Arvaa loppuaikani Red Island Marathonilla 14.5.2014:

Virallinen loppuaikani Red Island Marathonilla oli 3:17.50. Eksyin reitiltä ja juoksin pari kilometriä ylimääräistä. Maratonin täyttyessä väliaika omassa kellossa oli 3:06.30. Uskolliset lukijani jaksoivat luottaa itseni tavoin kolmen tunnin alitukseen. Vain 7 % osasi ennakoida, että päällitän jopa 3:05. Kiitos luottamuksesta! Seuraavaksi hyökkään kolmen tunnin rajan kimppuun Berliinissä 28.9.2014.

sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Harhaanjuostu risteys

Ai niin, olen ihan unohtanut postata kuvan siitä risteyksestä, jossa juoksin harhaan Red Island Marathonilla. Tässähän se:


Eihän tuo nyt vaativalta ymmärrystehtävältä näytä kun sitä tässä katselee. Mutta aamuhämärissä reippaassa juoksuvauhdissa näköjään tilanne oli toinen. Oma vikahan se toki oli kun en viitsinyt tuota käydä katselmoimassa, sehän oli vain parinsadan metrin päässä lähtöpaikalta.

Heitetään tähän nyt vielä lähitulevaisuuden treenisuunnitelmat:

su 25.5.: lepo
ma 26.5.: kevyt lenkki, loppuun pieniä avauksia
ti-ke 27.-28.5.: lepo
to 29.5.: Bodom Trail -polkupuolimaraton
pe-su 30.5.-1.6.: lepo
ma 2.6.: muutto
ti 3.6.: vanhan asunnon loppusiivous
ke-pe: 4.-6.6.: lepo
la 7.6.: totuttelutreeni
su 8.6.: lepo
ma 9.6.-la 27.9.: Bakkenin 2:45-ohjelma
su 28.9.: Berliinin maraton

Tänään jäljellä 126 päivää.

lauantai 24. toukokuuta 2014

Tilinpäätös

Palaan vielä kerran epäströmsömäiseen päivään 14.5.2014. Kun mietin vaisuun lopputulokseen päätynyttä juoksua, niin pitää varmaan etsiä jotain tekosyitä miksi juoksu ei sujunut paremmin. Mutta ensin haluan kerätä kuitenkin syitä, jotka tukivat mahdollisuutta tavoitteenmukaiseen tulokseen:
  • Sää oli lähes täydellinen. Lähdössä lämpöä oli 11 astetta, maalissa ehkä 15. Tuulta oli niin vähän, että ei sitä edes huomannut. Aurinko kyllä lämmitti n. kahden tunnin juoksemisen jälkeen jonkin verran, mutta ei se siinä vaiheessa enää millään muotoa haitannut.
  • Treenit olivat menneet hyvin. Vaikka lihaskunto olikin tullut laiminlyötyä, niin itse juoksutalvi oli yksi parhaista mitä olen koskaan tehnyt. Kun treeni vielä nimenomaan tähtäsi maratonille, niin kunnon piti oleman kohdillaan.
  • 4,3 kilometrin mittaisella reitillä huoltopöytä tuli tasaisin väliajoin, mikä helpotti kilpailunaikaista tankkaamista. Sain käyttää sekä tuttua geeliä että tuttua urheilujuomaa. Sanoisin, että juominen ja energian nauttiminen onnistuivat nappiin.
  • Sain aikaerosta ja aikaisesta kisastartista huolimatta nukuttua hyvin kilpailua edeltävät yöt.
  • Onnistuin pitämään aamupalan maltillisena. Myös hiilihydraattitankkaus mielestäni onnistui hyvin.
  • Kisassa oli hilpeä tunnelma ja muut juoksijat kannustivat ansiokkaasti.
  • Alkuvauhti oli oikea, löysin oikean rytmin heti ensimmäisestä kilometristä lähtien.

Kun Strömsössä ei kuitenkaan oltu, niin jotain selityksiä pitää pystyä kehittämään myös sille, miksi tulos jäi odotettua vaisummaksi:
  • Reitti oli ihan aidosti mäkinen. Tiesin, että se on vähän kumpuileva, mutta yllätyin kumpuilun määrästä. Edellisessä postauksessa laskeskelin, että viitisen minuuttia lisää aikaa voinee pistää tämän piikkiin.
  • Juoma-asemilla piti pysähtyä seisoskelemaan. Tämä söi aikaa n. kaksi minuuttia.
  • En malttanut levätä tarpeeksi kilpailua edeltävinä päivinä Bostonissa. On vaikea sanoa miten paljon jalkojen kohtuuttoman kovasta väsymyksestä menee tämän piikkiin ja miten paljon vain yksinkertaisesti hiilareiden loppumisen sekä miten paljon huonon lihaskunnon. Ei niistä tallustelluista tunneista nyt ainakaan hyötyä kuitenkaan ollut.
  • Kolme päivää ennen kisaa iski pieni vilustuminen, jonka pahin vaihe ehti kyllä mennä ohi ennen kisaa. Yskää oli kuitenkin vielä päällä ja kurkku tuntui vähän oudolta. Voi olla, että tämä ei lopulta adrenaliini- ja endorfiinihuuruissa vaikuttanut itse kisassa mitään, mutta on se saattanut tuoda sen verran flegmaattisuutta suoritukseen, että vauhti alkoi hidastua yllättävän aikaisin.
  • Alun eksyminen ja kolmen ylimääräisen kilometrin juokseminen vaikutti henkisesti yllättävän paljon. Vaikka en sitä varsinaisesti murehtinutkaan, niin tuntuu että siitä tuli sellainen asenne jälkipuoliskolle ettei nyt tänään jaksa ihan viimeisen päälle tosissaan yrittää. Sitten kun vauhti alkoi lipsua ali tavoitteen, niin oli helppo antaa sen lipsua vähän reilumminkin sen ali.
  • Kiriapua ei ollut yhtään. Siinä vaiheessa kun väsy iskee, auttaisi kummasti kun olisi muita juoksijoita suunnilleen samassa vauhdissa.

Sitten voisi vielä listata juhlamaratonmatkan plussat ja miinukset. Ensin miinukset:
  • Eksyin reitiltä.
  • Aikatavoite ei täyttynyt.
  • Tilaisuus oli ainutkertainen eikä sitä voi siis toistaa.
  • Rahaa paloi aika paljon. Erityisen mielenkiintoista on, että tällaisen pikkutapahtuman järjestäminen aamuvarhain muuten lähes autiossa kaupunginpuistossa on niin kallista, että osallistumismaksu oli pitkälti toista sataa dollaria. Mutta itselläni toki suurin osa rahoista meni ihan muuhun: lennot 480 euroa, majoitukset 200 euroa.

Ja lopuksi plussat:
  • Eksyin reitiltä.
  • Oli hauskaa juosta, etenkin kun tämä on ollut suunnitteilla jo vuosikaudet.
  • Tapasin jännittäviä persoonia, jotka muistuttivat monessa suhteessa paljon suomalaisia maratonkeräilijöitä. Täällä oli kuitenkin myös puolimaratonkeräilijöitä, jotka olivat vähän omanlaistaan porukkaa.
  • Onnistuin selättämään 29-32 km välillä vasemman etureiden väsymisestä johtuneen vauhdin selvän hidastumisen.
  • Voitin kisan.
  • Maratonpuisto oli kiva paikka Atlantin rannalla ja sääkin suosi.
  • Vilustuminen ei estänyt juoksemista, mikä olisi ollut todella raskas pettymys.
  • Ilahdutin ihmisiä tarinallani siitä, miksi olin paikalla. Vaikka amerikkalaiset eivät oikein ymmärräkään kilometrien ja metrien päälle, niin kyllä maratoonarit sentään maratonin mitan tietävät.
  • Tuli käytyä varsin erikoisessa maratontapahtumassa, johon ei ikimaailmassa muuten olisi tullut mentyä.
  • Sain hienon paidan, ja mitalikin on ihan vaikuttavan kokoinen.


Eiköhän tämä projekti ollut tässä. Seuraavaksi käyn kolmen tunnin alituksen kimppuun Berliinissä ja pidän tätä blogia hengissä ainakin sinne asti.

Tänään jäljellä 127 päivää.

perjantai 23. toukokuuta 2014

Red Islandin analyysiä

Jos Red Island Marathon olisi juostu Strömsössä, lopputulos olisi hyvinkin saattanut olla linjassa lukijoideni enemmistön ennusteiden kanssa. Valitettavasti se kuitenkin juostiin Warwickissa, joten viralliseksi ajaksi jäi vaatimaton 3:17.50.

Kyllähän huonolle tulokselle pystyn selityksiä keksimään vaikka miten paljon. Ruodin niitä vaikka sitten jossain toisessa kirjoituksessa. Tulosliuskaa ne eivät kuitenkaan muuksi muuta. Positiivista on kuitenkin se, että en kaikesta huolimatta osaa olla ollenkaan pettynyt. Kokemus oli hieno ja elämys ikimuistoinen.

Kisa-aamuna klo 3.03 herättyäni löysin hotellin aamiaispöydästä maratoonarin näköisiä tyyppejä. Yksi heistä lupasi kyyditä minut lähtöpaikalle. Sain samalla tilaisuuden tutustua vähän lähemmin siihen, minkälaisia juoksijoita tämmöisessä kisassa liikkuu. Kyseessä oli puolimaratoonari, ehkä noin viisikymppinen Lily Ohiosta. Hän oli lentänyt Uuteen Englantiin kahta osakilpailua varten, sillä hänen tavoitteenaan on saada juostua 50 puolimaratonia 50 osavaltiossa. Rhode Island ja Connecticut vielä puuttuivat listalta. Sen jälkeen jäljellä on vielä viisi osavaltiota, joista neljä on tarkoitus saada kasaan vielä tämän vuoden aikana. Sitten jää puuttumaan enää Alaska.

Lilyn ongelmana on vain, että lääkäri on jo kieltänyt puolimaratonien kiertämisen jatkamisen. En kehdannut kysyä tarkemmin, mutta sain sen kuvan, että Lily varmaankin sairastaa syöpää. Hän on vakaasti päättänyt, että tämä projekti ei jää kesken. Lähdimme hotellilta tosi hyvissä ajoin, lähes puolitoista tuntia ennen kisaa ajelemaan vuokra-autolla kisapaikalle, että varmasti olemme ajoissa perillä. Lily oli käynyt katselmoimassa ajoreitin jo etukäteenkin. Silti ajoimme useasti harhaan, mutta aikaa oli varattu niin paljon, että ehdimme kaupunginpuistoon kuitenkin noin tuntia ennen starttia. Mutta siellä ei näkynytkään ketään! Tässä vaiheessa Lily oli jo käydä epätoivoiseksi, ei kai yksi osavaltio nyt karkaa käsistä tämmöisen takia?

Olimme kuitenkin vain väärässä päässä puistoa. Vähän aikaa ajelemalla järjestäjät lopulta löytyivät, ketään muita ei vielä ollut saapunutkaan. Minulla ei ollut missään vaiheessa pienintäkään epäilystä ettemmekö löytäisi erittäinkin hyvissä ajoin perille. Mutta Lilylle löytäminen oli niin tärkeää, että pienikin hakeminen oli aiheuttaa paniikin.

Maaliin Lilykin pääsi, joskaan juoksu ei sujunut. Hän taisikin joutua kävelemään koko matkan, sillä aikaa meni lähes neljä tuntia. Tulos ei tyydyttänyt, mutta että hän oli iloinen maaliinpääsystään! Seuraavana aamuna oli edessä vielä toinen koitos Connecticutissa, jossa vauhti näkyy olleen vain 8 minuuttia hitaampaa.

Tällaisia juoksijoita siellä pyöri. Useimmat muutkin kävelivät joko kokonaan tai ainakin suurimman osan matkasta. Siellä ne etenivät porukoissa rupatellen kierros toisensa perään pitkin päivää ja aina muistivat kannustaa ohijuoksijaa. Paikalliskulttuuriin kuuluva yltiöpositiivisuus tuntui kyllä ulkopuolisesta välillä vähän hassulta. Ainakin loppuvaiheissa kommentit "Bad job!" ja "You're looking weak!" olisivat kuvanneet tilannetta paljon totuudenmukaisemmin. :)

Alla olevassa kartassa on juoksureittini. Oma seikkailuni erottuu tuona ohuempana viivana. Pysyin reitillä siis ensimmäiset 3,3 km, sen jälkeen ensimmäinen varsinainen kierros oli 7,3-kilometrinen, mikä oli kolmisen kilometriä liikaa. Mittarini mukaan yhden kierroksen pituus oli itse asiassa 4,225 km, eli kiertämällä se kymmenen kertaa olisi saatu varsin tarkalleen maratonin verran pituutta. Järjestäjillä on kuitenkin ollut käytössään joku suurpiirteisehkö mittausmenetelmä, jonka ansiosta virallinen reitti käsitti vain 9 kierrosta + alkuun 3,1 km ylimääräistä. Reitillä pysyneet siis juoksivat arvioni mukaan n. 41,1 km. Siinä ja siinä olisinko tuolla matkalla pystynyt kolme tuntia alittamaan, mutta tuskin kuitenkaan. Enemmän se olisi jäänyt harmittamaan jos olisi tullut juostua alimittainen kuin ylimittainen! Nyt siis juoksin n. 44,2 km.


Senhän tuo kuva armotta paljastaa, että suoritustani ei oikeastaan olisi kuulunut edes hyväksyä, sillä en tullut kiertäneeksi koko kisareittiä. Tuon lounaiskulmassa olevan L:n muotoisen pätkän kiersin yhden kerran liian harvoin. Toki sakkolenkki oli sitä pitempi, mutta silti, koko reittiä en juossut läpi. Kyllä ne silti mitalin ensimmäisestä sijasta mulle antoivat. Tosin mitali oli ihan samannäköinen kuin kaikilla muillakin. Paidankin sieltä sai, ja se on itse asiassa jopa ihan tyylikäs.

Tätä porukkaa ei tunnu suuremmin haittaavan onko mittaus niin tarkkaan tehty. Pääasia on että kokoonnutaan yhteen ja juostaan. Tosin siellä kyllä väläyteltiin, että ensi vuodeksi reitti ehkä mittautettaisiin virallisesti. Eivät minun harhailunikaan kenessäkään huomiota herättäneet, ei siellä tainnut kelleen tulla edes mieleen, että jollekulle ylimääräisten mailien juoksemisella voisi olla jotain merkitystä!

Seuraavassa kuvassa on sykekäyräni punaisella ja vauhtikäyräni harmaalla. Maratonilla sykkeen pitäisi pyöriä alkumatkasta tuossa vihreän alueen ylärajoilla, nousta sitten keltaiselle alueelle ja lopussa sen ylärajoille asti. Alussa homma on mennytkin koko lailla kuten pitää (no se nyt ei paljon vaadikaan), mutta tuota nousua vaan ei tapahdu. Vauhtikäyrässä tämä näkyy sitten vastaavasti samaan aikaan lievästi laskevana trendinä, vaikka sitä onkin vähän vaikea tuosta syheröstä erottaa. Vauhdinhan pitäisi pysyä tasaisesti tuolla sinisen alueen yläosissa.


Hieman kahden tunnin jälkeen näkyy sykkeessä sitten vahvaa pudotusta. Siinä kohtaa vasen etureisi alkoi panna ikävästi hanttiin eikä minussa ollut sille vastaansanojaksi ennen kuin muutaman hitaamman kilometrin jälkeen. Kahden ja puolen tunnin paikkeilla olen viimeinkin saanut n. viiden minuutin ajaksi nostettua sykkeen sinne missä sen olisi jo pitkään pitänyt olla. Mutta sen pitempään sitäkään ei ole kestänyt, vaan lopussa sekä syke- että vauhtikäyrä ovat taas laskevia. Väsymys korjasi satoaan, ja kun mahdollisuudet kolmen tunnin alitukseen oli jo menetetty, niin ei löytynyt motivaatiota tuon parempaan loppurutistukseen. Viimeisen kahden kilometrin vauhdin totaalinen hidastuminen oli kyllä ihan suunniteltu, en ollut yhtään kiinnostunut juoksemaan ylimääräisiä kilometrejä kovaa. On kyllä myönnettävä sekin, että ei olisi voimiakaan enää ollut.

Viereisessä kuvassa näkyvät vielä kilometrit siten kuin Polarin GPS ne mittasi. Niistä erottuu mm. se, että vauhti on ollut kovimmillaan niillä kilometreillä (3-8) kun olin eksyksissä. Tämä ei suinkaan johdu siitä, että olisin panikoinut ja pinkonut sen takia kovempaa. Kuten sykekäyrä näyttää, niin syke on noillakin kilometreillä ollut ihan samanlainen kuin alkumatkasta muutenkin. Mutta tuolla omilla teilläni ei ollut mäkiä lainkaan! Tasaisella vauhtini pysyi siis tasolla 4.00-4.06/km (keskimäärin 4.04), kun nuo virallisen reitin mäkiset kilometrit ovat alkuvaiheissa sujuneet vauhdilla 4.04-4.18 (keskimäärin 4.12).

Ei tämä ehkä ihan tieteellisesti validi metodi ole väittää, että mäkisyys hidasti vauhtia n. 8 sekuntia per kilometri. Uskoisin kuitenkin, että ei tuossa ihan kauheasti totuudestakaan poiketa. Siitä tulisi maratonin mittaisella matkalla semmoiset 5-6 minuuttia ylimääräistä.

Lisäksi voidaan tutkia sitä, miten pitkiä ovat kierrosten välissä olleet juomataukopysähdykset olleet. Ensimmäinen näyttäisi olevan n. 25 sekuntia, sen jälkeen 13, 10, 27, 2, 15, 5 ja 19 sekuntia. Näistä voisi laskea tulevan yhteensä koko lailla tarkalleen kaksi minuuttia seisoskelua. Seisoskelu johtui siitä, että jokaisella juoksijalla oli yksi oma vesimuki, jota piti käyttää. Se sitten piti aina itse täyttää sellaisesta verkkaan valuttavasta kanisterista kun sen oli tyhjäksi kumonnut. Oli minulla kyllä omakin pullo siinä huoltopöydällä, siinä oli litra Dexalin urheilujuomaa. Mutta ei senkään kanssa voinut juosta, kun se oli aina palautettava takaisin samaan paikkaan mistä sen ottikin. Käytännössä tein niin, että joka toinen kierros otin mukillisen vettä geelin kanssa ja joka toinen kierros pelkkää Dexalia. Paitsi lopussa sitten otin kerran sekä geelin että Dexal-juoman samalla kertaa, mistä itse asiassa ei edes tullut mahaongelmia.

Senkin noista väliajoista näkee, että jo 18. kilometri on ollut tuskaisen hidas. Siinä on mennyt 4.29 vaikka mukana ei ole edes huoltostoppia. En kyllä muista mistä tuo johtuisi, voihan se olla mittavirhekin, tai sitten siihen on vaan osunut erityisen ylämäkivoittoinen jakso. Yleensähän mäet olivat lyhyitä ja tuli vuoron perään ylä- ja alamäkiä, niin että kilometrit olivat melko tasavertaisia. Lopullisesti peli kolmen tunnin alituksen osalta on alkanut olla menetetty 25 kilometrin jälkeen. Sen jälkeen ei näytä olevan enää yhtäkään riittävän nopeaa kilometriä.

Alussahan johdin kisaa täysin ylivoimaisesti. Ylimääräisen 3 km lenkin kiertäminen lienee kuitenkin pudottanut minut aika montakin sijaa alaspäin. Sen jälkeen varmaan aloin aika nopeasti kivuta väliajoissa ylöspäin, mutta missään vaiheessa ei saanut tietoa millä sijalla milloinkin menin. Jälkeenpäin pystyin kuitenkin jäljittämään kohdan, jossa siirryin uudelleen kisan kärkeen. Tuolla vauhtikäyrässä näkyy ylimääräinen stoppi 35,2 km kohdalla. Silloin edessäni meni väylän vasenta laitaa yksi juoksija, keskellä koira ja sen taluttaja. Lähdin ohittamaan porukkaa oikealta, kun koira yllättäen hyökkäsi eteeni ja jouduin tekemään äkkipysäytyksen. Ihme kyllä lihaksisto toimi noinkin monen kilometrin jälkeen vielä ihan hyvin, ja pystyin kiihdyttämään saman tien takaisin normaaliin vauhtiin ilman mitään kramppeja tms. ongelmia. Mutta kuulin maalissa, että tässä ohittamani juoksija oli se, joka sijoittui kisassa toiseksi, joten siinä kohtaa tapahtui kisan ratkaisu. :)

Tuloslista näkyykin jo ilmestyneen verkkoon, se löytyy osoitteesta http://www.newenglandchallenge.org/RedIslandFullFinishers.pdf

Palautteluni kisasta ei ole tainnut olla kauhean optimaalista. Jo heti kisapäivän iltapäivänä kävelin ensin tunnin verran kamat selässä kuuman auringon alla että pääsin lähimmälle bussipysäkille. Perillä Providencessäkin tuli vielä tallusteltua muutama kilometri. Tallustelu (yleensä ilman matkatavaroita kuitenkin) jatkuikin sitten aamusta iltaan koko seuraavan viikon. Ei tämä ihan sitä ole mitä Bakken suosittelee. Siellä on palautusviikolle aikataulutettu kaksi pientä lenkkiä sekä yksi 35-40 minuutin kävely. Jätin kuitenkin tuon 35-40 minuutin kävelyn tekemättä. :)

Nyt kun olen taas kotona, niin saan ehkä levättyä paremmin. Syytä onkin, sillä viikon päästä pitäisi jo jaksaa tarpoa polkupuolimaraton Bodom-järvellä. Ja sen jälkeen alkaa sitten keskittyä Berliiniin.

Mutta siitä lisää myöhemmin.

torstai 15. toukokuuta 2014

Eksyminen ja hidas hiipuminen

Red Island Marathon on viimein takana. Tunnelmat on vähän ristiriitaiset. Toisaalta oli tosi kivaa olla siellä juoksemassa, mutta eihän se tietysti ilman ongelmia mennyt. Kolmannen kerran peräkkäin juoksin maratonilla puolimatkaan vähän alle 1:30 ja päädyin loppuaikaan 3:05-3:06 (tällä kertaa 3:06.30 oman mittarin mukaan).

Tai tarkkaan ottaen loppuaikani oli kyllä 3:17.52. Juoksin nimittäin harhaan heti ensimmäisen kokonaisen kierroksen alussa. Tiessä oli nuoli, joka osoitti vasemmalle sellaiselle puistoa kiertävälle jalkakäytävälle. En yhtään muista huomasinko koko nuolta, mutta luulen, että huomasin. Kun itse tiekin kuitenkin kaartui siinä vasemmalle, niin varmaan oletin että se tarkoittaa, että tietä pitää seurata.

Ongelmaksi tämä pääsi tulemaan siksi, että kukaan ei lähtenyt läheskään yhtä kovaa vauhtia kuin minä. Sadan metrin jälkeen seuraava oli varmaan 50 metriä perässä. Ensimmäinen 3 km juostiin normaalia lenkkiä 1,5 km takaperin ja sama takaisin. Siitä vielä selvisin kunnialla, sillä sen olin tajunnut käydä katselmoimassa. Mutta unohdin kokonaan katselmoida itse lenkin alun! Eikä kukaan ollut risteyksessä ohjaamassa, joten suoraanhan sitten menin.

Parin kilometrin jälkeen olin jollain esikaupungin asuinalueella. Aika kolkkoa oli tajuta olevansa aivan jossain muualla missä piti. Jatkoin juoksua kuitenkin samaan vauhtiin ja yritin kääntyillä risteksistä niin että pääsisin takaisin puistoon. Lopulta pääsinkin, mutta ekstraa tuli juostua n. 2 km verran.

