Rhode Islandilla on pääkaupunki Providencen vieressä pikkukaupunki nimeltä Warwick. Siellä sijaitsee Providencen lentokenttä. Tai ei kai se mikään pikkukaupunki ole, reilu 80 000:lla asukkaalla se on osavaltionsa toiseksi väkirikkain asutuskeskittymä. Samuel Gorton perusti sen jo 371 vuotta sitten, joten historiaakin piisaa.
Mitä Warwickin ilmastoon tulee, niin toukokuun neljäntenätoista päivänä siellä on keskimäärin 13 astetta lämmintä. Yön alin on keskimäärin 8 astetta ja päivän ylin 18 astetta. Kylmimmillään viimeisen parinkymmenen vuoden aikana on käyty kolmessa asteessa ja lämpimimmillään 23:ssa. Vettä ropisee toukokuun aikana 88 millimetrin verran. Warwickin kesä kulkee kolmisen viikkoa tamperelaista edellä, sillä tämmöisiä lukuja on Tampereella yleensä esittää kesäkuun ensimmäisinä päivinä.
En ehkä suuremmin haluaisi juosta maratonia Tampereella kesäkuun alussa, mutta toisaalta jos lähtö olisi klo 6 aamulla, niin miksipä ei. Viime vuosina on tuohon kellonaikaan Warwickissa toukokuun neljäntenätoista päivänä lämpötila liikkunut 6 ja 14 asteen välillä, yleensä siinä kymmenen tienoilla. Aamuyhdeksään mennessä on lämpö noussut 11-17 asteeseen, harvoin kylläkään yli 14:n. Sehän itse asiassa kuulostaa varsin hyvältä.
On tässä Bakkenaalitkin treenien muodossa jatkuneet. Bakkenin ensimmäinen totutteluviikko tuotti huimat 37 kilometriä. Toinen kovavauhtisempi oli melkoista vauhdinvaihtelua sekin, toteutin sen Pirkkahallissa. Tänään oli kolmas kovavauhtinen, mikä piti toteuttaa matolla kun halli oli jo kiinni (pitihän sekin tietysti paikan päällä käydä toteamassa). Matolla 20-sekuntisia VK2-vetoja oli varsin hankala toteuttaa, mutta parhaani tein.
Pari uutta kummastusta on Bakkenin ohjelmasta tullut mieleen. Ensinnäkin Bakkenhan jakaa treenisykealueet yhdestä viiteen. Viides on kovin, siinä syke on 92-97 % maksimista. Kuulemma sitä kovemmalla ei kannata treenata. Mutta kun tutkin Bakkenin ohjelmia tarkemmin, niin siellä ei ole missään, ei edes siinä 2:45-maratonille tähtäävässä, YHTÄ AINUTTA viitosteholuokan treeniä! Miksi ihmeessä moinen on edes määritelty kun ei sitä käytetä lainkaan? Kovin treeniteho on siis 92 %, mikä ei liene ihan kauhean paljon yli anaerobisen kynnyksen. En tiedä, ehkä suosiolla lipsun tästä silloin tällöin ja annan mennä yli. Eihän se MK-treeni tietysti maratonin kannalta välttämättä niin oleellista ole, mutta onhan sitä nyt joskus saatava juosta kovaakin. Tokihan Bakkenillakin kuuluu muutama lyhyempi kisa sadan päivän ohjelmaan, niissä nyt ainakin luulisi että saa hyvällä omallatunnolla juosta kovaa.
Toinen jännä juttu on se, että ohjelmassa ei ole minkäänlaista kovan ja helpon viikon rytmitystä. Rytmitykset perustuvat ihan muille jutuille, ja intensiivisiyys oikeastaan taitaa vain kasvaa tasaisesti kohti ohjelman loppua. Nähtäväksi jää miten tämmöinen toimii. Voi olla myös, että olen tulkinnut asian väärin, ihan kovin tarkkaan en ole tulevien viikkojen ohjelmia vielä katsellut. Antaa tulla mitä tuleman pitää.
Tänään jäljellä 142 päivää.
maanantai 23. joulukuuta 2013
keskiviikko 18. joulukuuta 2013
Bakkenien aloitus
Bakken-treeni on alkanut! Kävin eilen illalla Myllypuron radalla, jossa oli yllättävän hyvin tilaa. Tämä ensimmäinen totuttelutreeni oli aika erikoinen. Piti juosta lyhyitä VK-vauhtisia vetoja 15 sekunnin palautuksilla. Kun vedot olivat kovin lyhyitä (pisimmät minuutin), niin VK-tasoja ei oikein pystynyt sykkeistä päättelemään, varsinkin kun 15 sekunnin hölkkäpalautus helpotti ja palautti yllättävän paljon. Joten koitin mennä ihan vauhtien mukaan. Alussa pisimmissä vedoissa lähdin 4.40 km-vauhdilla ja lopussa lyhyimmillä 3.20/km, siinä välissä sitten kaikkea siltä väliltä niin että vauhti oli aina sitä kovempi mitä lyhyempi veto, mutta että myös vauhdit kasvoivat treenin loppua kohti.
Kaikkiaan siinä tuli 15 minuuttia kovaa juoksua keskivauhdilla 4.05/km ja 6 minuuttia palauttelua semmoisella 6.30/km-vauhdilla. Yllättävän kevyttä tuo oli, vähän jo arvelutti että voiko tätä treeniksi laskea olleskaan. Mutta toisaalta, se nyt oli vasta ensimmäisen totutteluviikon eka treeni, joten ei vamaan tämän enempiä rasitustasoja tarvitakaan.
Kauhean paljon tässä ohjelmassa ainakin alkuvaiheessa on lepoa ja nuo treenitkin ovat noin lyhyitä. PK-lenkitkin ovat maksimissaan tunteroisia, joten kovin helpolta tämä nyt ainakin tässä vaiheessa tuntuu. Jotta jotain tulisi tehtyä, niin tänään käyn keilaamassa!
Tänään jäljellä 147 päivää.
Kaikkiaan siinä tuli 15 minuuttia kovaa juoksua keskivauhdilla 4.05/km ja 6 minuuttia palauttelua semmoisella 6.30/km-vauhdilla. Yllättävän kevyttä tuo oli, vähän jo arvelutti että voiko tätä treeniksi laskea olleskaan. Mutta toisaalta, se nyt oli vasta ensimmäisen totutteluviikon eka treeni, joten ei vamaan tämän enempiä rasitustasoja tarvitakaan.
Kauhean paljon tässä ohjelmassa ainakin alkuvaiheessa on lepoa ja nuo treenitkin ovat noin lyhyitä. PK-lenkitkin ovat maksimissaan tunteroisia, joten kovin helpolta tämä nyt ainakin tässä vaiheessa tuntuu. Jotta jotain tulisi tehtyä, niin tänään käyn keilaamassa!
Tänään jäljellä 147 päivää.
sunnuntai 15. joulukuuta 2013
Hukkaputki
No niin, taas on viikko heitetty hukkaan: viisi päivää sairaana ja viikonloppuna kaksi kevyttä totuttelulenkkiä. Jalat on kaikesta lepäilystä aivan poikki, joten eipä tuo juoksentelu järin helpolta tuntunut. Kävin sentään sairastelun lomassa katsomassa Isänmaallisen miehen. Kyllähän siitä motivaatiota sai, etenkin Ben Johnsonin näyttelijäsuoritus oli innostava. Pamela Tolakin oli melkein opetellut hiihtämään.
No mutta. Semmoisia tuossa tämänpäiväisellä hölköttelyllä mietiskelin, että joskos heti ensi ja sitä seuraavalla viikolla yrittäisin panna Bakkenin kaksi ensimmäistä totutteluviikkoa pakettiin. Sitten voisi viikon ottaa reissussa löysemmin, minkä jälkeen voisi vetää kahden viikon hiihtokauden. Tämän jälkeen sitten voisi jatkaa Bakkenin ohjelman kolmannelta viikolta. Ei kai sen toteuttaminen tuommoiseen voi kaatua. Mutta Jyväskiepin hiihto kyllä kaatuu jossei yhtään käy hiihtelemässä ennen sitä.
Tiesitkö muuten, että Rhode Island on Yhdysvaltojen pienin osavaltio? Kylläpä se onkin pieni, 3140 neliökilometriä. Ei siis paljonkaan Luxemburgia tai Samoaa isompi, pienempi kuin Pohjois-Kypros tai Kanta-Häme. On sinnekin silti toista miljoonaa ihmissielua asettunut asumaan. Väestöntiheys on Yhdysvalloissa toiseksi suurin heti New Jerseyn jälkeen. Väkeä asuu yhtä tiheässä kuin Intiassa tai Haitissa, yli kaksi kertaa niin tiheässä kuin Uudellamaalla.
Osavaltion leveys on vain 60 km ja pituus 77 km, se olisi siis helposti juostavissa halki miten päin vaan. Ohut ilmakaan ei tahtia hidasta, sillä korkein kohta, Fosterin kaupungissa sijaitseva Jerimoth Hill, kohoaa 247 metrin korkeuteen meren pinnasta. Mäen päällä oleva kivi lahjoitettiin paikalliselle ylipistolle alun toista sataa vuotta sitten. Maanomistaja piti kuitenkin kivelle johtavan tien omistuksessaan eikä antanut ihmisten kulkea vapaasti siitä, liikkeentunnistimia ja kaikkea asensi tien varrelle hän. Korkeiden paikkojen bongaajat rankkasivat Jerimoth Hillin vaikeammin saavutettavaksi kuin Mount McKinleyn, Alaskan korkeimman vuoren 5921 metriä korkeammalla sijaitsevan huipun. 1990-luvulla joku keksi että pusikon ja soiden läpikin kivelle pääsee. Maanomistaja tajusi, että ei pysty koko metsää miinoittamaan. Täten, osoitukseksi siitä että vapaiden maassa kaikki on mahdollista, hän avasi vapaan pääsyn kenelle vain minä päivänä vain klo 8:n ja 16:n välillä.
