Bakkenaalit jatkuu

Rhode Islandilla on pääkaupunki Providencen vieressä pikkukaupunki nimeltä Warwick. Siellä sijaitsee Providencen lentokenttä. Tai ei kai se mikään pikkukaupunki ole, reilu 80 000:lla asukkaalla se on osavaltionsa toiseksi väkirikkain asutuskeskittymä. Samuel Gorton perusti sen jo 371 vuotta sitten, joten historiaakin piisaa.

Mitä Warwickin ilmastoon tulee, niin toukokuun neljäntenätoista päivänä siellä on keskimäärin 13 astetta lämmintä. Yön alin on keskimäärin 8 astetta ja päivän ylin 18 astetta. Kylmimmillään viimeisen parinkymmenen vuoden aikana on käyty kolmessa asteessa ja lämpimimmillään 23:ssa. Vettä ropisee toukokuun aikana 88 millimetrin verran. Warwickin kesä kulkee kolmisen viikkoa tamperelaista edellä, sillä tämmöisiä lukuja on Tampereella yleensä esittää kesäkuun ensimmäisinä päivinä.

En ehkä suuremmin haluaisi juosta maratonia Tampereella kesäkuun alussa, mutta toisaalta jos lähtö olisi klo 6 aamulla, niin miksipä ei. Viime vuosina on tuohon kellonaikaan Warwickissa toukokuun neljäntenätoista päivänä lämpötila liikkunut 6 ja 14 asteen välillä, yleensä siinä kymmenen tienoilla. Aamuyhdeksään mennessä on lämpö noussut 11-17 asteeseen, harvoin kylläkään yli 14:n. Sehän itse asiassa kuulostaa varsin hyvältä.

On tässä Bakkenaalitkin treenien muodossa jatkuneet. Bakkenin ensimmäinen totutteluviikko tuotti huimat 37 kilometriä. Toinen kovavauhtisempi oli melkoista vauhdinvaihtelua sekin, toteutin sen Pirkkahallissa. Tänään oli kolmas kovavauhtinen, mikä piti toteuttaa matolla kun halli oli jo kiinni (pitihän sekin tietysti paikan päällä käydä toteamassa). Matolla 20-sekuntisia VK2-vetoja oli varsin hankala toteuttaa, mutta parhaani tein.

Pari uutta kummastusta on Bakkenin ohjelmasta tullut mieleen. Ensinnäkin Bakkenhan jakaa treenisykealueet yhdestä viiteen. Viides on kovin, siinä syke on 92-97 % maksimista. Kuulemma sitä kovemmalla ei kannata treenata. Mutta kun tutkin Bakkenin ohjelmia tarkemmin, niin siellä ei ole missään, ei edes siinä 2:45-maratonille tähtäävässä, YHTÄ AINUTTA viitosteholuokan treeniä! Miksi ihmeessä moinen on edes määritelty kun ei sitä käytetä lainkaan? Kovin treeniteho on siis 92 %, mikä ei liene ihan kauhean paljon yli anaerobisen kynnyksen. En tiedä, ehkä suosiolla lipsun tästä silloin tällöin ja annan mennä yli. Eihän se MK-treeni tietysti maratonin kannalta välttämättä niin oleellista ole, mutta onhan sitä nyt joskus saatava juosta kovaakin. Tokihan Bakkenillakin kuuluu muutama lyhyempi kisa sadan päivän ohjelmaan, niissä nyt ainakin luulisi että saa hyvällä omallatunnolla juosta kovaa.

Toinen jännä juttu on se, että ohjelmassa ei ole minkäänlaista kovan ja helpon viikon rytmitystä. Rytmitykset perustuvat ihan muille jutuille, ja intensiivisiyys oikeastaan taitaa vain kasvaa tasaisesti kohti ohjelman loppua. Nähtäväksi jää miten tämmöinen toimii. Voi olla myös, että olen tulkinnut asian väärin, ihan kovin tarkkaan en ole tulevien viikkojen ohjelmia vielä katsellut. Antaa tulla mitä tuleman pitää.

Tänään jäljellä 142 päivää.