Ajattelin kuitenkin vielä yrittää juosta edes oman mittarin mukaan alle 3 tunnin, mutta eihän siitä mitään tullut. Juoksuvauhti alkoi pikku hiljaa hiipua jossain 25-30 km paikkeilla. Osansa tässä varmaan oli sillä, että reitti oli itse asiassa yllättävän raskas ja mäkinen. Tasaisia pätkiä oli hyvin vähän. Eivät ne mäet mitään suuria olleet, mutta kun ne kaikki kavuttiin kymmenen kertaa, niin kummasti niistä kertyi rasitusta. Lisäksi juomahuolto oli toteutettu niin, että siinä joutui aina pysähtymään 10-20 sekunniksi paikoilleen. Mutta kyllähän tuo hyytyminen oli silti kohtuuttoman paha.

Siitä olen sinänsä kyllä tyytyväinen, että kun 29-32 km välillä olin jo suurissa vaikeuksissa vasemman etureiden kanssa, niin siitä onnistuin pääsemään yli ja sain nostettua vauhdin takaisin suunnilleen samalle tasolle. Varsinaista seinääkään ei koskaan tullut. Mutta kun 39-40 kilometrissä matka alkoi tosissaan painaa, niin siinä kohtaa kyllä olisi ollut huomattavasti helpompi vastustaa vauhdin hidastumista jos olisi tiennyt matkan olevan 42 eikä 44 km.

Henkisesti lakkasinkin juoksemasta kun 42,2 km tuli sykemittarissa täyteen. Viimeinen kaksi kilometriä oli enää pelkkää laahustamista maaliin. Mutta kun useimmilla muilla mukanaolleilla oli jo kaksi maratonia tältä viikolta alla, niin onnistuin silti voittamaan kisan lähemmäs kymmenen minuutin erolla seuraavaan.

Tätä pitää nyt aikansa sulatella. Kirjoittelen tarkempaa kisaraporttia lähempänä.

keskiviikko 14. toukokuuta 2014

Lähtöviiva kutsuu

Tiistai oli matkapäivä ja viimein onnistuin pitämään kävelyt minimissä. Pari kilometriä toki piti Bostonissa kävellä, että pääsin Providencen bussiin. Matka kesti vain tunnin. Vaihto Warwickin lentokentän bussiin oli helppo ja nopea, eikä perilläkään tarvinnut kilometriä enempää kävellä hotelliin.

Tässä samassa Best Western -hotellissa majoittuu muitakin maratoonareita, järjestäjä on tehnyt jonkun alennusdiilin juoksijoille tänne. Joltain heistä pitäisikin pummata kyyti lähtöpaikalle, mutta eiköhän täältä moisia löydy. Tämä on sikäli maratonystävällinen hotelli, että aamiainen alkaa no neljältä. Kun startti on kuudelta, niin onhan se toki hieman myöhäistä, mutta kyllä siellä nyt ainakin kahveella voi käydä. Huoneeni täällä on aivan valtava, sängyssäkin on viisi tyynyä. Johtuuko sitten siitä vai mistä, mutta sain varsin hyvin nukuttua viimeisenä yönä n. klo 21-03.

Illalla kävin kuuden aikaan lihapullaspagetilla läheisessä ravintolassa. Naapuripöydissä mätettiin sellaisia määriä ruokaa, että sitä katsellessa oli vaikea pysyä kohtuudessa, mutta pakotin itseni olemaan syömättä liikaa. :)

Tärkeintä tässä on nyt kuitenkin se, että herätessä ei ollut ollenkaan yhtä voimaton olo kuin eilen! En tätä olotilaa nyt voittoisaksikaan kutsuisi, mutta selvästi parempaan päin on menty. Päätä särkee ja vähän yskittää, mutta sellaista yleisvoimattomuutta ei ole ollenkaan niin paljon enää kuin viime päivinä on ollut. Päänsärky lähtenee Paracetamolilla, eikä tuo yskä kovin paha ole, joten pelkäänpä että kyllä tästä viivalle on lähdettävä.

Sitä on nyt tässä tilanteessa kyllä ihan mahdoton sanoa mitä juoksemisesta tänään tulee. Sää tuolla näyttäisi nyt olevan poutainen, kisaan on ennustettu 9-13 astetta, eli aika normaaliin kisavarustukseen voinee pukeutua. Varmaan lähden yrittämään alussa miltä 4.10 km-vauhti tuntuu, ja tilanteen mukaan mennään sitten. Jos homma tuntuu heti alussa ihan mahdottoman surkealta, niin ei mulla ole mitään syytä olla antamatta periksi ja hölkkäillä maaliin. Kauhean innostunut en kuitenkaan ole ottamaan juoksu-urani ensimmäistä keskeytystä. Tai no, yhdellä maratonilla olen aiemminkin keskeyttänyt, mutta se oli suunniteltu juttu, silloin oli tarkoituskin tehdä vain 30 kilometrin kisavauhtinen treeni.

Jos adrenaliini vie voiton ja voimattomuus väistyy, niin sitten yritän jatkaa 4.10-kilometrejä niin pitkälle kuin pystyn. Puolimatkaan jos pääsisi suunnilleen ajassa 1:28, niin kolmen tunnin alitus voisi onnistua. Bakkenhan neuvoisi aloittamaan sellaisella 1:31-puoliskolla, mutta niin hitaaseen en uskalla lähteä jos juoksu sujuu alusta asti yhtä hyvin kuin viime perjantain kisavauhtisessa viimeistelyssä. Mutta on kyllä hyvin todennäköistä että ei suju likimainkaan yhtä hyvin.

Jos tilanne menee siihen, että kolmen tunnin alitus vaatii äärimmäistä puristusta lopussa, niin luulenpa että sitä ei tänään löydy. Niinpä en olisi yllättynyt jos lopputulos olisi muutaman minuutin päällitys. Tässä tilanteessa en olisi siitä edes pettynytkään. Tämän kisan päätarkoitus on kuitenkin osallistuminen, syksyllä pitää yrittää olla sitten tiukemmin mukana tulosjahdissa.

Tänään jäljellä 2 tuntia.


tiistai 13. toukokuuta 2014

Hävitty peli

Kyllähän me aletaan olla hävitty tää peli.

Tänä aamuna heräsin sen verran huonovointisena, että kyllä tässä tuntuisi jonkunlaisesta vilustumisesta olla kyse, ei allergiasta. Olo oli sen verran surkea, että siinä vähän niin kuin tein jo päätöksen olla juoksematta huomenna. Mutta, kuten näiden tuhnulenssujen kanssa on aiemminkin ollut, niin aamun surkean olon jälkeen homma lähtee iltaa kohti helvetilliseen nousuun, niin nytkin olo tuntuu hieman paranevan ylös noustua.

Ei kai se auta muu kuin kattella ja ihmetellä miten tilanne etenee. Se nyt on täysin selvää, että mitään hyvää aikaa en voi lähteä yrittämään. Mutta jos asiat kehittyvät suotuisasti, niin ehkä pystyn lähtemään kevyelle pitkälle lenkille huomiseen kisaan. Tai ainakin yhdelle 4,3 km kierrokselle edes. Vaikeahan sitä kisaa olisi vain sivusta seurata, mutta jos olen selvästi kipeä, niin en muutakaan vaihtoehtoa näe.

Vähän nyt meinaa kirpaista, mutta toisaalta, tätä vähän osasin kyllä odottaakin.

Tänään jäljellä 1 päivä (20 tuntia).

Eihän tää nyt hääviltä näytä

Joo-o. 34 tuntia starttiin eikä tämä pieni sairastelunpoikanen tunnu olevan poistumassa. Kurkku on tänään ollut parempi, mutta nokka on ollut pikkuisen tukossa ja olo varsin voipunut. Olisi liioittelua sanoa, että olen sairas, mutta eihän tämä normaaliakaan ole. Hyvin vaikea sanoa onko tämä allergiaa vai jotain muuta. Aika paljon tämä kyllä muistuttaa niitä minilenssuja mitä mulla on viime vuosina yleensä muutaman kuukauden välein ollut. Edellisestä olikin jo 3,5 kk aikaa, joten osasin kyllä tähän kohtaa uutta jo odottaakin. Parhaaseen mahdolliseen saumaan osasi tulla. Voinen olla kuitenkin tyytyväinen, että treenikauden sain olla täysin terveenä.

Mutta popsitaan nyt vielä antihistamiinia ja toivotaan parasta. Olisihan senkin tietysti voinut tajuta aloittaa jo ennen kisamanterelle saapumista. Osansa varmaan on tällä 28 asteen aurinkoisella säälläkin, se vetää olon aika veltoksi. Säätilaan on onneksi ensi yönä tulossa muutos, huomiselle ei ole enää ennustettu kuin 11 astetta. Voisi elätellä toiveita, että se hieman piristäisi olotilaa. Kisa-ajankohdan ennuste näyttää tällä hetkellä pyörivän yhdessä ennusteessa 8-12 asteen ja toisessa 14 asteen nurkilla. Optimikeliä pukkaisi siis.

Niin kuin voipuneessa oloilussa ei olisi tarpeeksi, niin en tietysti tänäänkään malttanut pysyä sisällä lepäilemässä, vaan kävin jaloittelemassa taas aivan tarpeettoman monta kilometriä. Ehkä tämä viimeisten päivien viimeistely olisi sittenkin pitänyt mennä tekemään johonkin mahdollisimman epäkiinnostavaan paikkaan... No, otan tästä ainakin syksyn Berliinin reissuun opiksi ja olen silloin huolellisempi.

Vähän on tässä nyt sellainen fiilis, että voin joutua tinkimään kaikista aikatavoitteista ja lähteä Warwickiin hakemaan vain maaliintuloa. Niin huonoon jamaan en tässä sentään tunne olevani menossa, että starttaamisesta pitäisi luopua. Mutta on aivan selvää, että vaikka tämä heikotus ehtisi mennä ohikin, niin toipuminen normaaliin kestää muutaman päivän. Vaan senhän näkee sitten mitä siitä tulee.

Huomenna on edessä bussisiirtymä Bostonista Warwickiin ja majoittuminen lentokenttähotelliin. Siellä pitää ainakin pitää huoli, että en lähde minnekään haahuilemaan, vaan linnoittaudun hotellihuoneeseen. Sitä ennen pitää kuitenkin järjestää jonkinlainen kyyti lähtöpaikalle kisa-aamuksi.

Tänään jäljellä 2 päivää.

maanantai 12. toukokuuta 2014

Viimeinen lenkki ja tuntemuksia kurkussa

Helteinen äitienpäivä, sunnuntai 11. toukokuuta on takana. Vähän on nyt ristiriitaiset tunteet.

KTz lähti aamupäivällä ystävällisesti paikallisoppaaksi viimeiselle lenkilleni ennen kisaa. Onneksi olimme liikkeellä sen verran ajoissa että päivän helteet eivät vielä painostaneet päälle. Ohjelmassa oli kevyt 8-kilometrinen, joka tulikin tehtyä. Kierreltiin Cambridgen katuja, MIT:n kampusta ja Charles-joen vartta. Oikein mukava lenkkihän se oli ja kiva oli vaihtaa kuulumisia ulkosuomalaisen kanssa.

Lenkillä olo oli vielä ihan täysin OK, mutta pian sen jälkeen alkoi kurkussa kutitella jännästi. Kutittelua on jatkunut sitten koko päivän. On nyt vähän vaikea sanoa mistä on kyse, mutta jos jonkin puolesta pitäisi vetoa lyödä, niin jonkun sortin allergiaa arvaisin. Aloitin siis antihistamiinikuurin, katsotaan onko siitä mitään apua. Muita oireita ei varsinaisesti vielä ainakaan ole tullut. Olo on kyllä ollut tänään vähän nuutunut, mutta sen voinee panna kuuman sään piikkiin. Käveleskelin vielä kaikkein kuumimpaan aikaan iltapäivällä kätköjen perässä korkealta paistavan auringon alla, joten eipä ihme jos paras terä on lähtenyt.

Francis suositteli hakemaan apteekista jotain antiviruslääkkeitä, joita kuulemma yhtä sorttia pitäisi saada ilman reseptiäkin. Ihmettelin että mitähän ne tämmöiset ovat, mutta tsekkaus Wikipediaan paljastaa, että MIT:ssä näitä ainakin tutkitaan ja kehitetään. Sikälihän se olisi vähän kuin paikallista perinnelääketiedettä. :) Mutta en nyt uskalla kuitenkaan moisia lähteä tässä tilanteessa kokeilemaan. Tiedä vaikka näkyisivät doping-testissäkin!

Kaiken kaikkiaan en pystynyt pitämään kävelyä tänään ihan lapasessa, sitä tuli ihan liian monta kilometriä. Jalat ovat juuri nyt aika väsyneet, joten pitää tulevat kaksi päivää yrittää olla huolellisempi tämän kanssa.

 

Ruoka ei oikein maistu ihan niin hyvin kuin tankkausvaiheessa pitäisi. Olen väkisin koettanut kuitenkin mättää sen mitä olen pystynyt. Luulenpa, että huomenna en tätä enää pysty jatkamaan, joten se päivä menköön pelkän tankkausjuoman voimalla. Periaatteessa sen kyllä pitäisi riittääkin. Muutenkin joutuu tässä nyt aika paljon keskittymään juomiseen kun tuo ilma on niin lämmin. Makuuhuoneenikin on melkoisen lämmin, hikoilua piisaa öisinkin.

Päivän jännittävin tapahtuma oli varmaankin kun törmäsin ukrainalaisten pieneen mielenosoitukseen illansuussa Harvardin kampuksella. Siellä oli moskovalainen kamariorkesteri esiintymässä, ja orkesterin johtaja on kuulemma tunnustautunut Putinin ulkopolitiikan kannattajaksi. Yrittivät karkottaa väkeä pois orkesterista. En tiedä miten hyvin mahtoivat onnistua, kyllä sinne Memorial Halliin aika tasaiseen tahtiin väkeä näytti lappaantuvan.



Siinä mielessä tämä päivä asettuu historiankirjoissa merkittävälle paikalle, että tänään löysin Amerikan mantereen ensimmäiset geokätköni. Jännästi täällä piilottelevat niitä hyvin julkisille paikoille.

Francisilta taas opin tänään sellaisen arvokkaan tiedonmurusen, että fenkoli on kreikaksi marathon. Olen siis keskiviikkona osallistumassa Punasaarifenkoliin. Ei siinä mitään.

Tänään jäljellä 3 päivää.


sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Suihkukoneviipeen torjuntaa Bostonissa

Eilinen 18-tuntinen matkustussaaga Bostoniin meni ihan kivasti. Olin kyllä jo unohtanut miten puuduttavaa (kirjaimellisestikin) on istua 7,5 tuntia putkeen lentokoneessa. Kun perjantai-iltana viimein pääsin kämpille majoittumaan, niin olin kiitollinen ainakin siitä, että en lentänyt mestoille vasta maratonia edeltävänä päivänä. On tuonmittainen siirtymä sen verran kova rasitus, että kyllä siitä muutama päivä menee palautua. Jet lagin iskua vähän pelkäsin tänään, mutta taisin selvitä varsin helpolla siitä. Saapuminen illalla auttoi kummasti. Menin paikallista aikaa klo 23 nukkumaan ja heräsin klo 9 suht normaalin oloisena.

Aamulla kävin lähikaupassa ruokaostoksilla, ja kylläpä vaikutuinkin ruokakaupan laadusta! Tarjolla oli vaikka mitä vaikka missä muodossa. Kefiiriäkin löytyi. Jossei näillä eväillä valmistautuminen suju optimaalisesti niin sitten ei millään.



Aamiaisen jälkeen isäntäni Francis ajelutti vähän lähiseudun paikkoja katselemaan. Ihastuin Mt. Auburnin kasvitieteelliseen hautausmaahan kilpikonnineen ja ilahduin ilmaisen näkötornin tarjoamasta maisemasta. Harvardin kampuksellakin tuli poikettua. Iltapäivä meni Euroviisuja seuratessa. Sen jälkeen osuin juuri sopiviksi ulkosalle ukkoskuuron iskiessä. Haeskelin aikani kuluksi paria geokätköä huonolla menestyksellä ja päätin päivän vindaloo-curryyn kivassa pikku lähi-intialaisessa.



Lämmin täällä on, vähän turhankin lämmin maratoonarille. Mutta ilmeisesti tiistaihin mennessä pitäisi viilentyä, joten eiköhän tästä vielä kisapäivälle ihan hyvät säät saada. Muutoinkin viihdyn tässä Bostonin liepeillä hyvin. Täällä on mukavan rento tunnelma ja kaupunki kauniissa alkukesän kukassa. Kadulla vilisee lenkkeilijöitä ja pyöräilijöitä. Itse asiassa ensimmäinen asia mitä näin kun astuin metrosta kaupunkiin Cambridgessa oli jonkinlainen pyöräkulkue, joka piti melkoista meteliä. Sen verran täällä on meteliä muutoinkin, että kunnon nousemisen aiheuttamaa kohinaa on vähän vaikea kuulla.

Tänään jäljellä 4 päivää.

perjantai 9. toukokuuta 2014

Lentävä lähtö kohti länttä

On aika siirtyä länteen. Tänään lennähdän Lontoon kautta Bostoniin, jossa viimeistelen maratoniskua muutaman päivän. Saavun Bostoniin perjantai-iltana, ja lauantai-aamuna alkaa heti maratontankkaaminen. Ajattelin, että on varminta ottaa tankkausjuomajauhe Suomesta mukaan niin ei tarvitse sitä alkaa perillä haeskella. Ajattelin myös, että on kätevää jakaa jauheet jo kolmeen annospussiin, jotka nautin sitten yhden per päivä. Täyttelin pussit ja olin sujauttamassa niitä rinkkaan, kun tajusin, että en ehkä välttämättä sittenkään ole ylen halukas lentämään Yhdysvaltoihin tämmöisten matkatavaroiden kanssa:

Puhtaat jauhot pussissa

Joten kaadoin jauheet takaisin alkuperäispakkaukseensa ja tuuppasin sen reppuun sellaisenaan. Kaipa sekin voi immigraatiossa kysymyksiä herättää, mutta jotenkin tunnen oloni silti viattomammaksi, puhtoisemmaksi näin. :)

Icelandairin lentäjät järjestivät voitonpäivän kunniaksi lakkoyllätyksen, jonka ansiosta Rekjavíkin kautta olleet lentoni peruttiin. Onneksi tilalle järjestyivät kuitenkin uudet lennot Finnairilla ja BA:lla Lontoon kautta lähes samalla aikataululla, joten tappiokseni pitää kirjata vain se, että joudun istumaan lentokoneessa hieman toista tuntia pitempään, sekä se, että rauhallisen Reykjavíkin kentän sijaan joudun operoimaan Heathrow'n tohinassa.

Bostonista löytyi lenkkiseuraakin sunnuntaiksi, kun parin kilometrin päässä omasta majapaikastani asuva KTz lupautui viimeistelylenkille mukaan. Hauskaa!

Tänä aamuna (ääriharvinainen treeniajankohta!) oli treeniohjelmassa vielä neljä viiden minuutin mittaista maratonvauhtista vetoa, jotka toteutin Eläintarhan kentällä. Tässä legendaarisessa urheilupyhätössä en koskaan ennen ollut juossutkaan, en edes käynyt! Hienohan siellä oli juosta, Paavo Nurmen kuvat silmissään. Maalaiselle oli vähän outoa, kun kentällä oli aamukahdeksan ja -yhdeksän välillä todella vilkasta. Koululaisryhmiä oli monenlaisia: liikunnasta kiinnostumattomia yläkoulutyttöjä innokkaine opettajineen, Cooperin testiä raahautuvia samanikäisiä tyttöjä, lukioikäisiä suunnistajapoikia ainakin valmistautumisen professionaalisuuden määrästä päätellen valmistautumassa johonkin kovaan koitokseen.

Vedot menivät oikein kivasti. Viisiminuuttisten keskivauhdit ja loppusykkeet olivat 4.12/150, 4.10/154, 4.08/156 ja 4.06/157. Bakken väitti, että nämä vedot menisivät suunnilleen sykkeellä 155-160, mikä siis toteutui. On se viisas mies. Silloin kun olen omilla ohjelmillani valmistautunut maralle, niin olen juossut viikkoa ennen kisaa 3*3 km kisavauhtia. Nyt tuli siis 4*1,2 km viisi päivää ennen. Saapa nähdä onko tämä nyt sitten parempi.

Mikä tässä nyt eniten huolettaa maratonin suhteen ovat nuo jalat. Tuntuu, että ne eivät millään meinaa palautua kuukauden takaisesta pienestä ylirasitustilasta, kun edelleen väsyvät niin kovin helposti. Pelkään pahoin, että kisassa ne ovat jo puolimatkassa niin uuvuksissa että loppu menee pahasti raahautumisen puolelle. Lisäksi huolestuttaa vähän se, että pohkeet eivät oikein tunnu tottuvan noihin kisakenkiin. Oiten lenkin pohjejökki oli ihan legendaarinen, ja sen jälkeenkin kaikissa kisakengillä tehdyissä treeneissä (tätä tämänaamuista lukuun ottamatta) on pohkeissa ollut tuntemuksia. Ja pohkeethan ne ovat kaikilla aiemmillakin kisavauhtisilla maratoneilla olleet ne, jotka ovat enemmän tai vähemmän krampanneet.

Kyse lienee siis vain siitä, onko 14.5.2014 isojen vai pienten pohjekramppien päivä.

Tänään jäljellä 5 päivää.


keskiviikko 7. toukokuuta 2014

Aerodynamiikan ehdoilla

Nykyään on lenkit niin vähissä, että kyllä tuntuu hyvältä aina kun pääsee juoksemaan! Eilen sain pistellä kaksikymmentä minuutin vetoa puolen minuutin palautuksin. Vetojen vauhti pyöri alussa jossain 4.15:n kieppeillä, lopussa lähellä 3.20:tä. Sykettä koitin hivuttaa alun 155:stä lopun 175:een. Kivaa oli ja ihan hyvin juoksu sujui, mutta se on sanottava, että yhä jalat väsyvät enemmän kuin olisi kohtuullista. Pitää yrittää tämän viimeisen viikon aikana pitää kävelyt minimissä, jos se vaikka auttaisi palautumiseen. Perjantain pitkä lentomatka ja seitsemän tunnin aikaero eivät kyllä varmaan yhtään paranna tilannetta, kuten ei sekään että pitäisi Bostonissa malttaa kolme päivää viettää suuremmin kävelemättä tai seisoskelematta.

Tänään oli aika hakea aerodynamikkaa juoksuun parturin höylästä. Tuskin tuo tukka viikossa ehtii sentään ihan mahdottomasti kasvaa? Sääennusteita kun katselen, niin ainakin niiden puolesta pitäisi kisassa tarjeta vähän kevyemmälläkin pehkolla. Varmaankin jotain 15:n asteen luokkaa on kisa-aamuun odotettavissa, sadettakin voi ripotella.


Matkarojut alkaa pikku hiljaa olla pakattuina, geokätköt katsottuina, kisavaatteet valittuina. Uusi asuntokin löytyi tänään, joten ei tarvitse reissussa siitäkään stressata sen enempää.

Perjantaina vielä yksi maratonvauhtinen treeni, sitten lento länteen ja siellä yksi kevyt lenkki ennen itse otatusta. Hyvällä tuurilla saan jopa lenkkiseuraa tuohon viimeistelyyn.

Tänään jäljellä 7 päivää.




maanantai 5. toukokuuta 2014

Millainen tapahtuma on Red Island Marathon

Tänään katsastelin vähän lepopäivän ratoksi mitä Red Island Marathonilla voisi olla odotettavissa. Kisan viime vuoden editiosta löytyy aika vähän tietoa, mutta jotain sentään.

Reitti tietysti mietityttää. Tiedän siitä sen verran, että se kiertää kaupunginpuistoa ympäri ja kisassa sitä juostaan vajaat kymmenen kierrosta. Yksi kierros on reilut 4,3 km eli selkeämmin ilmaistuna 2,7 mailia. Jännittävästi tämä on koko lailla tarkalleen sama kuin Hassen Tervasaari-maratonin reitillä. Reitin alustasta ei kerrota missään mitään, mutta ainakin New England Challenge -sarjan joissakin muissa osakilpailuissa näyttää olleen alustana asfaltti, ja oletan että kyllä tuollakin on. Ei kai amerikkalaisessa kaupunkipuistossa muuta alustaa voi ollakaan? Adios Boostit jalkaan siis. Autoilta reitti on sentään kisan ajaksi suljettu, tai niin on ainakin luvattu.

