Arvaa loppuaikani Red Island Marathonilla 14.5.2014:

Virallinen loppuaikani Red Island Marathonilla oli 3:17.50. Eksyin reitiltä ja juoksin pari kilometriä ylimääräistä. Maratonin täyttyessä väliaika omassa kellossa oli 3:06.30. Uskolliset lukijani jaksoivat luottaa itseni tavoin kolmen tunnin alitukseen. Vain 7 % osasi ennakoida, että päällitän jopa 3:05. Kiitos luottamuksesta! Seuraavaksi hyökkään kolmen tunnin rajan kimppuun Berliinissä 28.9.2014.

keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

Paniikkinappulalle

Nyt on vähän kriisitilanne päällä. Viimeistään eilinen treeni osoitti, että tauko ennen uuden maratonohjelman aloittamista ei ollut tarpeeksi pitkä. Näyttäisi siltä, että en vaan ole vielä valmis täysimittaiseen harjoitteluun, sillä ei tämän näin vaikeaa kuulu olla. Eikä se näin vaikeaa myöskään tammikuussa edellistä ohjelmaa aloittaessa ollut.

Eilen piti juosta ensin 30 min reipasta alle ja sitten parin minuutin palauttelun jälkeen kymmenen minuutin mittaista vetoa kovaa minuutin palautuksin. En tuon puolituntisen aikana meinannut millään saada vauhtia nousemaan vaaditulle tasolle, saati pysymään siellä. Väkisin väänsin sen kuitenkin läpi mitenkuten kykenin, lopputuloksena oli keskivauhti 4.25/km ja -syke 151. Minuutin vedot tuon jälkeen olivat juuri niin tuskaisia kuin kuvitella saattaa, joskin loppua kohti ne vähän paranivat. Ilmeisesti nuo minuutin palautukset tehosivat hyvin.

Mutta joka tapauksessa on selvää, että treeni oli niin tuskainen, että jotenkin tätä treenailua on nyt helpotettava. Kaamean vaikea ylösnousu aamulla oli toinen selkeä merkki tästä. Mutta mitä sitä nyt sitten tekisi, kun mitään pitkää taukoa ei kuitenkaan ole varaa pitää?

Pohdittuani olen päätynyt siihen, että käytän ekstraviikkoni tässä lähitulevaisuudessa siten, että otan sieltä ylimääräisiä lepopäiviä ohjelmaan. Ensimmäinen tulee heti tänään, ja huomisen kovavauhtisen siirrän ensi viikon tiistaille. Siihen väliin mahtuu BMX-kisasunnuntaille toinen ylimääräinen "lepopäivä". Sitten tuleekin ensi viikon junamatkan aiheuttamat kolme makoilupäivää, joiden varaan lasken aika paljon. Kun ensi viikon lopulla pääsen perille Siperiaan, niin siellä olisi heti odottamassa todella tiukka BB-viikko 4: kolme kovavauhtista, kaksi pitkää ja vain yksi kevyt peruslenkki. On ihan selvää, että en tässä tilassa tuosta sellaisenaan selviä, mutta jos venytän tuon viikon 9-päiväiseksi, niin ehkä se on mahdollista. Onhan tuossa viikossa se hyvä sentään, että mikään kovavauhtinen ei ole kauhean kova, ja pitkistä toinen ei ole kauhean pitkä ja toinen sisältää kävelyä. Toisaalta ainoa tilaisuuteni testikisaan heinäkuussa osuu tuolle viikolle, joten joutunen yhden kovavauhtisen korvaamaan sillä.

Parempi olisi varmaankin ollut pitää tämä ekstraviikko lepoa putkeen heti ohjelman alkuun, mutta eipä tullut silloin tajuttua tilannetta. Nyt tämä menee siis niin, että venytän BB-viikot 3 ja 4 molemmat 9-päiväisiksi ja pidän välissä 3 päivää lepoa.

Uskoisin näillä helpotuksilla selviäväni tuonne heinäkuun puoliväliin saakka. Siellä voi tehdä sitten uuden tilannetarkastuksen. Jos lisähelpotuksia tarvitaan, niin sitten pitää ruveta jättämään treenejä väliin. Ylimääräistä aikaa ei enää käytettäväksi jää.

Tänään jäljellä 95 päivää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti