolivälissä pieni tauko).
140-150 min maaliskuussa: 4.02/166, nyt: 3.58/175.
150-160 min maaliskuussa: 6.27/136, nyt: 6.04/131 (alle pieni tauko).
160-170 min maaliskuussa: 4.03/170, nyt: 5.24/144.
Tuo näyttää jopa hämmentävän hyvältä ottaen huomioon sen, että maaliskuussa olin nousukuntoinen ja neljä päivää myöhemmin juoksin kympin 38.10, kun nyt taas kunto on ollut täysin hakusessa ja viikkoa ennen juoksin 10,57 km 42.54. Tosin näkyyhän tämä ero tuossa välillä 140-150 min, jossa en nyt ole päässyt kuin 4 sekuntia per kilometri kovempaa vaikka syke on noussut 9 pykälää.
Nyt siis palauttelua ja lauantaina kisataan maailman vahvin eemeli. Siellä on tiedossa lastausta, krusifiksiä, farmarikävelyä, taakankantoa ja autonvetoa. Saa nähdä miten pahoja jumeja ja vammoja tulee.
Loppukevennykseksi vielä eilisen tylsä reittikartta:
sunnuntai 10. elokuuta 2014
BB-viikko 8: lähes speksin mukaan
Taas on yksi tuskainen viikko lisää takana. Kyllähän näitä olisi kiva tahkota jos olisi kuntoa ja palautuisi aina nopeasti. Nyt on tilanne vaan sellainen, että jokainen treeni tekee pahaa ja seuraavaan pitää lähteä aina huonosti palautuneena. En silti helpottanut tätä viikkoa kuin sen verran, että vaihdoin yhden 50-minuuttisen hölkän 80-minuuttiseen pyöräilyyn.
BB-viikko 8: 4.-10.8.
ma: kiihtyvävauhtiset 4*9 min, yht. 12,5 km
ti: 6 km kevyt
ke: Pirkkalan hölkkä 10,7 km / 42.54, yht. 17,5 km
to: lepo
pe: pyöräily 27 km
la: 31,5 km pitkä (3 h)
su: 6 km kevyt
Yht.: 73,5 km + pyöräily 27 km
Maanantainen olis ehkä saanut jäädä tekemättä, vaikka just nyt kyllä näyttääkin ettei siitä mitään pahempaa tainnut seurata. Nivunen tuntuis olevan paranemassa ihan hyvää vauhtia, se on nyt enemmän vahvin eemeli- ja keihäsotteluista kiinni miten sen kanssa käy.
Pirkkalan hölkkä oli surkea esitys, mutta Sandraa lainatakseni: alla lopp är bra träning!
Lauantain pitkä oli juuri niin vaikea kuin arvata saattaa. Onneksi Mjev lähti tueksi mukaan, niin jotenkin siitä selvisin. Jalkojen surkea kestävyys tuli todetuksi, ja sykekin tykytti ihan väärillä kymmenluvuilla.
Voisin toki jatkaa pään hakkaamista seinäänkin, mutta ajattelin nyt vähän että ottaisin ensi viikolle ihan suosiolla kevennyksiä. Viime viikolla kevyemmällä versiolla korvattu maratonin avainharjoitus pitäisi ainakin saada tehtyä, kaikki muu on oikeastaan toissijaista. Joten koetan järjestää asiat niin, että saan sen täysipainoisesti tehtyä, vaikka sitten kaikesta muusta pitäisi luopua. Toki lauantaina on maailman vahvin eemeli -kisa, jota myöskään ei voi jättää väliin. Perjantaihin mennessä on siis tehtävä se mitä tehdä aikoo.
Tänään jäljellä 49 päivää.
BB-viikko 8: 4.-10.8.
ma: kiihtyvävauhtiset 4*9 min, yht. 12,5 km
ti: 6 km kevyt
ke: Pirkkalan hölkkä 10,7 km / 42.54, yht. 17,5 km
to: lepo
pe: pyöräily 27 km
la: 31,5 km pitkä (3 h)
su: 6 km kevyt
Yht.: 73,5 km + pyöräily 27 km
Maanantainen olis ehkä saanut jäädä tekemättä, vaikka just nyt kyllä näyttääkin ettei siitä mitään pahempaa tainnut seurata. Nivunen tuntuis olevan paranemassa ihan hyvää vauhtia, se on nyt enemmän vahvin eemeli- ja keihäsotteluista kiinni miten sen kanssa käy.
Pirkkalan hölkkä oli surkea esitys, mutta Sandraa lainatakseni: alla lopp är bra träning!
Lauantain pitkä oli juuri niin vaikea kuin arvata saattaa. Onneksi Mjev lähti tueksi mukaan, niin jotenkin siitä selvisin. Jalkojen surkea kestävyys tuli todetuksi, ja sykekin tykytti ihan väärillä kymmenluvuilla.
Voisin toki jatkaa pään hakkaamista seinäänkin, mutta ajattelin nyt vähän että ottaisin ensi viikolle ihan suosiolla kevennyksiä. Viime viikolla kevyemmällä versiolla korvattu maratonin avainharjoitus pitäisi ainakin saada tehtyä, kaikki muu on oikeastaan toissijaista. Joten koetan järjestää asiat niin, että saan sen täysipainoisesti tehtyä, vaikka sitten kaikesta muusta pitäisi luopua. Toki lauantaina on maailman vahvin eemeli -kisa, jota myöskään ei voi jättää väliin. Perjantaihin mennessä on siis tehtävä se mitä tehdä aikoo.
Tänään jäljellä 49 päivää.
torstai 7. elokuuta 2014
Hidastelua Pirkkalassa
Bakken on tälle viikolle speksannut kympin kisan. Silloin kun keväällä tein edellisiä Bakkeneitani, niin tähän saumaan osui maaliskuun Aktia Cup, jossa juoksin ihan kivasti 37.40. Nyt olisi tarjolla ollut ensi sunnuntain aikuisten SM-yleisurheilujen ratakymppi Jyväskylässä, jonne olin ajatellut lähteä maaliskuun aikaa parantamaan.
Kesän surkea kulku sai kuitenkin perääntymään tuosta suunnitelmasta, mutta onneksi tälle viikolle löytyi tilalle eilen juostu 10,57 km Pirkkalan hölkästä. Käytännössä tämä oli kilpailukauden avaukseni, sillä toukokuun Bodom Trailin jälkeen en ole kilpaillut kuin Jukolan viestissä ja Siperian polkujuoksussa, eikä kummassakaan keskisyke noussut kummoiseksi. Mutta nyt mentiin täysillä!
Olin nyt kolmatta kertaa Pirkkalassa tällä reitillä ja matkalla. Vuonna 2008 pääsin maaliin ajassa 40.33 ja viime vuonna viivyin 41.54. Luulin jo sitä huonoksi ajaksi, mutta nyt sain kulumaan kerrassaan 42.54. Tulos kertoo karua kieltään siitä missä mennään.
Keskivauhdiksi tuosta ajasta tulee 4.04/km. Jahalle tuli siinä lähdön alla uhottua, että 4.05-kunnossa saattaisin olla, joten eihän tuo arvio edes pahasti pieleen mennyt. Jostain syystä vaan lähes kaikki kulmakunnan kovakuntoiset nelikymppiset olivat jossain ihan muualla, niin että vaatimaton aikani riitti kakkossijaan. Viime vuonna olisin sillä ollut sijalla 13! Mitä ihmettä?
Ennen juoksua tuo keihäsnivunen arvelutti aika paljon. Tiesin kyllä että ei se Pirkkalan suoritusta hidasta, mutta pelotti että miten huonoon kuntoon se moisessa mäkijuoksentelussa menee. Sain sen kuitenkin sidottua niin hyvin, että juoksussa se ei vaivannut yhtään, eikäpä tuntunut tulleen yhtään pahemmaksikaan. Joten siltä osin voiton puolellehan tuo jäi.
Ei juoksu mitenkään pahalta tuntunut varsinkaan ekalla puoliskolla. Toisella toki jalka nousi jo ikävän kehnosti, mutta etenkin ekalla vitosella fiilis oli se että ihan hyvää vauhtiahan tässä mennään. Huonon kulun pystyi kuitenkin toteamaan siitä, että edellä juoksi ihan valtaisa massa väkeä! Kärkihän siellä meni yli minuutin per kilometri kovempaa, mitä ei ihan joka kisassa satu sitäkään.
Jossain siellä 7-8 kilometrin paikkeilla oli kyllä aika masentavaa kun ei jalat vaan jaksaneet totella. Miten turhauttavaa onkaan olla huonossa kunnossa! Mieli tekisi mennä, mutta kun ei pääse. En tiedä, vaikka tässä vaikeaa on ollutkin, niin olen nyt kuitenkin koko ajan jotain treenaillut. Siihen nähden tulos on kyllä todella surkea. Tosin kai siitä osan voi panna kilpailurutiinin puutteeseen. Toivottavasti tämä rykäisy nyt olisi avannut menoa. Syyskuussa kun pitäisi kulku olla aivan toisella tasolla.
Kun heinäkuulle speksattu vitosen kisa jäi tekemättä, niin voisin harkita korvaavani sen syyskuun alussa R5:llä, jos sellainen silloin järjestetään. Jos ei järjestetä niin sitten voisi harkita käyvänsä vaikka syyskuun ekassa Self-Transcendencessa Munkinpuistossa. Sitten tuleekin jo Finlandia-puolimaraton ja siitä parin viikon päästä Berliinin mara. Kovin vähiinhän tässä aika alkaa käydä. Melkein tekisi mieli luovuttaa, mutta katsotaan nyt vielä mitä tästä tulee. Kuvioita eivät yhtään helpota elokuulle osuvat Maailman vahvin eemeli- ja keihäsottelukisat.
Tänään jäljellä 52 päivää.
Kesän surkea kulku sai kuitenkin perääntymään tuosta suunnitelmasta, mutta onneksi tälle viikolle löytyi tilalle eilen juostu 10,57 km Pirkkalan hölkästä. Käytännössä tämä oli kilpailukauden avaukseni, sillä toukokuun Bodom Trailin jälkeen en ole kilpaillut kuin Jukolan viestissä ja Siperian polkujuoksussa, eikä kummassakaan keskisyke noussut kummoiseksi. Mutta nyt mentiin täysillä!
Olin nyt kolmatta kertaa Pirkkalassa tällä reitillä ja matkalla. Vuonna 2008 pääsin maaliin ajassa 40.33 ja viime vuonna viivyin 41.54. Luulin jo sitä huonoksi ajaksi, mutta nyt sain kulumaan kerrassaan 42.54. Tulos kertoo karua kieltään siitä missä mennään.
Keskivauhdiksi tuosta ajasta tulee 4.04/km. Jahalle tuli siinä lähdön alla uhottua, että 4.05-kunnossa saattaisin olla, joten eihän tuo arvio edes pahasti pieleen mennyt. Jostain syystä vaan lähes kaikki kulmakunnan kovakuntoiset nelikymppiset olivat jossain ihan muualla, niin että vaatimaton aikani riitti kakkossijaan. Viime vuonna olisin sillä ollut sijalla 13! Mitä ihmettä?
Ennen juoksua tuo keihäsnivunen arvelutti aika paljon. Tiesin kyllä että ei se Pirkkalan suoritusta hidasta, mutta pelotti että miten huonoon kuntoon se moisessa mäkijuoksentelussa menee. Sain sen kuitenkin sidottua niin hyvin, että juoksussa se ei vaivannut yhtään, eikäpä tuntunut tulleen yhtään pahemmaksikaan. Joten siltä osin voiton puolellehan tuo jäi.
Ei juoksu mitenkään pahalta tuntunut varsinkaan ekalla puoliskolla. Toisella toki jalka nousi jo ikävän kehnosti, mutta etenkin ekalla vitosella fiilis oli se että ihan hyvää vauhtiahan tässä mennään. Huonon kulun pystyi kuitenkin toteamaan siitä, että edellä juoksi ihan valtaisa massa väkeä! Kärkihän siellä meni yli minuutin per kilometri kovempaa, mitä ei ihan joka kisassa satu sitäkään.
Jossain siellä 7-8 kilometrin paikkeilla oli kyllä aika masentavaa kun ei jalat vaan jaksaneet totella. Miten turhauttavaa onkaan olla huonossa kunnossa! Mieli tekisi mennä, mutta kun ei pääse. En tiedä, vaikka tässä vaikeaa on ollutkin, niin olen nyt kuitenkin koko ajan jotain treenaillut. Siihen nähden tulos on kyllä todella surkea. Tosin kai siitä osan voi panna kilpailurutiinin puutteeseen. Toivottavasti tämä rykäisy nyt olisi avannut menoa. Syyskuussa kun pitäisi kulku olla aivan toisella tasolla.
Kun heinäkuulle speksattu vitosen kisa jäi tekemättä, niin voisin harkita korvaavani sen syyskuun alussa R5:llä, jos sellainen silloin järjestetään. Jos ei järjestetä niin sitten voisi harkita käyvänsä vaikka syyskuun ekassa Self-Transcendencessa Munkinpuistossa. Sitten tuleekin jo Finlandia-puolimaraton ja siitä parin viikon päästä Berliinin mara. Kovin vähiinhän tässä aika alkaa käydä. Melkein tekisi mieli luovuttaa, mutta katsotaan nyt vielä mitä tästä tulee. Kuvioita eivät yhtään helpota elokuulle osuvat Maailman vahvin eemeli- ja keihäsottelukisat.
Tänään jäljellä 52 päivää.
tiistai 5. elokuuta 2014
Tuskainen heinäkuu, viimein olet ohi
Puuh.
Synkkiä pilviä on Berliinin yllä tässä ennusteessa.
Heinäkuu on minulle aina yksi vuoden vaikeimpia juoksukuukausia. Sama juttu vuodesta toiseen, ei vaan kule. Tänä vuonna se toivottavasti oli vuoden vaikein. Jos tästä mennään vielä alaspäin, niin ei naurata. Ei tosin naurata just nytkään, mutta ehkä kaikki ei vielä ole menetetty.
Kuukauden eka päivä meni vielä hienosti, kuten viime blogauksessani raportoinkin. Sen jälkeen makailin junassa 3,5 vuorokautta. Olin toivonut, että noin pitkä lepiloma toisi herkkyyden juoksuun, mutta tietysti se johti vain entistä pahempaan jökkiintymiseen. Lisäksi perillä odottivat Krasnojarskin megahelteet, jotka eivät yhtään helpottaneet menoa. Kaiken lisäksi heti ekan lenkin jälkeen sain pienen lenssun, joka kuitenkin onneksi meni muutamassa päivässä ohi.
Jouduin kuitenkin heti tekemään lukuisia helpotuksia suunniteltuun ohjelmaan. Useita treenejä jäi tekemättä kokonaan, joitakin vähän helpotin. Aika äkkiä tajusin, että heinäkuuksi kannattaa siirtyä Bakkenin 2:45-ohjelmasta 3:15-ohjelmaan, jotta on edes teoreettisia mahdollisuuksia saada jotain sinnepäinkään tehtyä.
Yleensä matkustan heinäkuussa niin paljon että se hankaloittaa treenaamista. Nyt olin kuitenkin aluksi pari viikkoa paikoillani Krasnojarskissa. Olin ajatellut, että silloin pystyisin treenaamaan ihan normaalisti. Kun päivälämpötilat pyörivät kuitenkin päälle 30 asteessa ja usein tuli päivisin käveleskeltyä aika isojakin määriä, niin vaikeaahan se oli.
Kuun puolivälissä osallistuin polkujuoksukisaan. Siitä riittää kertomista niin paljon, että kirjoitan siitä oman juttunsa myöhemmin. Tässä vaiheessa todettakoon vain, että kisalle tuli kestoa pari tuntia ja se osui KOKO KESÄN KUUMIMPAAN HETKEEN! Todellakin. Se sattui juuri sille päivälle, kun lämpömittari kohosi varjossa 35 asteeseen. Startti oli iltapäivällä klo 12.20 eli juostiin juuri kaikkein kuumimpaan aikaan. Ukkonen saapui juuri kun olin saapunut maaliin...tosin se meni sen verran ohi, että ei ilma viilennyt kuin väliaikaisesti pari astetta. Hämmentävintä tässä kaikessa oli se, että vanhin maaliintulija oli 78-vuotias sekä se, että osa juoksi kierroksen kahteen kertaan. Hulluja nuo siperialaiset...
Heinäkuun lopussa lähdin sitten vielä puolentoista viikon kiertueelle Baikal-järven suuntaan. Siellä annoin suosiolla periksi ja jätin esim. pitkät lenkit kokonaan tekemättä. Niiden, tai oikeastaan kaiken muunkin, korvikkeeksi tuli kuitenkin kaksi koko päivän vaellusta.
Kuun vaihteessa olin vielä neljä päivää konferenssimatkalla Dublinissa. Siellä oli kyllä ihanan viileät treenikelit, mutta muuten ei sekään nyt ihan optimaalista kunnon kehityksen kannalta ollut.
Heitetään tähän nyt kuitenkin viikkoyhteenvedot:
BB-VIIKKO 3,5: 30.6.-6.7. (junamatka Krasnojarskiin)
ma: 9 km kevyt
ti: 8*6 min kovaa, yht. 15 km
ke: lepo
to: lepo
pe: lepo
la: 20 min + 10*45 min kovaa, yht. 9,5 km
su: sairaana
YHT. 33,5 km
BB-VIIKKO 4: 7.-13.7. (Krasnojarskissa)
ma: sairaana
ti: kävely 5 h / 25 km
ke: 6 km kevyt
to: kiihtyvät 6*3 min, yht. 9,5 km
pe: lepo
la: kevyt 8 km
su: polkujuoksukisa 16,8 km / 2:09 h
YHT. 42,5 km + kävely 25 km
BB-VIIKKO 5: 14.-20.7. (Krasnojarskissa)
ma: lepo
ti: 6 km kevyt
ke: lepo
to: 15,5 km kevyt
pe: lepo
la: kiihtyvät 4*4 min, yht. 7 km
su: lepo
YHT. 28,5 km
BB-VIIKKO 6: 21.-27.7. (Baikalilla)
ma: 6,5 km kevyt
ti: vaellus 7,5 h / 24 km
ke: lepo
to: vaellus 5,5 h / 20 km
pe: lepo
la: lepo
su: 11 km kevyt
YHT. 17,5 km + vaellus 44 km
BB-VIIKKO 7: 28.7.-3.8. (Dublinissa)
ma: 8,5 km kevyt
ti: maratonin avainharjoitus 18 km / 90 min
ke: lepo
to: 7,5 km kevyt
pe: 64 min tv-kova, yht. 16,5 km
la: 26,5 km pitkä (40 % kävelyä)
su: 6 km kevyt + keihästreeni
YHT. 83 km
Viime sunnuntain keihäänheittotreenin jäljiltä oikea nivunen on tällä hetkellä todella kipeä. SIITÄ HUOLIMATTA piti eilen toteuttaa suunniteltu 4*9 minuutin vetoharjoitus, missä ei todellakaan ollut mitään tolkkua. Tämä nivusvaiva on vanha tuttu kolmen vuoden takaa. Se tulee keihäänheitosta eikä parane moneen kuukauteen...kyse on nyt vain siitä, miten pahaan kuntoon sen päästän.
Huomenna on edessä Pirkkalan hölkkä, joten kaipa se nivunen tässä aika huonoon kuntoon tulee. Sehän toki sopii, kun koko muu keho jo huonossa kunnossa onkin.
Tänään jäljellä 55 päivää.
Synkkiä pilviä on Berliinin yllä tässä ennusteessa.
Heinäkuu on minulle aina yksi vuoden vaikeimpia juoksukuukausia. Sama juttu vuodesta toiseen, ei vaan kule. Tänä vuonna se toivottavasti oli vuoden vaikein. Jos tästä mennään vielä alaspäin, niin ei naurata. Ei tosin naurata just nytkään, mutta ehkä kaikki ei vielä ole menetetty.
Kuukauden eka päivä meni vielä hienosti, kuten viime blogauksessani raportoinkin. Sen jälkeen makailin junassa 3,5 vuorokautta. Olin toivonut, että noin pitkä lepiloma toisi herkkyyden juoksuun, mutta tietysti se johti vain entistä pahempaan jökkiintymiseen. Lisäksi perillä odottivat Krasnojarskin megahelteet, jotka eivät yhtään helpottaneet menoa. Kaiken lisäksi heti ekan lenkin jälkeen sain pienen lenssun, joka kuitenkin onneksi meni muutamassa päivässä ohi.
Jouduin kuitenkin heti tekemään lukuisia helpotuksia suunniteltuun ohjelmaan. Useita treenejä jäi tekemättä kokonaan, joitakin vähän helpotin. Aika äkkiä tajusin, että heinäkuuksi kannattaa siirtyä Bakkenin 2:45-ohjelmasta 3:15-ohjelmaan, jotta on edes teoreettisia mahdollisuuksia saada jotain sinnepäinkään tehtyä.
Yleensä matkustan heinäkuussa niin paljon että se hankaloittaa treenaamista. Nyt olin kuitenkin aluksi pari viikkoa paikoillani Krasnojarskissa. Olin ajatellut, että silloin pystyisin treenaamaan ihan normaalisti. Kun päivälämpötilat pyörivät kuitenkin päälle 30 asteessa ja usein tuli päivisin käveleskeltyä aika isojakin määriä, niin vaikeaahan se oli.
Kuun puolivälissä osallistuin polkujuoksukisaan. Siitä riittää kertomista niin paljon, että kirjoitan siitä oman juttunsa myöhemmin. Tässä vaiheessa todettakoon vain, että kisalle tuli kestoa pari tuntia ja se osui KOKO KESÄN KUUMIMPAAN HETKEEN! Todellakin. Se sattui juuri sille päivälle, kun lämpömittari kohosi varjossa 35 asteeseen. Startti oli iltapäivällä klo 12.20 eli juostiin juuri kaikkein kuumimpaan aikaan. Ukkonen saapui juuri kun olin saapunut maaliin...tosin se meni sen verran ohi, että ei ilma viilennyt kuin väliaikaisesti pari astetta. Hämmentävintä tässä kaikessa oli se, että vanhin maaliintulija oli 78-vuotias sekä se, että osa juoksi kierroksen kahteen kertaan. Hulluja nuo siperialaiset...
Heinäkuun lopussa lähdin sitten vielä puolentoista viikon kiertueelle Baikal-järven suuntaan. Siellä annoin suosiolla periksi ja jätin esim. pitkät lenkit kokonaan tekemättä. Niiden, tai oikeastaan kaiken muunkin, korvikkeeksi tuli kuitenkin kaksi koko päivän vaellusta.
Kuun vaihteessa olin vielä neljä päivää konferenssimatkalla Dublinissa. Siellä oli kyllä ihanan viileät treenikelit, mutta muuten ei sekään nyt ihan optimaalista kunnon kehityksen kannalta ollut.
Heitetään tähän nyt kuitenkin viikkoyhteenvedot:
BB-VIIKKO 3,5: 30.6.-6.7. (junamatka Krasnojarskiin)
ma: 9 km kevyt
ti: 8*6 min kovaa, yht. 15 km
ke: lepo
to: lepo
pe: lepo
la: 20 min + 10*45 min kovaa, yht. 9,5 km
su: sairaana
YHT. 33,5 km
BB-VIIKKO 4: 7.-13.7. (Krasnojarskissa)
ma: sairaana
ti: kävely 5 h / 25 km
ke: 6 km kevyt
to: kiihtyvät 6*3 min, yht. 9,5 km
pe: lepo
la: kevyt 8 km
su: polkujuoksukisa 16,8 km / 2:09 h
YHT. 42,5 km + kävely 25 km
BB-VIIKKO 5: 14.-20.7. (Krasnojarskissa)
ma: lepo
ti: 6 km kevyt
ke: lepo
to: 15,5 km kevyt
pe: lepo
la: kiihtyvät 4*4 min, yht. 7 km
su: lepo
YHT. 28,5 km
BB-VIIKKO 6: 21.-27.7. (Baikalilla)
ma: 6,5 km kevyt
ti: vaellus 7,5 h / 24 km
ke: lepo
to: vaellus 5,5 h / 20 km
pe: lepo
la: lepo
su: 11 km kevyt
YHT. 17,5 km + vaellus 44 km
BB-VIIKKO 7: 28.7.-3.8. (Dublinissa)
ma: 8,5 km kevyt
ti: maratonin avainharjoitus 18 km / 90 min
ke: lepo
to: 7,5 km kevyt
pe: 64 min tv-kova, yht. 16,5 km
la: 26,5 km pitkä (40 % kävelyä)
su: 6 km kevyt + keihästreeni
YHT. 83 km
Viime sunnuntain keihäänheittotreenin jäljiltä oikea nivunen on tällä hetkellä todella kipeä. SIITÄ HUOLIMATTA piti eilen toteuttaa suunniteltu 4*9 minuutin vetoharjoitus, missä ei todellakaan ollut mitään tolkkua. Tämä nivusvaiva on vanha tuttu kolmen vuoden takaa. Se tulee keihäänheitosta eikä parane moneen kuukauteen...kyse on nyt vain siitä, miten pahaan kuntoon sen päästän.
Huomenna on edessä Pirkkalan hölkkä, joten kaipa se nivunen tässä aika huonoon kuntoon tulee. Sehän toki sopii, kun koko muu keho jo huonossa kunnossa onkin.
Tänään jäljellä 55 päivää.
tiistai 1. heinäkuuta 2014
Lepäily tehoaa
No niin, viikon keventelyt eivä ole menneet hukkaan: tänään juoksu sujui pitkästä aikaa mukavasti! On se ilo rymistellä menemään kun ei koko ajan tunnu pahalta. Ohjelmassa oli 8*6 minuuttia minuutin palautuksin suunnilleen maratonvauhdilla. Niihaman ulkoilureitillä sain toteutettua ne keskivauhdeilla ja -sykkeillä 4.21/143; 4.15/146; 4.12/150; 4.14/153; 4.12/156; 4.05/157; 3.57/160; 4.03/161. Oikein hyvä!
Nyt kelpaa lähteä hyvillä mielin kolmeksi päiväksi junaan makailemaan. Lauantai-aamuna saavun Krasnojarskiin, ja toivottavasti treenit jatkuvat saman tien siitä mihin tänään jäätiin.
Berliinin reissun suhteen tuli tänään sellainen takaisku, että Germanwings ilmoitti peruneensa ne lennot, jotka mulla oli varattuina. Täytyy siis hakea rahat niistä takaisin ja ostaa jotkut toiset lennot. Harmi, että mulla on lähtöpäivänä aika tarkka aikataulu, tekee vähän tiukkaa ehtiä minkään muun yhtiön lennoille mukaan mutta pakkohan se on johonkin koneeseen ehtiä päästä.
Tänään jäljellä 89 päivää.
Nyt kelpaa lähteä hyvillä mielin kolmeksi päiväksi junaan makailemaan. Lauantai-aamuna saavun Krasnojarskiin, ja toivottavasti treenit jatkuvat saman tien siitä mihin tänään jäätiin.
Berliinin reissun suhteen tuli tänään sellainen takaisku, että Germanwings ilmoitti peruneensa ne lennot, jotka mulla oli varattuina. Täytyy siis hakea rahat niistä takaisin ja ostaa jotkut toiset lennot. Harmi, että mulla on lähtöpäivänä aika tarkka aikataulu, tekee vähän tiukkaa ehtiä minkään muun yhtiön lennoille mukaan mutta pakkohan se on johonkin koneeseen ehtiä päästä.
Tänään jäljellä 89 päivää.
sunnuntai 29. kesäkuuta 2014
BB-viikko 3
Kolmas viikko kohti Berliiniä on takana. Kuten edellisessä postauksessa toin esille, niin vaikeaa tämä nyt on. Kevennystä oli tehtävä, joten tämmöiseksi se jäi:
ma: lepo
ti: 30 min reipasta + 10*1 min kovaa, yht. 13,5 km
ke: keilailukisa, 3 sarjaa
to: 8,5 km kevyt
pe: 8 km kevyt
la: 21,5 km pitkä, 2:01 h
su: BMX-kisa
Yhteensä: 51,5 km
Tämmöisenäkin tämä kävi ylivoimaisen koville. Oli ihan siinä ja siinä että sain lauantain pitkän tehtyä. Eka tunti meni vielä jotenkin, kun hain muutaman geokätkön siinä ohessa. Mutta toinen tunti oli yhtä tuskaa ja kotiinpääsyn odottelua.
Varmaan tässä joutuu vielä jotain rajumpiakin keventelyjä tekemään. Berliinin majoitusvarauskin meni pieleen. Varasin jostain tylsästä hostellista mailin päässä kisakeskuksesta porukallemme huoneen, kun ymmärsin että sen voi ilmaiseksi perua. Ehtisi sitten lähempänä katsoa vielä kaikessa rauhassa, olisiko jotain parempaa tarjolla. Mutta varausvahvistuksesta kävikin ilmi, että kyllä siitä 97 euron kustannus tulee vaikka peruisi varauksen heti.
No, sikäli olin ihan oikeassa, että ei perumisesta mitään LISÄkuluja kuitenkaan tule. Näillä mennään.
Tänään jäljellä 91 päivää.
ma: lepo
ti: 30 min reipasta + 10*1 min kovaa, yht. 13,5 km
ke: keilailukisa, 3 sarjaa
to: 8,5 km kevyt
pe: 8 km kevyt
la: 21,5 km pitkä, 2:01 h
su: BMX-kisa
Yhteensä: 51,5 km
Tämmöisenäkin tämä kävi ylivoimaisen koville. Oli ihan siinä ja siinä että sain lauantain pitkän tehtyä. Eka tunti meni vielä jotenkin, kun hain muutaman geokätkön siinä ohessa. Mutta toinen tunti oli yhtä tuskaa ja kotiinpääsyn odottelua.
Varmaan tässä joutuu vielä jotain rajumpiakin keventelyjä tekemään. Berliinin majoitusvarauskin meni pieleen. Varasin jostain tylsästä hostellista mailin päässä kisakeskuksesta porukallemme huoneen, kun ymmärsin että sen voi ilmaiseksi perua. Ehtisi sitten lähempänä katsoa vielä kaikessa rauhassa, olisiko jotain parempaa tarjolla. Mutta varausvahvistuksesta kävikin ilmi, että kyllä siitä 97 euron kustannus tulee vaikka peruisi varauksen heti.
No, sikäli olin ihan oikeassa, että ei perumisesta mitään LISÄkuluja kuitenkaan tule. Näillä mennään.
Tänään jäljellä 91 päivää.
keskiviikko 25. kesäkuuta 2014
Paniikkinappulalle
Nyt on vähän kriisitilanne päällä. Viimeistään eilinen treeni osoitti, että tauko ennen uuden maratonohjelman aloittamista ei ollut tarpeeksi pitkä. Näyttäisi siltä, että en vaan ole vielä valmis täysimittaiseen harjoitteluun, sillä ei tämän näin vaikeaa kuulu olla. Eikä se näin vaikeaa myöskään tammikuussa edellistä ohjelmaa aloittaessa ollut.
Eilen piti juosta ensin 30 min reipasta alle ja sitten parin minuutin palauttelun jälkeen kymmenen minuutin mittaista vetoa kovaa minuutin palautuksin. En tuon puolituntisen aikana meinannut millään saada vauhtia nousemaan vaaditulle tasolle, saati pysymään siellä. Väkisin väänsin sen kuitenkin läpi mitenkuten kykenin, lopputuloksena oli keskivauhti 4.25/km ja -syke 151. Minuutin vedot tuon jälkeen olivat juuri niin tuskaisia kuin kuvitella saattaa, joskin loppua kohti ne vähän paranivat. Ilmeisesti nuo minuutin palautukset tehosivat hyvin.
Mutta joka tapauksessa on selvää, että treeni oli niin tuskainen, että jotenkin tätä treenailua on nyt helpotettava. Kaamean vaikea ylösnousu aamulla oli toinen selkeä merkki tästä. Mutta mitä sitä nyt sitten tekisi, kun mitään pitkää taukoa ei kuitenkaan ole varaa pitää?
Pohdittuani olen päätynyt siihen, että käytän ekstraviikkoni tässä lähitulevaisuudessa siten, että otan sieltä ylimääräisiä lepopäiviä ohjelmaan. Ensimmäinen tulee heti tänään, ja huomisen kovavauhtisen siirrän ensi viikon tiistaille. Siihen väliin mahtuu BMX-kisasunnuntaille toinen ylimääräinen "lepopäivä". Sitten tuleekin ensi viikon junamatkan aiheuttamat kolme makoilupäivää, joiden varaan lasken aika paljon. Kun ensi viikon lopulla pääsen perille Siperiaan, niin siellä olisi heti odottamassa todella tiukka BB-viikko 4: kolme kovavauhtista, kaksi pitkää ja vain yksi kevyt peruslenkki. On ihan selvää, että en tässä tilassa tuosta sellaisenaan selviä, mutta jos venytän tuon viikon 9-päiväiseksi, niin ehkä se on mahdollista. Onhan tuossa viikossa se hyvä sentään, että mikään kovavauhtinen ei ole kauhean kova, ja pitkistä toinen ei ole kauhean pitkä ja toinen sisältää kävelyä. Toisaalta ainoa tilaisuuteni testikisaan heinäkuussa osuu tuolle viikolle, joten joutunen yhden kovavauhtisen korvaamaan sillä.
Parempi olisi varmaankin ollut pitää tämä ekstraviikko lepoa putkeen heti ohjelman alkuun, mutta eipä tullut silloin tajuttua tilannetta. Nyt tämä menee siis niin, että venytän BB-viikot 3 ja 4 molemmat 9-päiväisiksi ja pidän välissä 3 päivää lepoa.
Uskoisin näillä helpotuksilla selviäväni tuonne heinäkuun puoliväliin saakka. Siellä voi tehdä sitten uuden tilannetarkastuksen. Jos lisähelpotuksia tarvitaan, niin sitten pitää ruveta jättämään treenejä väliin. Ylimääräistä aikaa ei enää käytettäväksi jää.
Tänään jäljellä 95 päivää.
Eilen piti juosta ensin 30 min reipasta alle ja sitten parin minuutin palauttelun jälkeen kymmenen minuutin mittaista vetoa kovaa minuutin palautuksin. En tuon puolituntisen aikana meinannut millään saada vauhtia nousemaan vaaditulle tasolle, saati pysymään siellä. Väkisin väänsin sen kuitenkin läpi mitenkuten kykenin, lopputuloksena oli keskivauhti 4.25/km ja -syke 151. Minuutin vedot tuon jälkeen olivat juuri niin tuskaisia kuin kuvitella saattaa, joskin loppua kohti ne vähän paranivat. Ilmeisesti nuo minuutin palautukset tehosivat hyvin.
Mutta joka tapauksessa on selvää, että treeni oli niin tuskainen, että jotenkin tätä treenailua on nyt helpotettava. Kaamean vaikea ylösnousu aamulla oli toinen selkeä merkki tästä. Mutta mitä sitä nyt sitten tekisi, kun mitään pitkää taukoa ei kuitenkaan ole varaa pitää?
Pohdittuani olen päätynyt siihen, että käytän ekstraviikkoni tässä lähitulevaisuudessa siten, että otan sieltä ylimääräisiä lepopäiviä ohjelmaan. Ensimmäinen tulee heti tänään, ja huomisen kovavauhtisen siirrän ensi viikon tiistaille. Siihen väliin mahtuu BMX-kisasunnuntaille toinen ylimääräinen "lepopäivä". Sitten tuleekin ensi viikon junamatkan aiheuttamat kolme makoilupäivää, joiden varaan lasken aika paljon. Kun ensi viikon lopulla pääsen perille Siperiaan, niin siellä olisi heti odottamassa todella tiukka BB-viikko 4: kolme kovavauhtista, kaksi pitkää ja vain yksi kevyt peruslenkki. On ihan selvää, että en tässä tilassa tuosta sellaisenaan selviä, mutta jos venytän tuon viikon 9-päiväiseksi, niin ehkä se on mahdollista. Onhan tuossa viikossa se hyvä sentään, että mikään kovavauhtinen ei ole kauhean kova, ja pitkistä toinen ei ole kauhean pitkä ja toinen sisältää kävelyä. Toisaalta ainoa tilaisuuteni testikisaan heinäkuussa osuu tuolle viikolle, joten joutunen yhden kovavauhtisen korvaamaan sillä.
Parempi olisi varmaankin ollut pitää tämä ekstraviikko lepoa putkeen heti ohjelman alkuun, mutta eipä tullut silloin tajuttua tilannetta. Nyt tämä menee siis niin, että venytän BB-viikot 3 ja 4 molemmat 9-päiväisiksi ja pidän välissä 3 päivää lepoa.
Uskoisin näillä helpotuksilla selviäväni tuonne heinäkuun puoliväliin saakka. Siellä voi tehdä sitten uuden tilannetarkastuksen. Jos lisähelpotuksia tarvitaan, niin sitten pitää ruveta jättämään treenejä väliin. Ylimääräistä aikaa ei enää käytettäväksi jää.
Tänään jäljellä 95 päivää.
sunnuntai 22. kesäkuuta 2014
BB-viikko 2
Taas on viikko treenailua takana. Hyisen kylmä juhannusviikko. Tein tästä 8-päiväisen, koska Jukolan viesti vaati ylimääräisen lepopäivän:
su: suunnistus 7,7 km 1:32 h (kuljettu matka 9,4 km + verrat n. 1 km)
ma: lepo
ti: vähän kevennetty 30 * 1 min, yht. 13 km
ke: BMX-treeni
to: 8 km kevyt
pe: 22 km kevyt (ajasta puolet kävellen)
la: 16,5 km kevyt
su: 7200 m @ 4.04/160, yht. 12 km.
Yhteensä: 82 km
Aika lailla raskas viikko oli. Jukolassa ei tullut suuremmin säästeltyä, joten ylimääräinen lepopäivä tuli todellakin tarpeeseen. Tiistain vedot sujuivat siihen nähden yllättävänkin hyvin, joskin tehot niissä eivät olleet korkealla.
Keskiviikon BMX-päivän olin ajatellut tämän viikon lepopäiväksi, mutta osoittautui että lajihan olikin varsin rankka. Varmaan kymmenkunta kovaa 50-60-sekuntista vetoa siinä tuli, sellaisia joissa jalat hapottivat oikein kunnolla. Lisäksi toiset kymmenkunta vähän kevyempää. Kummasti siitäkin kuitenkin palautui juoksukuntoon heti seuraavaksi päiväksi, kai se liike oli kuitenkin niin erilaista. Mutta mikään lepopäivä se keskiviikko ei kyllä tosiaankaan ollut.
Perjantain pitkä meni Mjevin kanssa rupatellessa ihan kivasti, mutta lauantain semipitkällä oli aikamoisia käynnistymisvaikeuksia. Nilkat olivat koko loppuviikon ihan jumissa, en tiedä pitäisikö niille tehdä jotain vetreyttäviä liikkeitä. Sunnuntaina ei tv-kovalle olisi yhtään tehnyt mieli lähteä, mutta vääntäydyin Kaurialan kentälle väkisin ja sain sen vedettyä läpi. Vauhti osoittautui 5 sekuntia/km hitaammaksi kuin vastaavassa treenissä tammikuussa, mikä ehkä kertoo tämän hetken tilanteesta jotain.
Kun ensi viikollekin on tiedossa sekä BMX- että keilailukisat, niin tekisi mieli vähän keventää ja tyytyä vaikkapa vain yhteen kovavauhtiseen. Mutta en tiedä sitten. Kun vilkaisin tuota tulevan viikon ohjelmaa, niin en oikein keksinyt miten järkevästi yhdistäisin nuo kaksi kovavauhtista. Joten voipi olla, että yritän vetää senkin viikon täysillä vielä. Heinäkuun alkuun tulee kuitenkin kolme peräkkäistä lepopäivää, joten ehkä tässä voi nyt yrittää tasapainoilla riskirajoilla siihen asti.
su: suunnistus 7,7 km 1:32 h (kuljettu matka 9,4 km + verrat n. 1 km)
ma: lepo
ti: vähän kevennetty 30 * 1 min, yht. 13 km
ke: BMX-treeni
to: 8 km kevyt
pe: 22 km kevyt (ajasta puolet kävellen)
la: 16,5 km kevyt
su: 7200 m @ 4.04/160, yht. 12 km.
Yhteensä: 82 km
Aika lailla raskas viikko oli. Jukolassa ei tullut suuremmin säästeltyä, joten ylimääräinen lepopäivä tuli todellakin tarpeeseen. Tiistain vedot sujuivat siihen nähden yllättävänkin hyvin, joskin tehot niissä eivät olleet korkealla.
Keskiviikon BMX-päivän olin ajatellut tämän viikon lepopäiväksi, mutta osoittautui että lajihan olikin varsin rankka. Varmaan kymmenkunta kovaa 50-60-sekuntista vetoa siinä tuli, sellaisia joissa jalat hapottivat oikein kunnolla. Lisäksi toiset kymmenkunta vähän kevyempää. Kummasti siitäkin kuitenkin palautui juoksukuntoon heti seuraavaksi päiväksi, kai se liike oli kuitenkin niin erilaista. Mutta mikään lepopäivä se keskiviikko ei kyllä tosiaankaan ollut.
Perjantain pitkä meni Mjevin kanssa rupatellessa ihan kivasti, mutta lauantain semipitkällä oli aikamoisia käynnistymisvaikeuksia. Nilkat olivat koko loppuviikon ihan jumissa, en tiedä pitäisikö niille tehdä jotain vetreyttäviä liikkeitä. Sunnuntaina ei tv-kovalle olisi yhtään tehnyt mieli lähteä, mutta vääntäydyin Kaurialan kentälle väkisin ja sain sen vedettyä läpi. Vauhti osoittautui 5 sekuntia/km hitaammaksi kuin vastaavassa treenissä tammikuussa, mikä ehkä kertoo tämän hetken tilanteesta jotain.
Kun ensi viikollekin on tiedossa sekä BMX- että keilailukisat, niin tekisi mieli vähän keventää ja tyytyä vaikkapa vain yhteen kovavauhtiseen. Mutta en tiedä sitten. Kun vilkaisin tuota tulevan viikon ohjelmaa, niin en oikein keksinyt miten järkevästi yhdistäisin nuo kaksi kovavauhtista. Joten voipi olla, että yritän vetää senkin viikon täysillä vielä. Heinäkuun alkuun tulee kuitenkin kolme peräkkäistä lepopäivää, joten ehkä tässä voi nyt yrittää tasapainoilla riskirajoilla siihen asti.
tiistai 17. kesäkuuta 2014
BB-viikko 1
Ensimmäinen BB-viikko (Bakken-Berliini) on takana. Tein siihen toisen viikon alkuun osuneen Jukolan viestin takia pienen kevennyksen, joten tältä se näyttää koottuna:
BB-viikko 1:
su: 10 km, radalla reipas vitonen 19.53
ma: 2 km + kevyt suunnistus 4,4 km (juostu matka 5,4 km)
ti: 13 km kevyt
ke: 9,5 km kevyt (Kalevan ympärijuoksu 5 km 24.00)
to: 13,5 km (13*2 min metsässä kovaa)
pe: 9 km kevyt
la: lepo
Yhteensä: 63 km
Eihän tuo paperilla tiukalta näytä, mutta ihmeen koville se otti. Aika vahvasti on nyt sellainen olo, että taukoa ennen uuden maratonohjelman aloittamista olisi tarvittu vähän enemmän, etenkin kun tuli se Bodomin parituntinen kisakin siihen väliin. Ajattelin, että hakkaan nyt kuitenkin päätä seinään niin pitkään kunnes tilanne selviää varmasti. Joko tämä lähtee jossain kohtaa sujumaan paremmin tai sitten alamäki jatkuu niin pitkään, että on pakko pitää huilia.