Atlantin valtameri ja Narragansett-lahti näkyvät olevan aivan puiston vieressä, joten tuulista siellä saattaa olla. Paikalliselta sohvasurffarikontaktiltani, joka on reitillä lenkkeilymielessä maratonin omin päin juossut, sain sen verran sisäpiirintietoa reitistä, että suht tasainen sen pitäisi olla. Jonkinlaista huoltoa luvataan aina jokaisen kierroksen päätteeksi, mutta nähtäväksi jää mitä se sisältää.

Yhtäläisyydet Hassen kisaan eivät lopu kierroksen pituuteen, sillä myös Red Island Marathon näyttää olevan keräilijöiden suosiossa. Amerikassa kerätään paitsi maratonien absoluuttista määrää, myös osavaltioita, joissa maraton on juostu. Löysin viime vuodelta vain yhden kisakertomuksen. Siinä moottoripyöräonnettomuudessa jalkansa menettänyt, 50 maratonia 50 osavaltiossa -projektia tekemässä ollut kaveri kertoo kokemuksistaan. Startin yhteiskuvassa näkyy olevan yksi jos toinenkin amerikkalainen maratonkeräilijälegenda, myös ensimmäisenä amerikkalaisena tuhat maratonia kerännyt Jim Simpson, joka näyttää ilmoittautuneen tänäkin vuonna mukaan.

Osanottajaluettelosta näkyy, että Simpsonin lisäksi viimevuotisia juoksijoita on mukana vain kolme. Loput ovat tainneet todeta, että yksi kerta riittää tällä reitillä... En tiedä miten paljon asiaan vaikuttaa tuolta yllämainitsemastani kisaraportista löytämäni pikantti yksityiskohta, että muutama päivä ennen viime vuoden kisaa oli yksi aamulenkkeilijä ammuttu kuoliaaksi kisareitillä. Epäonninen juoksija oli ilmeisesti vahingossa osunut todistamaan huumekauppaa. Niinpä viime vuoden kisassa partioikin poliiseja joka puun takana maratoonareiden turvallisuudesta huolehtimassa.

Tähän päivään mennessä Vapaiden Maa on varmaan sentään jo saanut huumeongelmansa selvitettyä, joten ei kai meillä ensi viikolla mitään vaaraa voi olla?

No, on tuolla kuitenkin 112 ilmoittautunutta täydelle maratonille, mikä on yli kaksi kertaa niin paljon kuin viime vuonna. Se tarkoittaa, että juoksijoita on reitillä keskimäärin 39 metrin välein, mikä lienee riittävän taajaan pitämään diilerit loitolla. Ja onhan siellä 17 puolimaratoonariakin seassa.

Yksi mielenkiintoinen yksityiskohta osanottajalistassa on se, että siellä ei ole ketään Warwickista tai naapurissa sijaitsevasta osavaltion pääkaupungista, Providencesta. Koko Rhode Islandista on vain yksi ainoa osanottaja! Onhan se toki vain miljoonan asukkaan osavaltio, mutta olisin luullut paikallisten lähtevän enemmän mukaan. On siellä puolimaratonilla sentään yksi paikallinenkin listalla. Ilmeisesti tämä on niin vahvasti keräilijöiden reviiriä, että heitä nuo juoksijat lähinnä ovat. Varsin laajalti eri puolilta Yhdysvaltoja heitä näkyy tulevan, mutta minun lisäkseni ei muita ulkomaalaisia ole.



Viime vuoden kisassa tuolla olisi ollut minulle juuri sopiva kirittäjä, sillä voittajan aika on ollut 2:55.16. Nyt kun setvin asiaa tarkemmin, niin huomasin, että voittaja on mennyt pyörätuolilla! Nopein juoksija on päässyt maaliin ajassa 3:15.20. Suurimmalla osalla on mennyt yli 6 tuntia, he kun ovat olleet tekemässä tuota koko viisi-maratonia-viidessä-osavaltiossa-viidessä-päivässä-projektia. Tokihan pyörätuolikirittäjäkin minulle kelpaisi, mutta valitettavasti tuo voiton puolustaja ei ole ilmoittautunut nyt mukaan. Erittäin todennäköistä on, että tiedossa on samanlainen soolojuoksu kuin taannoin Hassen kisassa.

Vaikuttaa siis olevan erityisen sisukkaiden urheilijoiden tapahtuma tämä Red Island Marathon! Kovin huonosti sovellun sellaiseen porukkaan mukaan, mutta toivottavasti siellä ollaan avarakatseisia ja hyväksytään tämmöinen tuloshakuinenkin kuntoilija sekaan.

Tänään jäljellä 9 päivää.

sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Viimeisiä viedään

Perjantaina oli Bakkenin ohjelman viimeinen TV-kova. Homma kulki varsin hyvin, sain 40 minuutin aikana keskisykkeellä 154 keskivauhdiksi 4.15/km, mikä kuulostaa oikein hyvältä. Lauantain yritin palautella, mutta ei tässä kaikesta rasituksesta vielä ole eroon päästy, kun sunnuntai-aamun 95 minuutin kevyellä lenkillä vastaavat lukemat olivat vain 125/5.28, ja reidet perillä aivan kohtuuttoman väsyneet. Ennen wanhaan olen tämän viimeisen semipitkän tehnyt niin, että lopussa on nostettu tempo maratonin kisavauhtiin, mutta Bakken näköjään haluaa toteuttaa tämän kokonaan kevyenä. Joten sillä mentiin.

Palautumista ei yhtään edistänyt se, että lenkin jälkeen söin vain aamupalan, ja sitten painuin koko päiväksi Aulangolle kätköilemään. Sieltä ei löytynyt mitään syötävää, ja pääsin grillimätön pariin vasta joskus iltakuudelta. Nyt muutamaa tuntia myöhemmin onkin ihan höntti olo, ei oikein tiedä onko vieläkin nälkä vai onko syönyt liikaakin. Onneksi huomenna on lepopäivä.

Treenejä ennen maratonia on jäljellä enää kolme! Ensimmäinen tiistaina, toinen varmaankin perjantaina ja kolmas joko sunnuntaina tai maanantaina. Seuraavana keskiviikkona on sitten kisa.

Amerikan-reissun majoitukset on nyt kaikki hoidettu. Ensin olen neljän yötä venäjää opettelevan sohvasurffaajan luona Bostonissa. Sitten maratonia edeltävän yön Warwickin lentokentän Best Westernissä. Maratonin jälkeen menen pariksi yöksi surffaamaan Providenceen jonkun toimiston sohvalle, josta kuulemma pitää olla klo 11-17 pois luottamuksellisten asiakasneuvottelujen vuoksi. Lopuksi olen neljä yötä airbnb-futonilla pohjoisella Manhattanilla. Tuo NYCin majoitus on niin kallis, että nämä 11 yötä kustantavat yhteensä 200 euroa. Mutta eipä tätä kukaan ilmaiseksi väittänytkään.

Matkan rahoituksesta tulikin mieleen: vuodenvaihteessa kun vaihdoin työpaikkaa, niin minun piti saamani vanhan työpaikan osakkeisiin säästetyt 600 US-dollaria käteen. Mitään ei kuitenkaan kuulunut, mutta nyt kun kyselin niiden perään niin sain kätevästi amerikkalaiseen numeroon faksaamalla osakkeet myytyä. Onneksi uudessa työpaikassa on faksi... Vielä kätevämmin rahat tulivat shekkinä kotiin. Kyselin pankista shekin lunastamisesta, mutta 400 euron arvoisen (kurssi oli ehtinyt laskea jonkin verran vuodenvaihteesta) shekin lunastaminen olisi kuulemma maksanut n. 100 euroa ja aikaa olisi mennyt viikkoja, kuukausia.

