Polkuvuorijuoksukisa Siperiassa

Vietin heinäkuun Siperiassa ja tietysti halusin osallistua jonkinlaiseen juoksukisaan, enhän ollut koskaan ennen kisannut Aasiassa. Ensimmäiset pari viikkoa olin paikoillani Krasnojarskissa. Kävikin niin onnekkaasti, että maanmainiosta venäläisten juoksutapahtumien kalenterista probeg.org löytyi heinäkuun toiselle sunnuntaille merkattu kisa nimeltä Probeg-perehod "Krasnojarskie stolby". Erityisen ilahduttavaa tämä oli siksi, että olin myös edelliskesänä Krasnojarskissa, mutta jouduin matkustamaan muualle siksi viikonlopuksi kun tuo kisa järjestettiin. Mutta nyt pääsisin mukaan!

Krasnojarsk

Krasnojarsk ja Jenisei

Krasnojarsk on miljoonan asukkaan vilkas, moderni ja eläväinen teollisuuskaupunki eteläisessä Keski-Siperiassa. Itse asiassa se ei sijaitse varmaan kaukanakaan Venäjän maantieteellisestä keskipisteestä. Ilmasto on rajun mannermainen: talvet ovat hyytävän kylmiä, kesät kuivia ja kuumia.

Kevyenliikenteen silta Tatyševin saarelle

Kuumuutta lukuun ottamatta Krasnojarskissa on venäläiseksi suurkaupungiksi harvinaisen hyvät lenkkeilyolosuhteet. Jenisei-joessa on nimittäin kaupungin kohdalla suuri, 150 hehtaarin kokoinen Tatyšev-saari, joka on omistettu täysin ulkoilulle. Saaren toinen puolisko on rakennettu täyteen asfalttibaanoja ja erilaisia urheilukenttiä, toinen taas on lähes luonnontilaista metsikköä ja niittyä. Siellä riittää siis niin maantie- kuin maastojuoksuväyliäkin paineltavaksi eikä autoja ole lainkaan! Rakennettu puoli on kyllä iltaisin ja viikonloppuisin täynnä rullaluistelijoita, pyöräilijöitä ja kävelijöitä, mutta kyllä sinne silti hyvin sekaan mahtuu. Tämä on ehkäpä paras kaupunkipuisto mitä tiedän!

Kaupunkia halkoo maailman viidenneksi pisin joki, Jenisei, jonka rantatöyräät nousevat uljaan jyrkkinä niin, että kukkulat nousevat parin kilometrin päässä joesta noin puolen kilometrin korkeuteen. Oikealla rannalla kukkuloille on muodostunut taigan keskelle hämmästyttäviä, valtavia kivipaaseja ("Krasnojarskie stolby"), jotka lienevät kaupungin ykkösnähtävyys. Niille on perustettu jopa luonnonpuisto, johon on kuitenkin avattu polkuja ulkoilijoiden tallattavaksi.

Probeg-perehod "Krasnojarskie stolby"

Krasnojarskie stolby

Juoksukisan speksi oli, että luonnonpuiston sisäänkäynniltä juostaan 7,5 km ylämäkeen kohti kivipaaseja ja sitten sama takaisin. Olin ensisijaisesti hakemassa vitosen kisaa, joten harkitsin pitkään osallistumista lyhyemmällä ja tasaisemmalla kahden kilometrin reitillä juostavaan 6 km kisaan. Tulin kuitenkin siihen tulokseen, että kun tänne kerran olen tullut niin haluan toki kokea pitemmän reitin. Voinhan tehdä vaikka niin, että hölkkäilen ylämäkiosuuden rauhassa ja tulen sitten vasta alamäkeen kovaa.

Kisa oli alkamassa sunnuntaina klo 10. Jo koko viikko oli ollut valtaisan helteinen, mutta tästä päivästä oli tulossa koko kesän kuumin. Jo aamu oli hyvin lämmin, mutta onneksi pahin helle iskisi vasta puoliltapäivin. Kisa-ajankohta oli siis ihan järkevä. Kisatoimiston piti aueta yhdeksältä, mutta en löytänyt mistään ketään. Kun luonnonpuiston henkilökuntakaan ei tiennyt kisasta mitään, niin älysin viimein vilkaista kännykästäni kisan kotisivua. Siellä ilmoitettiinkin, että kisa oli siirretty viikolla myöhempään. Varmaankin helteisen sään takia, ajattelin. Ihan fiksu veto, mutta harmittihan se kun kisa jäisi taas väliin. Viikon päästä en enää mukaan pääse.


Gremjatšaja griva
Siirryin sitten lähimpään kahvilaan aamukahveelle miettimään päivän tekemisiä uusiksi. Sääennuste lupasi iltapäivälle 36 astetta varjossa + aurinkoista, joten paljoa ei varmaan jaksaisi tehdä. Siinä kahvia lipitellessäni tulin sitten vilkaisseeksi kisasivuja uudelleen, ja nyt huomasinkin että siellähän mainostettiin vaihtoehtoista kisaa tälle samalle päivälle! Kisan nimi oli  Gremjatšaja griva (tämä lienee kisareitillä olevien kukkuloiden nimi, kääntyy jotakuinkin jokiharjanteeksi) ja se näytti olevan aitoa polkujuoksua, järjestäjänä oli paikallinen rogaining-seura. Matkavaihtoehtoina olivat 7,5 km, 16 km ja 32 km. Tajusin, että tuollainen 7,5 kilometriähän olisi mulle juuri passeli! Lähtö olisi klo 12. Se tuntui ihmeen myöhäiseltä sään huomioon ottaen, mutta ajattelin että kyllä tuollaisen matkan aina jaksaisin juosta. Olin varautunut vain maantiejuoksuun, joten tossuvalikoimaksi mukana olivat vain siihen soveltuvat Sky Speedit, mutta kai niillä nyt maastorymystäkin aina selviää.

Startin odottelua

Pieni ongelma oli se, että kisapaikka oli ihan toisella puolen kaupunkia, parinkymmenen kilometrin päässä. Mutta laskeskelin että taksilla ehdin vielä mukaan, ja niinhän sitten olinkin perillä Vetlužankan hiihtostadionilla jo ennen klo 11:tä. Kisasivuilla ei mainittu jälki-ilmoittautumismahdollisuutta lainkaan, mutta toiveikkaana menin jonon hännille. Ja tokihan jälki-ilmoittautuminen 400 ruplan hinnalla onnistuikin, mainiota!

Mutta valitettavasti 7,5 km matkalle en voisi osallistua. Tilanne oli nimittäin sellainen, että sille matkalle oli ilmoittautunut ennakkoon vain naisia, lapsia ja vanhuksia. Kuka keski-ikäinen musikka nyt tuommoiselle matkalle lähtisi kun tarjolla on 16 ja 32 kilometriäkin! Ja uusia sarjoja ei numerolappujen jakaja enää voinut perustaa. Joten saisin kyllä juosta, mutta voin osallistua vain pitemmille matkoille. Tässä vaiheessa elohopea kipusi jo 30 asteen tuolle puolelle, eikä päätös ollut vaikea. Otin siis 16 kilometrin numerolapun.

Lähtötunnelmia

Startti vielä vähän viivästyi niin, että lähtöpaikalle metsän laitaan kokoonnuttiin vasta puoli yhden aikaan. Tässä vaiheessa lämpöä alkoi olla jo täydet 35 astetta ja keskipäivän aurinko porotti täydeltä terältä. Tuntui täydeltä hulluudelta lähteä juoksemaan kilpaa moisissa olosuhteissa, mutta kun ei kisan perumisesta tai matkojen lyhentämisestä mitään puhuttu, niin ajattelin että ei kai tässä sitten mitään. Koskaan ennen en ollut kisannut edes 30 asteessa, joten tulisi ainakin uusi kokemus.

Reittikartta

Reittikartta näytti hieman huolestuttavalta. Koko 16 kilometrin lenkki koostui oikeastaan pelkästään mäistä; nousua oli 770 metrin verran, ja laskua yhtä paljon. Korkeuseroa olisi 245 metriä. Aloin hahmottaa, että tässähän on kyse ihan täysimittaisesta vuorijuoksusta. 35 asteen helteessä! Toki osa reitistä kulki kaikeksi onneksi metsän varjoissa, mutta ainakin puolet oli silti täydessä auringonpaisteessa. Seitsemän kilometrin paikkeilla oli sentään yksi juoma-asema, mutta se oli ainut koko reitillä. Itselläni oli mukana 6 desin juomapullo, sillä oli pärjättävä. Ajattelin ettei kilpajuoksua tällä kelillä ole mitään järkeä harkitakaan. Päätin hölkkäillä ainakin ensimmäisen kympin rauhallisesti ja tulla sitten lopun kovaa.


Matkaan

Allekirjoittanut alkukilometreillä

16 ja 32 kilometrin menijät starttasivat yhtaikaa, edellistä lähti taivaltamaan 35 juoksijaa ja jälkimmäistä 16. Pisimmän matkan juoksijoiden reitti oli kaksi kertaa sama 16 kilometrin reitti, joka meillä oli kierrettävänä kerran. Lyhimmän matkavaihtoehdon 13 juoksijaa lähtivät sitten vähän meidän peräämme omassa lähdössään.

Alkunousua

Ensimmäiset kilometrit juostiin pääosin metsän suojassa hyväkuntoisella, mutta kapealla polulla, johon mahtui 1-2 juoksijaa rinnakkain. Polun kunto oli todellakin nautinnollinen, sitä oli ilo juosta kun siinä ei ollut juuri minkäänlaista kivikkoa tai juurakkoa eikä märkyyttäkään. Kuumuus tuntui jo ikävältä, mutta ei sietämättömältä. Muistan ajatelleeni, että eihän tämä nyt niin paha rasti olekaan. Melkein teki mieli kiihdyttää vauhtia.

Ensimmäiset lähes neljä kilometriä olivat jatkuvaa loivaa ylämäkeä. Rauhallisestikin ottaen sykkeeni pyöri anaerobisissa lukemissa, 150-160:ssa, vauhti oli sellaista 7 min/km. Nämä kilometrit olivat selkeästi kisan miellyttävin vaihe. Vettäkään ei tarvinnut säännöstellä, kun jo 7 km kohdalla oli odottamassa tankkauspiste.

Nikolajevskaja Sopka

Neljännen kilometrin täyttyessä saavuimme Nikolajevskaja Sopka -kukkulan huipulle, josta oli hulppea näköala kohti Jeniseitä. Pysähdyin ihailemaan sitä ihan valokuvan ottamisen verran ja säntäsin sitten alamäkeen muiden perään. Tässä vaiheessa tultiin ulos metsästä täyteen auringonpaisteeseen. Alun loivasti mutkittelevaa alamäkeä oli vielä ihan kiva tulla alas auringossakin, mutta pian reitti ohjautui menemään erittäin jyrkkää rinnettä suoraan alas. Tuota mäkeä en maantielenkkareillani voinut kuvitellakaan juoksevani, kävellenkään en päässyt sitä pystyssä pysyen alas. Jotenkin kuitenkin mäen juurelle lopulta vahingoittumattomana selvisin, mutta kyllä siinä aika eriskummallisia koreografioita vaadittiin.

Alas Nikolajevskaja Sopkalta

Tämän jälkeen käytiin vielä pienemmän kukkulan päällä ennen kuin laskeuduttiin sieltä 6,7 km kohdalla odottaneelle huoltoasemalle, jonne saavuin 49 minuutin ajassa. Keskivauhtini oli tässä vaiheessa noin 7.30/km. Alamäkien jälkeen se siis hidastui alun ylämäkiosuudesta! Kaikesta huolimatta syke pysyi alamäissäkin anaerobisella puolella.

Otin juomapisteen virkistystauon pitemmän kaavan mukaan, vietin siinä 2-3 minuuttia. Join urheilujuomaa useamman mukillisen ja napsin kaikkia muitakin tarjollaolleita eväitä. En nyt enää muista mitä kaikkea siellä oli, mutta ainakin jotain hedelmiä ja glukoositabletteja. Ne oli varmaankin ensisijaisesti 32 kilometrin menijöille tarkoitettu, mutta ystävällinen talkooväki lupasi että saan ottaa kaikkea niin paljon kuin haluan. Täyttäessäni vielä kuuden desin juomapulloani urheilujuomalla tuli paikalle yksi juoksija, jolla ei ollut mitään juomaa itsellään mukana ja joka ei myöskään pysähtynyt millään lailla tankkaamaan. Huusi vaan perään että hyvin kulkee! Oli ihan ällikällä lyöty, meinaako tuo todella juosta koko reitin ilman tipan tippaa?


Toinen puolisko
Matka jatkui taas reippaaseen, mutta juostavaan ylämäkeen. Heti juottopisteen jälkeen kuumuus hyökkäsi päälle täydellä vyöryllä. Kadutti saman tien etten ollut kehdannut tuhlata juoma-aseman vettä pään kasteluun. Olihan kyllä luvattu, että kaikkea saa käyttää rajattomasti, mutta ajattelin että – venäläisen mielenlaadun tuntien – se ei välttämättä tarkoita sitä että vettä myös toisen kierroksen juoksijoille varmasti riittäisi.

Päässä kuumotti ihan hirvittävän paljon. Mutta ei kauaskaan tarvinnut raahautua, kun etuoikealta alkoi kuulua juoksevan veden ääni! Kävi jo mielessä että houreilenkohan omiani, mutta ei, kyllä siellä jossain ihan selvästi puro solisee. Päätin poiketa reitiltä ja käydä kastautumassa siinä, vesi olisi varmaankin jäätävän kylmää ja tuntuisi taivaalliselta. Juostuani vähän matkaa ääntä kohti tajusin kuitenkin, että välissämme oli hyvin tiivis pöheikkö. Alueella on valtavasti punkkeja, joten en kerta kaikkiaan uskaltanut lähteä raivaamaan tietäni pöheikön läpi. En tiedä olisinko siitä päässytkään, sen verran tiivis se oli.

Löysin kuitenkin kiertotien, jonkinlainen poluntapainen johti sieltä solinaa kohti. Sekin kuitenkin päätyi aikamoiseen pöheikköön sekä jyrkkään alamäkeen, ja kun lisäksi näytti että veden ääreen lienee vielä joka tapauksessa useamman minuutin matka, päätin lopulta sitten kuitenkin antaa asian olla ja kääntyä takaisin.

Pian sain sitäkin päätöstä katua.

Ylämäkeen kohti Vidovkaa

Harharetkeeni meni aikaa semmoinen kaksi minuuttia. Kun palasin reitille alkoi armottoman jyrkkä ylämäki. Vauhtini näyttää pudonneen tässä lähes 30 minuuttiin per kilometri. Hetken aikaa olin epävarma pääsenkö huipulle kävellenkään. Kyllä olisi purossa viilenneenä kelvannut tätä kavuta, mutta nyt työstäminen oli kyllä kauhean vaikeata. Mäen loppupuolella ohitin yhden kilpailijan, jota yritin ohimennessäni (hämmästyttävää että joku pystyi etenemään vielä hitaammin) vähän jututtamaan. Viisikymppisen miehen katse oli lasittunut, mutta kyllä hän jotain pystyi vastaamaan. Hetken mietin pitäisikö hänen nousuaan jäädä valvomaan, mutta ei tilanne niin pahalta kuitenkaan vaikuttanut, joten jatkoin omaa tahtiani.

Seuraavista kilometreistä minulla ei ole kauhean tarkkoja muistikuvia. Välillä mentiin ylä- ja välillä alamäkeen. Maasto oli välillä täysin juostavaa ja välillä juuri ja juuri käveltävää. Välillä oltiin auringossa ja välillä varjossa. Aloin tajuta, että minulla menee juoma-asemalta maaliin reippaasti toista tuntia, joten kuuden desin juomapullo oli auttamatta aivan liian pieni. Juoda olisi voinut oikeastaan koko ajan. Yritin edes vähän säännöstellä nestettä, mutta tulin kuitenkin hörppineeksi sitä vähän liian nopeasti. Yksi syy tähän oli se, että olin jotenkin tullut siihen käsitykseen että 10,5 kilometrissä olisi vielä toinenkin juottola, mutta eihän siellä mitään ollut.

Reitin kovimman ylämäen kuitenkin muistan, se oli 11. kilometri. Olin jo edellisessä nousussa ohittanut pari väsähtänyttä (toinen taisi olla se, joka ilman juomia suhahti juoma-asemalla ohi). Jyrkän laskun jälkeen lähdettiin sitten tähän tiukimpaan nousuun kohti Vidovkan kukkulaa. Koko kilometri oli jyrkkää nousua metsän laidassa ilman varjoa. Sain siihen kulumaan yli 17 minuuttia keskisykkeellä 163. Mäen varrella ohitin taas yhden väsähtäneen. Tämä oli löytänyt varjoa yhden puun takaa ja nojaili siinä puuta vasten. Jouduin taas miettimään pitäisikö pysähtyä auttamaan, pitäisikö tarjota juotavaa. Juomani oli kuitenkin jo aivan vähissä, joten paljon sitä ei olisi pystynyt antamaan. Tiesin myös, että heti takanani tulee ainakin kolme kilpailijaa, joten päädyin sitten kuitenkin jatkamaan matkaa. En tiedä, tyyppi oli toki kyllä tajuissaan, mutta sen verran heikossa hapessa että näin jälkeenpäin ajatellen kaduttaa. Kyllä olisi pitänyt pysähtyä.

Uuvahtanut mäessä

Olin sen verran uuvuksissa itsekin (eka kymppihän piti ottaa kevyesti ja sitten rullailla loppukiriin, hehheh) että arviointi- ja päätöksentekokyky eivät olleet enää ehkä ihan priimaa. No, raahauduin kuitenkin mäen päälle, jossa ohitin vielä yhden kilpakumppanin.

Reitin viimeiset viisi kilometriä olivat onneksi ylivoimaisesti vauhdikkaimmat. Vaikka juotava loppuikin ja vaikka rasitus alkoi painaa, niin alamäkivoittoisella osuudella kykenin pitämään ihan kelpoisaa vauhtia vaikka vilunväreet jo alkoivat kiusata matkantekoa, sen verran paljon rupesi nestehukkaa olemaan. Matkamittarista voi lukea lopun kilometriajoiksi 6.12, 5.08, 5.54, 5.02 ja 4.20. Hienoisen loppukirin siis pystyin kuitenkin kehittämään vaikka ei nyt ihan sellaista vitosen kisan korvaajaa mitä olin kaavaillut. Lopussa meinasi tulla jopa ihan kirikamppailukin, mutta onneksi sain sen ratkaistua jo parisataa metriä ennen maalia edukseni.

Reittikartta ja kilometriajat

Maalissa

Sykekäyrä punaisella, vauhtikäyrä harmaalla

Loput treenidatat ovat osoitteessa https://www.polarpersonaltrainer.com/shared/exercise.ftl?shareTag=c9167a4232511d1c46dcad4d9e2f9f24.

Aikaa tuhraantui 2:08 tuntia ja reitin pituudeksi järjestäjät julistivat 16,8 km. Omaan mittariini tuli kyllä vain 16,2 km ja siinäkin on puroseikkailustani parisataa metriä ylimääräistä. Kilometrivauhti oli omassa mittarissa tasan 8 min/km ja keskisyke 157. Kyllähän tämä olisi hieno reitti juostavaksi ollut parikymmentä astetta viileämmässä kelissä, mutta ehkä sillä näinkin ainakin jonkinlainen treenivaikutus oli, jos nyt jotain positiivista on haettava. Onneksi ei sentään tarvinnut lähteä toiselle kierrokselle kuten joidenkin muiden! En ikimaailmassa olisi selvinnyt siitä ainakaan vaaditussa aikataulussa.

Maalissa olin tosi vihainen. Kisan järjestämisessä tämmöisissä olosuhteissa ei ollut mielestäni kerta kaikkiaan pienintäkään järkeä. Ehdottomasti olisi ainakin pitänyt lyhentää matkoja, minusta kaikki olisivat voineet juosta sen 7,5 km. Sen tuolla sentään pystyi järkevästi suorittamaan. Avauduinkin asiasta heti maaliin saavuttuani siinä päivystäneille ajanottajille (samat jotka jakoivat lähdössä numerolappuja). Näin pitkä ja vaativa kisa tämmöisissä olosuhteissa oli minusta hengenvaarallinen, minkä ihan suoraan sanoin. Vastaus: "Se on ihan oma valinta jos osallistuu! Ja saihan matkaksi valita 7,5 km kuka halusi!"

Joo, oma valinta oli, en vain älynnyt että reitti olisi näin vaativa enkä ylipäätään tiennyt millaista on juosta kilpaa 35 asteessa. Ja joo, 7,5 kilsalle sai osallistua kuka halusi, kunhan oli ilmoittautunut etukäteen. Minullahan sitä mahdollisuutta ei ollut.

Seuraavaksi join pari litraa vettä ja painuin jääkylmään suihkuun (muunlaista vettä sieltä ei tullutkaan). Ei ole kylmä vesi koskaan tuntunut niin hyvältä! Seisoin huumaantuneena kylmän veden alla pari minuuttia, mikä elvyttikin aika lailla. Lopulta palauduin otatuksesta ihan normaalisti, mikä oli yllätys. Pian kävinkin jo pyytämässä järjestäjiltä anteeksi jyrkkää palautettani, hyvin he onneksi tilanteen ottivat ja erosimme ystävinä.

Palkintojenjako

Jälkihoitoa
Kävipä vielä niin hassusti, että sijoituin surkealla ajallani sarjassani kolmanneksi (viidestä osanottajasta) ja pääsin palkinnoille. Siinä palkintojenjaossa vähän ihmettelin kun kahdelle paremmalle annettiin vain mitali, mutta minä sain myös tavarapalkinnon. Oletin, että kai tämä on sitten jonkinlainen sisupalkinto kisan ainoalle ulkomaalaiselle osanottajalle. Vasta paljon myöhemmin huomasin, että mitalissanihan lukeekin "1. palkinto". Sainkin siis ilmeisesti vahingossa voittajalle tarkoitetun termosmukin...

Oman sarjani tulokset

Ennen pakenemista kisapaikalta jututin vielä muutamaa kilpakumppania. Kyllä hekin myönsivät, että vähän lämmintä oli, mutta ei asia heitä suuremmin tuntunut haittaavan. Taitaa siperialainen mentaliteetti olla vähän vähemmän pullamössöinen kuin tämä oma...nämä kaverit ovat monenlaisiin vaikeuksiin tottuneet eivätkä hevillä valita. Kisan vanhin osanottaja oli 78-vuotias ukko, joka oli ilmoittautunut 32 kilometrille. Hän sentään oli keskeyttänyt puolimatkassa, mutta on siellä esim. yksi kuusikymppinen kiertänyt kaksi lenkkiä ajassa 4:45 ja eräs 73-vuotias yhden lenkin ajassa 2:28. Nopeimmalla on 16 kilometriin mennyt puolitoista minuuttia yli puolentoista tunnin, keskivauhti on siis n. 5.30/km. Nuorin osanottaja oli 10-vuotias tyttö, jolla meni 7,5 kilometriin (lopulta virallisesti 7 km) 35 minuuttia. Pahimmat mäet eivät tosin osuneet tuon lyhimmän matkan reitille. 16:sta 32 km matkalle startanneesta 12 juoksi maaliin asti, nopein ajassa 3:28(!), hitain 5:51.

Erityisen hauska yhteensattuma tosiaan oli, että kisa sattui juuri kesän kaikkein kuumimmaksi päiväksi. Niin kuin tämä ei riittäisi, niin lähtökellonaika piti vielä olla sellainen, että se oli vuorokauden kaikkein kuumimpaan aikaan. Muutenkin sääolot suosivat nimenomaan tätä ajankohtaa, sillä juuri saapuessani maaliin kaupungin ohi meni ukkonen, joka hetkellisesti pudotti lämpötilaa muutaman asteen. Parempaa rakoa kisalle ei kerta kaikkiaan olisi voinut olla!

Kisapäivän säädata

Kyllä tämä uutta perspektiiviä antoi kuumassa kelissä juoksemiseen, kun mitään näin äärimmäistä ei ollut tullut aiemmin kokeiltua. En olisi uskonut että parin tunnin kestoinen juoksukisa voisi olla suorastaan hengenvaarallinen. Eihän tuossa mitään ongelmaa ollut jos oli juomaa mukana, mutta aika moni siellä pisteli kuivin suin menemään. Toki osalla oli ihan kunnon juomareput. Vähän tuli mieleen kuvaukset Pariisin 1924 olympiakisojen maastojuoksusta, jossa 39 asteen helteessä suurin osa juoksijoista pyörtyi kesken kisan. Vaikea on ymmärtää miten aavikkoultraajat selviytyvät urakoistaan, joskin onhan heillä sentään ihan kunnolla nestettä mukana eivätkä tehot liene kovin korkealla. Mutta silti.

Siitä pitää kyllä antaa tunnustus järjestäjille, että reitti oli merkitty erinomaisesti! Minkäänlaista vaaraa eksymiseen ei ollut.

Melkoinen sesonki Krasnojarskin juoksumaailmassa oli juuri tuolloin kun siellä oleilin. Viikko tämän polkujuoksun jälkeen järjestettiin sitten se Stolbyn ylämäki-alamäkijuoksu, ja vielä viikko siitä niin oli toinen Krasnojarskin puolimaraton, joka on osuvasti nimetty: "Heinäkuun helteet". Sattui niinkin, että tulin vielä päiväksi käymään Krasnojarskissa juuri tuona päivänä, mutta juna saapui sen verran myöhään että puolimara oli jo juostu.

Lopuksi vielä GPS Visualizerin laatima korkeuskäyrä:

Korkeuskäyrä

Nytpä on sitten siperialainen vuoripolkujuoksukisa koettu!