Sunnuntaina kävin siis Jukolan viestissä Kuopiossa. Sain lobattua itselleni viestin helpoimman, viidennen osuuden. Tarkoitus oli juosta mahdollisimman maltilla, koittaa minimoida sekä rasitus että pummit, ja kaikin käytettävissäolevin keinoin välttää hylkäys. Muka rauhallisesti ekaa rastia kohti meninkin, mutta silti sitä joutui 7 minuuttia haeskelemaan. Sen jälkeen suunnistus onneksi parantui ja maasto sekä paikoin jonot pitivät huolen siitä ettei vauhtimopo karannut lapasesta. Loppuun onnistuin hakemaan vielä yhden 5 minuutin hudin, joten aika lailla normaalintasoinen Jukola-suoritus siitä minulle tuli. Osuussijoitus oli kylläkin yksi parhaista 587, mutta se johtuu osuuden heikosta tasosta. Tulos kuitenkin tuli, ja sehän oli tärkeintä.
Bakkenin sykealueilla kuljin seuraavasti: E1: 3 min, E2: 24 min, E3: 42 min, E4: 19 min, E5: 3 min. Vähän tuollaista vauhtileikittelyn makua siis. Olihan tuo selvästi raskaampi harjoitus kuin mikään mitä Bakken tähän vaiheeseen ohjelmaa on speksannut, mutta ei nyt ehkä ihan karsea ylilyönti kuitenkaan.
Keskisykkeeksi mittasin 158, mitä voi verrata aikaisempien Jukoloiden keskisykkeisiin: 165, 163, 167, 166, 161, 167, 175, 166, 154 ja 163. Tuo 175 oli Kytäjällä 2010 kun edellisen kerran olin lyhyellä osuudella ja onnistuin täydellisesti. 154 puolestaan tuli 2012 Hakunilassa, kun olin Jukola-urani pisimmällä osuudella kaatosateessa ankkurina. Tuossa valossa rauhallisuus siis onnistui nyt varsin hyvin, varsinkin kun Kuopio-Jukolan osuus oli toiseksi lyhyin millä olen ollut.
Otin Jukolan päälle yhden ylimääräisen lepopäivän, joten toisesta BB-viikosta tulee 8-päiväinen. Nähtäväksi jää miten Jukola-palautuminen lähtee sujumaan.
Tänään jäljellä 103 päivää.
BB-viikko 1:
su: 10 km, radalla reipas vitonen 19.53
ma: 2 km + kevyt suunnistus 4,4 km (juostu matka 5,4 km)
ti: 13 km kevyt
ke: 9,5 km kevyt (Kalevan ympärijuoksu 5 km 24.00)
to: 13,5 km (13*2 min metsässä kovaa)
pe: 9 km kevyt
la: lepo
Yhteensä: 63 km
Eihän tuo paperilla tiukalta näytä, mutta ihmeen koville se otti. Aika vahvasti on nyt sellainen olo, että taukoa ennen uuden maratonohjelman aloittamista olisi tarvittu vähän enemmän, etenkin kun tuli se Bodomin parituntinen kisakin siihen väliin. Ajattelin, että hakkaan nyt kuitenkin päätä seinään niin pitkään kunnes tilanne selviää varmasti. Joko tämä lähtee jossain kohtaa sujumaan paremmin tai sitten alamäki jatkuu niin pitkään, että on pakko pitää huilia.
Sunnuntaina kävin siis Jukolan viestissä Kuopiossa. Sain lobattua itselleni viestin helpoimman, viidennen osuuden. Tarkoitus oli juosta mahdollisimman maltilla, koittaa minimoida sekä rasitus että pummit, ja kaikin käytettävissäolevin keinoin välttää hylkäys. Muka rauhallisesti ekaa rastia kohti meninkin, mutta silti sitä joutui 7 minuuttia haeskelemaan. Sen jälkeen suunnistus onneksi parantui ja maasto sekä paikoin jonot pitivät huolen siitä ettei vauhtimopo karannut lapasesta. Loppuun onnistuin hakemaan vielä yhden 5 minuutin hudin, joten aika lailla normaalintasoinen Jukola-suoritus siitä minulle tuli. Osuussijoitus oli kylläkin yksi parhaista 587, mutta se johtuu osuuden heikosta tasosta. Tulos kuitenkin tuli, ja sehän oli tärkeintä.
Bakkenin sykealueilla kuljin seuraavasti: E1: 3 min, E2: 24 min, E3: 42 min, E4: 19 min, E5: 3 min. Vähän tuollaista vauhtileikittelyn makua siis. Olihan tuo selvästi raskaampi harjoitus kuin mikään mitä Bakken tähän vaiheeseen ohjelmaa on speksannut, mutta ei nyt ehkä ihan karsea ylilyönti kuitenkaan.
Keskisykkeeksi mittasin 158, mitä voi verrata aikaisempien Jukoloiden keskisykkeisiin: 165, 163, 167, 166, 161, 167, 175, 166, 154 ja 163. Tuo 175 oli Kytäjällä 2010 kun edellisen kerran olin lyhyellä osuudella ja onnistuin täydellisesti. 154 puolestaan tuli 2012 Hakunilassa, kun olin Jukola-urani pisimmällä osuudella kaatosateessa ankkurina. Tuossa valossa rauhallisuus siis onnistui nyt varsin hyvin, varsinkin kun Kuopio-Jukolan osuus oli toiseksi lyhyin millä olen ollut.
Otin Jukolan päälle yhden ylimääräisen lepopäivän, joten toisesta BB-viikosta tulee 8-päiväinen. Nähtäväksi jää miten Jukola-palautuminen lähtee sujumaan.
Tänään jäljellä 103 päivää.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)