Rautavesi opetti: 3:05.45

Rautavesi on kierretty. Tosin huomasinkin käyneeni Sastamalassa eikä Vammalassa. Datat täällä.

Vaikka käytän päivän maratonsäätä kuvaamaan jopa sanaa "ihanteellinen", niin aika karun oppitunnin tarjosi Rautavesi. Eihän se toki mikään ennätysreitti ole, mutta ei siellä noin pahoin silti sipata olisi tarvinnut.

Lyhyet trikoot ja pitkähihainen paita meinasi olla jopa turhankin lämmin vaatetus, mikä on melkoista, kun kyseessä on kuitenkin marraskuinen maraton kotimaassa. Mutta ei nyt valitettavasti pysty edes vaatetuksen taakse piiloutumaan.

Foto: Moguli

Lähtö meni vähän pipariksi, kun huomasin starttihetkellä ettei sykemittarin muistissa ole tilaa. Sain kuitenkin homman nopeasti kuntoon ja aloin jo päästä ihan hyvin liikkeelle, mutta sitten heti ensimmäisillä sadoilla metreillä tuli rytmihäiriötä. Jouduin pistämään kävelyksi. Kyllä nolotti: juoksijoita lappoi yks toisensa perään ohi kun tämä joutui laukalle heti ekalla kilometrillä! Mitä lie ajattelivat. Kävely kuitenkin tehosi ja pian pääsinkin häiriöistä eroon ja viimein kunnolla matkaan. Siinä tuli ihan reippaita kilometrejä kun ajoin Pjh:n kiinni jossain 3-4 km kieppeillä. Pjh:n tasainen 2:58-tahtinen nylkytys tuntui sopivalta, joten jolkottelin mukana. Helppoahan se tässä kohtaa kisaa oli.

Pjh:n peesaaminen oli arvokas oppitunti lyhintä reittiä juoksemisesta. Lisäksi huomasin, että etenkin silloin kun otin juoma-asemalla suolaa enkä geelin, jäin ihan tolkuttomasti jälkeen. Toisella asemalla eroa tuli seitsemän sekuntia! Tuohan tekisi minuutin verran eroa koko matkalla. Jos tässä joskus vielä jotain ennätysvauhtia lähentelevää aikaa lähden yrittämään, niin tuo homma pitää kyllä saada parempaan kuosiin.

Puolimatkaan pisteltiin yhteistoimintaneuvotteluiden merkeissä ajassa 1:29, mistä tiesi, että kolmen tunnin alitus käy tänään tosi vaikeaksi. Pjh ja yksi pian puolimatkan jälkeen ohittamani kaveri alkoivat pudota kyydistä jossain 22-23 km paikkeilla. Loppumatkaa luonnehdin sanoin "yksinäinen puurtaminen". Viisikilometrinen ylämäki 25-30 km oli melkoinen vauhdintappaja. Miten voikin olla noin pitkä ylämäki! Tuli vähän mieleen Elämän tien kolmenkympin haminat, sielläkin on tämmöinen pitkä mäki, ei tosin ihan näin pitkä, mutta se taisi olla ihan jatkuvaa ylämäkeä. Mäen huipulla katsoin, että järjestäjien paalu tuli jo pikkuisen liian myöhään 3h-tavoitetta silmälläpitäen. Neljännen kympin helpoilla alkukilsoilla pystyin kuitenkin hieman kiristämään vauhtia ja sain hitusen kurottua eroa umpeen.

Vaan jossain 33 ja 34 kilometrin välillä matka alkoi painaa. Mäkeäkin oli taas sen verran, että vaikka ihan yritin pikkuisen vähän kjämpatakin, niin vauhti vaan vääjäämättä alkoi pudota. 35 km täyttyi vielä oman mittarin mukaan hitusen alle kolmen tunnin vauhdissa, mutta järjestäjien laikka (joka tosin oli 35,2 km:ssä, mutta silti) tuli kamalan paljon myöhemmin ja latisti aika lailla fiiliksiä. Koetin vielä vaan löytää sisäisen Klasilani, mutta 38 kilometrissä oli selvää että ei sitä löydy. Sen sijaan siitä kohtaa löytyi Pink Floydinkin tuotannosta tuttu epeli: Seinä. Seitsemän hullua veljestä vain puuttui.

Viimeisestä kymmenprosenttisesta ei ole mitään hyvää sanottavaa. Jalat eivät vaan totelleet käskyjä ja vauhti putosi pahimmillaan jopa minuutin per kilometri aiempaa hitaammaksi. Oman sarjan viimeinen pokaalikin pyyhälsi siinä neljän peninkulman paalulla ohi ilman että että edes hippulat olisivat vingahtaneet. Kilometri ennen maalia katsoin käytetyksi koko lailla tarkkaan 3:01. Että meninkin julkistamaan tavoitteeksi "paras aika neljään vuoteen". Se nimittäin tarkoitti, että pitäisi päästä alle viimesyksyisen Tallinnan ajan 3:06.12. No, muutaman kilometrin lepäilystä oli se hyöty, että sain sentään vähän lisävoimia loppuun ja pääsin maaliin ajassa n. 3:05.45. Aika lailla Tallinnan toisintohan tämä oli, paitsi että tällä kertää yritin tosissani. Jo vissiinkin aika pitkäksi venähtänyttä eroa lopussa hurjasti saavuttanut Pjh jäi kuitenkin vielä reilun minuutin päähän. Kaksi kilometriä pitempi matka niin olisin joutunut päästämään ohi.

Likapyykkihän tässä pitäisi pestä. Mutta jätin senkin pesukoneen äärelleTampereeseen ja läksin Helsingille pakoon. Vaikka tällä projektilla ei olekaan tulostavoitetta, niin en minä silti tuollaista kanttaamista ajatellut 14.5.2014 tehdä. Toinen puolisko vähän alle 1:37 ei ole naurun asia. Ei tässä kai ole kuin yksi tie: pitäisi treenata. On se niin kurko matka tämä maraton, että se ei anna lintsaamisia sitten yhtään anteeksi. Hyvää oli se, että sinne 34 kilometriin asti juoksu sujui kyllä hyvin leppoisasti. Kyllä tässä ehkä sen verran on peruskuntoa vielä tallella, että sen päälle ainakin teoriassa voisi olla mahdollista jotain yrittää rakentaa.

Omaan mittariin tuli muuten matkaa peräti 42,7 km. Se on kyllä aika paljon. Kisan tulospalvelu petti pahan kerran ja palkintojenjakoa piti odottaa pitkään. Mutta niinhän siinä kävi, että sekä kakkos- että kolmospokaaleista jäin n. minuutin päähän. Pjh:lle sen sijaan pokkasin komean voittopokalen, ja Kiptookin sai kovasta 1:22-alituksestaan puolikkaalla kakkospökäleen. Joku vastaanotti satulatuolin ajalla 2:38. Onsekova. Paluumatkalla etsittiin kätköä tykeistä, mutta eipä löytynyt.

Tänään jäljellä 193 päivää.