Rhode island lienee vaurasta aluetta, sillä amerikkalaisista osavaltioista kotitalouksien tulot ovat ylimmällä kolmanneksella. Eivät nämä faktat siitä mitään jännää paikkaa tee, mutta ovat ne selvä todiste siitä, että paikka se on. Ei tosin mikään saari, toisin kuin voisi luulla.
Tänään jäljellä 150 päivää.
No mutta. Semmoisia tuossa tämänpäiväisellä hölköttelyllä mietiskelin, että joskos heti ensi ja sitä seuraavalla viikolla yrittäisin panna Bakkenin kaksi ensimmäistä totutteluviikkoa pakettiin. Sitten voisi viikon ottaa reissussa löysemmin, minkä jälkeen voisi vetää kahden viikon hiihtokauden. Tämän jälkeen sitten voisi jatkaa Bakkenin ohjelman kolmannelta viikolta. Ei kai sen toteuttaminen tuommoiseen voi kaatua. Mutta Jyväskiepin hiihto kyllä kaatuu jossei yhtään käy hiihtelemässä ennen sitä.
Tiesitkö muuten, että Rhode Island on Yhdysvaltojen pienin osavaltio? Kylläpä se onkin pieni, 3140 neliökilometriä. Ei siis paljonkaan Luxemburgia tai Samoaa isompi, pienempi kuin Pohjois-Kypros tai Kanta-Häme. On sinnekin silti toista miljoonaa ihmissielua asettunut asumaan. Väestöntiheys on Yhdysvalloissa toiseksi suurin heti New Jerseyn jälkeen. Väkeä asuu yhtä tiheässä kuin Intiassa tai Haitissa, yli kaksi kertaa niin tiheässä kuin Uudellamaalla.
Osavaltion leveys on vain 60 km ja pituus 77 km, se olisi siis helposti juostavissa halki miten päin vaan. Ohut ilmakaan ei tahtia hidasta, sillä korkein kohta, Fosterin kaupungissa sijaitseva Jerimoth Hill, kohoaa 247 metrin korkeuteen meren pinnasta. Mäen päällä oleva kivi lahjoitettiin paikalliselle ylipistolle alun toista sataa vuotta sitten. Maanomistaja piti kuitenkin kivelle johtavan tien omistuksessaan eikä antanut ihmisten kulkea vapaasti siitä, liikkeentunnistimia ja kaikkea asensi tien varrelle hän. Korkeiden paikkojen bongaajat rankkasivat Jerimoth Hillin vaikeammin saavutettavaksi kuin Mount McKinleyn, Alaskan korkeimman vuoren 5921 metriä korkeammalla sijaitsevan huipun. 1990-luvulla joku keksi että pusikon ja soiden läpikin kivelle pääsee. Maanomistaja tajusi, että ei pysty koko metsää miinoittamaan. Täten, osoitukseksi siitä että vapaiden maassa kaikki on mahdollista, hän avasi vapaan pääsyn kenelle vain minä päivänä vain klo 8:n ja 16:n välillä.
Rhode island lienee vaurasta aluetta, sillä amerikkalaisista osavaltioista kotitalouksien tulot ovat ylimmällä kolmanneksella. Eivät nämä faktat siitä mitään jännää paikkaa tee, mutta ovat ne selvä todiste siitä, että paikka se on. Ei tosin mikään saari, toisin kuin voisi luulla.
Tänään jäljellä 150 päivää.
tiistai 10. joulukuuta 2013
Sairaan houreilua
Flunssaisena on aikaa lueskella kaikkea kummallista. Tänään pistin 45 euroa sileäksi saadakseni luettavaa.
Tällä maratonprojektilla ei pitänyt olla aikatavoitetta. Mutta Juoksijan juttu Marius Bakkenin sadan päivän maratonohjelmasta herätti kiinnostukseni. Ensireaktio kyllä oli että mitä auktoriteettia vitosen juoksijalla (olkoonkin että järjettömän kovalla) on laatia maratonohjelmaa, mutta kun vähän tutustuin sen postmoderniin filosofiaan, niin se alkoi ihan oikeasti tuntua sellaiselta, joka voisi sopia minulle. Siinä lähdetään jännästi liikkeelle lyhyiden matkojen treeneistä ja edetään loppua kohti maratontreeneihin, mikä on aika lailla erilaista kuin se mitä olen tottunut tekemään. Treenimäärät eivät vaikuta suurilta, mutta tehoharjoituksia on paljon ja moneen lähtöön. Olen aina tykännyt tehdä erilaisia rataharjoituksia ja peruskestävyyttä kuitenkin pitäisi olla jo lähtöönsä jonkin verran, joten ajattelin että Bakkenillehan voisi antaa mahdollisuuden.
Pelkästään Bakkenin julkisen sivuston perusteella en kyllä olisi hommasta innostunut, se kun on selvästi pohjoisamerikkalaisille suunnattu ja vaikuttaa lähinnä ostos-tv:ltä. Todella luotaantyöntävää settiä! Mutta kun selailin nettiä niin moni vakuutti että tästä huolimatta sisältö on täyttä asiaa. Ostin siis pääsyn maksulliselle sivustolle ja tänään lueskelin sen läpi.
Sanoisin, että täyttä asiaa se todellakin on. Laskeskelin, että sadan päivän setti sopii mulle juuri sopivasti niin, että ehdin vetää yhden sellaisen kolmen tunnin tavoiteohjelmalla toukokuun maratonille, ja sen jälkeen ehdin täysin passelisti vetää vielä toisen 2:45-aikaan tähtäävän ohjelman syyskuun maratonia varten. Siitä onkin vuosikausia kun viimeksi olen treenannut jonkin ohjelman mukaan, joten tästähän tulee jännittävää.
Maratonohjelmien näpertelyn kanssa on aina ollut ongelmana se, miten sovittaa eemeli-Cupin vaatimat muut lajit siihen mukaan, mutta sain aika lailla hyvin mietittyä tämänkin läpi. Hiihtelyt, soutelut ja kuntopiirit sinne solahtaa aika vaivatta. BMX:ästä tai keilailusta ei tulle ongelmaa. Kesän vahvaeemeli-kisaan panostamisen voi joutua sen sijaan jättämään hyvin vähälle. Toinen ongelma on se, että joutunen tinkimään normaalista viikoittaisesta kisarytmistäni. Ohjelma näkyy sallivan vain pari vitosen sekä yhden kympin ja yhden puolimaratonin kisan sadan päivän aikana. Mutta sehän voisi olla ihan mielenkiintoinen kokeilu joka tapauksessa, ja tiedä jos vaikka rahaakin säästyisi. Suunnistuskeikoistakin voi joutua vähän tinkimään, vaikka kaipa joitakin treenejä voi niillä suht huoletta korvata.
Ohjelmaa voisi säätää myös sataa päivää pitemmäksi, mutta en aloita sitä vielä, koska uutenavuotena on kuitenkin sen verran menoa että sen noudattaminen silloin taitaisi käydä hankalaksi. Joten aloittelen sitten loppiaisviikolla ja raportoin etenemistä täällä.
Tänään jäljellä 155 päivää.
Tällä maratonprojektilla ei pitänyt olla aikatavoitetta. Mutta Juoksijan juttu Marius Bakkenin sadan päivän maratonohjelmasta herätti kiinnostukseni. Ensireaktio kyllä oli että mitä auktoriteettia vitosen juoksijalla (olkoonkin että järjettömän kovalla) on laatia maratonohjelmaa, mutta kun vähän tutustuin sen postmoderniin filosofiaan, niin se alkoi ihan oikeasti tuntua sellaiselta, joka voisi sopia minulle. Siinä lähdetään jännästi liikkeelle lyhyiden matkojen treeneistä ja edetään loppua kohti maratontreeneihin, mikä on aika lailla erilaista kuin se mitä olen tottunut tekemään. Treenimäärät eivät vaikuta suurilta, mutta tehoharjoituksia on paljon ja moneen lähtöön. Olen aina tykännyt tehdä erilaisia rataharjoituksia ja peruskestävyyttä kuitenkin pitäisi olla jo lähtöönsä jonkin verran, joten ajattelin että Bakkenillehan voisi antaa mahdollisuuden.
Pelkästään Bakkenin julkisen sivuston perusteella en kyllä olisi hommasta innostunut, se kun on selvästi pohjoisamerikkalaisille suunnattu ja vaikuttaa lähinnä ostos-tv:ltä. Todella luotaantyöntävää settiä! Mutta kun selailin nettiä niin moni vakuutti että tästä huolimatta sisältö on täyttä asiaa. Ostin siis pääsyn maksulliselle sivustolle ja tänään lueskelin sen läpi.
Sanoisin, että täyttä asiaa se todellakin on. Laskeskelin, että sadan päivän setti sopii mulle juuri sopivasti niin, että ehdin vetää yhden sellaisen kolmen tunnin tavoiteohjelmalla toukokuun maratonille, ja sen jälkeen ehdin täysin passelisti vetää vielä toisen 2:45-aikaan tähtäävän ohjelman syyskuun maratonia varten. Siitä onkin vuosikausia kun viimeksi olen treenannut jonkin ohjelman mukaan, joten tästähän tulee jännittävää.
Maratonohjelmien näpertelyn kanssa on aina ollut ongelmana se, miten sovittaa eemeli-Cupin vaatimat muut lajit siihen mukaan, mutta sain aika lailla hyvin mietittyä tämänkin läpi. Hiihtelyt, soutelut ja kuntopiirit sinne solahtaa aika vaivatta. BMX:ästä tai keilailusta ei tulle ongelmaa. Kesän vahvaeemeli-kisaan panostamisen voi joutua sen sijaan jättämään hyvin vähälle. Toinen ongelma on se, että joutunen tinkimään normaalista viikoittaisesta kisarytmistäni. Ohjelma näkyy sallivan vain pari vitosen sekä yhden kympin ja yhden puolimaratonin kisan sadan päivän aikana. Mutta sehän voisi olla ihan mielenkiintoinen kokeilu joka tapauksessa, ja tiedä jos vaikka rahaakin säästyisi. Suunnistuskeikoistakin voi joutua vähän tinkimään, vaikka kaipa joitakin treenejä voi niillä suht huoletta korvata.
Ohjelmaa voisi säätää myös sataa päivää pitemmäksi, mutta en aloita sitä vielä, koska uutenavuotena on kuitenkin sen verran menoa että sen noudattaminen silloin taitaisi käydä hankalaksi. Joten aloittelen sitten loppiaisviikolla ja raportoin etenemistä täällä.
Tänään jäljellä 155 päivää.
maanantai 9. joulukuuta 2013
Vuosi 2014
Joulukuu alkoi sähäkästi 21-eräisellä kössiturnauksella, joka oli ilmeisesti nykykunnolleni liian pitkä, kun viimeisissä kolmessa erässä lyöntitekniikka hajosi ja turpiin tuli. Tästä pitikin sitten palautella viisi päivää, minkä jälkeen sain männä viikonloppuna taas totuteltua juoksuhommiin parin kevyen lenkin verran. Siihen se sitten jäikin, nyt tuli joku lenssupöpö ja pakotti taas tauolle.
Taukoillessa on hyvää aikaa miettiä ensi vuoden ohjelmaa. RC Eemeli Cuppiin tuli aika erikoinen kavalkadi otatuksia:
Taukoillessa on hyvää aikaa miettiä ensi vuoden ohjelmaa. RC Eemeli Cuppiin tuli aika erikoinen kavalkadi otatuksia:
- Jyväskiepin hiihto 25 km (v) 19.1.
- umpihankihiihto maaliskuu
- 3000 m sisäsoutu huhtikuu
- kuntopiiri huhtikuu
- Bodom trail (29.5.?)
- BMX-pyöräily kesäkuu
- keilaus kesäkuu
- maailman vahvin eemeli elokuu.
Hiihtokauden tämä ohjelma jakaa selvästi kahtia: alkutalvi mennään vapaata ja lopputalvi umpihankea. Hiihtämässä voisi koittaa aina kerran viikossa käydä. Soutuakin olisi hyvä treenata pitkin talvea ainakin pari kertaa kuussa, hiihtokisojen jälkeen sen voisi ottaa viikoittaiseenkin ohjelmaan. Kuntopiiri on ihan hauska lisä lajivalikoimaan. Valitettavasti vaan sen lajit ovat sen verran rankkoja että jos niitä alkaa kunnolla treenata niin normaali kestävyysharjoittelu jo kärsii. Pitänee yrittää löytää jonkinlainen tasapaino sen kanssa.
Bodom trail on hyvinkin kiinnostava maastojuoksupuolimaraton, joka vaan tulee meikäläiselle huonoon aikaan, todennäköisesti vain kaksi viikkoa synttärimaratonin jälkeen. BMX on sen verran kummallinen laji että saas nähdä tuleeko kertaa enempää käytyä ennnen kisaa kokeilemassa. Keilaamassa voisi jonkin verran käydä, joskin se on nykyään ihan hirmuisen kallista eikä siinä oikein kuntokaan kohoa. Mutta toisaalta eipä se sitten myöskään häiritse juoksutreenejä. Elokuun vahvaeemeli-kisa on todella iso haaste. En tiedä uskallanko treenata sitä keskellä kovinta Berliini-valmistautumista juuri lainkaan, tärkeintä kai olisi olla rikkomatta itseään kisassa.
Istanbulin koneessa lueskelin uusinta Juoksijaa harvinaisen tarkkaan. Olihan sielläkin viimein noteerattu punajuuren voittava teho! Sitä tosin ikävästi vähäteltiin, eikös sen pitänyt parantaa kestävyyssuorituskykyä ainakin 15 %?
Juoksijasta sain myös idean maratontreeniohjelmakseni, mutta siitä lisää ensi kerralla.
Tänään jäljellä 156 päivää.
keskiviikko 27. marraskuuta 2013
Historiaa
Tänään tunti matolla. Mukavasti siinä kulkee aika kun on DDT:tä mukana.
Ajattelin, että tällä kertaa voisin käydä läpi pienen historiakatsauksen juoksuharrastuksestani. Auttanee asettamaan tavoitettani kontekstiinsa se.
Lapsena liikuin kohtuullisen paljon, vaikka ei se hötkyily mitään kestävyystyyppistä ollut. Sanoisin, että joskus 13-vuotiaana peruskunto oli kuitenkin ihan jonkinlaisella tasolla. Sitten sain synttärilahjaksi Commodore 64:n, ja vaikka en sitä silloin tajunnut, niin siihenhän se liikunta hyvin pitkälti loppui. Joinain kesinä tuli ehkä jotain pientä vielä harrasteltua, mutta Cooperin testi meni joskus teininä 2600 metrin pintaan että eipä siinä kestävyyskunnossa hurraamista ollut. Näin jälkeenpäin ajateltuna tosi harmihan tämä oli, kun nuo olisivat olleet juuri tärkeitä vuosia kehittää peruskuntoa.
Muistan erinomaisesti päivän, jolloin juoksuharrastus alkoi. Olin silloin 21 vuoden ja 103 päivän eli lähes täsmälleen puolimaratonin ikäinen. Oli helmikuinen perjantai-ilta ja saavuin junalla Hämeenlinnaan äidille kyläilemään. Katsoin että bussi oli lähdössä vasta pitkän ajan kuluttua, joten ajattelin että josko vaikka juoksisin viiden kilometrin matkan asemalta perille. Matka kesti 35 minuuttia ja olin sen jälkeen aivan puolikuollut! Välitön johtopäätös oli, että jotain on tehtävä.
Luin Jim Fixxin juoksukirjan ja aloin saman tien lenkkeillä. Vappuna kymppi jo kulkikin Aulanko-juoksussa Steve Ovettin ja Lasse Virénin vanavedessä mukavasti aikaan 42.39. Seuraavaksi vuodeksi treenailin Urheilulehdessä julkaistun Seppo Nuuttilan maratonohjelman mukaan ja ihmettelin kun puolimara kulki hienosti 1:32, mutta täysmara 3:30-alkuvauhdista huolimatta vain 4:10. Jälkeenpäin olen tajunnut, että olivathan ne 40 km viikot aika pieniä. Varsinaisia pitkiä lenkkejä taisin tehdä kaksi, niistä pitempi oli 25 km.
No, kolmantena treenivuotenani löysin jo aika hyvän draivin, keväällä irtosi Oiten lenkillä mäkinen vajaa kymppi keskivauhdilla 3.54/km ja kesällä puolimaraton samaa vauhtia. Sehän oli jo 1:22.11! Ajattelin, että nythän tässä aletaan kehittyä, enpä olisi arvannut että kestää 9 vuotta parantaa sitä aikaa. Seuraavana vuonna meni jotain pieleen. Vaikka olin mielestäni treenannut kovempaa, niin puolimara-aika huononi. Tästä alkoikin sitten puolentoista vuoden ongelmat. Etureisistä katosivat voimat jotenkin niin, että en jaksanut kunnolla juosta yhtä kevyttä viikkolenkkiä enempää. Lopulta vaiva meni ohi yhtä mystisesti kuin oli tullutkin, mutta motivaatio ei palannut ihan entisenlaisena. Paransin kuitenkin maraenkan vähän alle 4 tunnin. Sitten tulikin vuoden tauko, kun omistauduin reppureissaukselle.
Kolmekymppisenä aloitin sitten taas into pinkeenä. Eikä tarvittukaan kuin 4 kk treeni niin Oiten lenkin enkka jo parani lähes minuutin! Siitä eteenpäin juoksuharrastus on jatkunut varsin tiiviinä toistakymmentä vuotta. Puolimaratonennätys kyllä parani vasta neljäntenä paluunjälkeisenä vuotena, sen verran kova se oli. Monen yrityksen jälkeen sain juostua pari kertaa puolimaran alle 1:19, vaikka en ollut kunnolla edes valmistautunut. Maratonennätystä parantelin vuosittain aina siiheksi, kunnes se nelisen vuotta asettui nykyiselle tasolle 2:48. Sen jälkeen ei ole enää ennätyslistaa tarvinnutkaan korjailla, jos ei lasketa spontaania vähän päälle kymmenen tunnin satasen kokeilua. Viimeisen neljän vuoden aikana paras maratonaika on ollut 3:05 ja puolimaraton 1:20.
Ensi vuonna olisi kiva päästä taas ennätyskuntoon edes jollain matkalla. Ei kai se mahdottomia vaadi, mulla kun ei ole treenimäärät koskaan olleet korkeita. Edes 3000 km vuodessa ei ole koskaan mennyt rikki. Voisihan se yksi tavoite kai olla vaikka tuonkin rajan saavuttaminen, kai siitä jotain hyötyä saattaisi olla. Juoksijaksi mä kuitenkin näistä määristä huolimatta tässä liikuntaharrastuksessa itseidentifioidun. Muitakin lajeja tulee puuhasteltua, mutta kuitenkin lähes 2/3 kaikesta treenistä on juoksua. Jos suunnistus lasketaan mukaan juoksuihin niin varmaan aika tarkkaan tuleekin se 2/3 täyteen.
No mutta täytetään nyt ensin se 42 vuotta ja 195 päivää ja juostaan sen päivän maraton. Katsotaan sitten mihin sitä innostuu. Mutta jos tässä nyt kahdelle maratonille ensi vuonna ollaan tähtäämässä, niin kai se maratontreeni voisi hyvää tehdä. Olenkin jo unohtanut miltä se tuntuu.
Tänään jäljellä 168 päivää.
Ajattelin, että tällä kertaa voisin käydä läpi pienen historiakatsauksen juoksuharrastuksestani. Auttanee asettamaan tavoitettani kontekstiinsa se.
Lapsena liikuin kohtuullisen paljon, vaikka ei se hötkyily mitään kestävyystyyppistä ollut. Sanoisin, että joskus 13-vuotiaana peruskunto oli kuitenkin ihan jonkinlaisella tasolla. Sitten sain synttärilahjaksi Commodore 64:n, ja vaikka en sitä silloin tajunnut, niin siihenhän se liikunta hyvin pitkälti loppui. Joinain kesinä tuli ehkä jotain pientä vielä harrasteltua, mutta Cooperin testi meni joskus teininä 2600 metrin pintaan että eipä siinä kestävyyskunnossa hurraamista ollut. Näin jälkeenpäin ajateltuna tosi harmihan tämä oli, kun nuo olisivat olleet juuri tärkeitä vuosia kehittää peruskuntoa.
Muistan erinomaisesti päivän, jolloin juoksuharrastus alkoi. Olin silloin 21 vuoden ja 103 päivän eli lähes täsmälleen puolimaratonin ikäinen. Oli helmikuinen perjantai-ilta ja saavuin junalla Hämeenlinnaan äidille kyläilemään. Katsoin että bussi oli lähdössä vasta pitkän ajan kuluttua, joten ajattelin että josko vaikka juoksisin viiden kilometrin matkan asemalta perille. Matka kesti 35 minuuttia ja olin sen jälkeen aivan puolikuollut! Välitön johtopäätös oli, että jotain on tehtävä.
Luin Jim Fixxin juoksukirjan ja aloin saman tien lenkkeillä. Vappuna kymppi jo kulkikin Aulanko-juoksussa Steve Ovettin ja Lasse Virénin vanavedessä mukavasti aikaan 42.39. Seuraavaksi vuodeksi treenailin Urheilulehdessä julkaistun Seppo Nuuttilan maratonohjelman mukaan ja ihmettelin kun puolimara kulki hienosti 1:32, mutta täysmara 3:30-alkuvauhdista huolimatta vain 4:10. Jälkeenpäin olen tajunnut, että olivathan ne 40 km viikot aika pieniä. Varsinaisia pitkiä lenkkejä taisin tehdä kaksi, niistä pitempi oli 25 km.
No, kolmantena treenivuotenani löysin jo aika hyvän draivin, keväällä irtosi Oiten lenkillä mäkinen vajaa kymppi keskivauhdilla 3.54/km ja kesällä puolimaraton samaa vauhtia. Sehän oli jo 1:22.11! Ajattelin, että nythän tässä aletaan kehittyä, enpä olisi arvannut että kestää 9 vuotta parantaa sitä aikaa. Seuraavana vuonna meni jotain pieleen. Vaikka olin mielestäni treenannut kovempaa, niin puolimara-aika huononi. Tästä alkoikin sitten puolentoista vuoden ongelmat. Etureisistä katosivat voimat jotenkin niin, että en jaksanut kunnolla juosta yhtä kevyttä viikkolenkkiä enempää. Lopulta vaiva meni ohi yhtä mystisesti kuin oli tullutkin, mutta motivaatio ei palannut ihan entisenlaisena. Paransin kuitenkin maraenkan vähän alle 4 tunnin. Sitten tulikin vuoden tauko, kun omistauduin reppureissaukselle.
Kolmekymppisenä aloitin sitten taas into pinkeenä. Eikä tarvittukaan kuin 4 kk treeni niin Oiten lenkin enkka jo parani lähes minuutin! Siitä eteenpäin juoksuharrastus on jatkunut varsin tiiviinä toistakymmentä vuotta. Puolimaratonennätys kyllä parani vasta neljäntenä paluunjälkeisenä vuotena, sen verran kova se oli. Monen yrityksen jälkeen sain juostua pari kertaa puolimaran alle 1:19, vaikka en ollut kunnolla edes valmistautunut. Maratonennätystä parantelin vuosittain aina siiheksi, kunnes se nelisen vuotta asettui nykyiselle tasolle 2:48. Sen jälkeen ei ole enää ennätyslistaa tarvinnutkaan korjailla, jos ei lasketa spontaania vähän päälle kymmenen tunnin satasen kokeilua. Viimeisen neljän vuoden aikana paras maratonaika on ollut 3:05 ja puolimaraton 1:20.
Ensi vuonna olisi kiva päästä taas ennätyskuntoon edes jollain matkalla. Ei kai se mahdottomia vaadi, mulla kun ei ole treenimäärät koskaan olleet korkeita. Edes 3000 km vuodessa ei ole koskaan mennyt rikki. Voisihan se yksi tavoite kai olla vaikka tuonkin rajan saavuttaminen, kai siitä jotain hyötyä saattaisi olla. Juoksijaksi mä kuitenkin näistä määristä huolimatta tässä liikuntaharrastuksessa itseidentifioidun. Muitakin lajeja tulee puuhasteltua, mutta kuitenkin lähes 2/3 kaikesta treenistä on juoksua. Jos suunnistus lasketaan mukaan juoksuihin niin varmaan aika tarkkaan tuleekin se 2/3 täyteen.
No mutta täytetään nyt ensin se 42 vuotta ja 195 päivää ja juostaan sen päivän maraton. Katsotaan sitten mihin sitä innostuu. Mutta jos tässä nyt kahdelle maratonille ensi vuonna ollaan tähtäämässä, niin kai se maratontreeni voisi hyvää tehdä. Olenkin jo unohtanut miltä se tuntuu.
Tänään jäljellä 168 päivää.
tiistai 26. marraskuuta 2013
Viikon treeniputki
En tiedä, mutta nythän tässä tuli jo viikko treeniä putkeen täyteen ettei huomannutkaan. Sunnuntaina Mjev vedätti taas pitkällelenkille ihan vaivihkaa, maanantaina kössättiin ja tänään poikkesin kuntosalille. On kyllä aika kyseenalaista voiko tuota kuntosaleilua treeninä pitää. Tänäänkin 40 minuuttia bruttoaika ja siitä kokonaiset 12 minuuttia oli syke toisella sadalla. No, tulee siinä aina se kolme kilsaa mattopainia ainakin. Ehkä se jonkinlaisesta juoksemisen tekniikkatreenistä käy.
Jossain vaiheessa varmaan pitäisi aloittaa kestävyysharjoittelukin. Mutta josko nyt katsoisi tuon ensi sunnuntain kössiturnauksen ja ensi viikon lomareissun ensin pois alta. Kai siitä sitten vielä kuntoon toukokuuksi kerkiää? Tai syyskuuksi nyt ainakin.
Mitä olen tuota maratontarjontaa päivälle 14.5.2014 katsellut, niin kovin vaisultahan se näyttää. Yhdessä vaiheessa luulin jo, että olisi kaksi kisaa, joista valita. Toinen näytti jopa melkoisen haastavalta vuorijuoksulta Coloradossa. Mutta sitten paljastui, että se olikin järjestetty tuolla päivämäärällä vuonna 2011, eikä ilmeisesti sen jälkeen enää ollenkaan. Kummallisia juoksukalentereita tekevät tuolla Amerikassa, kun panevat eri vuosien juoksuja samaan listaan.
On siellä se yksi kuitenkin sentään, joten epätoivoon ei tarvitse vajua.
Tänään jäljellä 169 päivää.
Jossain vaiheessa varmaan pitäisi aloittaa kestävyysharjoittelukin. Mutta josko nyt katsoisi tuon ensi sunnuntain kössiturnauksen ja ensi viikon lomareissun ensin pois alta. Kai siitä sitten vielä kuntoon toukokuuksi kerkiää? Tai syyskuuksi nyt ainakin.
Mitä olen tuota maratontarjontaa päivälle 14.5.2014 katsellut, niin kovin vaisultahan se näyttää. Yhdessä vaiheessa luulin jo, että olisi kaksi kisaa, joista valita. Toinen näytti jopa melkoisen haastavalta vuorijuoksulta Coloradossa. Mutta sitten paljastui, että se olikin järjestetty tuolla päivämäärällä vuonna 2011, eikä ilmeisesti sen jälkeen enää ollenkaan. Kummallisia juoksukalentereita tekevät tuolla Amerikassa, kun panevat eri vuosien juoksuja samaan listaan.
On siellä se yksi kuitenkin sentään, joten epätoivoon ei tarvitse vajua.
Tänään jäljellä 169 päivää.
lauantai 23. marraskuuta 2013
42 vuotta 195 päivää
Pikku hiljaa alkaa treenaamisesta tulla taas päivittäinen rutiini. Keskiviikkona lihaskuntoa, torstaina loskainen iltalenkki, perjantaina kymppi matolla + puoli tuntia squash-tekniikkaa, lauantaina vakiokössi...katsotaan vieläkö sunnuntaina jotain jaksaisi, varmaankin kannattaisi sinne änkeä viimeinen lihaskuntotreeni ennen ensi viikon sunnuntain kössiturnausta, jotta ehtii lihaksisto jotenkuten palautua.
Vähän rankanoloistahan tämä treenailu näin oudokseltaan on ollut, mutta tuntuu ihan lähtevän sujumaan kyllä. Pientä kolotusta kyllä tuolla pohkeistossa tuntuu edelleen olevan. Varmaan vähän pitempi ylimenokausi olisi tarvittu, mutta kun kalenteria katsoo niin ei voi todeta muuta kuin että on jo liian myöhäistä.
Paljastettakoon tällä päivämäärällä myös nyt lopullisen suorasanaisesti se, miksi maraton pitää juosta juuri keskiviikkona toukokuun neljästoista päivä vuonna kaksituhatta neljätoista. Sehän on siksi, että se on päivä, jolloin täytän 42 vuotta ja 195 päivää. Olen jo vuosia pitänyt itsestäänselvänä, että sinä päivänä on juostava maraton. Pitkään se tuntui kovin kaukaisessa tulevaisuudessa olevalta tavoitteelta, mutta nyt aletaan olla jo pelottavan likellä. Joku insinööri joskus mainitsi, että eikös tämä pitäisi juosta sillon kun täyttää 42,195 vuotta, omalla kohdallani siis pe 10.1.2014. Humanistina olen tästä kuitenkin eri mieltä, 42 a 195 d on paljon luontevampi päivä. Keskiviikko ei tosin ole niitä suosituimpia viikonpäiviä järjestää maraton, mutta ainakin yhden vaihtoehdon olen jo löytänyt. Siitä lisää tuonnempana.
Tänään jäljellä 172 päivää.
Vähän rankanoloistahan tämä treenailu näin oudokseltaan on ollut, mutta tuntuu ihan lähtevän sujumaan kyllä. Pientä kolotusta kyllä tuolla pohkeistossa tuntuu edelleen olevan. Varmaan vähän pitempi ylimenokausi olisi tarvittu, mutta kun kalenteria katsoo niin ei voi todeta muuta kuin että on jo liian myöhäistä.
Paljastettakoon tällä päivämäärällä myös nyt lopullisen suorasanaisesti se, miksi maraton pitää juosta juuri keskiviikkona toukokuun neljästoista päivä vuonna kaksituhatta neljätoista. Sehän on siksi, että se on päivä, jolloin täytän 42 vuotta ja 195 päivää. Olen jo vuosia pitänyt itsestäänselvänä, että sinä päivänä on juostava maraton. Pitkään se tuntui kovin kaukaisessa tulevaisuudessa olevalta tavoitteelta, mutta nyt aletaan olla jo pelottavan likellä. Joku insinööri joskus mainitsi, että eikös tämä pitäisi juosta sillon kun täyttää 42,195 vuotta, omalla kohdallani siis pe 10.1.2014. Humanistina olen tästä kuitenkin eri mieltä, 42 a 195 d on paljon luontevampi päivä. Keskiviikko ei tosin ole niitä suosituimpia viikonpäiviä järjestää maraton, mutta ainakin yhden vaihtoehdon olen jo löytänyt. Siitä lisää tuonnempana.
Tänään jäljellä 172 päivää.
keskiviikko 20. marraskuuta 2013
42
42 on jännä luku. Ehdottomasti nimenomaan juuri jännä. Joillekin se merkitsee elämän tarkoitusta, mutta se on myös vain pikkuisen vähemmän kuin suomalaisen mediaani-ikä ja vain pikkuisen enemmän kuin suomalaisen miehen mediaani-ikä. Se tarkoittaa, että puolet tämän maan asukkaista on 42 vuotta nuorempia ja puolet vanhempia.
Vielä jännempää on tosin se, että Etiopian mediaani-ikä on 17,5 vuotta. Se taas tarkoittaa sitä, että puolet tällä hetkellä elossa olevista 94 miljoonasta etiopialaisesta ei ollut vielä syntynyt, kun Haile oli jo juossut kuusi maailmanennätystä. Ja silti se ukko on yhä maailman huipulla!
Nigeriläisistä taas vain puolet on täyttänyt 15 vuotta, miehistä vähän allekin puolet. Mutta toisaalta, kukaan nigeriläinen ei olekaan koskaan alittanut edes puolta tuntia kympillä ja naisten kansallisten juoksuennätysten sarja muistuttaa kovin listaa omista henkilökohtaisista ennätyksistäni.
Kerrotaan vielä, että japanilaisista naisista puolet ovat vanhempia kuin 47,2 vuotta ja että tänä vuonna Monacoon syntyvän tyttölapsen odotettavissa oleva elinikä on 93,71 vuotta, niin voimme päättää päivän antropologisen tuokion tähän.
Minä en muista sellaista aikaa, että en olisi tiennyt maratonin pituuden olevan 42 kilometriä ja 195 metriä. Jos se olisi tasan 42 kilometriä (saati 40 kilometriä) niin ei se olisi kovin kiehtova. Olisivat varmaan jo pudottaneet sen olympiaohjelmastakin pois. Ei kukaan halua juosta 42 kilometriä. Mutta 42,195 kilometriä -- kukapa ei sitä haluaisi!
Viimeisen viikon aikana en ole tehnyt muuta kuin juossut Aktia Cupin kympin. Tänään viimein kävin kokeilemassa miten kuntosalitreeni toimisi. Rankkaahan se oli, mutta kyllä kai tässä pikku hiljaa alkaa olla lepäilty ihan tarpeeksi. Pyritään päivittäiseen treenailuun tästedes, mutta lähitulevaisuudessa mennään alhaisilla tehoilla.
Tänään jäljellä 175 päivää. Se on kaksikymmentä päivää vähemmän kuin silloin, kun täytin 42 vuotta.
Vielä jännempää on tosin se, että Etiopian mediaani-ikä on 17,5 vuotta. Se taas tarkoittaa sitä, että puolet tällä hetkellä elossa olevista 94 miljoonasta etiopialaisesta ei ollut vielä syntynyt, kun Haile oli jo juossut kuusi maailmanennätystä. Ja silti se ukko on yhä maailman huipulla!
Nigeriläisistä taas vain puolet on täyttänyt 15 vuotta, miehistä vähän allekin puolet. Mutta toisaalta, kukaan nigeriläinen ei olekaan koskaan alittanut edes puolta tuntia kympillä ja naisten kansallisten juoksuennätysten sarja muistuttaa kovin listaa omista henkilökohtaisista ennätyksistäni.
Kerrotaan vielä, että japanilaisista naisista puolet ovat vanhempia kuin 47,2 vuotta ja että tänä vuonna Monacoon syntyvän tyttölapsen odotettavissa oleva elinikä on 93,71 vuotta, niin voimme päättää päivän antropologisen tuokion tähän.
Minä en muista sellaista aikaa, että en olisi tiennyt maratonin pituuden olevan 42 kilometriä ja 195 metriä. Jos se olisi tasan 42 kilometriä (saati 40 kilometriä) niin ei se olisi kovin kiehtova. Olisivat varmaan jo pudottaneet sen olympiaohjelmastakin pois. Ei kukaan halua juosta 42 kilometriä. Mutta 42,195 kilometriä -- kukapa ei sitä haluaisi!
Viimeisen viikon aikana en ole tehnyt muuta kuin juossut Aktia Cupin kympin. Tänään viimein kävin kokeilemassa miten kuntosalitreeni toimisi. Rankkaahan se oli, mutta kyllä kai tässä pikku hiljaa alkaa olla lepäilty ihan tarpeeksi. Pyritään päivittäiseen treenailuun tästedes, mutta lähitulevaisuudessa mennään alhaisilla tehoilla.
Tänään jäljellä 175 päivää. Se on kaksikymmentä päivää vähemmän kuin silloin, kun täytin 42 vuotta.
sunnuntai 17. marraskuuta 2013
Ministry of Silly Walks
Jotenkin tämä межсезонье ei nyt lähtenyt käyntiin. Sunnuntaina lihaskuntoa, maanantaina kössiä, tiistaina pitkälenkki, keskiviikkona kössiä...otti sen verran koville näin pian maratonin jälkeen, että to-pe piti levätä tyystin. Lauantaina uskalsin silti kokeilla onneani Aktia Cupin kympillä.
Jalat hyytyivät tyhjiin jo ensimmäisellä myötätuulipuoliskolla, vaikka himmailin minkä kehtasin. Väliajaksi huudettiin 19.43. Ajattelin, että nyt mennään pitkälti yli 40 minuutin, mutta kuuden kilsan paikkeilta juoksu alkoi yllättäen sujua. Ajattelin että juostaan nyt sitten kovempaa niin pitkään kuin maittaa, ja 3.50-kilsat maittoivat maaliin asti. Jälkipuoliskon ohitustase taisi olla likelle parikymmentä vaikka ei aika 38.57 silti sijaa 79 parempaan riittänyt. Vuosi sitten juoksin täällä sijalle 94 ajalla 39.59, joten siihen nähdenhän juoksu oli ihan hyvä. Olosuhteet olivat nyt osapuilleen täydelliset, mutta niin muistaakseni olivat viime vuonnakin. Auringonpaiste tosin taisi silloin puuttua.
Mutta palauttelua täytyy nyt taas vähän jatkaa, sillä pohkeet vetivät tästä juoksusta aivan tukkoon. Varmastikin olisi parasta kääntyä Ministry of Silly Walksin puoleen apurahakemuksen merkeissä. Ei jökkeilykään silti estänyt kiipeilemästä neljän kätkön verran pitkin Keskuspuistoa. Se kai onkin pätevämpää ajanvietettä tällaiselle ylimenokaudelle kuin kympin vääntäminen täpöillä.
Tänään jäljellä 178 päivää.
Jalat hyytyivät tyhjiin jo ensimmäisellä myötätuulipuoliskolla, vaikka himmailin minkä kehtasin. Väliajaksi huudettiin 19.43. Ajattelin, että nyt mennään pitkälti yli 40 minuutin, mutta kuuden kilsan paikkeilta juoksu alkoi yllättäen sujua. Ajattelin että juostaan nyt sitten kovempaa niin pitkään kuin maittaa, ja 3.50-kilsat maittoivat maaliin asti. Jälkipuoliskon ohitustase taisi olla likelle parikymmentä vaikka ei aika 38.57 silti sijaa 79 parempaan riittänyt. Vuosi sitten juoksin täällä sijalle 94 ajalla 39.59, joten siihen nähdenhän juoksu oli ihan hyvä. Olosuhteet olivat nyt osapuilleen täydelliset, mutta niin muistaakseni olivat viime vuonnakin. Auringonpaiste tosin taisi silloin puuttua.