Bakkenien aloitus

Bakken-treeni on alkanut! Kävin eilen illalla Myllypuron radalla, jossa oli yllättävän hyvin tilaa. Tämä ensimmäinen totuttelutreeni oli aika erikoinen. Piti juosta lyhyitä VK-vauhtisia vetoja 15 sekunnin palautuksilla. Kun vedot olivat kovin lyhyitä (pisimmät minuutin), niin VK-tasoja ei oikein pystynyt sykkeistä päättelemään, varsinkin kun 15 sekunnin hölkkäpalautus helpotti ja palautti yllättävän paljon. Joten koitin mennä ihan vauhtien mukaan. Alussa pisimmissä vedoissa lähdin 4.40 km-vauhdilla ja lopussa lyhyimmillä 3.20/km, siinä välissä sitten kaikkea siltä väliltä niin että vauhti oli aina sitä kovempi mitä lyhyempi veto, mutta että myös vauhdit kasvoivat treenin loppua kohti.

Kaikkiaan siinä tuli 15 minuuttia kovaa juoksua keskivauhdilla 4.05/km ja 6 minuuttia palauttelua semmoisella 6.30/km-vauhdilla. Yllättävän kevyttä tuo oli, vähän jo arvelutti että voiko tätä treeniksi laskea olleskaan. Mutta toisaalta, se nyt oli vasta ensimmäisen totutteluviikon eka treeni, joten ei vamaan tämän enempiä rasitustasoja tarvitakaan.

Kauhean paljon tässä ohjelmassa ainakin alkuvaiheessa on lepoa ja nuo treenitkin ovat noin lyhyitä. PK-lenkitkin ovat maksimissaan tunteroisia, joten kovin helpolta tämä nyt ainakin tässä vaiheessa tuntuu. Jotta jotain tulisi tehtyä, niin tänään käyn keilaamassa!

Tänään jäljellä 147 päivää.

Hukkaputki

No niin, taas on viikko heitetty hukkaan: viisi päivää sairaana ja viikonloppuna kaksi kevyttä totuttelulenkkiä. Jalat on kaikesta lepäilystä aivan poikki, joten eipä tuo juoksentelu järin helpolta tuntunut. Kävin sentään sairastelun lomassa katsomassa Isänmaallisen miehen. Kyllähän siitä motivaatiota sai, etenkin Ben Johnsonin näyttelijäsuoritus oli innostava. Pamela Tolakin oli melkein opetellut hiihtämään.

No mutta. Semmoisia tuossa tämänpäiväisellä hölköttelyllä mietiskelin, että joskos heti ensi ja sitä seuraavalla viikolla yrittäisin panna Bakkenin kaksi ensimmäistä totutteluviikkoa pakettiin. Sitten voisi viikon ottaa reissussa löysemmin, minkä jälkeen voisi vetää kahden viikon hiihtokauden. Tämän jälkeen sitten voisi jatkaa Bakkenin ohjelman kolmannelta viikolta. Ei kai sen toteuttaminen tuommoiseen voi kaatua. Mutta Jyväskiepin hiihto kyllä kaatuu jossei yhtään käy hiihtelemässä ennen sitä.

Tiesitkö muuten, että Rhode Island on Yhdysvaltojen pienin osavaltio? Kylläpä se onkin pieni, 3140 neliökilometriä. Ei siis paljonkaan Luxemburgia tai Samoaa isompi, pienempi kuin Pohjois-Kypros tai Kanta-Häme. On sinnekin silti toista miljoonaa ihmissielua asettunut asumaan. Väestöntiheys on Yhdysvalloissa toiseksi suurin heti New Jerseyn jälkeen. Väkeä asuu yhtä tiheässä kuin Intiassa tai Haitissa, yli kaksi kertaa niin tiheässä kuin Uudellamaalla.

