Oiten lenkin ennakkofiiliksiä

Herkistelyvaihe on lähtenyt herkästi liikkeelle. Eilen lepäilin ja tänään pistelin äärikevyen tunteroisen. Vaikea tuosta tämänpäiväisestä nyt mennä sanomaan onko ylihuomiselle Oitelle löytymässä kisavirettä, mutta eiköhän se kisapaikalla sitten selviä. Vähän sellainen olo tässä kyllä on, että ei tee mieli juosta oikeasti kovaa. Siis edes omiin edellytyksiin nähden. Näin vähillä mk-treeneillä luultavasti en edes pystyisi juoksemaan omiin edellytyksiini nähden kovaa vaikka jaksaisinkin. Paras varmaan olisi juostakin Oite vain varman päälle puolimaratontahtia ja ilman loppukiriä läpi, niin 2,5 viikon palautumisajan maratonille luulisi riittävän.

Vuosien saatossa olen Oitella pari kertaa kyllä malttanut tyytyä seuraamaan kisaa sivusta, mutta se on sanottava, että osallistuessani koskaan en ole vielä malttanut olla ottamatta kaikkea itsestäni irti. Oiten ainutlaatuinen atmosfääri vain yksinkertaisesti vaatii ja pakottaa panemaan itsensä äärimmilleen likoon. Ne ovat ikimuistoisia hetkiä elämässä kun Lammin keskiaikaista kivikirkkoa kohti viimeisellä kilometrillä juostaan ja maksimisykettä uusille lukemille siirretään. Siinä ei vain pysty antamaan periksi, varsinkin jos kiritystä on. Joten ehkä tuollainen rennosti juokseminen on tarpeettoman kova tavoite nytkin. Monta mieleenpainuvaa juoksua on Oiten lenkillä tehty. Taidan muistaa viidestätoista osallistumisestani jokaisesta ainakin jotain, kuten kyllä neljästä poissaolostakin.

Oiten lenkkiä olen kiertänyt vuodesta 1995 lähtien siis 15 kertaa. Pois jäin ensimmäisen kerran vuonna 2000, kun olin maailmanympärimatkalla. Toinen poisjäänti oli 2003, kun olin edellispäivänä ollut olkapääleikkauksessa (tulin kyllä kisaa fanittamaan). Kolmannen kerran jäin pois heti seuraavana vuonna 2004, jolloin halusin säästää kaikki paukut seuraavan päivän Karhu-viestiin. Näin jälkeenpäin ajatellen se oli kyllä kovin kehno syy... Vielä vuonna 2011 jäin pois flunssan vuoksi. Pienessä kuumeessa Oiten lenkki tuli kierrettyä vuonna 2007, jolloin en kisan RC Eemeli Cup -statuksen vuoksi malttanut jäädä poiskaan.

Kolme parasta Oiten lenkin aikaani näyttää olevan viimeisistä neljästä osallistumisesta, jotain kisan luonteesta sitä kai on vanhemmiten oppinut. Monta ikimuistoista otatusta tuolla on tullut tehtyä milloin ketäkin vastaan, aina vähintään kelloa vastaan. Tässä kisatilastoni tähän mennessä:

Visuaalisesti lahjakkaille esitettäköön tämä vielä käppyränkin muodossa:

Sen verran maratonin ehdoilla tässä on nyt tullut mentyä, että mitään aikatavoitetta en kehtaa asettaa. Mutta kyllähän se asia niin on, että 35-alkuinen aika ei vuosikausiin ole tuntunut hyvältä. Pituuttahan Oiten lenkillä on pyöreät 9,23 km ja reitti on mäkisyytensä vuoksi varsin hidas.

Vaan on se jännä taas kerran Oitelle lähteä. Siellä sitä on aina sellaista aitoa urheilujuhlan tuntua ilmassa.

Huomasivatkohan maanmieheni muuten, että Bostonin maratonilla tuli voitto Suomeen. Urpo Naumanen nimittäin voitti M65-sarjan hurjalla ajalla 3:02.22! Kolmen tunnin alitus on selvästi ollut tavoitteena, kun puolimatka on mennyt vähän alta puolentoista tunnin. Luulisi rajan vielä tänä vuonna alittuvan, on tuo sen verran vakuuttava esitys:

Urpo on hyvä esimerkki siitä, että juoksija voi kehittyä vielä juniorivuosien jälkeenkin. Kolme ja puoli tuntia näkyy nimittäin alittuneen (ainakin Tilastopajan mukaan) ensimmäistä kertaa vasta viisi vuotta sitten!

Bostonista aivan liian vähälle huomiolle jäi myös Rita Jeptoon loistava voittoaika ja reittiennätys 2:18.57. Media hehkutti lähinnä isäntämaata edustavaa etiopialaista miesten voittajaa, joka jäi reittienkasta yli viiden ja puolen minuutin päähän. Ei näin.

Tänään jäljellä 21 päivää.