Mutta palauttelua täytyy nyt taas vähän jatkaa, sillä pohkeet vetivät tästä juoksusta aivan tukkoon. Varmastikin olisi parasta kääntyä Ministry of Silly Walksin puoleen apurahakemuksen merkeissä. Ei jökkeilykään silti estänyt kiipeilemästä neljän kätkön verran pitkin Keskuspuistoa. Se kai onkin pätevämpää ajanvietettä tällaiselle ylimenokaudelle kuin kympin vääntäminen täpöillä.
Tänään jäljellä 178 päivää.
tiistai 12. marraskuuta 2013
Herzlichen Glückwunsch!
Päivän uutinen on se, että otin toisenkin maratontavoitteen ensi vuodelle! Sen tavoitteen päivämäärä on 28.9.2014 ja siihen taitaa tulla jopa tulostavoitekin. Berliinin maratonin järjestäjät nimittäin taannoin ilahduttivan sydämellisellä onnitteluviestillä: olin saanut arvonnasta kisapaikan. Eilen se tuli lunastettuakin.
Mitä blogimaailmaa olen seuraillut, niin Berliini on kyllä eilispäivän juttu eikä se ketään enää kiinnosta. Mutta itsehän olen ilmoittautunut sinne vasta kerran aiemmin, ja silloinkin reissu jäi tekemättä kun en kertaviisumin takia päässyt Venäjältä lähtemään. Puolimaranhan olen siellä onnistunut suorittamaankin ja sehän oli ihan mainio kokemus.Tällä kertaa pitää yrittää järjestää asiansa ja aikataulunsa paremmin. Ja kai se olisi treenattavakin. On tuonne sentään Salsakid ja Patrik lähdössä mukaan, ja ehkä jämäarvonnasta aukenee vielä muillekin kavereille paikkoja. Sen verran tuntuu perumisia tulevan, että saas nähdä saavatko sinne edes 40 000:ta kasaan.
Lepäilyviikko on lähtenyt vähän huonosti liikkeelle. Eilen kävin mättämässä viisi erää kössiä, pitkästä aikaa oli ihan hyvähköä peliä ja pitkiä pallojakin. Ja tänään uskaltauduin Mjevin yt-seuraksi, mistä seurasi 22-kilometrinen kiertue. Ei se varsinaisesti koville ottanut, mutta perillä oli vähän sellainen olo kuin on joskus aikaisemmin ollut kun olen pitkän kisan jälkeen liian pian lähtenyt liian pitkälle. No, siitähän saa sitten vaan tekosyyn lepäillä lisää jos se siihen menee.
Tänään jäljellä 183 päivää.
Mitä blogimaailmaa olen seuraillut, niin Berliini on kyllä eilispäivän juttu eikä se ketään enää kiinnosta. Mutta itsehän olen ilmoittautunut sinne vasta kerran aiemmin, ja silloinkin reissu jäi tekemättä kun en kertaviisumin takia päässyt Venäjältä lähtemään. Puolimaranhan olen siellä onnistunut suorittamaankin ja sehän oli ihan mainio kokemus.Tällä kertaa pitää yrittää järjestää asiansa ja aikataulunsa paremmin. Ja kai se olisi treenattavakin. On tuonne sentään Salsakid ja Patrik lähdössä mukaan, ja ehkä jämäarvonnasta aukenee vielä muillekin kavereille paikkoja. Sen verran tuntuu perumisia tulevan, että saas nähdä saavatko sinne edes 40 000:ta kasaan.
Lepäilyviikko on lähtenyt vähän huonosti liikkeelle. Eilen kävin mättämässä viisi erää kössiä, pitkästä aikaa oli ihan hyvähköä peliä ja pitkiä pallojakin. Ja tänään uskaltauduin Mjevin yt-seuraksi, mistä seurasi 22-kilometrinen kiertue. Ei se varsinaisesti koville ottanut, mutta perillä oli vähän sellainen olo kuin on joskus aikaisemmin ollut kun olen pitkän kisan jälkeen liian pian lähtenyt liian pitkälle. No, siitähän saa sitten vaan tekosyyn lepäillä lisää jos se siihen menee.
Tänään jäljellä 183 päivää.
sunnuntai 10. marraskuuta 2013
Aika juoksee, minä en
Uskomattoman kiireinen viikko on hurahtanut lähes huomaamatta. No, on ollut pakko palautella viime viikon maratonista tässä, joten sikäli enpä hätäänny. Juuri nyt tuntuu siltä, että tarvitsen toisenkin superkeveän viikon palautteluiksi, joten lähdetään sitten toteuttamaan sellaista.
Torstai-iltana kävin ulkoiluttamassa erästä Tampereelle vierailemaan saapunutta amerikkalaista ekokriitikkoa. Meillä oli viime tammikuussa ikimuistoinen hiihtolenkki. Pakkasta oli ensinnäkin 20 astetta. Kaveri pyysi vuokraamosta luistelusukset, koska minullakin oli sellaiset alla. Ladulla kävi kuitenkin ilmi, että hän osaa hiihtää vain perinteistä. Pisteltiin silti 8 km Niihaman majalle ja takaisin. Sisukasta settiä!
Nyt ikimuistoisuus jäi vähemmälle, mutta lupaavastihan tämäkin lenkki lähti liikkelle, kun puolen minuutin juoksun jälkeen jokin venähti jossain tuolla takareiden ja IT-jänteen tietämillä. Olisi varmaan pitänyt aloittaa ensimmäinen maratoninjälkeinen lenkki varovammin. Vähän siinä venytin ja vauhtia hidastettin, niin pystyin kyllä juoksemaan, vaikka pikkuisen kipeää se koko ajan teki. Mentiin kymppi varsin reipasta kyytiä pitkin Kaupin reittejä, hyväähän se teki.
Mutta seuraavana päivänä jalka oli niin kipeä, että kävelykin sattui ihan kunnolla. Vaan meni se ohi. Lauantaina sain jo taas kevyen 6 km hölköteltyä ilman kipuja. Tänään tosin olivat jalat tosi väsyneet. En jaksanut juosta, niin kävin sitten avaamassa lihaskuntokauden. Nyt käyntejä on tälle kaudelle siis yhtä monta kuin viime kaudella yhteensä. Saas nähdä pääsenkö vielä ohikin.
Itse tavoitteen tavoitteleminen ei tässä hulinassa ole edistynyt yhtään, joten siitä sitten tuonnempana. Onneksi aika kuitenkin juoksee, vaikka minä en.
Tänään jäljellä 185 päivää.
Torstai-iltana kävin ulkoiluttamassa erästä Tampereelle vierailemaan saapunutta amerikkalaista ekokriitikkoa. Meillä oli viime tammikuussa ikimuistoinen hiihtolenkki. Pakkasta oli ensinnäkin 20 astetta. Kaveri pyysi vuokraamosta luistelusukset, koska minullakin oli sellaiset alla. Ladulla kävi kuitenkin ilmi, että hän osaa hiihtää vain perinteistä. Pisteltiin silti 8 km Niihaman majalle ja takaisin. Sisukasta settiä!
Nyt ikimuistoisuus jäi vähemmälle, mutta lupaavastihan tämäkin lenkki lähti liikkelle, kun puolen minuutin juoksun jälkeen jokin venähti jossain tuolla takareiden ja IT-jänteen tietämillä. Olisi varmaan pitänyt aloittaa ensimmäinen maratoninjälkeinen lenkki varovammin. Vähän siinä venytin ja vauhtia hidastettin, niin pystyin kyllä juoksemaan, vaikka pikkuisen kipeää se koko ajan teki. Mentiin kymppi varsin reipasta kyytiä pitkin Kaupin reittejä, hyväähän se teki.
Mutta seuraavana päivänä jalka oli niin kipeä, että kävelykin sattui ihan kunnolla. Vaan meni se ohi. Lauantaina sain jo taas kevyen 6 km hölköteltyä ilman kipuja. Tänään tosin olivat jalat tosi väsyneet. En jaksanut juosta, niin kävin sitten avaamassa lihaskuntokauden. Nyt käyntejä on tälle kaudelle siis yhtä monta kuin viime kaudella yhteensä. Saas nähdä pääsenkö vielä ohikin.
Itse tavoitteen tavoitteleminen ei tässä hulinassa ole edistynyt yhtään, joten siitä sitten tuonnempana. Onneksi aika kuitenkin juoksee, vaikka minä en.
Tänään jäljellä 185 päivää.
lauantai 2. marraskuuta 2013
Rautavesi opetti: 3:05.45
Rautavesi on kierretty. Tosin huomasinkin käyneeni Sastamalassa eikä Vammalassa. Datat täällä.
Vaikka käytän päivän maratonsäätä kuvaamaan jopa sanaa "ihanteellinen", niin aika karun oppitunnin tarjosi Rautavesi. Eihän se toki mikään ennätysreitti ole, mutta ei siellä noin pahoin silti sipata olisi tarvinnut.
Lyhyet trikoot ja pitkähihainen paita meinasi olla jopa turhankin lämmin vaatetus, mikä on melkoista, kun kyseessä on kuitenkin marraskuinen maraton kotimaassa. Mutta ei nyt valitettavasti pysty edes vaatetuksen taakse piiloutumaan.
Lähtö meni vähän pipariksi, kun huomasin starttihetkellä ettei sykemittarin muistissa ole tilaa. Sain kuitenkin homman nopeasti kuntoon ja aloin jo päästä ihan hyvin liikkeelle, mutta sitten heti ensimmäisillä sadoilla metreillä tuli rytmihäiriötä. Jouduin pistämään kävelyksi. Kyllä nolotti: juoksijoita lappoi yks toisensa perään ohi kun tämä joutui laukalle heti ekalla kilometrillä! Mitä lie ajattelivat. Kävely kuitenkin tehosi ja pian pääsinkin häiriöistä eroon ja viimein kunnolla matkaan. Siinä tuli ihan reippaita kilometrejä kun ajoin Pjh:n kiinni jossain 3-4 km kieppeillä. Pjh:n tasainen 2:58-tahtinen nylkytys tuntui sopivalta, joten jolkottelin mukana. Helppoahan se tässä kohtaa kisaa oli.