Pankin setä kuitenkin vakuutti, että shekki on yhä voimassa kun saavun Bostoniin, ja voin lunastaa sen siellä edullisesti. Joten otanpa shekin matkalle mukaan ja toivon parasta.

Penkkiurheilupäivä oli tänään jännittävä, kun Hampurissa juostiin maratonia. Henri Manninen näkyy kantanneen ikävän pahasti lopussa ja jääneen puoli minuuttia EM-rajasta. Pjh taas on päässyt täysin käsittämättömästi flunssaisenakin kovempaa mitä juoksimme lähes yhtä matkaa viime syksynä Rautaveellä. Tuosta kai voisi yrittää taikoa itseensä uskoa, että jos vain terveenä pääsen viivalle, niin Rautaveen aikaan 3:05.46 pitäisi olla mahdollisuuksia saada parannusta itsekin. Vaan saapahan nähdä...

Tänään jäljellä 10 päivää.

torstai 1. toukokuuta 2014

Retrospektio ensimmäiseen vuosikolmannekseen 2014

Bakken-ohjelman viimeiset kaksi viikkoa eivät enää sisällä paljonkaan tekemistä. Itse asiassa ne sisältävät tekemistä niin vähän, että voi olla vaikeaakin pysyä niin aloillaan. Mutta pyrin toteuttamaan ohjelman lopun kuitenkin ihan speksinmukaisesti. Miten hyvin sitten olen toteuttanut sitä tähän asti? Sanoisin, että paremmin kuin osasin odottaa. Kyllähän pientä poikkeamaa on toki tullut, mutta en koe että mitään kovin merkittävää olisi jäänyt tekemättä. Sen puolesta työ on siis tehty ja homman pitäisi olla kuosissa. Enää pitää pysyä kaksi viikkoa terveenä.

Ohjelman toteutushan alkoi 15.12.2013, tosin siinä heti alkuvaiheessa tuli parin viikon tauko. Tuota treenijaksoa voisi ensi alkuun tarkastella vähän Polarin harjoituskuormakäppyrän avulla:


Käppyrästä näkyy, että aika tiivisti on pysytelty vihreällä alueella. Maaliskuun kova jakso erottuu selvästi, silloin on vietetty varsin suuri osa ajasta keltaisella. Punaiselle on pompahdettu vain yhden ainoan kerran, maaliskuun alussa maratonin ensimmäisen avaintreenin jälkeen. Se oli se keikka, kun juoksin lopussa vahingossa 10 minuuttia selvästi speksiä kovempaa. Puolimaratonin kisa huhtikuun alussa on ollut rasitukseltaan yhtä kova, mutta silloin oli alla paremmat levot.

Siinä mielessä tuo käppyrä näyttää hyvältä, että käytännössä aina on kovan treenin jälkeen ehditty palata vihreälle ennen uutta kovaa. Muutaman kerran on kyllä jäänyt aika hilkulle, mutta jopa maaliskuun aikana homma on toiminut näin. Siitä pinnat Bakkenille. (Olkoonkin, että jos olisin puolimaratonin palautumisviikolla noudattanut ohjelmaa, niin se olisi pilannut tämän.)

Seuraavaksi voisi pälytä syketasojen jakaumaa eri kuukausina. Tasoja Bakkenilla on 5. Näistä taso 1 on erittäin kevyt, taso 2 aerobisen kynnyksen tuntumassa, taso 3 anaerobisen alueen alaosilla, taso 4 anaerobisen yläosilla ja anaerobisen kynnyksen paikkeilla, sekä taso 5 puhtaasti maksimaalista. Jakaumat ovat alla:

 


 

Mitäpä näistä sitten pitäisi päätellä? Näyttäisi, että tammi- ja maaliskuut muistuttavat toisiaan, ja helmi- ja huhtikuut taas toisiaan. Tammikuun tason 1 osuus 60 % on kyllä yllättävän vähän. Mutta toisaalta silloin tein 5-10 km kisaan tähtäävää treeniä eikä pitkiä lenkkejä ollut vielä ollenkaan, joten ymmärtäähän sen. Maaliskuu oli samantapaisesta jakaumasta huolimatta paljon rankempi kokemus, mikä johtuu selvästi isommista kokonaismääristä.

Toinen selvä havainto on, että huhtikuussa on tasoilla 4-5 liikuttu selvästi muita kuukausia enemmän. Sen ymmärtää, sillä onhan tässä viime aikoina alkanut jo jonkinlainen tuloskunnon ulosmittaminen. Enemmän sitä varmaankin selittää se, että tälle jaksolle osuivat sekä puolimaratonin kisa että Oiten lenkki. Tasolla 5 nimittäin Bakken liikkuu vain kisoissa. Itse olen sinne kyllä toisinaan vähän eksynyt treeneissäkin.

Kaiken kaikkiaan, kai nuo ihan oikeaoppisehkoja pylväitä ovat maratontreeniin suhteutettuna. Pisteet Bakkenille siitäkin.

Lopuksi voisi vielä ohuelti verrata viiden vuoden takaista alkuvuottani tähän. Vuosi 2009 on toistaiseksi ollut paras juoksuvuoteni, niin määrissä kuin tulostasossakin mitattuna. Vertailu näyttää numeroiden valossa tältä:


Kilokalorien vertailu tuossa on kyllä itse asiassa turhaa, sillä sykemittari on tässä välissä vaihtunut ja energiankulutuksen laskukaava sitä myötä muuttunut. Nykyinen mittari laskee kaloreita kulutetuiksi selvästi vanhaa vähemmän.

Tuosta pistää ensimmäisenä silmään se, että juoksukilometrit ovat kuukausi kuukaudelta hämmentävän lähellä toisiaan. Vaikka kokonaiskilsamäärä jääkin nyt vähän jälkeen vuodesta 2009, niin sen osalta voisi sanoa, että olen oikeastaan toistanut alkuvuoden 2009 tekemiset. Tosiasia on kuitenkin se, että ihan eri laillahan tässä on toimittu. Ensinnäkin juoksutreenit ovat olleet hyvin erilaisia kuin silloin. Toiseksi, kuten tuo taulukkokin armotta paljastaa, muiden lajien treenimäärissä ero on valtaisa. Silloin treenailin muita lajeja tämän 4 kk aikana 20 tunnin verran, kun nyt en ole tullut tehneeksi edes tuntia. Tämä tarkoittanee sitä, että peruskunto ei voi olla yhtä hyvä kuin silloin.

Tarkempi tilastojen tutkiminen osoittaa, että noista 20 tunnista vuonna 2009 oli noin puolet kuntosalia, neljännes pyöräilyä ja loppu hiihtoa sekä jumppaa. Ei siis kovin kestävyyspainotteista, joten kestävyyden osalta erot eivät ehkä olekaan kauhean suuria. Mutta tuo lihaskuntoharjoittluhan jäi nyt käytännössä täysin tekemättä, kun silloin siitä tuli pidettyä ihan säännöllisesti huolta.

Jos ei tulosta tänä vuonna synny, niin voin siis syyttää tapahtuvasta laiminlyötyä lihaskuntotreeniä.

Vielä voisi vertailla pitkien lenkkien määrää alkuvuosina 2009 ja 2014. Vuonna 2009 niitä tuli :
  • tammikuussa 2, 
  • helmikuussa 1,
  • maaliskuussa 2. 
Nyt on ollut: 
  • helmikuussa 4, 
  • maaliskuussa 5, 
  • huhtikuussa 3. 
Tällä saralla tilanne on siis nyt huomattavan paljon parempi. Mutta selityskin on selvä: vuonna 2009 juoksin kovavauhtisen maratonin vasta syksyllä. Parempi vertailu voisikin olla tutkia vuoden 2009 osalta kisavauhtista maratonia edeltäviä kuukausia:
  • heinäkuussa 2, 
  • elokuussa 2, 
  • syyskuussa 2,
  • lokakuussa 1.
Jopa tuolla lailla laskien tilanne on nyt parempi. Bakken on siis saanut minut juoksemaan pitkiä lenkkejä aiempaa enemmän! Jos tulosta tänä vuonna syntyy, niin voinen kiittää siitä tätä.

Tänään jäljellä 13 päivää.