Arvaa loppuaikani Red Island Marathonilla 14.5.2014:

Virallinen loppuaikani Red Island Marathonilla oli 3:17.50. Eksyin reitiltä ja juoksin pari kilometriä ylimääräistä. Maratonin täyttyessä väliaika omassa kellossa oli 3:06.30. Uskolliset lukijani jaksoivat luottaa itseni tavoin kolmen tunnin alitukseen. Vain 7 % osasi ennakoida, että päällitän jopa 3:05. Kiitos luottamuksesta! Seuraavaksi hyökkään kolmen tunnin rajan kimppuun Berliinissä 28.9.2014.

sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Suihkukoneviipeen torjuntaa Bostonissa

Eilinen 18-tuntinen matkustussaaga Bostoniin meni ihan kivasti. Olin kyllä jo unohtanut miten puuduttavaa (kirjaimellisestikin) on istua 7,5 tuntia putkeen lentokoneessa. Kun perjantai-iltana viimein pääsin kämpille majoittumaan, niin olin kiitollinen ainakin siitä, että en lentänyt mestoille vasta maratonia edeltävänä päivänä. On tuonmittainen siirtymä sen verran kova rasitus, että kyllä siitä muutama päivä menee palautua. Jet lagin iskua vähän pelkäsin tänään, mutta taisin selvitä varsin helpolla siitä. Saapuminen illalla auttoi kummasti. Menin paikallista aikaa klo 23 nukkumaan ja heräsin klo 9 suht normaalin oloisena.

Aamulla kävin lähikaupassa ruokaostoksilla, ja kylläpä vaikutuinkin ruokakaupan laadusta! Tarjolla oli vaikka mitä vaikka missä muodossa. Kefiiriäkin löytyi. Jossei näillä eväillä valmistautuminen suju optimaalisesti niin sitten ei millään.



Aamiaisen jälkeen isäntäni Francis ajelutti vähän lähiseudun paikkoja katselemaan. Ihastuin Mt. Auburnin kasvitieteelliseen hautausmaahan kilpikonnineen ja ilahduin ilmaisen näkötornin tarjoamasta maisemasta. Harvardin kampuksellakin tuli poikettua. Iltapäivä meni Euroviisuja seuratessa. Sen jälkeen osuin juuri sopiviksi ulkosalle ukkoskuuron iskiessä. Haeskelin aikani kuluksi paria geokätköä huonolla menestyksellä ja päätin päivän vindaloo-curryyn kivassa pikku lähi-intialaisessa.



Lämmin täällä on, vähän turhankin lämmin maratoonarille. Mutta ilmeisesti tiistaihin mennessä pitäisi viilentyä, joten eiköhän tästä vielä kisapäivälle ihan hyvät säät saada. Muutoinkin viihdyn tässä Bostonin liepeillä hyvin. Täällä on mukavan rento tunnelma ja kaupunki kauniissa alkukesän kukassa. Kadulla vilisee lenkkeilijöitä ja pyöräilijöitä. Itse asiassa ensimmäinen asia mitä näin kun astuin metrosta kaupunkiin Cambridgessa oli jonkinlainen pyöräkulkue, joka piti melkoista meteliä. Sen verran täällä on meteliä muutoinkin, että kunnon nousemisen aiheuttamaa kohinaa on vähän vaikea kuulla.

Tänään jäljellä 4 päivää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti