Lisäsin siis Bakkenin puolimaratonin palautusviikkoon kolme ylimääräistä lepopäivää. Näin sain säädettyä viikon tauon ennen kuin lähdin seuraavaan tiukempaan treeniin. Se olikin speksin mukaan sitten 3-3,5-tuntinen pitkä, jota lähdin lauantaina toteuttamaan.
Pieleenhän se meni, en ollut missään tapauksessa vielä palautunut tarpeeksi tuollaiseen. Tämä kävi äärihitaasta vauhdista huolimatta ilmeiseksi kahden tunnin kieppeillä. Jos olisin ollut lähempänä kotia tuolloin, niin olisin saattanut hyvinkin jättää homman kesken. Mutta koska olin jossain Ikurin huitteilla, niin ei huvittanut bussiinkaan hypätä. Joten raahauduin väenvängällä kotiin ja sain saldoksi 32 km sekä 3:11 tuntia. Jalat olivat todella kovalla koetuksella, Pispalan mäkiä ei voinut enää kuvitellakaan juoksevansa. Noin hidasvauhtisen lenkin jälkeen pitäisi perillä olla aivan hyvävoimainen, mutta valitettavasti olin todella voipunut.
Tämä tarkoittaa sitä, että tällä viikolla pitää ottaa nyt lisää omia vapauksia Bakkenin kuvioihin. Suunnitelmana oli kovavauhtiset maanantaina ja keskiviikkona sekä pitkä lauantaina. Luulenpa, että jätän tuon tuskaisen kokemuksen jälkeen pitkän pois ja siirrän kovavauhtiset keskiviikolle ja lauantaille. Sitten pitää vaan ristiä kädet ja toivoa että tämä säätö riittää palauttamaan meiningin suht normaaliksi.
Melkoisen harmilliseltahan tämä tuntuu, kun vielä kaksi viikkoa sitten tein parhaita lenkkejäni ikinä. Mutta niinhän siinä taisi käydä että raskas maaliskuu yhdistettynä heti perään vedettyyn puolimaratoniin oli sitten kuitenkin liikaa. Ja erityisen liikaa näyttäisi olevan se, että yrittäisin nyt väkisin saada noudatettua Bakkenin ohjeita vielä puolimaran jälkeenkin. Juuri nyt sanoisin, että muuta tavoitetta ei loppukeväälle enää voi olla kuin saada palauduttua omaksi itsekseen 14.5. mennessä.
Sovellettu Bakken-viikko 11 (ylimääräisten lepopäivien takia 10-päiväinen) antoi kilometrejä 73.
Tänään jäljellä 30 päivää. Se on yhtä kuin yksi kuunkierto.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti