Bakkenin ohjelman 11. viikko tuli tänään valmiiksi ja samalla myös kuluvan vuoden kahdeksas kuukausi. BB-viikko meni aika lailla soveltaen, sillä tässä kohtaa Bakkenin speksissä olisi puolimaratonin kisa, joka omalla kohdallani tulee eteen vasta kahden viikon kuluttua. Tämmöistä tästä syntyi:
BB-viikko 11 (25.-31.8.):
ma: lepo
ti: 8 km kevyt
ke: 15 km, sisältäen tv-reipas 48 min (11,3 km)
to: 10 km kevyt
pe: 33,5 km pitkä
la: 12 heittoa keihäänheittoa + 5 km verryttelyjuoksua
su: 7,5 km kevyt
Yht.: 79 km + keihäskisa
Tähän viikkoon voin olla aivan tyytyväinen. Keskiviikon tv-reipas sujui radalla oikein mukavasta, jos kohta vauhti ei ihan sitä ollut mitä optimistisimmissa haaveissa olin kuvitellut. Perjantain pitkä oli raskas, mutta ei varsinaisesti vaikea. Lauantain keihäänheittokisa painoi jaloissa tänä aamuna, mutta luulen että huomenna se ei enää varsinaisesti paina. Tärkeintä on että mitään uusia vammoja ei ainakaan tullut.
Keppi lensi kisassa ihan kivasti. 400- ja 600-grammaiset sain ihan yhtä kauas kuin toissa kesänäkin, mutta 800-grammainen jäi ikävästi metrin lyhyemmäksi. En tiedä, mielestäni viimeinen heitto onnistui ihan hyvin, mutta jotenkin siinä kai sitten oli liian vähän puhtia takana.
Sitten vielä yhteenvetoa päättyneestä elokuusta:
- Juoksua 354 km / 32,5 h.
- Toiseksi eniten juoksua koskaan (376,5 km elokuussa 2008 ja 350 km elokuussa 2006).
- Ensimmäistä kertaa kuusi pitkää lenkkiä kalenterikuukauden aikana (26,3-33,3 km).
- Kuukauden kuusi pisintä lenkkiä yhteensä 175,5 km. Loput 21 lenkkiä yhteensä 178,5 km.
- Kolme lepipäivää (ensimmäistä kertaa viiteen vuoteen näin vähän).
Tuohan näyttää varsin hyvältä minun mittakaavassani! Monena vuonna juuri elokuu on paras treenikuukauteni, ja niin taisi käydä nytkin. Hyvin pitkälti voi sanoa, että työt Berliiniin on nyt tehty, sillä ainoa varsinaisesti vaativa jäljelläoleva harjoitus on Finlandia puolimarathon. On tuolla vielä yksi pitkä lenkkikin ja vitosen testijuoksua ja sellaista, mutta ei eivät ne enää tässä vaiheessa ohjelmaa paljon tunnu.
Vaikka kesä- ja erityisesti heinäkuu olivatkin huonoja, niin elokuu näyttää nyt siis menneen aivan putkeen. Tokihan siellä oli se yksi viikko mitä piti helpottaa aika lailla, mutta saattaa olla että sekin koituu vain eduksi.
Tässä tilanteessa kun ollaan, niin lienee selvää että jossain vaiheessa syyskuuta tulee flunssa, joka sotkee kaiken. Nähtäväksi jää missä vaiheessa.
Tulevalla viikolla koetan tehdä kovavauhtisen treenin heti maanantai-aamuna. Keskiviikkona on sitten R5 ja lauantaina pitkälenko. Muuten hissutellaan, pidetään lepilomaa ja hypistellään narukerää. Aika paljon jännittää tuon R5-testin tulos. Vaikka määrät ovat nyt olleet hyviä, niin pahaa pelkään ettei tehoja vieläkään irtoa. Mutta jos se yksi kova rykäisy vaikka avaisi hanat, ja Finlandiassa sitten irtoaisi.
Tänään jäljellä 28 päivää.
14.5.2014 täytin 42 vuotta 195 päivää. Koska maratonin pituus on 42,195 km, halusin tuona päivänä juosta maratonin. Maailman ainoa oikeana päivänä järjestetty maraton, jonka löysin, oli Red Island Marathon Warwickin pikkukaupungissa Yhdysvaltojen itärannikolla Rhode Islandissa. Menin sinne siis! Kolmen tunnin alitukseen tähdännyt treeniohjelmani perustui Marius Bakkenin 100 päivän maratonohjelmaan. Alitus ei onnistunut, joten projekti jatkuu: seuraavaksi juoksen Berliinin maratonin 28.9.2014.
Arvaa loppuaikani Red Island Marathonilla 14.5.2014:
Virallinen loppuaikani Red Island Marathonilla oli 3:17.50. Eksyin reitiltä ja juoksin pari kilometriä ylimääräistä. Maratonin täyttyessä väliaika omassa kellossa oli 3:06.30. Uskolliset lukijani jaksoivat luottaa itseni tavoin kolmen tunnin alitukseen. Vain 7 % osasi ennakoida, että päällitän jopa 3:05. Kiitos luottamuksesta! Seuraavaksi hyökkään kolmen tunnin rajan kimppuun Berliinissä 28.9.2014.
sunnuntai 31. elokuuta 2014
tiistai 26. elokuuta 2014
Polkuvuorijuoksukisa Siperiassa
Vietin heinäkuun Siperiassa ja tietysti halusin osallistua jonkinlaiseen juoksukisaan, enhän ollut koskaan ennen kisannut Aasiassa. Ensimmäiset pari viikkoa olin paikoillani Krasnojarskissa. Kävikin niin onnekkaasti, että maanmainiosta venäläisten juoksutapahtumien kalenterista probeg.org löytyi heinäkuun toiselle sunnuntaille merkattu kisa nimeltä Probeg-perehod "Krasnojarskie stolby". Erityisen ilahduttavaa tämä oli siksi, että olin myös edelliskesänä Krasnojarskissa, mutta jouduin matkustamaan muualle siksi viikonlopuksi kun tuo kisa järjestettiin. Mutta nyt pääsisin mukaan!
Krasnojarsk
Krasnojarsk on miljoonan asukkaan vilkas, moderni ja eläväinen teollisuuskaupunki eteläisessä Keski-Siperiassa. Itse asiassa se ei sijaitse varmaan kaukanakaan Venäjän maantieteellisestä keskipisteestä. Ilmasto on rajun mannermainen: talvet ovat hyytävän kylmiä, kesät kuivia ja kuumia.
Kuumuutta lukuun ottamatta Krasnojarskissa on venäläiseksi suurkaupungiksi harvinaisen hyvät lenkkeilyolosuhteet. Jenisei-joessa on nimittäin kaupungin kohdalla suuri, 150 hehtaarin kokoinen Tatyšev-saari, joka on omistettu täysin ulkoilulle. Saaren toinen puolisko on rakennettu täyteen asfalttibaanoja ja erilaisia urheilukenttiä, toinen taas on lähes luonnontilaista metsikköä ja niittyä. Siellä riittää siis niin maantie- kuin maastojuoksuväyliäkin paineltavaksi eikä autoja ole lainkaan! Rakennettu puoli on kyllä iltaisin ja viikonloppuisin täynnä rullaluistelijoita, pyöräilijöitä ja kävelijöitä, mutta kyllä sinne silti hyvin sekaan mahtuu. Tämä on ehkäpä paras kaupunkipuisto mitä tiedän!
Kaupunkia halkoo maailman viidenneksi pisin joki, Jenisei, jonka rantatöyräät nousevat uljaan jyrkkinä niin, että kukkulat nousevat parin kilometrin päässä joesta noin puolen kilometrin korkeuteen. Oikealla rannalla kukkuloille on muodostunut taigan keskelle hämmästyttäviä, valtavia kivipaaseja ("Krasnojarskie stolby"), jotka lienevät kaupungin ykkösnähtävyys. Niille on perustettu jopa luonnonpuisto, johon on kuitenkin avattu polkuja ulkoilijoiden tallattavaksi.
Probeg-perehod "Krasnojarskie stolby"
Juoksukisan speksi oli, että luonnonpuiston sisäänkäynniltä juostaan 7,5 km ylämäkeen kohti kivipaaseja ja sitten sama takaisin. Olin ensisijaisesti hakemassa vitosen kisaa, joten harkitsin pitkään osallistumista lyhyemmällä ja tasaisemmalla kahden kilometrin reitillä juostavaan 6 km kisaan. Tulin kuitenkin siihen tulokseen, että kun tänne kerran olen tullut niin haluan toki kokea pitemmän reitin. Voinhan tehdä vaikka niin, että hölkkäilen ylämäkiosuuden rauhassa ja tulen sitten vasta alamäkeen kovaa.
Kisa oli alkamassa sunnuntaina klo 10. Jo koko viikko oli ollut valtaisan helteinen, mutta tästä päivästä oli tulossa koko kesän kuumin. Jo aamu oli hyvin lämmin, mutta onneksi pahin helle iskisi vasta puoliltapäivin. Kisa-ajankohta oli siis ihan järkevä. Kisatoimiston piti aueta yhdeksältä, mutta en löytänyt mistään ketään. Kun luonnonpuiston henkilökuntakaan ei tiennyt kisasta mitään, niin älysin viimein vilkaista kännykästäni kisan kotisivua. Siellä ilmoitettiinkin, että kisa oli siirretty viikolla myöhempään. Varmaankin helteisen sään takia, ajattelin. Ihan fiksu veto, mutta harmittihan se kun kisa jäisi taas väliin. Viikon päästä en enää mukaan pääse.
Gremjatšaja griva
Siirryin sitten lähimpään kahvilaan aamukahveelle miettimään päivän tekemisiä uusiksi. Sääennuste lupasi iltapäivälle 36 astetta varjossa + aurinkoista, joten paljoa ei varmaan jaksaisi tehdä. Siinä kahvia lipitellessäni tulin sitten vilkaisseeksi kisasivuja uudelleen, ja nyt huomasinkin että siellähän mainostettiin vaihtoehtoista kisaa tälle samalle päivälle! Kisan nimi oli Gremjatšaja griva (tämä lienee kisareitillä olevien kukkuloiden nimi, kääntyy jotakuinkin jokiharjanteeksi) ja se näytti olevan aitoa polkujuoksua, järjestäjänä oli paikallinen rogaining-seura. Matkavaihtoehtoina olivat 7,5 km, 16 km ja 32 km. Tajusin, että tuollainen 7,5 kilometriähän olisi mulle juuri passeli! Lähtö olisi klo 12. Se tuntui ihmeen myöhäiseltä sään huomioon ottaen, mutta ajattelin että kyllä tuollaisen matkan aina jaksaisin juosta. Olin varautunut vain maantiejuoksuun, joten tossuvalikoimaksi mukana olivat vain siihen soveltuvat Sky Speedit, mutta kai niillä nyt maastorymystäkin aina selviää.
Pieni ongelma oli se, että kisapaikka oli ihan toisella puolen kaupunkia, parinkymmenen kilometrin päässä. Mutta laskeskelin että taksilla ehdin vielä mukaan, ja niinhän sitten olinkin perillä Vetlužankan hiihtostadionilla jo ennen klo 11:tä. Kisasivuilla ei mainittu jälki-ilmoittautumismahdollisuutta lainkaan, mutta toiveikkaana menin jonon hännille. Ja tokihan jälki-ilmoittautuminen 400 ruplan hinnalla onnistuikin, mainiota!
Mutta valitettavasti 7,5 km matkalle en voisi osallistua. Tilanne oli nimittäin sellainen, että sille matkalle oli ilmoittautunut ennakkoon vain naisia, lapsia ja vanhuksia. Kuka keski-ikäinen musikka nyt tuommoiselle matkalle lähtisi kun tarjolla on 16 ja 32 kilometriäkin! Ja uusia sarjoja ei numerolappujen jakaja enää voinut perustaa. Joten saisin kyllä juosta, mutta voin osallistua vain pitemmille matkoille. Tässä vaiheessa elohopea kipusi jo 30 asteen tuolle puolelle, eikä päätös ollut vaikea. Otin siis 16 kilometrin numerolapun.
Startti vielä vähän viivästyi niin, että lähtöpaikalle metsän laitaan kokoonnuttiin vasta puoli yhden aikaan. Tässä vaiheessa lämpöä alkoi olla jo täydet 35 astetta ja keskipäivän aurinko porotti täydeltä terältä. Tuntui täydeltä hulluudelta lähteä juoksemaan kilpaa moisissa olosuhteissa, mutta kun ei kisan perumisesta tai matkojen lyhentämisestä mitään puhuttu, niin ajattelin että ei kai tässä sitten mitään. Koskaan ennen en ollut kisannut edes 30 asteessa, joten tulisi ainakin uusi kokemus.
Reittikartta näytti hieman huolestuttavalta. Koko 16 kilometrin lenkki koostui oikeastaan pelkästään mäistä; nousua oli 770 metrin verran, ja laskua yhtä paljon. Korkeuseroa olisi 245 metriä. Aloin hahmottaa, että tässähän on kyse ihan täysimittaisesta vuorijuoksusta. 35 asteen helteessä! Toki osa reitistä kulki kaikeksi onneksi metsän varjoissa, mutta ainakin puolet oli silti täydessä auringonpaisteessa. Seitsemän kilometrin paikkeilla oli sentään yksi juoma-asema, mutta se oli ainut koko reitillä. Itselläni oli mukana 6 desin juomapullo, sillä oli pärjättävä. Ajattelin ettei kilpajuoksua tällä kelillä ole mitään järkeä harkitakaan. Päätin hölkkäillä ainakin ensimmäisen kympin rauhallisesti ja tulla sitten lopun kovaa.
Matkaan
16 ja 32 kilometrin menijät starttasivat yhtaikaa, edellistä lähti taivaltamaan 35 juoksijaa ja jälkimmäistä 16. Pisimmän matkan juoksijoiden reitti oli kaksi kertaa sama 16 kilometrin reitti, joka meillä oli kierrettävänä kerran. Lyhimmän matkavaihtoehdon 13 juoksijaa lähtivät sitten vähän meidän peräämme omassa lähdössään.
Ensimmäiset kilometrit juostiin pääosin metsän suojassa hyväkuntoisella, mutta kapealla polulla, johon mahtui 1-2 juoksijaa rinnakkain. Polun kunto oli todellakin nautinnollinen, sitä oli ilo juosta kun siinä ei ollut juuri minkäänlaista kivikkoa tai juurakkoa eikä märkyyttäkään. Kuumuus tuntui jo ikävältä, mutta ei sietämättömältä. Muistan ajatelleeni, että eihän tämä nyt niin paha rasti olekaan. Melkein teki mieli kiihdyttää vauhtia.
Ensimmäiset lähes neljä kilometriä olivat jatkuvaa loivaa ylämäkeä. Rauhallisestikin ottaen sykkeeni pyöri anaerobisissa lukemissa, 150-160:ssa, vauhti oli sellaista 7 min/km. Nämä kilometrit olivat selkeästi kisan miellyttävin vaihe. Vettäkään ei tarvinnut säännöstellä, kun jo 7 km kohdalla oli odottamassa tankkauspiste.
Neljännen kilometrin täyttyessä saavuimme Nikolajevskaja Sopka -kukkulan huipulle, josta oli hulppea näköala kohti Jeniseitä. Pysähdyin ihailemaan sitä ihan valokuvan ottamisen verran ja säntäsin sitten alamäkeen muiden perään. Tässä vaiheessa tultiin ulos metsästä täyteen auringonpaisteeseen. Alun loivasti mutkittelevaa alamäkeä oli vielä ihan kiva tulla alas auringossakin, mutta pian reitti ohjautui menemään erittäin jyrkkää rinnettä suoraan alas. Tuota mäkeä en maantielenkkareillani voinut kuvitellakaan juoksevani, kävellenkään en päässyt sitä pystyssä pysyen alas. Jotenkin kuitenkin mäen juurelle lopulta vahingoittumattomana selvisin, mutta kyllä siinä aika eriskummallisia koreografioita vaadittiin.
Tämän jälkeen käytiin vielä pienemmän kukkulan päällä ennen kuin laskeuduttiin sieltä 6,7 km kohdalla odottaneelle huoltoasemalle, jonne saavuin 49 minuutin ajassa. Keskivauhtini oli tässä vaiheessa noin 7.30/km. Alamäkien jälkeen se siis hidastui alun ylämäkiosuudesta! Kaikesta huolimatta syke pysyi alamäissäkin anaerobisella puolella.
Otin juomapisteen virkistystauon pitemmän kaavan mukaan, vietin siinä 2-3 minuuttia. Join urheilujuomaa useamman mukillisen ja napsin kaikkia muitakin tarjollaolleita eväitä. En nyt enää muista mitä kaikkea siellä oli, mutta ainakin jotain hedelmiä ja glukoositabletteja. Ne oli varmaankin ensisijaisesti 32 kilometrin menijöille tarkoitettu, mutta ystävällinen talkooväki lupasi että saan ottaa kaikkea niin paljon kuin haluan. Täyttäessäni vielä kuuden desin juomapulloani urheilujuomalla tuli paikalle yksi juoksija, jolla ei ollut mitään juomaa itsellään mukana ja joka ei myöskään pysähtynyt millään lailla tankkaamaan. Huusi vaan perään että hyvin kulkee! Oli ihan ällikällä lyöty, meinaako tuo todella juosta koko reitin ilman tipan tippaa?
Toinen puolisko
Matka jatkui taas reippaaseen, mutta juostavaan ylämäkeen. Heti juottopisteen jälkeen kuumuus hyökkäsi päälle täydellä vyöryllä. Kadutti saman tien etten ollut kehdannut tuhlata juoma-aseman vettä pään kasteluun. Olihan kyllä luvattu, että kaikkea saa käyttää rajattomasti, mutta ajattelin että venäläisen mielenlaadun tuntien se ei välttämättä tarkoita sitä että vettä myös toisen kierroksen juoksijoille varmasti riittäisi.
Päässä kuumotti ihan hirvittävän paljon. Mutta ei kauaskaan tarvinnut raahautua, kun etuoikealta alkoi kuulua juoksevan veden ääni! Kävi jo mielessä että houreilenkohan omiani, mutta ei, kyllä siellä jossain ihan selvästi puro solisee. Päätin poiketa reitiltä ja käydä kastautumassa siinä, vesi olisi varmaankin jäätävän kylmää ja tuntuisi taivaalliselta. Juostuani vähän matkaa ääntä kohti tajusin kuitenkin, että välissämme oli hyvin tiivis pöheikkö. Alueella on valtavasti punkkeja, joten en kerta kaikkiaan uskaltanut lähteä raivaamaan tietäni pöheikön läpi. En tiedä olisinko siitä päässytkään, sen verran tiivis se oli.
Löysin kuitenkin kiertotien, jonkinlainen poluntapainen johti sieltä solinaa kohti. Sekin kuitenkin päätyi aikamoiseen pöheikköön sekä jyrkkään alamäkeen, ja kun lisäksi näytti että veden ääreen lienee vielä joka tapauksessa useamman minuutin matka, päätin lopulta sitten kuitenkin antaa asian olla ja kääntyä takaisin.
Pian sain sitäkin päätöstä katua.
Harharetkeeni meni aikaa semmoinen kaksi minuuttia. Kun palasin reitille alkoi armottoman jyrkkä ylämäki. Vauhtini näyttää pudonneen tässä lähes 30 minuuttiin per kilometri. Hetken aikaa olin epävarma pääsenkö huipulle kävellenkään. Kyllä olisi purossa viilenneenä kelvannut tätä kavuta, mutta nyt työstäminen oli kyllä kauhean vaikeata. Mäen loppupuolella ohitin yhden kilpailijan, jota yritin ohimennessäni (hämmästyttävää että joku pystyi etenemään vielä hitaammin) vähän jututtamaan. Viisikymppisen miehen katse oli lasittunut, mutta kyllä hän jotain pystyi vastaamaan. Hetken mietin pitäisikö hänen nousuaan jäädä valvomaan, mutta ei tilanne niin pahalta kuitenkaan vaikuttanut, joten jatkoin omaa tahtiani.
Seuraavista kilometreistä minulla ei ole kauhean tarkkoja muistikuvia. Välillä mentiin ylä- ja välillä alamäkeen. Maasto oli välillä täysin juostavaa ja välillä juuri ja juuri käveltävää. Välillä oltiin auringossa ja välillä varjossa. Aloin tajuta, että minulla menee juoma-asemalta maaliin reippaasti toista tuntia, joten kuuden desin juomapullo oli auttamatta aivan liian pieni. Juoda olisi voinut oikeastaan koko ajan. Yritin edes vähän säännöstellä nestettä, mutta tulin kuitenkin hörppineeksi sitä vähän liian nopeasti. Yksi syy tähän oli se, että olin jotenkin tullut siihen käsitykseen että 10,5 kilometrissä olisi vielä toinenkin juottola, mutta eihän siellä mitään ollut.
Reitin kovimman ylämäen kuitenkin muistan, se oli 11. kilometri. Olin jo edellisessä nousussa ohittanut pari väsähtänyttä (toinen taisi olla se, joka ilman juomia suhahti juoma-asemalla ohi). Jyrkän laskun jälkeen lähdettiin sitten tähän tiukimpaan nousuun kohti Vidovkan kukkulaa. Koko kilometri oli jyrkkää nousua metsän laidassa ilman varjoa. Sain siihen kulumaan yli 17 minuuttia keskisykkeellä 163. Mäen varrella ohitin taas yhden väsähtäneen. Tämä oli löytänyt varjoa yhden puun takaa ja nojaili siinä puuta vasten. Jouduin taas miettimään pitäisikö pysähtyä auttamaan, pitäisikö tarjota juotavaa. Juomani oli kuitenkin jo aivan vähissä, joten paljon sitä ei olisi pystynyt antamaan. Tiesin myös, että heti takanani tulee ainakin kolme kilpailijaa, joten päädyin sitten kuitenkin jatkamaan matkaa. En tiedä, tyyppi oli toki kyllä tajuissaan, mutta sen verran heikossa hapessa että näin jälkeenpäin ajatellen kaduttaa. Kyllä olisi pitänyt pysähtyä.
Olin sen verran uuvuksissa itsekin (eka kymppihän piti ottaa kevyesti ja sitten rullailla loppukiriin, hehheh) että arviointi- ja päätöksentekokyky eivät olleet enää ehkä ihan priimaa. No, raahauduin kuitenkin mäen päälle, jossa ohitin vielä yhden kilpakumppanin.
Reitin viimeiset viisi kilometriä olivat onneksi ylivoimaisesti vauhdikkaimmat. Vaikka juotava loppuikin ja vaikka rasitus alkoi painaa, niin alamäkivoittoisella osuudella kykenin pitämään ihan kelpoisaa vauhtia vaikka vilunväreet jo alkoivat kiusata matkantekoa, sen verran paljon rupesi nestehukkaa olemaan. Matkamittarista voi lukea lopun kilometriajoiksi 6.12, 5.08, 5.54, 5.02 ja 4.20. Hienoisen loppukirin siis pystyin kuitenkin kehittämään vaikka ei nyt ihan sellaista vitosen kisan korvaajaa mitä olin kaavaillut. Lopussa meinasi tulla jopa ihan kirikamppailukin, mutta onneksi sain sen ratkaistua jo parisataa metriä ennen maalia edukseni.
Maalissa
Loput treenidatat ovat osoitteessa https://www.polarpersonaltrainer.com/shared/exercise.ftl?shareTag=c9167a4232511d1c46dcad4d9e2f9f24.
Aikaa tuhraantui 2:08 tuntia ja reitin pituudeksi järjestäjät julistivat 16,8 km. Omaan mittariini tuli kyllä vain 16,2 km ja siinäkin on puroseikkailustani parisataa metriä ylimääräistä. Kilometrivauhti oli omassa mittarissa tasan 8 min/km ja keskisyke 157. Kyllähän tämä olisi hieno reitti juostavaksi ollut parikymmentä astetta viileämmässä kelissä, mutta ehkä sillä näinkin ainakin jonkinlainen treenivaikutus oli, jos nyt jotain positiivista on haettava. Onneksi ei sentään tarvinnut lähteä toiselle kierrokselle kuten joidenkin muiden! En ikimaailmassa olisi selvinnyt siitä ainakaan vaaditussa aikataulussa.
Maalissa olin tosi vihainen. Kisan järjestämisessä tämmöisissä olosuhteissa ei ollut mielestäni kerta kaikkiaan pienintäkään järkeä. Ehdottomasti olisi ainakin pitänyt lyhentää matkoja, minusta kaikki olisivat voineet juosta sen 7,5 km. Sen tuolla sentään pystyi järkevästi suorittamaan. Avauduinkin asiasta heti maaliin saavuttuani siinä päivystäneille ajanottajille (samat jotka jakoivat lähdössä numerolappuja). Näin pitkä ja vaativa kisa tämmöisissä olosuhteissa oli minusta hengenvaarallinen, minkä ihan suoraan sanoin. Vastaus: "Se on ihan oma valinta jos osallistuu! Ja saihan matkaksi valita 7,5 km kuka halusi!"
Joo, oma valinta oli, en vain älynnyt että reitti olisi näin vaativa enkä ylipäätään tiennyt millaista on juosta kilpaa 35 asteessa. Ja joo, 7,5 kilsalle sai osallistua kuka halusi, kunhan oli ilmoittautunut etukäteen. Minullahan sitä mahdollisuutta ei ollut.
Seuraavaksi join pari litraa vettä ja painuin jääkylmään suihkuun (muunlaista vettä sieltä ei tullutkaan). Ei ole kylmä vesi koskaan tuntunut niin hyvältä! Seisoin huumaantuneena kylmän veden alla pari minuuttia, mikä elvyttikin aika lailla. Lopulta palauduin otatuksesta ihan normaalisti, mikä oli yllätys. Pian kävinkin jo pyytämässä järjestäjiltä anteeksi jyrkkää palautettani, hyvin he onneksi tilanteen ottivat ja erosimme ystävinä.
Jälkihoitoa
Kävipä vielä niin hassusti, että sijoituin surkealla ajallani sarjassani kolmanneksi (viidestä osanottajasta) ja pääsin palkinnoille. Siinä palkintojenjaossa vähän ihmettelin kun kahdelle paremmalle annettiin vain mitali, mutta minä sain myös tavarapalkinnon. Oletin, että kai tämä on sitten jonkinlainen sisupalkinto kisan ainoalle ulkomaalaiselle osanottajalle. Vasta paljon myöhemmin huomasin, että mitalissanihan lukeekin "1. palkinto". Sainkin siis ilmeisesti vahingossa voittajalle tarkoitetun termosmukin...
Ennen pakenemista kisapaikalta jututin vielä muutamaa kilpakumppania. Kyllä hekin myönsivät, että vähän lämmintä oli, mutta ei asia heitä suuremmin tuntunut haittaavan. Taitaa siperialainen mentaliteetti olla vähän vähemmän pullamössöinen kuin tämä oma...nämä kaverit ovat monenlaisiin vaikeuksiin tottuneet eivätkä hevillä valita. Kisan vanhin osanottaja oli 78-vuotias ukko, joka oli ilmoittautunut 32 kilometrille. Hän sentään oli keskeyttänyt puolimatkassa, mutta on siellä esim. yksi kuusikymppinen kiertänyt kaksi lenkkiä ajassa 4:45 ja eräs 73-vuotias yhden lenkin ajassa 2:28. Nopeimmalla on 16 kilometriin mennyt puolitoista minuuttia yli puolentoista tunnin, keskivauhti on siis n. 5.30/km. Nuorin osanottaja oli 10-vuotias tyttö, jolla meni 7,5 kilometriin (lopulta virallisesti 7 km) 35 minuuttia. Pahimmat mäet eivät tosin osuneet tuon lyhimmän matkan reitille. 16:sta 32 km matkalle startanneesta 12 juoksi maaliin asti, nopein ajassa 3:28(!), hitain 5:51.
Erityisen hauska yhteensattuma tosiaan oli, että kisa sattui juuri kesän kaikkein kuumimmaksi päiväksi. Niin kuin tämä ei riittäisi, niin lähtökellonaika piti vielä olla sellainen, että se oli vuorokauden kaikkein kuumimpaan aikaan. Muutenkin sääolot suosivat nimenomaan tätä ajankohtaa, sillä juuri saapuessani maaliin kaupungin ohi meni ukkonen, joka hetkellisesti pudotti lämpötilaa muutaman asteen. Parempaa rakoa kisalle ei kerta kaikkiaan olisi voinut olla!
Kyllä tämä uutta perspektiiviä antoi kuumassa kelissä juoksemiseen, kun mitään näin äärimmäistä ei ollut tullut aiemmin kokeiltua. En olisi uskonut että parin tunnin kestoinen juoksukisa voisi olla suorastaan hengenvaarallinen. Eihän tuossa mitään ongelmaa ollut jos oli juomaa mukana, mutta aika moni siellä pisteli kuivin suin menemään. Toki osalla oli ihan kunnon juomareput. Vähän tuli mieleen kuvaukset Pariisin 1924 olympiakisojen maastojuoksusta, jossa 39 asteen helteessä suurin osa juoksijoista pyörtyi kesken kisan. Vaikea on ymmärtää miten aavikkoultraajat selviytyvät urakoistaan, joskin onhan heillä sentään ihan kunnolla nestettä mukana eivätkä tehot liene kovin korkealla. Mutta silti.
Siitä pitää kyllä antaa tunnustus järjestäjille, että reitti oli merkitty erinomaisesti! Minkäänlaista vaaraa eksymiseen ei ollut.
Melkoinen sesonki Krasnojarskin juoksumaailmassa oli juuri tuolloin kun siellä oleilin. Viikko tämän polkujuoksun jälkeen järjestettiin sitten se Stolbyn ylämäki-alamäkijuoksu, ja vielä viikko siitä niin oli toinen Krasnojarskin puolimaraton, joka on osuvasti nimetty: "Heinäkuun helteet". Sattui niinkin, että tulin vielä päiväksi käymään Krasnojarskissa juuri tuona päivänä, mutta juna saapui sen verran myöhään että puolimara oli jo juostu.
Lopuksi vielä GPS Visualizerin laatima korkeuskäyrä:
Nytpä on sitten siperialainen vuoripolkujuoksukisa koettu!
Krasnojarsk
Krasnojarsk ja Jenisei |
Kevyenliikenteen silta Tatyševin saarelle |
Kaupunkia halkoo maailman viidenneksi pisin joki, Jenisei, jonka rantatöyräät nousevat uljaan jyrkkinä niin, että kukkulat nousevat parin kilometrin päässä joesta noin puolen kilometrin korkeuteen. Oikealla rannalla kukkuloille on muodostunut taigan keskelle hämmästyttäviä, valtavia kivipaaseja ("Krasnojarskie stolby"), jotka lienevät kaupungin ykkösnähtävyys. Niille on perustettu jopa luonnonpuisto, johon on kuitenkin avattu polkuja ulkoilijoiden tallattavaksi.
Probeg-perehod "Krasnojarskie stolby"
Krasnojarskie stolby |
Kisa oli alkamassa sunnuntaina klo 10. Jo koko viikko oli ollut valtaisan helteinen, mutta tästä päivästä oli tulossa koko kesän kuumin. Jo aamu oli hyvin lämmin, mutta onneksi pahin helle iskisi vasta puoliltapäivin. Kisa-ajankohta oli siis ihan järkevä. Kisatoimiston piti aueta yhdeksältä, mutta en löytänyt mistään ketään. Kun luonnonpuiston henkilökuntakaan ei tiennyt kisasta mitään, niin älysin viimein vilkaista kännykästäni kisan kotisivua. Siellä ilmoitettiinkin, että kisa oli siirretty viikolla myöhempään. Varmaankin helteisen sään takia, ajattelin. Ihan fiksu veto, mutta harmittihan se kun kisa jäisi taas väliin. Viikon päästä en enää mukaan pääse.
Gremjatšaja griva
Siirryin sitten lähimpään kahvilaan aamukahveelle miettimään päivän tekemisiä uusiksi. Sääennuste lupasi iltapäivälle 36 astetta varjossa + aurinkoista, joten paljoa ei varmaan jaksaisi tehdä. Siinä kahvia lipitellessäni tulin sitten vilkaisseeksi kisasivuja uudelleen, ja nyt huomasinkin että siellähän mainostettiin vaihtoehtoista kisaa tälle samalle päivälle! Kisan nimi oli Gremjatšaja griva (tämä lienee kisareitillä olevien kukkuloiden nimi, kääntyy jotakuinkin jokiharjanteeksi) ja se näytti olevan aitoa polkujuoksua, järjestäjänä oli paikallinen rogaining-seura. Matkavaihtoehtoina olivat 7,5 km, 16 km ja 32 km. Tajusin, että tuollainen 7,5 kilometriähän olisi mulle juuri passeli! Lähtö olisi klo 12. Se tuntui ihmeen myöhäiseltä sään huomioon ottaen, mutta ajattelin että kyllä tuollaisen matkan aina jaksaisin juosta. Olin varautunut vain maantiejuoksuun, joten tossuvalikoimaksi mukana olivat vain siihen soveltuvat Sky Speedit, mutta kai niillä nyt maastorymystäkin aina selviää.
Startin odottelua |
Mutta valitettavasti 7,5 km matkalle en voisi osallistua. Tilanne oli nimittäin sellainen, että sille matkalle oli ilmoittautunut ennakkoon vain naisia, lapsia ja vanhuksia. Kuka keski-ikäinen musikka nyt tuommoiselle matkalle lähtisi kun tarjolla on 16 ja 32 kilometriäkin! Ja uusia sarjoja ei numerolappujen jakaja enää voinut perustaa. Joten saisin kyllä juosta, mutta voin osallistua vain pitemmille matkoille. Tässä vaiheessa elohopea kipusi jo 30 asteen tuolle puolelle, eikä päätös ollut vaikea. Otin siis 16 kilometrin numerolapun.
Lähtötunnelmia |
Reittikartta |
Matkaan
Allekirjoittanut alkukilometreillä |
Alkunousua |
Ensimmäiset lähes neljä kilometriä olivat jatkuvaa loivaa ylämäkeä. Rauhallisestikin ottaen sykkeeni pyöri anaerobisissa lukemissa, 150-160:ssa, vauhti oli sellaista 7 min/km. Nämä kilometrit olivat selkeästi kisan miellyttävin vaihe. Vettäkään ei tarvinnut säännöstellä, kun jo 7 km kohdalla oli odottamassa tankkauspiste.
Nikolajevskaja Sopka |
Alas Nikolajevskaja Sopkalta |
Otin juomapisteen virkistystauon pitemmän kaavan mukaan, vietin siinä 2-3 minuuttia. Join urheilujuomaa useamman mukillisen ja napsin kaikkia muitakin tarjollaolleita eväitä. En nyt enää muista mitä kaikkea siellä oli, mutta ainakin jotain hedelmiä ja glukoositabletteja. Ne oli varmaankin ensisijaisesti 32 kilometrin menijöille tarkoitettu, mutta ystävällinen talkooväki lupasi että saan ottaa kaikkea niin paljon kuin haluan. Täyttäessäni vielä kuuden desin juomapulloani urheilujuomalla tuli paikalle yksi juoksija, jolla ei ollut mitään juomaa itsellään mukana ja joka ei myöskään pysähtynyt millään lailla tankkaamaan. Huusi vaan perään että hyvin kulkee! Oli ihan ällikällä lyöty, meinaako tuo todella juosta koko reitin ilman tipan tippaa?
Toinen puolisko
Matka jatkui taas reippaaseen, mutta juostavaan ylämäkeen. Heti juottopisteen jälkeen kuumuus hyökkäsi päälle täydellä vyöryllä. Kadutti saman tien etten ollut kehdannut tuhlata juoma-aseman vettä pään kasteluun. Olihan kyllä luvattu, että kaikkea saa käyttää rajattomasti, mutta ajattelin että venäläisen mielenlaadun tuntien se ei välttämättä tarkoita sitä että vettä myös toisen kierroksen juoksijoille varmasti riittäisi.
Päässä kuumotti ihan hirvittävän paljon. Mutta ei kauaskaan tarvinnut raahautua, kun etuoikealta alkoi kuulua juoksevan veden ääni! Kävi jo mielessä että houreilenkohan omiani, mutta ei, kyllä siellä jossain ihan selvästi puro solisee. Päätin poiketa reitiltä ja käydä kastautumassa siinä, vesi olisi varmaankin jäätävän kylmää ja tuntuisi taivaalliselta. Juostuani vähän matkaa ääntä kohti tajusin kuitenkin, että välissämme oli hyvin tiivis pöheikkö. Alueella on valtavasti punkkeja, joten en kerta kaikkiaan uskaltanut lähteä raivaamaan tietäni pöheikön läpi. En tiedä olisinko siitä päässytkään, sen verran tiivis se oli.
Löysin kuitenkin kiertotien, jonkinlainen poluntapainen johti sieltä solinaa kohti. Sekin kuitenkin päätyi aikamoiseen pöheikköön sekä jyrkkään alamäkeen, ja kun lisäksi näytti että veden ääreen lienee vielä joka tapauksessa useamman minuutin matka, päätin lopulta sitten kuitenkin antaa asian olla ja kääntyä takaisin.
Pian sain sitäkin päätöstä katua.
Ylämäkeen kohti Vidovkaa |
Seuraavista kilometreistä minulla ei ole kauhean tarkkoja muistikuvia. Välillä mentiin ylä- ja välillä alamäkeen. Maasto oli välillä täysin juostavaa ja välillä juuri ja juuri käveltävää. Välillä oltiin auringossa ja välillä varjossa. Aloin tajuta, että minulla menee juoma-asemalta maaliin reippaasti toista tuntia, joten kuuden desin juomapullo oli auttamatta aivan liian pieni. Juoda olisi voinut oikeastaan koko ajan. Yritin edes vähän säännöstellä nestettä, mutta tulin kuitenkin hörppineeksi sitä vähän liian nopeasti. Yksi syy tähän oli se, että olin jotenkin tullut siihen käsitykseen että 10,5 kilometrissä olisi vielä toinenkin juottola, mutta eihän siellä mitään ollut.
Reitin kovimman ylämäen kuitenkin muistan, se oli 11. kilometri. Olin jo edellisessä nousussa ohittanut pari väsähtänyttä (toinen taisi olla se, joka ilman juomia suhahti juoma-asemalla ohi). Jyrkän laskun jälkeen lähdettiin sitten tähän tiukimpaan nousuun kohti Vidovkan kukkulaa. Koko kilometri oli jyrkkää nousua metsän laidassa ilman varjoa. Sain siihen kulumaan yli 17 minuuttia keskisykkeellä 163. Mäen varrella ohitin taas yhden väsähtäneen. Tämä oli löytänyt varjoa yhden puun takaa ja nojaili siinä puuta vasten. Jouduin taas miettimään pitäisikö pysähtyä auttamaan, pitäisikö tarjota juotavaa. Juomani oli kuitenkin jo aivan vähissä, joten paljon sitä ei olisi pystynyt antamaan. Tiesin myös, että heti takanani tulee ainakin kolme kilpailijaa, joten päädyin sitten kuitenkin jatkamaan matkaa. En tiedä, tyyppi oli toki kyllä tajuissaan, mutta sen verran heikossa hapessa että näin jälkeenpäin ajatellen kaduttaa. Kyllä olisi pitänyt pysähtyä.
Uuvahtanut mäessä |
Reitin viimeiset viisi kilometriä olivat onneksi ylivoimaisesti vauhdikkaimmat. Vaikka juotava loppuikin ja vaikka rasitus alkoi painaa, niin alamäkivoittoisella osuudella kykenin pitämään ihan kelpoisaa vauhtia vaikka vilunväreet jo alkoivat kiusata matkantekoa, sen verran paljon rupesi nestehukkaa olemaan. Matkamittarista voi lukea lopun kilometriajoiksi 6.12, 5.08, 5.54, 5.02 ja 4.20. Hienoisen loppukirin siis pystyin kuitenkin kehittämään vaikka ei nyt ihan sellaista vitosen kisan korvaajaa mitä olin kaavaillut. Lopussa meinasi tulla jopa ihan kirikamppailukin, mutta onneksi sain sen ratkaistua jo parisataa metriä ennen maalia edukseni.
Reittikartta ja kilometriajat |
Maalissa
Sykekäyrä punaisella, vauhtikäyrä harmaalla |
Aikaa tuhraantui 2:08 tuntia ja reitin pituudeksi järjestäjät julistivat 16,8 km. Omaan mittariini tuli kyllä vain 16,2 km ja siinäkin on puroseikkailustani parisataa metriä ylimääräistä. Kilometrivauhti oli omassa mittarissa tasan 8 min/km ja keskisyke 157. Kyllähän tämä olisi hieno reitti juostavaksi ollut parikymmentä astetta viileämmässä kelissä, mutta ehkä sillä näinkin ainakin jonkinlainen treenivaikutus oli, jos nyt jotain positiivista on haettava. Onneksi ei sentään tarvinnut lähteä toiselle kierrokselle kuten joidenkin muiden! En ikimaailmassa olisi selvinnyt siitä ainakaan vaaditussa aikataulussa.
Maalissa olin tosi vihainen. Kisan järjestämisessä tämmöisissä olosuhteissa ei ollut mielestäni kerta kaikkiaan pienintäkään järkeä. Ehdottomasti olisi ainakin pitänyt lyhentää matkoja, minusta kaikki olisivat voineet juosta sen 7,5 km. Sen tuolla sentään pystyi järkevästi suorittamaan. Avauduinkin asiasta heti maaliin saavuttuani siinä päivystäneille ajanottajille (samat jotka jakoivat lähdössä numerolappuja). Näin pitkä ja vaativa kisa tämmöisissä olosuhteissa oli minusta hengenvaarallinen, minkä ihan suoraan sanoin. Vastaus: "Se on ihan oma valinta jos osallistuu! Ja saihan matkaksi valita 7,5 km kuka halusi!"
Joo, oma valinta oli, en vain älynnyt että reitti olisi näin vaativa enkä ylipäätään tiennyt millaista on juosta kilpaa 35 asteessa. Ja joo, 7,5 kilsalle sai osallistua kuka halusi, kunhan oli ilmoittautunut etukäteen. Minullahan sitä mahdollisuutta ei ollut.
Seuraavaksi join pari litraa vettä ja painuin jääkylmään suihkuun (muunlaista vettä sieltä ei tullutkaan). Ei ole kylmä vesi koskaan tuntunut niin hyvältä! Seisoin huumaantuneena kylmän veden alla pari minuuttia, mikä elvyttikin aika lailla. Lopulta palauduin otatuksesta ihan normaalisti, mikä oli yllätys. Pian kävinkin jo pyytämässä järjestäjiltä anteeksi jyrkkää palautettani, hyvin he onneksi tilanteen ottivat ja erosimme ystävinä.
Palkintojenjako |
Kävipä vielä niin hassusti, että sijoituin surkealla ajallani sarjassani kolmanneksi (viidestä osanottajasta) ja pääsin palkinnoille. Siinä palkintojenjaossa vähän ihmettelin kun kahdelle paremmalle annettiin vain mitali, mutta minä sain myös tavarapalkinnon. Oletin, että kai tämä on sitten jonkinlainen sisupalkinto kisan ainoalle ulkomaalaiselle osanottajalle. Vasta paljon myöhemmin huomasin, että mitalissanihan lukeekin "1. palkinto". Sainkin siis ilmeisesti vahingossa voittajalle tarkoitetun termosmukin...
Oman sarjani tulokset |
Erityisen hauska yhteensattuma tosiaan oli, että kisa sattui juuri kesän kaikkein kuumimmaksi päiväksi. Niin kuin tämä ei riittäisi, niin lähtökellonaika piti vielä olla sellainen, että se oli vuorokauden kaikkein kuumimpaan aikaan. Muutenkin sääolot suosivat nimenomaan tätä ajankohtaa, sillä juuri saapuessani maaliin kaupungin ohi meni ukkonen, joka hetkellisesti pudotti lämpötilaa muutaman asteen. Parempaa rakoa kisalle ei kerta kaikkiaan olisi voinut olla!
Kisapäivän säädata |
Siitä pitää kyllä antaa tunnustus järjestäjille, että reitti oli merkitty erinomaisesti! Minkäänlaista vaaraa eksymiseen ei ollut.
Melkoinen sesonki Krasnojarskin juoksumaailmassa oli juuri tuolloin kun siellä oleilin. Viikko tämän polkujuoksun jälkeen järjestettiin sitten se Stolbyn ylämäki-alamäkijuoksu, ja vielä viikko siitä niin oli toinen Krasnojarskin puolimaraton, joka on osuvasti nimetty: "Heinäkuun helteet". Sattui niinkin, että tulin vielä päiväksi käymään Krasnojarskissa juuri tuona päivänä, mutta juna saapui sen verran myöhään että puolimara oli jo juostu.
Lopuksi vielä GPS Visualizerin laatima korkeuskäyrä:
Korkeuskäyrä |
maanantai 25. elokuuta 2014
BB-viikko 10: hyvää ja huonoa
BB-viikko 10 (18.-24.8.) on nyt takana, ja voidaan todeta että speksin pystyin toteuttamaan:
ma: 6 km kevyt
ti: 32 km pitkä (3:26 h, eka tunti kävellen)
ke: lepo
to: 30 minuutin vetoa, yht. 15 km
pe: 6 km kevyt
la: 6 km kevyt
su: maratonin avainharjoitus 26,5 km (2:05 h)
Yht.: 91,5 km
Jännästi noissa kolmessa kevyessä ja lyhyessä lenkissä oli aika lailla variaatiota fiiliksessä. Etenkin perjantai-illan hyvän kulun jälkeen oli aika yllättävää ettei lauantai-aamuna kulkenut mihinkään.
Tiistain pitkä meni ihan ok:sti Mjevin ja Kiptoon avustamina. Sain siitä ihan hyvin palauduttua torstain vetoihin, jotka nekin kulkivat Mjevin kanssa sateessa Pyynikin kentällä ihan hienosti.
Sunnuntain avainharjoitus oli sitten vähän tuskaisempi kokemus. Ei se nyt surkean huono ollut, mutta ei erityisen hyväkään. Juoksin siinä kaksi tuntia niin että 40-minuuttiset olivat aina kiihtyvät, ja kun vertaa kunkin jakson km-vauhtia ja keskisykettä maaliskuun lopulla tekemääni vastaavaan treeniin, niin masentavan paljon huonommin tuo nyt sujui:
0-40 min: 5.12/124 (maaliskuussa 5.03/124).
40-80 min: 4.39/144 (maaliskuussa 4.33/143).
80-120 min: 4.21/160 (maaliskuussa 4.10/158).
Erityisen merkittävä ero näiden kahden treenin välillä oli siinä, että maaliskuussa tuo sujui aivan kivuttomasti ja kaikkea yrittämättä, kun nyt sekä ensimmäinen että etenkin viimeinen kolmannes olivat todella vaikeita. Lopussa en kaikkeni yrittämälläkään olisi päässyt paljon kovempaa, joten aika huolestuttavaltahan tuo Berliiniä ja kolmen tunnin alitusta silmälläpitäen vaikuttaa.
Tuon maaliskuisen treenin jälkeen menin sitten oikeastaan koko huhtikuuksi ihan tukkoon, saapa nähdä tuleeko nyt samanlainen efekti. Tavoitteena olisi tämä viikko vielä läpiviedä ihan täysipainoista maratontreeniä, joskin maanantain nyt palauttelen viime viikon rasituksista ensiksi. Ja onhan siellä sitten lauantain keihäänheittokisakin odottamassa, oman sotkunsa kuvioihin tuo sekin.
Tänään jäljellä 34 päivää.
ma: 6 km kevyt
ti: 32 km pitkä (3:26 h, eka tunti kävellen)
ke: lepo
to: 30 minuutin vetoa, yht. 15 km
pe: 6 km kevyt
la: 6 km kevyt
su: maratonin avainharjoitus 26,5 km (2:05 h)
Yht.: 91,5 km
Jännästi noissa kolmessa kevyessä ja lyhyessä lenkissä oli aika lailla variaatiota fiiliksessä. Etenkin perjantai-illan hyvän kulun jälkeen oli aika yllättävää ettei lauantai-aamuna kulkenut mihinkään.
Tiistain pitkä meni ihan ok:sti Mjevin ja Kiptoon avustamina. Sain siitä ihan hyvin palauduttua torstain vetoihin, jotka nekin kulkivat Mjevin kanssa sateessa Pyynikin kentällä ihan hienosti.
Sunnuntain avainharjoitus oli sitten vähän tuskaisempi kokemus. Ei se nyt surkean huono ollut, mutta ei erityisen hyväkään. Juoksin siinä kaksi tuntia niin että 40-minuuttiset olivat aina kiihtyvät, ja kun vertaa kunkin jakson km-vauhtia ja keskisykettä maaliskuun lopulla tekemääni vastaavaan treeniin, niin masentavan paljon huonommin tuo nyt sujui:
0-40 min: 5.12/124 (maaliskuussa 5.03/124).
40-80 min: 4.39/144 (maaliskuussa 4.33/143).
80-120 min: 4.21/160 (maaliskuussa 4.10/158).
Erityisen merkittävä ero näiden kahden treenin välillä oli siinä, että maaliskuussa tuo sujui aivan kivuttomasti ja kaikkea yrittämättä, kun nyt sekä ensimmäinen että etenkin viimeinen kolmannes olivat todella vaikeita. Lopussa en kaikkeni yrittämälläkään olisi päässyt paljon kovempaa, joten aika huolestuttavaltahan tuo Berliiniä ja kolmen tunnin alitusta silmälläpitäen vaikuttaa.
Tuon maaliskuisen treenin jälkeen menin sitten oikeastaan koko huhtikuuksi ihan tukkoon, saapa nähdä tuleeko nyt samanlainen efekti. Tavoitteena olisi tämä viikko vielä läpiviedä ihan täysipainoista maratontreeniä, joskin maanantain nyt palauttelen viime viikon rasituksista ensiksi. Ja onhan siellä sitten lauantain keihäänheittokisakin odottamassa, oman sotkunsa kuvioihin tuo sekin.
Tänään jäljellä 34 päivää.
perjantai 22. elokuuta 2014
BB-viikko 9: avaintreenin ja voimaeemelikisan ehdoilla
BB-viikko 9 (11.-18.8.):
ma: 6,5 km kevyt
ti: 8,5 km kevyt
ke: 26 km maratonin avaintreeni (2:10 h)
to: 5 km kevyt
pe: 7,5 km kevyt
la: Maailman vahvin eemeli -kisa + 5 km verryttelyhölkkää
su: 4 km kevyt
Yht.: 62,5 km + vahvaeemeli-kisa
Kuten jo aiemmin oli puhetta, kevensin BB-viikkoa 9 ihan reippaasti. Viikon ainoat tavoitteet olivat saada maratonin avaintreeni tehtyä mahdollisimman laadukkaasti sekä suoriutua Maailman vahvimmasta eemelistä ilman vammoja.
Avaintreenin kuvasinkin jo edellisessä postauksessa, ja sehän meni oikein mallikkaasti. Vahvaeemeli-kisa oli rankka koettelemus, mutta mitään pahempia vaurioita siitä ei tullut. Seuraavana päivänä pystyin jo tekemään lyhyen hölkän, ja pitkälle uskalsin lähteä jo kolmen päivän päästä kisasta. Nyt kun kuusi päivää on mennyt, niin useimmat lihakset ovat jo ihan kivasti palautuneet. Ja tulihan siinä vähän aerobista treeniäkin, etenkin kahden ja puolen minuutin nousu Mustavuoren päälle 20 kilon halkosäkki pään päällä otti kunnon päälle!
Maailman vahvimman eemelin videosatoon voi tutustua osoitteessa http://eeme.li/vahvin
BB-viikko 10 on sekin tässä vaiheessa jo hyvässä vauhdissa ja pitkällä. Tämä on nyt varmaankin Bakkenin ohjelman viimeinen viikko, jonka koetan toteuttaa ihan täysin ohjeen mukaisesti. Toistaiseksi se on sujunut ihan hyvin. Tiistaina oli pitkä lenkki, jossa ensin kävelin tunnissa 6,7 km ja sitten juoksin 2:25 tunnissa 25 km. Kyllä se vahvaeemeli-kisan jäljiltä vähän etureisissä tuntui ja mahakin toimi harvinaisen huonosti, mutta varmaan se kyllä ihan hyvää teki.
Torstaina toteutin Pyynikin radalla 30*minuutin vedot ihan tarkalleen speksin mukaan niin, että alussa vauhti oli n. 4.40/km ja lopussa 3.20/km. Koville otti muttei varsinaisesti pahaa tehnyt, eli varmaan ihan kunnonkehitystä edistävää toimintaa sekin.
Sunnuntaina pitäisi vielä selvittää ohjelman viimeisen maratonin avaintreenin karikot. Nyt alkaa rasitusta olla sen verran alla että tuosta selviytyminen ei ole mitenkään itsestäänselvää, mutta sen verran hyvä on nyt fiilis ollut että ihan luottavaisin mielin lähden yrittämään. Tässä juostaan kaksi tuntia kiihtyvästi niin, että ensimmäinen 40 min on kevyttä, toiset 40 min kiihdytellään kohti maratonvauhtia ja viimeiset 40 min juostaan hitusen maratonvauhdin yläpuolella.
ma: 6,5 km kevyt
ti: 8,5 km kevyt
ke: 26 km maratonin avaintreeni (2:10 h)
to: 5 km kevyt
pe: 7,5 km kevyt
la: Maailman vahvin eemeli -kisa + 5 km verryttelyhölkkää
su: 4 km kevyt
Yht.: 62,5 km + vahvaeemeli-kisa
Kuten jo aiemmin oli puhetta, kevensin BB-viikkoa 9 ihan reippaasti. Viikon ainoat tavoitteet olivat saada maratonin avaintreeni tehtyä mahdollisimman laadukkaasti sekä suoriutua Maailman vahvimmasta eemelistä ilman vammoja.
Avaintreenin kuvasinkin jo edellisessä postauksessa, ja sehän meni oikein mallikkaasti. Vahvaeemeli-kisa oli rankka koettelemus, mutta mitään pahempia vaurioita siitä ei tullut. Seuraavana päivänä pystyin jo tekemään lyhyen hölkän, ja pitkälle uskalsin lähteä jo kolmen päivän päästä kisasta. Nyt kun kuusi päivää on mennyt, niin useimmat lihakset ovat jo ihan kivasti palautuneet. Ja tulihan siinä vähän aerobista treeniäkin, etenkin kahden ja puolen minuutin nousu Mustavuoren päälle 20 kilon halkosäkki pään päällä otti kunnon päälle!
Maailman vahvimman eemelin videosatoon voi tutustua osoitteessa http://eeme.li/vahvin
BB-viikko 10 on sekin tässä vaiheessa jo hyvässä vauhdissa ja pitkällä. Tämä on nyt varmaankin Bakkenin ohjelman viimeinen viikko, jonka koetan toteuttaa ihan täysin ohjeen mukaisesti. Toistaiseksi se on sujunut ihan hyvin. Tiistaina oli pitkä lenkki, jossa ensin kävelin tunnissa 6,7 km ja sitten juoksin 2:25 tunnissa 25 km. Kyllä se vahvaeemeli-kisan jäljiltä vähän etureisissä tuntui ja mahakin toimi harvinaisen huonosti, mutta varmaan se kyllä ihan hyvää teki.
Torstaina toteutin Pyynikin radalla 30*minuutin vedot ihan tarkalleen speksin mukaan niin, että alussa vauhti oli n. 4.40/km ja lopussa 3.20/km. Koville otti muttei varsinaisesti pahaa tehnyt, eli varmaan ihan kunnonkehitystä edistävää toimintaa sekin.
Sunnuntaina pitäisi vielä selvittää ohjelman viimeisen maratonin avaintreenin karikot. Nyt alkaa rasitusta olla sen verran alla että tuosta selviytyminen ei ole mitenkään itsestäänselvää, mutta sen verran hyvä on nyt fiilis ollut että ihan luottavaisin mielin lähden yrittämään. Tässä juostaan kaksi tuntia kiihtyvästi niin, että ensimmäinen 40 min on kevyttä, toiset 40 min kiihdytellään kohti maratonvauhtia ja viimeiset 40 min juostaan hitusen maratonvauhdin yläpuolella.
torstai 14. elokuuta 2014
Kesän paras lenkki?
Viimeinkin tuntuu, että tapahtuu jotain edistystä. Kai se on jonkinlaista elokuun taikaa, tämä kun tuntuu toistuvan vuodesta toiseen: heinäkuussa ei mistään tule mitään, elokuussa alkaa treeni sujua, syyskuussa alkaa löytyä vauhtiakin, ja lokakuussa tulee tulosta jos on tullakseen. Ei tässä silti enempää kuin varovaisen optimistinen uskalla olla, takaisku odottaa kyllä minkä hyvänsä nurkan takana.
Otin tälle viikolle nyt sellaisen kevennyksen, että ainoa tiukempi treeni on pari viikkoa sitten väliin jäänyt maratonin avainharjoitus. Tämä on kuitenkin ehkä koko ohjelman tärkein yksittäinen treeni, joten halusin sisällyttää sen vaikka väen vängällä mukaan, vaikka sitten koko muu viikko menisi perusnylkyttelylle uhraamiseksi.
Perusnylkyttelyä tein kolme päivää lauantai-aamun pitkän jälkeen, ja keskiviikko-illansuussa läksin sitten kokeilemaan avaintreeniä. Speksi oli sama kuin maaliskuussa, ainoa vaan että nyt viimeinen 10-minuuttinen oli tarkoitus juosta selvästi hitaammin kuin silloin. Lyhyesti sanoen siis: ensin 30 minuuttia kevyttä, sitten 20 minuuttia lähellä maratonvauhtia, tämän jälkeen taas 30 minuuttia kevyttä, sitten 20 minuuttia maratonvauhtia, jonka päälle 10 minuuttia sen yläpuolella. Lopuksi vielä 10 minuutin hölkyttelyn jälkeen 10 minuuttia reipasta.
Alla toteutunut sykekäyrä:
Onnistuin ajoittamaan treenin R5:n yhteyteen, mikä helpotti toteutusta huomattavasti. Juoksin ekat 50 minuuttia yksin ja totesin kulun hyväksi. Seuraava puolituntinen hölkättiin Mjevin kanssa yhdessä Rauhikseen, jossa ilmoittautumisprotokolla toi parin minuutin paussin. Sen jälkeen vedin 10 minuuttia kovaa kisan alla, ja uuden parin minuutin paussin jälkeen startattiin testijuoksuun. Alla oli siinä vaiheessa siis puolitoista tuntia juoksua, josta puoli tuntia kovaa.
Tavoitteena oli juosta R5:n eka puolisko sykkeellä 160-165 ja toivoin kilometrivauhdin asettuvan kolmen tunnin maratonkyytiä vastaavalle 4.15:n paikkeille. Aika hyvin tuo toteutuikin, kun keskisykkeeksi tuli 162 ja -vauhdiksi 4.15. Mjev ei jaksanut roikkua kilometriä pidempään mukana, mutta joku pitkänhuiskeisempi juoksija peesasi tiukasti.
Heti kääntöpaikalta kiristin sykeruuvia kymmenen pykälää ylöspäin. Tavoitteena oli juosta jälkipuolisko sykkeellä 170-175, toiveena että vauhti nousisi jonnekin neljän hujakoille, hyvällä tuurilla jopa vähän alle. Hetken luulin peesaajan jo olevan vaikeuksissa, mutta satamassa häiskä menikin ohi. Tämähän sopi minulle, pääsin vastatuulipätkälle peesaamaan eikä tarvinnut itse huolehtia vauhdinpidosta. Vaikka juoksu tuntui edelleen hyvältä, niin kyllähän tässä kohtaa jo väsymys alkoi painaa.
Viimeiset puolentoista kilometriä mentiin sitten näissä asemissa. Syke näytti nousevan hitusen turhan korkealle, se pyöri siinä 176-178 tasolla. Ajattelin ettei tämä mikään katastrofi ole ja kun näin passeli peesi oli tarjolla niin sinnittelin siinä loppuun asti. Vauhti pysyi koko ajan hyvänä ja loppuun otettiin sitten vielä pieni kiriratkaisukin, jonka juuri ja juuri käänsin edukseni. Paluumatkan sykkeeksi ja vauhdiksi osoittautui 175 ja 3.58, joten ihan reippaastihan se irtosi. Loppuaikani taisi olla 19.48, mikä n. 4,85 km reitillä antaa vauhdiksi sellaisen 4.05. Jotakuinkin sama kuin Pirkkalan hölkässä siis. Tärkeintä on se, että se tuntui koko ajan hyvältä eikä tarvinnut täysillä juosta.
Olihan tämä lenkki ihan toista näin toteuttaa kuin yksin! Lopun jäähdyttelytkin sujuivat ihan kivasti, ja nyt toivon vaan että ehdin tämän viikon aikana palautua, jotta ensi viikolla voisi palata taas normaaliin treenirytmiin. Yhden sortin maratonavain sielläkin olisi odottamassa.
Kun tätä treeniä vertaa vastaavaan maaliskuiseen, niin ei isoista eroista puhuta, alla eri osioiden keskivauhdit ja -sykkeet:
0-30 min maaliskuussa: 5.24/126, nyt: 5.24/123.
30-50 min maaliskuussa: 4.29/154, nyt: 4.19/152.
50-120 min maaliskuussa: 5.33/133, nyt: 5.40/127.
120-140 min maaliskuussa: 4.25/159, nyt: 4.23/160 (alle ja puolivälissä pieni tauko).
140-150 min maaliskuussa: 4.02/166, nyt: 3.58/175.
150-160 min maaliskuussa: 6.27/136, nyt: 6.04/131 (alle pieni tauko).
160-170 min maaliskuussa: 4.03/170, nyt: 5.24/144.
Tuo näyttää jopa hämmentävän hyvältä ottaen huomioon sen, että maaliskuussa olin nousukuntoinen ja neljä päivää myöhemmin juoksin kympin 38.10, kun nyt taas kunto on ollut täysin hakusessa ja viikkoa ennen juoksin 10,57 km 42.54. Tosin näkyyhän tämä ero tuossa välillä 140-150 min, jossa en nyt ole päässyt kuin 4 sekuntia per kilometri kovempaa vaikka syke on noussut 9 pykälää.
Nyt siis palauttelua ja lauantaina kisataan maailman vahvin eemeli. Siellä on tiedossa lastausta, krusifiksiä, farmarikävelyä, taakankantoa ja autonvetoa. Saa nähdä miten pahoja jumeja ja vammoja tulee.
Loppukevennykseksi vielä eilisen tylsä reittikartta:
Otin tälle viikolle nyt sellaisen kevennyksen, että ainoa tiukempi treeni on pari viikkoa sitten väliin jäänyt maratonin avainharjoitus. Tämä on kuitenkin ehkä koko ohjelman tärkein yksittäinen treeni, joten halusin sisällyttää sen vaikka väen vängällä mukaan, vaikka sitten koko muu viikko menisi perusnylkyttelylle uhraamiseksi.
Perusnylkyttelyä tein kolme päivää lauantai-aamun pitkän jälkeen, ja keskiviikko-illansuussa läksin sitten kokeilemaan avaintreeniä. Speksi oli sama kuin maaliskuussa, ainoa vaan että nyt viimeinen 10-minuuttinen oli tarkoitus juosta selvästi hitaammin kuin silloin. Lyhyesti sanoen siis: ensin 30 minuuttia kevyttä, sitten 20 minuuttia lähellä maratonvauhtia, tämän jälkeen taas 30 minuuttia kevyttä, sitten 20 minuuttia maratonvauhtia, jonka päälle 10 minuuttia sen yläpuolella. Lopuksi vielä 10 minuutin hölkyttelyn jälkeen 10 minuuttia reipasta.
Alla toteutunut sykekäyrä:
Onnistuin ajoittamaan treenin R5:n yhteyteen, mikä helpotti toteutusta huomattavasti. Juoksin ekat 50 minuuttia yksin ja totesin kulun hyväksi. Seuraava puolituntinen hölkättiin Mjevin kanssa yhdessä Rauhikseen, jossa ilmoittautumisprotokolla toi parin minuutin paussin. Sen jälkeen vedin 10 minuuttia kovaa kisan alla, ja uuden parin minuutin paussin jälkeen startattiin testijuoksuun. Alla oli siinä vaiheessa siis puolitoista tuntia juoksua, josta puoli tuntia kovaa.
Tavoitteena oli juosta R5:n eka puolisko sykkeellä 160-165 ja toivoin kilometrivauhdin asettuvan kolmen tunnin maratonkyytiä vastaavalle 4.15:n paikkeille. Aika hyvin tuo toteutuikin, kun keskisykkeeksi tuli 162 ja -vauhdiksi 4.15. Mjev ei jaksanut roikkua kilometriä pidempään mukana, mutta joku pitkänhuiskeisempi juoksija peesasi tiukasti.
Heti kääntöpaikalta kiristin sykeruuvia kymmenen pykälää ylöspäin. Tavoitteena oli juosta jälkipuolisko sykkeellä 170-175, toiveena että vauhti nousisi jonnekin neljän hujakoille, hyvällä tuurilla jopa vähän alle. Hetken luulin peesaajan jo olevan vaikeuksissa, mutta satamassa häiskä menikin ohi. Tämähän sopi minulle, pääsin vastatuulipätkälle peesaamaan eikä tarvinnut itse huolehtia vauhdinpidosta. Vaikka juoksu tuntui edelleen hyvältä, niin kyllähän tässä kohtaa jo väsymys alkoi painaa.
Viimeiset puolentoista kilometriä mentiin sitten näissä asemissa. Syke näytti nousevan hitusen turhan korkealle, se pyöri siinä 176-178 tasolla. Ajattelin ettei tämä mikään katastrofi ole ja kun näin passeli peesi oli tarjolla niin sinnittelin siinä loppuun asti. Vauhti pysyi koko ajan hyvänä ja loppuun otettiin sitten vielä pieni kiriratkaisukin, jonka juuri ja juuri käänsin edukseni. Paluumatkan sykkeeksi ja vauhdiksi osoittautui 175 ja 3.58, joten ihan reippaastihan se irtosi. Loppuaikani taisi olla 19.48, mikä n. 4,85 km reitillä antaa vauhdiksi sellaisen 4.05. Jotakuinkin sama kuin Pirkkalan hölkässä siis. Tärkeintä on se, että se tuntui koko ajan hyvältä eikä tarvinnut täysillä juosta.
Olihan tämä lenkki ihan toista näin toteuttaa kuin yksin! Lopun jäähdyttelytkin sujuivat ihan kivasti, ja nyt toivon vaan että ehdin tämän viikon aikana palautua, jotta ensi viikolla voisi palata taas normaaliin treenirytmiin. Yhden sortin maratonavain sielläkin olisi odottamassa.
Kun tätä treeniä vertaa vastaavaan maaliskuiseen, niin ei isoista eroista puhuta, alla eri osioiden keskivauhdit ja -sykkeet:
0-30 min maaliskuussa: 5.24/126, nyt: 5.24/123.
30-50 min maaliskuussa: 4.29/154, nyt: 4.19/152.
50-120 min maaliskuussa: 5.33/133, nyt: 5.40/127.
120-140 min maaliskuussa: 4.25/159, nyt: 4.23/160 (alle ja puolivälissä pieni tauko).
140-150 min maaliskuussa: 4.02/166, nyt: 3.58/175.
150-160 min maaliskuussa: 6.27/136, nyt: 6.04/131 (alle pieni tauko).
160-170 min maaliskuussa: 4.03/170, nyt: 5.24/144.
Tuo näyttää jopa hämmentävän hyvältä ottaen huomioon sen, että maaliskuussa olin nousukuntoinen ja neljä päivää myöhemmin juoksin kympin 38.10, kun nyt taas kunto on ollut täysin hakusessa ja viikkoa ennen juoksin 10,57 km 42.54. Tosin näkyyhän tämä ero tuossa välillä 140-150 min, jossa en nyt ole päässyt kuin 4 sekuntia per kilometri kovempaa vaikka syke on noussut 9 pykälää.
Nyt siis palauttelua ja lauantaina kisataan maailman vahvin eemeli. Siellä on tiedossa lastausta, krusifiksiä, farmarikävelyä, taakankantoa ja autonvetoa. Saa nähdä miten pahoja jumeja ja vammoja tulee.
Loppukevennykseksi vielä eilisen tylsä reittikartta:
sunnuntai 10. elokuuta 2014
BB-viikko 8: lähes speksin mukaan
Taas on yksi tuskainen viikko lisää takana. Kyllähän näitä olisi kiva tahkota jos olisi kuntoa ja palautuisi aina nopeasti. Nyt on tilanne vaan sellainen, että jokainen treeni tekee pahaa ja seuraavaan pitää lähteä aina huonosti palautuneena. En silti helpottanut tätä viikkoa kuin sen verran, että vaihdoin yhden 50-minuuttisen hölkän 80-minuuttiseen pyöräilyyn.
BB-viikko 8: 4.-10.8.
ma: kiihtyvävauhtiset 4*9 min, yht. 12,5 km
ti: 6 km kevyt
ke: Pirkkalan hölkkä 10,7 km / 42.54, yht. 17,5 km
to: lepo
pe: pyöräily 27 km
la: 31,5 km pitkä (3 h)
su: 6 km kevyt
Yht.: 73,5 km + pyöräily 27 km
Maanantainen olis ehkä saanut jäädä tekemättä, vaikka just nyt kyllä näyttääkin ettei siitä mitään pahempaa tainnut seurata. Nivunen tuntuis olevan paranemassa ihan hyvää vauhtia, se on nyt enemmän vahvin eemeli- ja keihäsotteluista kiinni miten sen kanssa käy.
Pirkkalan hölkkä oli surkea esitys, mutta Sandraa lainatakseni: alla lopp är bra träning!
Lauantain pitkä oli juuri niin vaikea kuin arvata saattaa. Onneksi Mjev lähti tueksi mukaan, niin jotenkin siitä selvisin. Jalkojen surkea kestävyys tuli todetuksi, ja sykekin tykytti ihan väärillä kymmenluvuilla.
Voisin toki jatkaa pään hakkaamista seinäänkin, mutta ajattelin nyt vähän että ottaisin ensi viikolle ihan suosiolla kevennyksiä. Viime viikolla kevyemmällä versiolla korvattu maratonin avainharjoitus pitäisi ainakin saada tehtyä, kaikki muu on oikeastaan toissijaista. Joten koetan järjestää asiat niin, että saan sen täysipainoisesti tehtyä, vaikka sitten kaikesta muusta pitäisi luopua. Toki lauantaina on maailman vahvin eemeli -kisa, jota myöskään ei voi jättää väliin. Perjantaihin mennessä on siis tehtävä se mitä tehdä aikoo.
Tänään jäljellä 49 päivää.
BB-viikko 8: 4.-10.8.
ma: kiihtyvävauhtiset 4*9 min, yht. 12,5 km
ti: 6 km kevyt
ke: Pirkkalan hölkkä 10,7 km / 42.54, yht. 17,5 km
to: lepo
pe: pyöräily 27 km
la: 31,5 km pitkä (3 h)
su: 6 km kevyt
Yht.: 73,5 km + pyöräily 27 km
Maanantainen olis ehkä saanut jäädä tekemättä, vaikka just nyt kyllä näyttääkin ettei siitä mitään pahempaa tainnut seurata. Nivunen tuntuis olevan paranemassa ihan hyvää vauhtia, se on nyt enemmän vahvin eemeli- ja keihäsotteluista kiinni miten sen kanssa käy.
Pirkkalan hölkkä oli surkea esitys, mutta Sandraa lainatakseni: alla lopp är bra träning!
Lauantain pitkä oli juuri niin vaikea kuin arvata saattaa. Onneksi Mjev lähti tueksi mukaan, niin jotenkin siitä selvisin. Jalkojen surkea kestävyys tuli todetuksi, ja sykekin tykytti ihan väärillä kymmenluvuilla.
Voisin toki jatkaa pään hakkaamista seinäänkin, mutta ajattelin nyt vähän että ottaisin ensi viikolle ihan suosiolla kevennyksiä. Viime viikolla kevyemmällä versiolla korvattu maratonin avainharjoitus pitäisi ainakin saada tehtyä, kaikki muu on oikeastaan toissijaista. Joten koetan järjestää asiat niin, että saan sen täysipainoisesti tehtyä, vaikka sitten kaikesta muusta pitäisi luopua. Toki lauantaina on maailman vahvin eemeli -kisa, jota myöskään ei voi jättää väliin. Perjantaihin mennessä on siis tehtävä se mitä tehdä aikoo.
Tänään jäljellä 49 päivää.
torstai 7. elokuuta 2014
Hidastelua Pirkkalassa
Bakken on tälle viikolle speksannut kympin kisan. Silloin kun keväällä tein edellisiä Bakkeneitani, niin tähän saumaan osui maaliskuun Aktia Cup, jossa juoksin ihan kivasti 37.40. Nyt olisi tarjolla ollut ensi sunnuntain aikuisten SM-yleisurheilujen ratakymppi Jyväskylässä, jonne olin ajatellut lähteä maaliskuun aikaa parantamaan.
Kesän surkea kulku sai kuitenkin perääntymään tuosta suunnitelmasta, mutta onneksi tälle viikolle löytyi tilalle eilen juostu 10,57 km Pirkkalan hölkästä. Käytännössä tämä oli kilpailukauden avaukseni, sillä toukokuun Bodom Trailin jälkeen en ole kilpaillut kuin Jukolan viestissä ja Siperian polkujuoksussa, eikä kummassakaan keskisyke noussut kummoiseksi. Mutta nyt mentiin täysillä!
Olin nyt kolmatta kertaa Pirkkalassa tällä reitillä ja matkalla. Vuonna 2008 pääsin maaliin ajassa 40.33 ja viime vuonna viivyin 41.54. Luulin jo sitä huonoksi ajaksi, mutta nyt sain kulumaan kerrassaan 42.54. Tulos kertoo karua kieltään siitä missä mennään.
Keskivauhdiksi tuosta ajasta tulee 4.04/km. Jahalle tuli siinä lähdön alla uhottua, että 4.05-kunnossa saattaisin olla, joten eihän tuo arvio edes pahasti pieleen mennyt. Jostain syystä vaan lähes kaikki kulmakunnan kovakuntoiset nelikymppiset olivat jossain ihan muualla, niin että vaatimaton aikani riitti kakkossijaan. Viime vuonna olisin sillä ollut sijalla 13! Mitä ihmettä?
Ennen juoksua tuo keihäsnivunen arvelutti aika paljon. Tiesin kyllä että ei se Pirkkalan suoritusta hidasta, mutta pelotti että miten huonoon kuntoon se moisessa mäkijuoksentelussa menee. Sain sen kuitenkin sidottua niin hyvin, että juoksussa se ei vaivannut yhtään, eikäpä tuntunut tulleen yhtään pahemmaksikaan. Joten siltä osin voiton puolellehan tuo jäi.
Ei juoksu mitenkään pahalta tuntunut varsinkaan ekalla puoliskolla. Toisella toki jalka nousi jo ikävän kehnosti, mutta etenkin ekalla vitosella fiilis oli se että ihan hyvää vauhtiahan tässä mennään. Huonon kulun pystyi kuitenkin toteamaan siitä, että edellä juoksi ihan valtaisa massa väkeä! Kärkihän siellä meni yli minuutin per kilometri kovempaa, mitä ei ihan joka kisassa satu sitäkään.
Jossain siellä 7-8 kilometrin paikkeilla oli kyllä aika masentavaa kun ei jalat vaan jaksaneet totella. Miten turhauttavaa onkaan olla huonossa kunnossa! Mieli tekisi mennä, mutta kun ei pääse. En tiedä, vaikka tässä vaikeaa on ollutkin, niin olen nyt kuitenkin koko ajan jotain treenaillut. Siihen nähden tulos on kyllä todella surkea. Tosin kai siitä osan voi panna kilpailurutiinin puutteeseen. Toivottavasti tämä rykäisy nyt olisi avannut menoa. Syyskuussa kun pitäisi kulku olla aivan toisella tasolla.
Kun heinäkuulle speksattu vitosen kisa jäi tekemättä, niin voisin harkita korvaavani sen syyskuun alussa R5:llä, jos sellainen silloin järjestetään. Jos ei järjestetä niin sitten voisi harkita käyvänsä vaikka syyskuun ekassa Self-Transcendencessa Munkinpuistossa. Sitten tuleekin jo Finlandia-puolimaraton ja siitä parin viikon päästä Berliinin mara. Kovin vähiinhän tässä aika alkaa käydä. Melkein tekisi mieli luovuttaa, mutta katsotaan nyt vielä mitä tästä tulee. Kuvioita eivät yhtään helpota elokuulle osuvat Maailman vahvin eemeli- ja keihäsottelukisat.
Tänään jäljellä 52 päivää.
Kesän surkea kulku sai kuitenkin perääntymään tuosta suunnitelmasta, mutta onneksi tälle viikolle löytyi tilalle eilen juostu 10,57 km Pirkkalan hölkästä. Käytännössä tämä oli kilpailukauden avaukseni, sillä toukokuun Bodom Trailin jälkeen en ole kilpaillut kuin Jukolan viestissä ja Siperian polkujuoksussa, eikä kummassakaan keskisyke noussut kummoiseksi. Mutta nyt mentiin täysillä!
Olin nyt kolmatta kertaa Pirkkalassa tällä reitillä ja matkalla. Vuonna 2008 pääsin maaliin ajassa 40.33 ja viime vuonna viivyin 41.54. Luulin jo sitä huonoksi ajaksi, mutta nyt sain kulumaan kerrassaan 42.54. Tulos kertoo karua kieltään siitä missä mennään.
Keskivauhdiksi tuosta ajasta tulee 4.04/km. Jahalle tuli siinä lähdön alla uhottua, että 4.05-kunnossa saattaisin olla, joten eihän tuo arvio edes pahasti pieleen mennyt. Jostain syystä vaan lähes kaikki kulmakunnan kovakuntoiset nelikymppiset olivat jossain ihan muualla, niin että vaatimaton aikani riitti kakkossijaan. Viime vuonna olisin sillä ollut sijalla 13! Mitä ihmettä?
Ennen juoksua tuo keihäsnivunen arvelutti aika paljon. Tiesin kyllä että ei se Pirkkalan suoritusta hidasta, mutta pelotti että miten huonoon kuntoon se moisessa mäkijuoksentelussa menee. Sain sen kuitenkin sidottua niin hyvin, että juoksussa se ei vaivannut yhtään, eikäpä tuntunut tulleen yhtään pahemmaksikaan. Joten siltä osin voiton puolellehan tuo jäi.
Ei juoksu mitenkään pahalta tuntunut varsinkaan ekalla puoliskolla. Toisella toki jalka nousi jo ikävän kehnosti, mutta etenkin ekalla vitosella fiilis oli se että ihan hyvää vauhtiahan tässä mennään. Huonon kulun pystyi kuitenkin toteamaan siitä, että edellä juoksi ihan valtaisa massa väkeä! Kärkihän siellä meni yli minuutin per kilometri kovempaa, mitä ei ihan joka kisassa satu sitäkään.
Jossain siellä 7-8 kilometrin paikkeilla oli kyllä aika masentavaa kun ei jalat vaan jaksaneet totella. Miten turhauttavaa onkaan olla huonossa kunnossa! Mieli tekisi mennä, mutta kun ei pääse. En tiedä, vaikka tässä vaikeaa on ollutkin, niin olen nyt kuitenkin koko ajan jotain treenaillut. Siihen nähden tulos on kyllä todella surkea. Tosin kai siitä osan voi panna kilpailurutiinin puutteeseen. Toivottavasti tämä rykäisy nyt olisi avannut menoa. Syyskuussa kun pitäisi kulku olla aivan toisella tasolla.
Kun heinäkuulle speksattu vitosen kisa jäi tekemättä, niin voisin harkita korvaavani sen syyskuun alussa R5:llä, jos sellainen silloin järjestetään. Jos ei järjestetä niin sitten voisi harkita käyvänsä vaikka syyskuun ekassa Self-Transcendencessa Munkinpuistossa. Sitten tuleekin jo Finlandia-puolimaraton ja siitä parin viikon päästä Berliinin mara. Kovin vähiinhän tässä aika alkaa käydä. Melkein tekisi mieli luovuttaa, mutta katsotaan nyt vielä mitä tästä tulee. Kuvioita eivät yhtään helpota elokuulle osuvat Maailman vahvin eemeli- ja keihäsottelukisat.
Tänään jäljellä 52 päivää.
tiistai 5. elokuuta 2014
Tuskainen heinäkuu, viimein olet ohi
Puuh.
Synkkiä pilviä on Berliinin yllä tässä ennusteessa.
Heinäkuu on minulle aina yksi vuoden vaikeimpia juoksukuukausia. Sama juttu vuodesta toiseen, ei vaan kule. Tänä vuonna se toivottavasti oli vuoden vaikein. Jos tästä mennään vielä alaspäin, niin ei naurata. Ei tosin naurata just nytkään, mutta ehkä kaikki ei vielä ole menetetty.
Kuukauden eka päivä meni vielä hienosti, kuten viime blogauksessani raportoinkin. Sen jälkeen makailin junassa 3,5 vuorokautta. Olin toivonut, että noin pitkä lepiloma toisi herkkyyden juoksuun, mutta tietysti se johti vain entistä pahempaan jökkiintymiseen. Lisäksi perillä odottivat Krasnojarskin megahelteet, jotka eivät yhtään helpottaneet menoa. Kaiken lisäksi heti ekan lenkin jälkeen sain pienen lenssun, joka kuitenkin onneksi meni muutamassa päivässä ohi.
Jouduin kuitenkin heti tekemään lukuisia helpotuksia suunniteltuun ohjelmaan. Useita treenejä jäi tekemättä kokonaan, joitakin vähän helpotin. Aika äkkiä tajusin, että heinäkuuksi kannattaa siirtyä Bakkenin 2:45-ohjelmasta 3:15-ohjelmaan, jotta on edes teoreettisia mahdollisuuksia saada jotain sinnepäinkään tehtyä.
Yleensä matkustan heinäkuussa niin paljon että se hankaloittaa treenaamista. Nyt olin kuitenkin aluksi pari viikkoa paikoillani Krasnojarskissa. Olin ajatellut, että silloin pystyisin treenaamaan ihan normaalisti. Kun päivälämpötilat pyörivät kuitenkin päälle 30 asteessa ja usein tuli päivisin käveleskeltyä aika isojakin määriä, niin vaikeaahan se oli.
Kuun puolivälissä osallistuin polkujuoksukisaan. Siitä riittää kertomista niin paljon, että kirjoitan siitä oman juttunsa myöhemmin. Tässä vaiheessa todettakoon vain, että kisalle tuli kestoa pari tuntia ja se osui KOKO KESÄN KUUMIMPAAN HETKEEN! Todellakin. Se sattui juuri sille päivälle, kun lämpömittari kohosi varjossa 35 asteeseen. Startti oli iltapäivällä klo 12.20 eli juostiin juuri kaikkein kuumimpaan aikaan. Ukkonen saapui juuri kun olin saapunut maaliin...tosin se meni sen verran ohi, että ei ilma viilennyt kuin väliaikaisesti pari astetta. Hämmentävintä tässä kaikessa oli se, että vanhin maaliintulija oli 78-vuotias sekä se, että osa juoksi kierroksen kahteen kertaan. Hulluja nuo siperialaiset...
Heinäkuun lopussa lähdin sitten vielä puolentoista viikon kiertueelle Baikal-järven suuntaan. Siellä annoin suosiolla periksi ja jätin esim. pitkät lenkit kokonaan tekemättä. Niiden, tai oikeastaan kaiken muunkin, korvikkeeksi tuli kuitenkin kaksi koko päivän vaellusta.
Kuun vaihteessa olin vielä neljä päivää konferenssimatkalla Dublinissa. Siellä oli kyllä ihanan viileät treenikelit, mutta muuten ei sekään nyt ihan optimaalista kunnon kehityksen kannalta ollut.
Heitetään tähän nyt kuitenkin viikkoyhteenvedot:
BB-VIIKKO 3,5: 30.6.-6.7. (junamatka Krasnojarskiin)
ma: 9 km kevyt
ti: 8*6 min kovaa, yht. 15 km
ke: lepo
to: lepo
pe: lepo
la: 20 min + 10*45 min kovaa, yht. 9,5 km
su: sairaana
YHT. 33,5 km
BB-VIIKKO 4: 7.-13.7. (Krasnojarskissa)
ma: sairaana
ti: kävely 5 h / 25 km
ke: 6 km kevyt
to: kiihtyvät 6*3 min, yht. 9,5 km
pe: lepo
la: kevyt 8 km
su: polkujuoksukisa 16,8 km / 2:09 h
YHT. 42,5 km + kävely 25 km
BB-VIIKKO 5: 14.-20.7. (Krasnojarskissa)
ma: lepo
ti: 6 km kevyt
ke: lepo
to: 15,5 km kevyt
pe: lepo
la: kiihtyvät 4*4 min, yht. 7 km
su: lepo
YHT. 28,5 km
BB-VIIKKO 6: 21.-27.7. (Baikalilla)
ma: 6,5 km kevyt
ti: vaellus 7,5 h / 24 km
ke: lepo
to: vaellus 5,5 h / 20 km
pe: lepo
la: lepo
su: 11 km kevyt
YHT. 17,5 km + vaellus 44 km
BB-VIIKKO 7: 28.7.-3.8. (Dublinissa)
ma: 8,5 km kevyt
ti: maratonin avainharjoitus 18 km / 90 min
ke: lepo
to: 7,5 km kevyt
pe: 64 min tv-kova, yht. 16,5 km
la: 26,5 km pitkä (40 % kävelyä)
su: 6 km kevyt + keihästreeni
YHT. 83 km
Viime sunnuntain keihäänheittotreenin jäljiltä oikea nivunen on tällä hetkellä todella kipeä. SIITÄ HUOLIMATTA piti eilen toteuttaa suunniteltu 4*9 minuutin vetoharjoitus, missä ei todellakaan ollut mitään tolkkua. Tämä nivusvaiva on vanha tuttu kolmen vuoden takaa. Se tulee keihäänheitosta eikä parane moneen kuukauteen...kyse on nyt vain siitä, miten pahaan kuntoon sen päästän.
Huomenna on edessä Pirkkalan hölkkä, joten kaipa se nivunen tässä aika huonoon kuntoon tulee. Sehän toki sopii, kun koko muu keho jo huonossa kunnossa onkin.
Tänään jäljellä 55 päivää.
Synkkiä pilviä on Berliinin yllä tässä ennusteessa.
Heinäkuu on minulle aina yksi vuoden vaikeimpia juoksukuukausia. Sama juttu vuodesta toiseen, ei vaan kule. Tänä vuonna se toivottavasti oli vuoden vaikein. Jos tästä mennään vielä alaspäin, niin ei naurata. Ei tosin naurata just nytkään, mutta ehkä kaikki ei vielä ole menetetty.
Kuukauden eka päivä meni vielä hienosti, kuten viime blogauksessani raportoinkin. Sen jälkeen makailin junassa 3,5 vuorokautta. Olin toivonut, että noin pitkä lepiloma toisi herkkyyden juoksuun, mutta tietysti se johti vain entistä pahempaan jökkiintymiseen. Lisäksi perillä odottivat Krasnojarskin megahelteet, jotka eivät yhtään helpottaneet menoa. Kaiken lisäksi heti ekan lenkin jälkeen sain pienen lenssun, joka kuitenkin onneksi meni muutamassa päivässä ohi.
Jouduin kuitenkin heti tekemään lukuisia helpotuksia suunniteltuun ohjelmaan. Useita treenejä jäi tekemättä kokonaan, joitakin vähän helpotin. Aika äkkiä tajusin, että heinäkuuksi kannattaa siirtyä Bakkenin 2:45-ohjelmasta 3:15-ohjelmaan, jotta on edes teoreettisia mahdollisuuksia saada jotain sinnepäinkään tehtyä.
Yleensä matkustan heinäkuussa niin paljon että se hankaloittaa treenaamista. Nyt olin kuitenkin aluksi pari viikkoa paikoillani Krasnojarskissa. Olin ajatellut, että silloin pystyisin treenaamaan ihan normaalisti. Kun päivälämpötilat pyörivät kuitenkin päälle 30 asteessa ja usein tuli päivisin käveleskeltyä aika isojakin määriä, niin vaikeaahan se oli.
Kuun puolivälissä osallistuin polkujuoksukisaan. Siitä riittää kertomista niin paljon, että kirjoitan siitä oman juttunsa myöhemmin. Tässä vaiheessa todettakoon vain, että kisalle tuli kestoa pari tuntia ja se osui KOKO KESÄN KUUMIMPAAN HETKEEN! Todellakin. Se sattui juuri sille päivälle, kun lämpömittari kohosi varjossa 35 asteeseen. Startti oli iltapäivällä klo 12.20 eli juostiin juuri kaikkein kuumimpaan aikaan. Ukkonen saapui juuri kun olin saapunut maaliin...tosin se meni sen verran ohi, että ei ilma viilennyt kuin väliaikaisesti pari astetta. Hämmentävintä tässä kaikessa oli se, että vanhin maaliintulija oli 78-vuotias sekä se, että osa juoksi kierroksen kahteen kertaan. Hulluja nuo siperialaiset...
Heinäkuun lopussa lähdin sitten vielä puolentoista viikon kiertueelle Baikal-järven suuntaan. Siellä annoin suosiolla periksi ja jätin esim. pitkät lenkit kokonaan tekemättä. Niiden, tai oikeastaan kaiken muunkin, korvikkeeksi tuli kuitenkin kaksi koko päivän vaellusta.
Kuun vaihteessa olin vielä neljä päivää konferenssimatkalla Dublinissa. Siellä oli kyllä ihanan viileät treenikelit, mutta muuten ei sekään nyt ihan optimaalista kunnon kehityksen kannalta ollut.
Heitetään tähän nyt kuitenkin viikkoyhteenvedot:
BB-VIIKKO 3,5: 30.6.-6.7. (junamatka Krasnojarskiin)
ma: 9 km kevyt
ti: 8*6 min kovaa, yht. 15 km
ke: lepo
to: lepo
pe: lepo
la: 20 min + 10*45 min kovaa, yht. 9,5 km
su: sairaana
YHT. 33,5 km
BB-VIIKKO 4: 7.-13.7. (Krasnojarskissa)
ma: sairaana
ti: kävely 5 h / 25 km
ke: 6 km kevyt
to: kiihtyvät 6*3 min, yht. 9,5 km
pe: lepo
la: kevyt 8 km
su: polkujuoksukisa 16,8 km / 2:09 h
YHT. 42,5 km + kävely 25 km
BB-VIIKKO 5: 14.-20.7. (Krasnojarskissa)
ma: lepo
ti: 6 km kevyt
ke: lepo
to: 15,5 km kevyt
pe: lepo
la: kiihtyvät 4*4 min, yht. 7 km
su: lepo
YHT. 28,5 km
BB-VIIKKO 6: 21.-27.7. (Baikalilla)
ma: 6,5 km kevyt
ti: vaellus 7,5 h / 24 km
ke: lepo
to: vaellus 5,5 h / 20 km
pe: lepo
la: lepo
su: 11 km kevyt
YHT. 17,5 km + vaellus 44 km
BB-VIIKKO 7: 28.7.-3.8. (Dublinissa)
ma: 8,5 km kevyt
ti: maratonin avainharjoitus 18 km / 90 min
ke: lepo
to: 7,5 km kevyt
pe: 64 min tv-kova, yht. 16,5 km
la: 26,5 km pitkä (40 % kävelyä)
su: 6 km kevyt + keihästreeni
YHT. 83 km
Viime sunnuntain keihäänheittotreenin jäljiltä oikea nivunen on tällä hetkellä todella kipeä. SIITÄ HUOLIMATTA piti eilen toteuttaa suunniteltu 4*9 minuutin vetoharjoitus, missä ei todellakaan ollut mitään tolkkua. Tämä nivusvaiva on vanha tuttu kolmen vuoden takaa. Se tulee keihäänheitosta eikä parane moneen kuukauteen...kyse on nyt vain siitä, miten pahaan kuntoon sen päästän.
Huomenna on edessä Pirkkalan hölkkä, joten kaipa se nivunen tässä aika huonoon kuntoon tulee. Sehän toki sopii, kun koko muu keho jo huonossa kunnossa onkin.
Tänään jäljellä 55 päivää.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)