Osavaltion leveys on vain 60 km ja pituus 77 km, se olisi siis helposti juostavissa halki miten päin vaan. Ohut ilmakaan ei tahtia hidasta, sillä korkein kohta, Fosterin kaupungissa sijaitseva Jerimoth Hill, kohoaa 247 metrin korkeuteen meren pinnasta. Mäen päällä oleva kivi lahjoitettiin paikalliselle ylipistolle alun toista sataa vuotta sitten. Maanomistaja piti kuitenkin kivelle johtavan tien omistuksessaan eikä antanut ihmisten kulkea vapaasti siitä, liikkeentunnistimia ja kaikkea asensi tien varrelle hän. Korkeiden paikkojen bongaajat rankkasivat Jerimoth Hillin vaikeammin saavutettavaksi kuin Mount McKinleyn, Alaskan korkeimman vuoren 5921 metriä korkeammalla sijaitsevan huipun. 1990-luvulla joku keksi että pusikon ja soiden läpikin kivelle pääsee. Maanomistaja tajusi, että ei pysty koko metsää miinoittamaan. Täten, osoitukseksi siitä että vapaiden maassa kaikki on mahdollista, hän avasi vapaan pääsyn kenelle vain minä päivänä vain klo 8:n ja 16:n välillä.

Rhode island lienee vaurasta aluetta, sillä amerikkalaisista osavaltioista kotitalouksien tulot ovat ylimmällä kolmanneksella. Eivät nämä faktat siitä mitään jännää paikkaa tee, mutta ovat ne selvä todiste siitä, että paikka se on. Ei tosin mikään saari, toisin kuin voisi luulla.

Tänään jäljellä 150 päivää.

Sairaan houreilua

Flunssaisena on aikaa lueskella kaikkea kummallista. Tänään pistin 45 euroa sileäksi saadakseni luettavaa.

Tällä maratonprojektilla ei pitänyt olla aikatavoitetta. Mutta Juoksijan juttu Marius Bakkenin sadan päivän maratonohjelmasta herätti kiinnostukseni. Ensireaktio kyllä oli että mitä auktoriteettia vitosen juoksijalla (olkoonkin että järjettömän kovalla) on laatia maratonohjelmaa, mutta kun vähän tutustuin sen postmoderniin filosofiaan, niin se alkoi ihan oikeasti tuntua sellaiselta, joka voisi sopia minulle. Siinä lähdetään jännästi liikkeelle lyhyiden matkojen treeneistä ja edetään loppua kohti maratontreeneihin, mikä on aika lailla erilaista kuin se mitä olen tottunut tekemään. Treenimäärät eivät vaikuta suurilta, mutta tehoharjoituksia on paljon ja moneen lähtöön. Olen aina tykännyt tehdä erilaisia rataharjoituksia ja peruskestävyyttä kuitenkin pitäisi olla jo lähtöönsä jonkin verran, joten ajattelin että Bakkenillehan voisi antaa mahdollisuuden.

Pelkästään Bakkenin julkisen sivuston perusteella en kyllä olisi hommasta innostunut, se kun on selvästi pohjoisamerikkalaisille suunnattu ja vaikuttaa lähinnä ostos-tv:ltä. Todella luotaantyöntävää settiä! Mutta kun selailin nettiä niin moni vakuutti että tästä huolimatta sisältö on täyttä asiaa. Ostin siis pääsyn maksulliselle sivustolle ja tänään lueskelin sen läpi.

Sanoisin, että täyttä asiaa se todellakin on. Laskeskelin, että sadan päivän setti sopii mulle juuri sopivasti niin, että ehdin vetää yhden sellaisen kolmen tunnin tavoiteohjelmalla toukokuun maratonille, ja sen jälkeen ehdin täysin passelisti vetää vielä toisen 2:45-aikaan tähtäävän ohjelman syyskuun maratonia varten. Siitä onkin vuosikausia kun viimeksi olen treenannut jonkin ohjelman mukaan, joten tästähän tulee jännittävää.

Maratonohjelmien näpertelyn kanssa on aina ollut ongelmana se, miten sovittaa eemeli-Cupin vaatimat muut lajit siihen mukaan, mutta sain aika lailla hyvin mietittyä tämänkin läpi. Hiihtelyt, soutelut ja kuntopiirit sinne solahtaa aika vaivatta. BMX:ästä tai keilailusta ei tulle ongelmaa. Kesän vahvaeemeli-kisaan panostamisen voi joutua sen sijaan jättämään hyvin vähälle. Toinen ongelma on se, että joutunen tinkimään normaalista viikoittaisesta kisarytmistäni. Ohjelma näkyy sallivan vain pari vitosen sekä yhden kympin ja yhden puolimaratonin kisan sadan päivän aikana. Mutta sehän voisi olla ihan mielenkiintoinen kokeilu joka tapauksessa, ja tiedä jos vaikka rahaakin säästyisi. Suunnistuskeikoistakin voi joutua vähän tinkimään, vaikka kaipa joitakin treenejä voi niillä suht huoletta korvata.

Ohjelmaa voisi säätää myös sataa päivää pitemmäksi, mutta en aloita sitä vielä, koska uutenavuotena on kuitenkin sen verran menoa että sen noudattaminen silloin taitaisi käydä hankalaksi. Joten aloittelen sitten loppiaisviikolla ja raportoin etenemistä täällä.

Tänään jäljellä 155 päivää.

Vuosi 2014

Joulukuu alkoi sähäkästi 21-eräisellä kössiturnauksella, joka oli ilmeisesti nykykunnolleni liian pitkä, kun viimeisissä kolmessa erässä lyöntitekniikka hajosi ja turpiin tuli. Tästä pitikin sitten palautella viisi päivää, minkä jälkeen sain männä viikonloppuna taas totuteltua juoksuhommiin parin kevyen lenkin verran. Siihen se sitten jäikin, nyt tuli joku lenssupöpö ja pakotti taas tauolle.

Taukoillessa on hyvää aikaa miettiä ensi vuoden ohjelmaa. RC Eemeli Cuppiin tuli aika erikoinen kavalkadi otatuksia:

1. Jyväskiepin hiihto 25 km (v) 19.1.
2. umpihankihiihto maaliskuu
3. 3000 m sisäsoutu huhtikuu
4. kuntopiiri huhtikuu
5. Bodom trail (29.5.?)
6. BMX-pyöräily kesäkuu
7. keilaus kesäkuu
8. maailman vahvin eemeli elokuu.

Hiihtokauden tämä ohjelma jakaa selvästi kahtia: alkutalvi mennään vapaata ja lopputalvi umpihankea. Hiihtämässä voisi koittaa aina kerran viikossa käydä. Soutuakin olisi hyvä treenata pitkin talvea ainakin pari kertaa kuussa, hiihtokisojen jälkeen sen voisi ottaa viikoittaiseenkin ohjelmaan. Kuntopiiri on ihan hauska lisä lajivalikoimaan. Valitettavasti vaan sen lajit ovat sen verran rankkoja että jos niitä alkaa kunnolla treenata niin normaali kestävyysharjoittelu jo kärsii. Pitänee yrittää löytää jonkinlainen tasapaino sen kanssa. 

Bodom trail on hyvinkin kiinnostava maastojuoksupuolimaraton, joka vaan tulee meikäläiselle huonoon aikaan, todennäköisesti vain kaksi viikkoa synttärimaratonin jälkeen. BMX on sen verran kummallinen laji että saas nähdä tuleeko kertaa enempää käytyä ennnen kisaa kokeilemassa. Keilaamassa voisi jonkin verran käydä, joskin se on nykyään ihan hirmuisen kallista eikä siinä oikein kuntokaan kohoa. Mutta toisaalta eipä se sitten myöskään häiritse juoksutreenejä. Elokuun vahvaeemeli-kisa on todella iso haaste. En tiedä uskallanko treenata sitä keskellä kovinta Berliini-valmistautumista juuri lainkaan, tärkeintä kai olisi olla rikkomatta itseään kisassa.

Istanbulin koneessa lueskelin uusinta Juoksijaa harvinaisen tarkkaan. Olihan sielläkin viimein noteerattu punajuuren voittava teho! Sitä tosin ikävästi vähäteltiin, eikös sen pitänyt parantaa kestävyyssuorituskykyä ainakin 15 %?

Juoksijasta sain myös idean maratontreeniohjelmakseni, mutta siitä lisää ensi kerralla.

Tänään jäljellä 156 päivää.