Pjh:n peesaaminen oli arvokas oppitunti lyhintä reittiä juoksemisesta. Lisäksi huomasin, että etenkin silloin kun otin juoma-asemalla suolaa enkä geelin, jäin ihan tolkuttomasti jälkeen. Toisella asemalla eroa tuli seitsemän sekuntia! Tuohan tekisi minuutin verran eroa koko matkalla. Jos tässä joskus vielä jotain ennätysvauhtia lähentelevää aikaa lähden yrittämään, niin tuo homma pitää kyllä saada parempaan kuosiin.
Puolimatkaan pisteltiin yhteistoimintaneuvotteluiden merkeissä ajassa 1:29, mistä tiesi, että kolmen tunnin alitus käy tänään tosi vaikeaksi. Pjh ja yksi pian puolimatkan jälkeen ohittamani kaveri alkoivat pudota kyydistä jossain 22-23 km paikkeilla. Loppumatkaa luonnehdin sanoin "yksinäinen puurtaminen". Viisikilometrinen ylämäki 25-30 km oli melkoinen vauhdintappaja. Miten voikin olla noin pitkä ylämäki! Tuli vähän mieleen Elämän tien kolmenkympin haminat, sielläkin on tämmöinen pitkä mäki, ei tosin ihan näin pitkä, mutta se taisi olla ihan jatkuvaa ylämäkeä. Mäen huipulla katsoin, että järjestäjien paalu tuli jo pikkuisen liian myöhään 3h-tavoitetta silmälläpitäen. Neljännen kympin helpoilla alkukilsoilla pystyin kuitenkin hieman kiristämään vauhtia ja sain hitusen kurottua eroa umpeen.
Vaan jossain 33 ja 34 kilometrin välillä matka alkoi painaa. Mäkeäkin oli taas sen verran, että vaikka ihan yritin pikkuisen vähän kjämpatakin, niin vauhti vaan vääjäämättä alkoi pudota. 35 km täyttyi vielä oman mittarin mukaan hitusen alle kolmen tunnin vauhdissa, mutta järjestäjien laikka (joka tosin oli 35,2 km:ssä, mutta silti) tuli kamalan paljon myöhemmin ja latisti aika lailla fiiliksiä. Koetin vielä vaan löytää sisäisen Klasilani, mutta 38 kilometrissä oli selvää että ei sitä löydy. Sen sijaan siitä kohtaa löytyi Pink Floydinkin tuotannosta tuttu epeli: Seinä. Seitsemän hullua veljestä vain puuttui.
Viimeisestä kymmenprosenttisesta ei ole mitään hyvää sanottavaa. Jalat eivät vaan totelleet käskyjä ja vauhti putosi pahimmillaan jopa minuutin per kilometri aiempaa hitaammaksi. Oman sarjan viimeinen pokaalikin pyyhälsi siinä neljän peninkulman paalulla ohi ilman että että edes hippulat olisivat vingahtaneet. Kilometri ennen maalia katsoin käytetyksi koko lailla tarkkaan 3:01. Että meninkin julkistamaan tavoitteeksi "paras aika neljään vuoteen". Se nimittäin tarkoitti, että pitäisi päästä alle viimesyksyisen Tallinnan ajan 3:06.12. No, muutaman kilometrin lepäilystä oli se hyöty, että sain sentään vähän lisävoimia loppuun ja pääsin maaliin ajassa n. 3:05.45. Aika lailla Tallinnan toisintohan tämä oli, paitsi että tällä kertää yritin tosissani. Jo vissiinkin aika pitkäksi venähtänyttä eroa lopussa hurjasti saavuttanut Pjh jäi kuitenkin vielä reilun minuutin päähän. Kaksi kilometriä pitempi matka niin olisin joutunut päästämään ohi.
Likapyykkihän tässä pitäisi pestä. Mutta jätin senkin pesukoneen äärelleTampereeseen ja läksin Helsingille pakoon. Vaikka tällä projektilla ei olekaan tulostavoitetta, niin en minä silti tuollaista kanttaamista ajatellut 14.5.2014 tehdä. Toinen puolisko vähän alle 1:37 ei ole naurun asia. Ei tässä kai ole kuin yksi tie: pitäisi treenata. On se niin kurko matka tämä maraton, että se ei anna lintsaamisia sitten yhtään anteeksi. Hyvää oli se, että sinne 34 kilometriin asti juoksu sujui kyllä hyvin leppoisasti. Kyllä tässä ehkä sen verran on peruskuntoa vielä tallella, että sen päälle ainakin teoriassa voisi olla mahdollista jotain yrittää rakentaa.
Omaan mittariin tuli muuten matkaa peräti 42,7 km. Se on kyllä aika paljon. Kisan tulospalvelu petti pahan kerran ja palkintojenjakoa piti odottaa pitkään. Mutta niinhän siinä kävi, että sekä kakkos- että kolmospokaaleista jäin n. minuutin päähän. Pjh:lle sen sijaan pokkasin komean voittopokalen, ja Kiptookin sai kovasta 1:22-alituksestaan puolikkaalla kakkospökäleen. Joku vastaanotti satulatuolin ajalla 2:38. Onsekova. Paluumatkalla etsittiin kätköä tykeistä, mutta eipä löytynyt.
Tänään jäljellä 193 päivää.
Vaikka käytän päivän maratonsäätä kuvaamaan jopa sanaa "ihanteellinen", niin aika karun oppitunnin tarjosi Rautavesi. Eihän se toki mikään ennätysreitti ole, mutta ei siellä noin pahoin silti sipata olisi tarvinnut.
Lyhyet trikoot ja pitkähihainen paita meinasi olla jopa turhankin lämmin vaatetus, mikä on melkoista, kun kyseessä on kuitenkin marraskuinen maraton kotimaassa. Mutta ei nyt valitettavasti pysty edes vaatetuksen taakse piiloutumaan.
 |
| Foto: Moguli |
Pjh:n peesaaminen oli arvokas oppitunti lyhintä reittiä juoksemisesta. Lisäksi huomasin, että etenkin silloin kun otin juoma-asemalla suolaa enkä geelin, jäin ihan tolkuttomasti jälkeen. Toisella asemalla eroa tuli seitsemän sekuntia! Tuohan tekisi minuutin verran eroa koko matkalla. Jos tässä joskus vielä jotain ennätysvauhtia lähentelevää aikaa lähden yrittämään, niin tuo homma pitää kyllä saada parempaan kuosiin.
Puolimatkaan pisteltiin yhteistoimintaneuvotteluiden merkeissä ajassa 1:29, mistä tiesi, että kolmen tunnin alitus käy tänään tosi vaikeaksi. Pjh ja yksi pian puolimatkan jälkeen ohittamani kaveri alkoivat pudota kyydistä jossain 22-23 km paikkeilla. Loppumatkaa luonnehdin sanoin "yksinäinen puurtaminen". Viisikilometrinen ylämäki 25-30 km oli melkoinen vauhdintappaja. Miten voikin olla noin pitkä ylämäki! Tuli vähän mieleen Elämän tien kolmenkympin haminat, sielläkin on tämmöinen pitkä mäki, ei tosin ihan näin pitkä, mutta se taisi olla ihan jatkuvaa ylämäkeä. Mäen huipulla katsoin, että järjestäjien paalu tuli jo pikkuisen liian myöhään 3h-tavoitetta silmälläpitäen. Neljännen kympin helpoilla alkukilsoilla pystyin kuitenkin hieman kiristämään vauhtia ja sain hitusen kurottua eroa umpeen.
Vaan jossain 33 ja 34 kilometrin välillä matka alkoi painaa. Mäkeäkin oli taas sen verran, että vaikka ihan yritin pikkuisen vähän kjämpatakin, niin vauhti vaan vääjäämättä alkoi pudota. 35 km täyttyi vielä oman mittarin mukaan hitusen alle kolmen tunnin vauhdissa, mutta järjestäjien laikka (joka tosin oli 35,2 km:ssä, mutta silti) tuli kamalan paljon myöhemmin ja latisti aika lailla fiiliksiä. Koetin vielä vaan löytää sisäisen Klasilani, mutta 38 kilometrissä oli selvää että ei sitä löydy. Sen sijaan siitä kohtaa löytyi Pink Floydinkin tuotannosta tuttu epeli: Seinä. Seitsemän hullua veljestä vain puuttui.
Viimeisestä kymmenprosenttisesta ei ole mitään hyvää sanottavaa. Jalat eivät vaan totelleet käskyjä ja vauhti putosi pahimmillaan jopa minuutin per kilometri aiempaa hitaammaksi. Oman sarjan viimeinen pokaalikin pyyhälsi siinä neljän peninkulman paalulla ohi ilman että että edes hippulat olisivat vingahtaneet. Kilometri ennen maalia katsoin käytetyksi koko lailla tarkkaan 3:01. Että meninkin julkistamaan tavoitteeksi "paras aika neljään vuoteen". Se nimittäin tarkoitti, että pitäisi päästä alle viimesyksyisen Tallinnan ajan 3:06.12. No, muutaman kilometrin lepäilystä oli se hyöty, että sain sentään vähän lisävoimia loppuun ja pääsin maaliin ajassa n. 3:05.45. Aika lailla Tallinnan toisintohan tämä oli, paitsi että tällä kertää yritin tosissani. Jo vissiinkin aika pitkäksi venähtänyttä eroa lopussa hurjasti saavuttanut Pjh jäi kuitenkin vielä reilun minuutin päähän. Kaksi kilometriä pitempi matka niin olisin joutunut päästämään ohi.
Likapyykkihän tässä pitäisi pestä. Mutta jätin senkin pesukoneen äärelleTampereeseen ja läksin Helsingille pakoon. Vaikka tällä projektilla ei olekaan tulostavoitetta, niin en minä silti tuollaista kanttaamista ajatellut 14.5.2014 tehdä. Toinen puolisko vähän alle 1:37 ei ole naurun asia. Ei tässä kai ole kuin yksi tie: pitäisi treenata. On se niin kurko matka tämä maraton, että se ei anna lintsaamisia sitten yhtään anteeksi. Hyvää oli se, että sinne 34 kilometriin asti juoksu sujui kyllä hyvin leppoisasti. Kyllä tässä ehkä sen verran on peruskuntoa vielä tallella, että sen päälle ainakin teoriassa voisi olla mahdollista jotain yrittää rakentaa.
Omaan mittariin tuli muuten matkaa peräti 42,7 km. Se on kyllä aika paljon. Kisan tulospalvelu petti pahan kerran ja palkintojenjakoa piti odottaa pitkään. Mutta niinhän siinä kävi, että sekä kakkos- että kolmospokaaleista jäin n. minuutin päähän. Pjh:lle sen sijaan pokkasin komean voittopokalen, ja Kiptookin sai kovasta 1:22-alituksestaan puolikkaalla kakkospökäleen. Joku vastaanotti satulatuolin ajalla 2:38. Onsekova. Paluumatkalla etsittiin kätköä tykeistä, mutta eipä löytynyt.
Tänään jäljellä 193 päivää.
la 2.11.2013: Pyhäpäivä Rautaveellä
Bloggaajan etuihin kuuluu näköjään se, että kyytitarjouksia satelee! Vammalaan siis tie vie kohta: kiitos Kiptoo ja Pjh, ensimmäinen ehti ensin.
Muutoin aamu ei ole lähtenyt parhaalla mahdollisella tavalla liikkeelle, sillä rikoin yhden vuosikymmeniä vanhan kahvimukin ja huomasin että Arvid Nordquistin Classic Rekoa riitti vain yhteen mukilliseen. Pitää siis toteuttaa puolet kofeiinitankkauksesta Clipperin reilun kaupan luomuespressolla. Fingerporikaan ei ole päivittynyt, lieneekö pyhäinpäivän kiroja. Kas noin, tuli annos valkovininääkin aamuun. Onneksi punajuurimehua sentään vielä piisasi.
Ennustavat päivän kisasääksi pilvistä, 3 m/s lounaistuulta, lähdössä 5 ja maalissa 7 astetta. Kuulostaa sen verran hyvältä, että jos en tietäisi edessä olevan mäkisen reitin, alkaisin jopa elätellä toiveita parhaasta maratonajasta neljään vuoteen. Mutta kyllähän paras yhteenkin vuoteen olisi kova!
Muutoin aamu ei ole lähtenyt parhaalla mahdollisella tavalla liikkeelle, sillä rikoin yhden vuosikymmeniä vanhan kahvimukin ja huomasin että Arvid Nordquistin Classic Rekoa riitti vain yhteen mukilliseen. Pitää siis toteuttaa puolet kofeiinitankkauksesta Clipperin reilun kaupan luomuespressolla. Fingerporikaan ei ole päivittynyt, lieneekö pyhäinpäivän kiroja. Kas noin, tuli annos valkovininääkin aamuun. Onneksi punajuurimehua sentään vielä piisasi.
Ennustavat päivän kisasääksi pilvistä, 3 m/s lounaistuulta, lähdössä 5 ja maalissa 7 astetta. Kuulostaa sen verran hyvältä, että jos en tietäisi edessä olevan mäkisen reitin, alkaisin jopa elätellä toiveita parhaasta maratonajasta neljään vuoteen. Mutta kyllähän paras yhteenkin vuoteen olisi kova!
perjantai 1. marraskuuta 2013
pe 1.11.2013: kokopäivätoimista istuskelua
Tämän päivän annos oli puoli pulloa punajuurimehua ja kaksi paria uusia juoksukäsineitä. Onneksi laittavat tuohon mehuun 10 % omenaa, muuten voisi olla aika äitelää juotavaa. Käsineiden hankinnan kanssa tuli vähän kiirus, kun hukkasin jonkin aikaa sitten löytötavaratoimiston kirppikseltä eurolla löytämistäni käsineistä puolet (on muuten mainio paikka tehdä löytöjä, vaikka ei se nimi kai siitä tule). Nyt en kerinnyt noita laareja lähteä penkomaan, joten piti asioida ihan urheiluvälineliikkeestä ostamassa monen monituista kertaa kalliimpia. No, josko tulisi sitten pidettyä parempaa huolta nistä.
14.5.2014-maratonprojektin lähtötaso mitataan huomenna, jolloin pitäisi Rautavesi kiertämäni. Onkin jännittävää lähteä Vammalaan, jossa olen viimeksi käynyt tai juossut kesällä 1994, kilpaillut en koskaan. Kyytipoliittiset järjestelyt eivät taas ole ihan helpoimpia. Potentiaalisista kyydintarjoajista yksi ilmeisesti ei ole lähdössä, kaksi ei vastaa kyselyihin lähtemisestään ja neljäs taitaa mennä epäsopivalla aikataululla. Lienee varminta hankkiutua aamukasiksi rautatieasemalle ja toivoa, että kisakeskuksessa on joku lämmin ajanviettopaikka.
Tankkaus ei ole tällä kertaa onnistunut ihan yhtä hyvin kuin pari kuukautta vanhan Nuuksion maastomaratonin alla. Silloin paino nousi 66:sta 70 kiloon, nyt vain 65:stä 67:ään. Pitänee aterioida reitin varrella sitäkin tanakammin.
Pjh:n kommentti päivämäärään 4.5. liittyy ilmeisesti Hampurin maratoniin. Sepä toden totta olisikin viehättävä vaihtoehto! Harmi vaan, että puuttuu se ykkönen tuosta päivämäärän edestä. Tämä 14.5. on siinä määrin periaatekysymys, etten sanoisi jopa раз в жизни -tilaisuus, että päivämäärästä en tingi kuin pakon edessä. Mutta eihän tämä muuten järin kiintoisa projekti olisikaan!
Tänään jäljellä 194 päivää.
14.5.2014-maratonprojektin lähtötaso mitataan huomenna, jolloin pitäisi Rautavesi kiertämäni. Onkin jännittävää lähteä Vammalaan, jossa olen viimeksi käynyt tai juossut kesällä 1994, kilpaillut en koskaan. Kyytipoliittiset järjestelyt eivät taas ole ihan helpoimpia. Potentiaalisista kyydintarjoajista yksi ilmeisesti ei ole lähdössä, kaksi ei vastaa kyselyihin lähtemisestään ja neljäs taitaa mennä epäsopivalla aikataululla. Lienee varminta hankkiutua aamukasiksi rautatieasemalle ja toivoa, että kisakeskuksessa on joku lämmin ajanviettopaikka.
Tankkaus ei ole tällä kertaa onnistunut ihan yhtä hyvin kuin pari kuukautta vanhan Nuuksion maastomaratonin alla. Silloin paino nousi 66:sta 70 kiloon, nyt vain 65:stä 67:ään. Pitänee aterioida reitin varrella sitäkin tanakammin.
Pjh:n kommentti päivämäärään 4.5. liittyy ilmeisesti Hampurin maratoniin. Sepä toden totta olisikin viehättävä vaihtoehto! Harmi vaan, että puuttuu se ykkönen tuosta päivämäärän edestä. Tämä 14.5. on siinä määrin periaatekysymys, etten sanoisi jopa раз в жизни -tilaisuus, että päivämäärästä en tingi kuin pakon edessä. Mutta eihän tämä muuten järin kiintoisa projekti olisikaan!
Tänään jäljellä 194 päivää.
torstai 31. lokakuuta 2013
Tavoitteena maraton keskiviikkona toukokuun neljästoista päivä vuonna 2014
Kävin tuossa tihkusateessa lenkillä Hatanpäällä. 8,33 km. 44 minuuttia ja puoli sekuntia. Eikä se ollut mikä tahansa lenkki, juoksin sen ohessa 500 metriä 4.11/km-vauhdilla. Syke käväisi 154:ssä. Poikkesin myös ostamaan neljä pussillista geeliä ylihuomista varten. Palautukseksi vetäisin pari desiä punajuurimehua.
Mutta asian varsinainen pointti on se, että siellä lenkillä tuli mieleen se, että tänään, kun on kulunut tasan yhdeksän vuotta siitä kun juoksin Ahvenanmaan (silloin) 44 metriä alimittaisella puolimaratonilla Janne Holménin vanavedessä ajan 1:20.00, voisi olla hyvä päivä avata tämmöinen blogi. Tavoitteeni on juosta maraton päivämäärällä 14.5.2014. Aikatavoitetta ei ole. Jostain vaan pitää löytää tuona päivänä juostava maraton ja päästä mukaan. Täällä kerron tiestäni kohti tuota tavoitetta.
Miksikö juuri silloin? Siinäpä hyvä kysymys!
Tänään jäljellä 195 päivää.
Mutta asian varsinainen pointti on se, että siellä lenkillä tuli mieleen se, että tänään, kun on kulunut tasan yhdeksän vuotta siitä kun juoksin Ahvenanmaan (silloin) 44 metriä alimittaisella puolimaratonilla Janne Holménin vanavedessä ajan 1:20.00, voisi olla hyvä päivä avata tämmöinen blogi. Tavoitteeni on juosta maraton päivämäärällä 14.5.2014. Aikatavoitetta ei ole. Jostain vaan pitää löytää tuona päivänä juostava maraton ja päästä mukaan. Täällä kerron tiestäni kohti tuota tavoitetta.
Miksikö juuri silloin? Siinäpä hyvä kysymys!
Tänään jäljellä 195 päivää.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)