Ihmiskoe Kankaanpäässä

Kauden päätyttyä huomaan kirjoittamismotivaation olevan alhainen. Eiköhän tämä blogi tähän päätykin, ehkä voisi jonkinlaisen yhteenvedon yrittää tässä vielä loppuvuodesta kirjoittaa.

Mutta tänään voisin kirjata muistiin vielä hataria muistikuviani kahden viikon takaa. Lähdin 20 päivän Berliini-palauttelun jälkeen kokeilemaan maratonia uudestaan vielä Kankaanpäässä. En oikeastaan tiedä miksi, siksi varmaan kun aikuisten SM-maratonille houkuteltiin mukaan. Kuulemma olisi joukkuemitali tiedossa. :)

Olen kerran aikaisemmin juossut kaksi kovavauhtista maratonia 13 päivän sisään, silloin tulokset olivat 2:50 ja 3:08. Nyt palautteluaikaa oli siis viikko enemmän. Ihmeen nopeasti palautuminen tuntui sujuvan, mutta lähdin Kankaanpään nopealle reitille hyviin olosuhteisiin silti aivan ymmyrkäisenä siitä millaiseen vauhtiin yltäisin.

Annoin alkuvauhdin määrittyä sen mukaan mikä hyvältä tuntuu. Täysin yllättäen hyvältä tuntui täsmälleen sama 4.05/km-vauhti kuin Berliinissäkin! Ajattelin, että eipä kai tässä ole syytä jarrutella. Pidin selvänä etten jaksa loppuun asti niin kovaa, mutta antaa nyt mennä niin pitkään kuin jaksan. Puolimatkaan jaksoin ihan helposti, ja väliaika oli sama 1:26 kuin Berliinissäkin. Ainoat ongelmat olivat parilla juoma-asemalla mukin nappaamisessa. Kerran jouduin palaamaan vähän takaisinkin että sain mehut naamariin.

Pian puolimatkan jälkeen kuitenkin porukka, jossa juoksin, alkoi juosta kovempaa. Kiihdytys oli hyvin salakavala. Olisin olettanut, että se olisi vain väsymisestä johtuvaa tunnetta vauhdin kovenemisesta, mutta kello osoitti että kyllä vauhti ihan oikeasti parani. Se parani itse asiassa niin paljon, että 30 km kohdalla olin jo minuutin Berliinin aikaa edellä! Kolme ekaa kymppiä kulkivat Kankaanpäässä ajoin 40.45, 40.40 ja 40.15.

Mutta pelin taisin menettää jo 28 km juoma-aseman kohdalla, kun otin epähuomiossa geelin sijaan suolaa. Näin energiavaje pääsi kasvamaan niin suureksi, että kun 31,5 kilsassa viimein sain geelin popsittua niin se oli jo liian myöhäistä. Välittömästi tuon 31,5 kilsan paalun jälkeen väsähdin totaalisesti. Olisihan se seinä varmaan kyllä piakkoin vastaan tullut vaikka olisin geelin ajallaan saanutkin napattua, mutta ehkä kuitenkin pikkuisen myöhemmin.

Viimeinen kymppi oli sitten sen verran tuskaista raahautumista, että ei jäänyt mielitekoa lähteä yrittämään kahta kilpailuvauhtista maratonia kolmen viikon sisään toiste. Putosin sen aikana omasta porukastani viiden minuutin päähän, mutta selviydyin maaliin sentään niinkin hyvässä ajassa kuin 2:56.56. Se oli paljon parempi mitä olin mitenkään osannut kuvitella tuona päivänä juoksevani!

Oikein mainio päätös kaudelle siis, vaikka olo maalissa olikin kotvan aikaan varsin vastenmielinen. Kolmen tunnin apina on nyt ravistettu niskasta kahteen otteeseen, ja tuli se joukkuehopeakin siinä samalla. :)

Kankaanpään sykekäyrä ei kyllä ollut samalla lailla nätisti nouseva kuin Berliinissä vaan rumasti laskeva. Mutta keskisyke 168 oli silti vain kaksi pykälää Berliiniä alhaisempi.

Pöljä päivä Berliinissä

Nyt on sitten Berliinin maraton viimein juostu. Monen monituista vuotta se on ollut aikeena, kerran aiemmin olen jo ilmoittautunutkin, mutta nyt vasta sain itseni paikalle. Ja sain jopa hilauduttua maaliinkin, eikä ajassakaan 2:52.48 ole kerrassaan mitään moittimista. Se on kolmanneksi nopein maratonini, ensimmäinen kolmen tunnin alitus viiteen vuoteen ja alittaa optimistisimmatkin toiveeni parilla minuutilla. Puolikkaat olivat 1:25.58 ja 1:26.50. Aika hyvin siihen nähden että Jyväskylässä sain puolimaratoniin kulumaan 1:25.02!

Olen tyytyväinen.

On se ihmeellinen kisa tuo Berliini, en enää yhtään ihmettele että siellä kovia tuloksia tehdään. Kaikkea ei kyllä selitä edes reitin nopeus (sitä paitsi profiilissahan on pitkä ylämäki 25-30 kilsassa!), koko se tunnelma vie jotenkin mennessään. Onnistuinkin saamaan keskisykkeen peräti 170:een, mikä on enemmän kuin koskaan ennen maratonilla. Huvittavaa on sekin, että kahden viikon takaisella puolimaratonilla sain keskisykkeeksi 169. Vauhti puolikkaalla oli 4.02/km, nyt 4.06/km.

Ja kaiken lisäksi sykemittarin GPS mittasi reitille mittaa peräti 42,83 km, mikä on kyllä oudon paljon, mutta eipä ainakaan alimittaisella reitillä tarvi spekuloida.

Tuultakaan ei ollut edes nimeksi, ja lämpötila nousi lähdön 11 asteesta maalin 17:ään, joten ei siinäkään parantamisen varaa olisi, vaikka alussa vähän hirvittikin että tuleekohan kelistä kuitenkin turhan lämmin. Mutta ei tullut. Viimeisen tunnin aikana kyllä jo hiki nousi pintaan, mutta ei se siinä enää mitään haitannut.

Järjestelyt olivat aivan uskomattoman sujuvat. Ainoa miinus tulee siitä, että lähtöpaikalla en löytänyt mistään jätesäkkiä, johon mieluusti olisin pukeutunut. Jossain niitä jaettiin, mutta kukaan ei tiennyt missä! Ja jos tiesi niin siellä niitä ei ainakaan jaettu. Onneksi lämpöä oli kuitenkin puoli tuntia ennen starttia jo sen 10 astetta, niin että kisavaatteissakin juuri ja juuri kyllä tarkeni. Minimalistiset kisavaatteet koostuivat lyhyistä juoksutrikoista, hihattomasta Suomi-paidasta, kompressiosukista, lippiksestä ja Adios Boosteista.

Onneksi pääsin toiseksi etumaiseen lähtöryhmään, niin lähtöviivalta asti sain juosta omaa vauhtiani. Heti lähdökiihdytyksessä oli dramatiikkaa kun joku vikkelän näköinen pieni mies oli nurin maassa. Mutta kilometrin päästä samannäköinen heppu jo kiihdytteli kauheaa vauhtia oikealta porukan ohi. Seuraava kohokohta oli vähän ennen viiden kilometrin paalua, kun huomasin että edelläni eteni joku kävellen. 4.05/km vauhdissa! Panin numeron mieleen ja tarkistin kisan jälkeen, että Jared Tallenthan se siinä oli lenkillä, Pekingin ja Lontoon olympiakisojen 50 km kävelyn hopeamitalisti. Hiipui kyllä loppuaikaan 3:22. Mutta olipa todella kiintoisaa nähdä huipputason kävelyä näin vierestä.

Olin ajatellut, että jos juoksu lähtee hyvin sujumaan, niin 4.09 km-vauhdilla voisi yrittää lähteä liikkeelle. Mutta heti alusta 4.05 tuntui hyvältä kyydiltä, joten annoin mennä sillä. Tuolla samalla vauhdilla menikin sitten lähes koko maraton, sillä vitoset olivat 20.27, 20.23, 20.14, 20.25, 20.40, 20.36, 20.25 ja 20.28, loppu 9.10. Nopeimman vitosen keskivauhti oli siis 4.03 ja hitaimman 4.08. Tosin tuon lopun vauhdiksi jäi 4.11, eli se oli kaikkein hitain pätkä. Voimia ja halua olisi ollut puristaa loppu pikkuisen kovempaakin, mutta vasen pohje alkoi kramppailla heti jos yritin mennä tuota vauhdikkaammin. Joten sen ehdoilla tultiin viimeiset 3 km. Sen verran sain kuitenkin puristettua että juoksun maksimisyke 187 jää vain kolmisen pykälää absoluuttisesta maksimista.

Sykekäyrä oli harvinaislaatuisen komeasti nouseva. Mihinkään tällaiseen en ole pystynyt koskaan ennen muualla kuin Amsterdamin ennätysjuoksussa. Kyllä Bakken jotain tietää, eikös tämän näin pidä mennäkin!

Vaikeaa sanan varsinaisessa merkityksessä ei ollut tosiaan oikeastaan missään vaiheessa kisaa. Kolmessakympissä kun vauhti oli jo jonkin aikaa ollut pikkuisen hiipuva (mitä tosin en ilman kelloa olisi huomannut) vähän odottelin että koskahan vaikeudet alkavat, mutta kun 35:ssäkään ei vielä mitään ongelmia ollut, niin siinä vaiheessa oli jo varsin selvää että kanttausta ei tule. Se on muuten hieno tunne kun sen tajuaa! Neljäs kymppi menikin sitten taas sitä 4.05-vauhtia. Vähän siinä neljännellä kympillä ehkä söin ja join liikaa niin että maha meinasi oireilla, mutta se meni onneksi saman tien ohi. Kaikkiaan söin kuusi geeliä ja join aika monta kertaa vettä. Urheilujuomaa join vain muutaman kerran, sillä ekalla puoliskolla en nähnyt sitä ollenkaan. Suolatabletteja taisi mennä neljä.

Juoma-asematkin tuolla oli niin hienosti toteutettu että kertaakaan ei tarvinnut edes hidastaa vauhtia, saati pysähtyä. Ja kannustus oli sen verran vankkaa, että ei siellä 35 kilsan paikkeilla kerta kaikkiaan kehdannut hidastaa vauhtia. Kyllä siitä vaan kummasti on apua.

Yksi jännä hetki oli jossain 14 km:n paikkeilla, kun joku yhtäkkiä yllättäen talutti polkupyöränsä kadun yli tiiviin juoksijajoukon läpi. Vähällä oli ettei menneet pasmat sekaisin kun yhtäkkiä oli polkupyörä edessä! Kuorossa kuului noin kolmestakymmenestä suusta yhtaikainen "Fuck", ja sekunnin kuluttua yksinäinen vastaus "Fuck YOU".

Kolmenkympin paalulta alkoi selän takaa kiriä suomalaisia rinnalle vähän väliä. Kolmen kanssa siinä ajatuksia ja tsemppauksia vaihdettiin. Yksi putosi aika pian, mutta ihmekö tuo kun oli edellispäivänä jo rullaluistellut reitin läpi (ja sijoittui näköjään yhteistuloksissa kolmanneksi). Toinen meni hyvää kyytiä ohi, mutta jäi sitten kuitenkin pian taakse. Kolmannen kanssa jäätiin sitten juoksemaan yhtä matkaa loppuun asti, välillä aina jompikumpi vähän edellä. Loppusuoralla jouduin kuitenkin antamaan muutaman sekunnin periksi.

Myös Tallinnan maratonilla pari vuotta sitten yhtä matkaa kanssani pitkään juossut Velimir ilmestyi 40 km paalulla takaa ohi. Olin jo jossain aika alkumatkasta ohittanut hänet, mutta kaveri oli saanut hurjasti uutta virtaa ja veti kovaa loppurutistusta. Tosin viimeinen kaksi kilsaa ei sitten ollut enää ihan hirmuinen, kun en lopulta jäänyt 17 sekuntia enempää. Vaikka onhan sitä siinäkin 2,2 kilsalle eroa, ja siksi toisekseen huomasin kisavideoista että Velimir on lasketellut loppuoran kaikessa rauhassa yleisön kanssa seurustellen.

Se pitkä loppusuora oli kyllä aika hieno kokemus. En tiedä pitäisikö se käydä joskus kokemassa uudelleen. Ehkä ei kuitenkaan, kun en kuitenkaan onnistuisi yhtä hyvin kokonaisuudessa ja jäisi vaan huonot muistot Berliinistä.

Maalissa oli joku suomalainen ojentamassa mitalin. Kyseli että näkyikö Stubbia, joka oli kuulemma alle kolmen tunnin vauhdissa. No eipä ollut näkynyt enkä tiennyt että oli edes mukana. Ja lopultahan hän olikin tullut 19 minuuttia jälkeeni maaliin. Sitä en enää muista missä kohtaa kuulin maailmanennätyksen syntymisestä.

Vaikka juoksu oli periaatteessa siis helppo, niin kyllä rasituksen huomasi heti maaliin tultua. Kävely oli valtavan raskasta ja jalat todella väsyneet. Jotenkin sitä oli vaan onnistunut pitämään väsymyksen taka-alalla aina maaliviivalle asti! On se jännä.

Sain kuitenkin raahauduttua maalialueen läpi noutamaan maalioluen ja sitten paistattelemaan päivää isolle ruohoaukealle. Kyllä oli hyvä olo.

Harvinaisen nopeasti rasituksista sitten kuitenkin palauduin. Mailin kävely hostellille oli vielä aika hidasta etenemistä, mutta sitten kun muutaman tunnin lepäilyn jälkeen lähti liikkeelle niin kävely sujui ihan hyvin, rappusiakin pystyi menemään alas suuremmitta kivutta. Samoin seuraavana päivänä.

Seurueellani oli muutenkin varsin hyvä päivä, sillä Salsakid paransi ennätystään 7 minuuttia lukemiin 3:04.25 ja Patkin juoksi 7 km vaikka oli jo päättänyt olla starttaamatta kokonaan.

Hieno reissu oli! Nyt on vähän sellainen onnistuneen maratonin jälkeinen masennus päällä eikä oikein mikään huvita. Mutta katsotaan nyt josko vaikka Kankaanpään maratonille saisi vääntäydyttyä, ei se nyt ainakaan ihan mahdottomalta ajatukselta tällä syömisellä tunnu. Ainahan näitä tekee mieli loppusyksystä kierrellä, mutta harvoin niistä mitään iloisia kokemuksia tulee. Ans kattoo ny.

Mutta huomenna voisi aloittaa joka tapauksessa taas lenkkeilyn. Kävelyähän Berliinissä jo tulikin kisapäivän iltana ja seuraavana päivänä enemmän kuin tarpeeksi. Löytyi siinä ohessa muutama geokätkökin.

Maratonpaino ja viimeistelyvedot

Onpas levoton olo tällaisena päivänä kun ei saa käydä lenkillä. Tai en nyt sitten tiedä olisko siitä varsinaisesti haittaa jos keveellä puolituntisella poikkeaisi, mutta josko nyt koitan kuitenkin keskittyä tankkaamiseen. Ajattelinkin tällä kertaa hoitaa sen pelkällä tankkausjuomalla. Kun sen lisäksi lopettaa herkuista kieltäytymisen, niin luulisi siinä glykogeenivarastojen täyttyvän.

Koska tänään alkoi tankkaus niin tänä aamuna oli virallinen maratonpainon mittaus. Joskus vuosituhannen alussa painoni oli vielä 60 kiloa. Jossain vaiheessa siihen alkoi tulla kilo lisää per vuosi, kunnes lupaavasti alkanut kehitys pysähtyi 65 kiloon, jossa viime vuodet on melko tarkkaan menty. Toissa vuonna paino tosin tipahti hetkellisesti 63 kiloon kun kävin työpaikkaruokalassa, jossa oli poikkeuksellisen herkulliset keitto-salaattilounaat. Mutta kun se loppui niin painokin palasi 65:een.

Kesällä yritin vähän tsempata ruokavaliota, joskos vaikka pari kiloa saisi Berliiniin mennessä pudotettua. Sehän meinaisi taulukoiden mukaan jo aivan hurjaa parannusta maratonaikaan. Kesäloma sotki kuvioita kuitenkin sen verran, että elokuun alussa mittasin sellaiset 65,5 kiloa. Elo- ja syyskuun tsemppaus on sentään hitusen auttanut, sillä tämän aamun tulos oli tämä:

Tankkaushan tuohon tuo sitten 2-3 kiloa lisää siihen mennessä kun Berliinin lähtöviivalla ollaan. Eipä tuosta taida mainittavaa hyötyä juoksuun olla, mutta eipä nyt sitten kuitenkaan haittaakaan.

Eilen oli ohjelmassa maratonvauhtinen viimeistely radalla. Bakken pistää siinä juoksemaan 4*5 minuuttia 2 min palautuksella suunnilleen maratonvauhdilla. Keväällä juhlamaratonin alla toteutus oli tämmöinen (km-vauhti/loppusyke):

4.12/150,
4.10/154,
4.08/156,
4.06/157.

Eilen mentiin näin:

4.09/151,
4.06/157,
4.03/163,
4.00/165.

Pikkaisen tuli siis tuhdimmin tehoin nyt pisteltyä. Toisaalta 4.06-vauhdissa syke oli nyt aivan sama kuin viimeksikin, joten aika lailla samanlaisessa kunnossa tässä varmaan nyt ollaan. Tosin silloin viimeksi tuossa kohtaa oli jo kolme vetoa alla, nyt vain yksi, joten voidaan olla vähän huonommassakin. Tuskin mistään merkittävästä erosta kuitenkaan puhutaan suuntaan taikka toiseen. Kaikki vedot menivät nytkin kyllä hyvin helposti, ainoastaan viimeisessä joutui pikkuisen puristamaan.

Tänään jäljellä 4 päivä.

BB-viikot 13-14

BB-viikko 13 (8.-14.9.):
ma: 20*minuutti, yht. 12 km
ti: lepo
ke: 7,5 km kevyt
to: lepo
pe: 6 km kevyt
la: puolimaraton 1:25.02, yht. 25,5 km
su: lepo
YHT.: 51 km

BB-viikko 14 (15.-21.9.):
ma: lepo
ti: 6 km kevyt
ke: lepo
to: 13 km kevyt
pe: lepo
la: 14,5 km reipas, yht. 17 km
su: lepo
YHT.: 36 km

Alkaa olla se aika treenikaudesta että lepopäiviä on enemmän kuin treenipäiviä. Ovathan nuo lepopäivät joskus vähän turhauttavia kun kiva olisi lenkilläkin käydä, mutta toisaalta sitten kun sinne pääsee niin paremmaltahan se tuntuu. Kaikki treenit ovat kulkeneet hyvin, eipä niistä paljon mitään sen viisaampaa ole sanottavissa.

Flunssa ei ole vieläkään tullut. Nyt aikaa on enää viisi päivää. Tiukalle vetää ehtiikö se ajoissa.

Juuri nyt ovat jalat vielä vähän tukossa, sillä sunnuntai-iltana tuli kolmen tunnin seisoskelu Okean Elzyn keikalla. Tuskinpa tuosta nyt kuitenkaan Berliinin juoksuun haittaa on, kyllä viikossa pienestä seisoskelusta pitäisi ehtiä palautua. Tänään edessä olevaa viimeistä maratonvauhtista se saattaa ehkä vähän häiritäkin, mutta se jää nähtäväksi.

Tänään jäljellä 5 päivää.

Finlandia-puolimaraton 1:25.02

Puolimaraton tuli Jyväskylässä juostua loistokkaissa olosuhteissa. Otti niin koville ettei ole jaksanut mitään kirjotellakaan. Juoksu kulki ihan kivasti, maltillisen alkuvauhdin ansiosta sain tasavauhtisen suorituksenkin. Ainoa miinus oli se, että vauhti ei missään vaiheessa kuitenkaan ollut kovin kummoista. Keskivauhdiksi siunaantui 4.02/km. Eipä siinä mitään, sitähän se Riegel juuri estimoikin. Tosin punajuuriboostia ei näköjään nyt sitten tullut ollenkaan, eikä herkistelykään vauhtia parantanut.

Loppuaika oli siis 1:25.02. Se sentään ilahdutti, että M40-sarjan kakkossijasta sai palkinnoksi paitsi pokaalin, myös ruusun ja kompressiosäärystimet.

Vähän oudolta tuntuu sekin, että keväällä pääsin puolimaratonilla keskivauhtiin 4.01/km ja vieläpä kolme pykälää alemmalla keskisykkeellä. Siitäkin huolimatta, että nyt oli selvästi paremmat olosuhteet ja nopeampi reitti, huomattavasti paremmin treeneistä palautunut tilanne sekä paljon parempi juoksufiilis kaiken kaikkiaan. Vähän on nyt vaikea löytää selkeitä syitä miksi vauhti ei yhtään parantunut.

Viime vuoden puolimaratonit kulkivat vielä vähän päälle 1:20 ja vähän alle 1:23, joten niihin nähden hidastumista on todella paljon. En tiedä voiko ihan noin paljon noin nopeasti panna ikääntymisen piikkiin. Jonkin verran ehkä sen piikkiin, että nyt olen treenannut selkeästi maratonia enkä puolimaratonia varten.

Vielä muutama vuosi sitten läksin puolimaralle aina täpöillä ennätystä yrittämään. Riittävän monen katkeamisen jälkeen yrittäminen loppui ja viime vuosina vauhdinjaot ovat olleet järkevämpiä. Alla vähän tilastoa näistä viime vuosien puolimaratoneista

Päivämäärä: loppuaika (keskivauhti/keskisyke) 10 km väliaika omassa mittarissa:

18.05.2013: 1:20.13 (3.48/173), 10 km 37.41
13.10.2013: 1:22.54 (3.56/168), 10 km 39.15
05.04.2014: 1:24.47 (4.01/166), 10 km 40.16
13.09.2014: 1:25.02 (4.02/169), 10 km 40.05

Eihän tuo nyt suurestikaan mieltä ylentävää katsottavaa ole. Hämmentävän paljon korkeampi on tuon ensimmäisen keskisyke, näyttäisi että sen jälkeen en ole pystynyt ihan täydellä höyryllä näitä juoksemaan. No ehkä joskus vielä, kattellaan.

Kauhean suuresti ei innosta sekään, että Bakken estimoi tästä puolimaratontuloksesta maratonille 3:05.41, mikä olisi jo neljäs kerta peräkkäin näille minuuttiluvuille. Vauhdinjaoksi Bakken ehdottaa sellaista että eka puolisko pitäisi mennä 1:34.42. Olisihan tuo ihan mukavan lokoisa aloitus, mutta en nyt taida sentään ihan noin rennosti malttaa liikahtaa. Riegel estimoi sentään 2:57.17, joskos nyt yrittäisin häntä taas kerran uskoa.

Siitä tämä oli ihan kummallinen puolimaraton että palautuminen on ollut tosi nopeaa! Heti kisan jälkeen pystyin ihan helposti palauttelulenkille ja jo kisapäivän iltana oli oudon tuorevoimainen olo, mutta se vasta kummallista oli että seuraavana päivänä ei ollut oikein mitään jökkiä. Tuntui että olisin ollut ihan valmis jatkamaan treenejä normaalisti. Viime huhtikuun puolikkaan jälkeen oli ihan täysin eri meininki, jalat olivat viikon kipeinä enkä pystynyt minkäänlaiseen järkevään treenailuun.

Olen kuitenkin rajoittanut lenkkeilyä ja käynyt vain parilla kevyellä tässä kuluvan viikon aikana. Kävelyä on kyllä tullut harrastettua aika paljon. Eilisellä lenkillä ja sen jälkeen akillesjänteet olivat ihan kummallisessa juntturassa, joten kyllä siellä jotain kuitenkin tuntuu olevan. Tiistain lenkillä kiersin Kaupin futisnurmella 700 m paljain jaloin, en tiedä olikohan se ihan viisasta, mutta hyvältä tuntui kuitenkin.

Yritän vielä paria reipasvauhtisempaa tässä saada aikaan ennen Berliiniä, muuten pitäisi yrittää jaksaa pysyä paikoillaan.

Tänään jäljellä 9 päivää.

Punajuuritankkauksen aika

Syötin tänään Riegelille viimeviikkoisen R5-testini tuloksen 4916 metriä ja 18.14 minuuttia. Tulokseksi sain puolimaratonin estimaatin 1:25.23, mikä ei hurraahuutoja generoinut.

Puolimaraton on edessä ylihuomenna Jyväskylässä. Vaikka en  nyt varsinaista puolimaratontreeniä ole tehnyt, niin pettymyshän se tavallaan olisi jos näin hyvän treenijakson jälkeen en pääsisi edes alle 1:25. Toisaalta tässä kisassa tärkeintä on se, että kukaan eemeli ei ehtisi edelle. Hazorin uhotessa eksyvänsä Kajaaniin pahimpina kantoina kaskessa ovat Kiptoo ja Mythi. Uskoisin molempien olevan alle 1:25 kunnossa, joten jostain pitää saada minuutteja puristettua ajasta pois.

Toki tein maanantaina vielä yhden vauhtitreenin, joka meni hyvin. Juhanin kanssa juostiin 20 minuutin vetoa puolen minuutin palautuksin. Lopussa tehot nousivat jo ihan hyvälle tasolle, mutta vaikeuksia ei ollut (kummallakaan). Enpä nyt kuitenkaan tiedä sitten voinko olettaa että viiden päivän keventely tämän jälkeen varsinaisesti ehtisi kuntoa puolimaratoniin mennessä ratkaisevasti nostattaa.

Mutta! "Typpioksidi punajuuren muodossa laskee submaksimaalisen suorituksen aikaista hapenkulutusta ja parantaa suorituskykyä raskaan liikunnan aikana. Saatu hyöty kilpailusuorituksen ajassa on noin 1-2 %, mikä on merkittävä huipputasolla, jossa marginaalit ovat pieniä." Näin kirjoitti Juoksija vuosi sitten.

RC Eemeli Cupin huipputasolla submaksimaalisen suorituksen aikaiset marginaalit todellakin ovat pieniä, joten otan 1-2 prosentin kiihdytyksen toki mielihyvin vastaan. Riegelin estimaatista jos otetaan 1-2 prosenttia ajasta pois, päädytään akselille 1:23.41-1:24.32. Siihen kun pystyisi!

En ole ihan varma miten oikeaoppinen punajuuritankkaus kannattaisi tehdä. Juoksijan mukaan vaikutus saavuttaa huippunsa 2,5-3 tuntia punajuuren nauttimisen jälkeen ja loppuu 12-24 tunnin sisään. Ajattelin nyt kuitenkin pohjustaa vaikutusta aloittamalla tankkauksen tänä iltana.



Kippis!

BB-viikko 12

BB-viikko 12 pähkinänkuoressa (1.-7.9.):

ma: 32 min reipas + 9 min kiihtyvä, yht. 13,5 km
ti: 5,5 km kevyt
ke: R5 18.14 (3.43/km), yht. 12,5 km
to: lepo
pe: 6 km kevyt
la: 25 km pitkä
su: lepo
Yht.: 62,5 km

Mukavasti alkaa treeni siis keventyä kun kisakuukausi saavutettiin. Maanantain treeni oli vähän rankempi kuin olin etukäteen tajunnutkaan, mutta ihan hyvin se meni. 32-minuuttisen osion keskivauhti ja -syke olivat 4.23/149 sekä päälle juostun 9-minuuttisen 4.05/155. Sen verran tuo vääntö rasitti että olin vähän huolissani miten palaudun keskiviikon testijuoksuun.

Olin kuitenkin testijuoksussa ihan täysin palautunut ja pystyin juoksemaan kunnon mukaisen ajan. Siihen päälle yksi lepopäivä ja yksi kevyt lenkki, minkä jälkeen lauantaina oli ohjelmassa vielä kesän viimeinen pitkä. Onneksi sitä ei tarvinnut juosta yksin, joskin sääolosuhteet olivat sen verran hyvät että helposti se olisi keskenäänkin mennyt. Sitä paitsi kestokin oli vain 2:20 tuntia, ja kaiken kukkuraksi juoksu sujui tosi helposti. Oikein oiva päätös siis tälle intensiivisemmälle 6-viikkoiskaudelle.

Viimeisen kuuden viikon aikana laskin juosseeni 460 km, mikä sisälsi 7 pitkää lenkkiä + yhden likimain pitkän. Onhan tämä parhaita tämän mittaisia treenijaksoja mitä koskaan olen saanut aikaiseksi. Viime keväänä pystyin toteuttamaan Bakkenin ohjelmaa vielä paremmin, mutta silloin ohjelma oli vähän kevyempi kuin tämänkertainen. Silti menin keväällä hetkeksi aivan tukkoon tämän aikana, mitä nyt kuitenkaan ei tapahtunut. Juoksu on sujunut oikeastaan sen paremmin mitä lähemmäs syksyä on tultu.

Seuraavaksi herkistely sen kun tiivistyy. Ensi viikolle on suunniteltu enää neljä juoksu päivää. Niihin sisältyy kahden kevyen lisäksi yksi kovavauhtinen heti alkuviikosta ja puolimaratonin kisa loppuviikosta. Mielenkiintoista on nähdä miten puolimara näistä lähtökohdista irtoaa.

Tänään jäljellä 21 päivää.

R5: 18.14

Tänään sai viimeinkin juosta MK:lla! Tosin ei Bakken semmoista ole speksannut, mutta otin vapauden juosta Rauhiksen testivitonen yhtä kaikki. MK-treeni oli kuitenkin pakko saada alle ennen kuin uskallan lähteä puolimaratonia kokeilemaan.

Alla on varsin erinomainen 5,5-viikkoinen treenijakso. Kun yhtään en herkistellyt tälle illalle, niin en olisi yhtään ihmetellyt vaikka treenijumi olisi ollut pahakin, mutta en huomannut minkäänlaista haittaa. Juoksu sujui hämmästyttävän hyvin, ja vaikka näin kovaa ei ole koko vuonna tullut montakaan kilometriä juostua, niin silti homma tuntui ihan luontevalta ja tutulta.

Tokihan se koville otti, mutta niin pitää ottaakin.

Ekat sadat metrit ylämäkeen vielä tuntuivat vaikeilta, mutta aloitin sen verran varovaisella vauhdilla että hyvin pian mukauduin menoon. Vaikka juoksussa oli mukana kovia tekijöitä, niin keltään muulta ei alussa vetohaluja löytynyt, joten sain mennä ihan omaa vauhtiani. Kyllähän se vähän kuumotti kun kavereiden askelet kuuluivat takana, en yhtään ole viime aikoina tämmöiseen tottunut.

Vähän ennen toisen kilometrin täyttymistä rinnalle puski sitten Kerosia kaksin kappalein. Niinpä vauhti alkoikin nousta, sykekin siirtyi sinne paljon kaivatulle MK-alueelle, ja pian Harpatti alkoi pudota porukasta. Puolimatkaan saavuttiin Harpatovitšin kanssa ajassa 9.18, mikä merkitsi km-vauhtia 3.47. Kääntöpaikalla huomasin, että Harpatti oli muutaman sekunnin päässä ja Kiptoo muutaman lisää.

Heti kääntöpaikan jälkeen Leevi kiihdytti ihan uudelle vaihteelle. Olin kovaan vauhdinpitoon tottumattomana tässä kohtaa jo lähtöönsä aika kovilla, käsistäkin alkoi olla tunto jo menetetty, mutta ajattelin että yritän nyt ainakin jonkin aikaa panna hanttiin. Muistan siinä ennen kolmen kilometrin täyttymistä miettineeni, että sen verran kovaa on tultu jo tähän asti, että hyvä treeni tästä on tullut joka tapauksessa, ei niin hirveästi haittaa vaikka lopussa tulisikin sitten kanttaus.

Satamaan saakka jaksoin pistellä Leevin rinnalla, mutta sitten oli pakko jäädä peesiin lepäämään. Rantaraitilla tein vielä pari yritystä nousta rinnalle, mutta ei niistä oikein mitään tullut, kaverilta löytyi aina uutta vastinetta. Lopulta kun matkaa maaliin oli enää puoli kilometriä, saatoin todeta että tää peli on hävitty, olin aivan satavarma että tälle kaverille en pärjää loppukirissä. Niinpä oli aika helppo antaa periksi siinä 300-400 metriä ennen maalia. Eroa syntyikin sitten peräti 12 sekuntia kun rallattelin mukavuusalueella maaliin. Toinen puolisko tuli silti hienosti 8.56, eli km-vauhdilla 3.38 ja keskisykekin oli ihan siedettävä 182. Koko homman aika siis 18.14, keskisyke 175 ja -vauhti 3.42. Maksimisyke 185, mitä voi pitää lähes siedettävänä ottaen huomioon loppukirittömyyden.

Jos tämä olisi ollut kauden tärkein kisa, niin olisi varmaan kyllä kyennyt roikkumaan mukana loppukiriratkaisuun asti, vaan siinä olisi tappio ollut edessä joka tapauksessa. Varmaan oli ihan hyvä ratkaisu jättää aivan viimeiset sekunnin nyt puristamatta, ensi viikon puolimaratoniin kun pitää säästää ne kovimmat paukut. Toivottavasti tästä nyt jotain säästyi.

Olihan se hienoa päästä näin aitiopaikalta seuraamaan miten Kerosten valtikka siirtyi uudelle sukupolvelle. :)

En tiedä sitten mitä pitäisi ajatella siitä että lähes täysin kylmiltään kuntoaan testaamaan lähteneet Kiptoo ja Harpatti jäivät vain parinkymmenen sekunnin päähän. Onhan se tavallaan vähän masentavaa, mutta toisaalta ei ihailemattakaan olla voi.

Mutta eiköhän tämä hyvä veto ollut tähän paikkaan!

Tänään jäljellä 25 päivää.

BB-viikko 11 ja elokuu

Bakkenin ohjelman 11. viikko tuli tänään valmiiksi ja samalla myös kuluvan vuoden kahdeksas kuukausi. BB-viikko meni aika lailla soveltaen, sillä tässä kohtaa Bakkenin speksissä olisi puolimaratonin kisa, joka omalla kohdallani tulee eteen vasta kahden viikon kuluttua. Tämmöistä tästä syntyi:

BB-viikko 11 (25.-31.8.):

ma: lepo
ti: 8 km kevyt
ke: 15 km, sisältäen tv-reipas 48 min (11,3 km)
to: 10 km kevyt
pe: 33,5 km pitkä
la: 12 heittoa keihäänheittoa + 5 km verryttelyjuoksua
su: 7,5 km kevyt
Yht.: 79 km + keihäskisa

Tähän viikkoon voin olla aivan tyytyväinen. Keskiviikon tv-reipas sujui radalla oikein mukavasta, jos kohta vauhti ei ihan sitä ollut mitä optimistisimmissa haaveissa olin kuvitellut. Perjantain pitkä oli raskas, mutta ei varsinaisesti vaikea. Lauantain keihäänheittokisa painoi jaloissa tänä aamuna, mutta luulen että huomenna se ei enää varsinaisesti paina. Tärkeintä on että mitään uusia vammoja ei ainakaan tullut.

Keppi lensi kisassa ihan kivasti. 400- ja 600-grammaiset sain ihan yhtä kauas kuin toissa kesänäkin, mutta 800-grammainen jäi ikävästi metrin lyhyemmäksi. En tiedä, mielestäni viimeinen heitto onnistui ihan hyvin, mutta jotenkin siinä kai sitten oli liian vähän puhtia takana.

Sitten vielä yhteenvetoa päättyneestä elokuusta:

- Juoksua 354 km / 32,5 h.
- Toiseksi eniten juoksua koskaan (376,5 km elokuussa 2008 ja 350 km elokuussa 2006).
- Ensimmäistä kertaa kuusi pitkää lenkkiä kalenterikuukauden aikana (26,3-33,3 km).
- Kuukauden kuusi pisintä lenkkiä yhteensä 175,5 km. Loput 21 lenkkiä yhteensä 178,5 km.
- Kolme lepipäivää (ensimmäistä kertaa viiteen vuoteen näin vähän).

Tuohan näyttää varsin hyvältä minun mittakaavassani! Monena vuonna juuri elokuu on paras treenikuukauteni, ja niin taisi käydä nytkin. Hyvin pitkälti voi sanoa, että työt Berliiniin on nyt tehty, sillä ainoa varsinaisesti vaativa jäljelläoleva harjoitus on Finlandia puolimarathon. On tuolla vielä yksi pitkä lenkkikin ja vitosen testijuoksua ja sellaista, mutta ei eivät ne enää tässä vaiheessa ohjelmaa paljon tunnu.

Vaikka kesä- ja erityisesti heinäkuu olivatkin huonoja, niin elokuu näyttää nyt siis menneen aivan putkeen. Tokihan siellä oli se yksi viikko mitä piti helpottaa aika lailla, mutta saattaa olla että sekin koituu vain eduksi.

Tässä tilanteessa kun ollaan, niin lienee selvää että jossain vaiheessa syyskuuta tulee flunssa, joka sotkee kaiken. Nähtäväksi jää missä vaiheessa.

Tulevalla viikolla koetan tehdä kovavauhtisen treenin heti maanantai-aamuna. Keskiviikkona on sitten R5 ja lauantaina pitkälenko. Muuten hissutellaan, pidetään lepilomaa ja hypistellään narukerää. Aika paljon jännittää tuon R5-testin tulos. Vaikka määrät ovat nyt olleet hyviä, niin pahaa pelkään ettei tehoja vieläkään irtoa. Mutta jos se yksi kova rykäisy vaikka avaisi hanat, ja Finlandiassa sitten irtoaisi.

Tänään jäljellä 28 päivää.

Polkuvuorijuoksukisa Siperiassa

Vietin heinäkuun Siperiassa ja tietysti halusin osallistua jonkinlaiseen juoksukisaan, enhän ollut koskaan ennen kisannut Aasiassa. Ensimmäiset pari viikkoa olin paikoillani Krasnojarskissa. Kävikin niin onnekkaasti, että maanmainiosta venäläisten juoksutapahtumien kalenterista probeg.org löytyi heinäkuun toiselle sunnuntaille merkattu kisa nimeltä Probeg-perehod "Krasnojarskie stolby". Erityisen ilahduttavaa tämä oli siksi, että olin myös edelliskesänä Krasnojarskissa, mutta jouduin matkustamaan muualle siksi viikonlopuksi kun tuo kisa järjestettiin. Mutta nyt pääsisin mukaan!

Krasnojarsk

Krasnojarsk ja Jenisei

Krasnojarsk on miljoonan asukkaan vilkas, moderni ja eläväinen teollisuuskaupunki eteläisessä Keski-Siperiassa. Itse asiassa se ei sijaitse varmaan kaukanakaan Venäjän maantieteellisestä keskipisteestä. Ilmasto on rajun mannermainen: talvet ovat hyytävän kylmiä, kesät kuivia ja kuumia.

Kevyenliikenteen silta Tatyševin saarelle

Kuumuutta lukuun ottamatta Krasnojarskissa on venäläiseksi suurkaupungiksi harvinaisen hyvät lenkkeilyolosuhteet. Jenisei-joessa on nimittäin kaupungin kohdalla suuri, 150 hehtaarin kokoinen Tatyšev-saari, joka on omistettu täysin ulkoilulle. Saaren toinen puolisko on rakennettu täyteen asfalttibaanoja ja erilaisia urheilukenttiä, toinen taas on lähes luonnontilaista metsikköä ja niittyä. Siellä riittää siis niin maantie- kuin maastojuoksuväyliäkin paineltavaksi eikä autoja ole lainkaan! Rakennettu puoli on kyllä iltaisin ja viikonloppuisin täynnä rullaluistelijoita, pyöräilijöitä ja kävelijöitä, mutta kyllä sinne silti hyvin sekaan mahtuu. Tämä on ehkäpä paras kaupunkipuisto mitä tiedän!

Kaupunkia halkoo maailman viidenneksi pisin joki, Jenisei, jonka rantatöyräät nousevat uljaan jyrkkinä niin, että kukkulat nousevat parin kilometrin päässä joesta noin puolen kilometrin korkeuteen. Oikealla rannalla kukkuloille on muodostunut taigan keskelle hämmästyttäviä, valtavia kivipaaseja ("Krasnojarskie stolby"), jotka lienevät kaupungin ykkösnähtävyys. Niille on perustettu jopa luonnonpuisto, johon on kuitenkin avattu polkuja ulkoilijoiden tallattavaksi.

Probeg-perehod "Krasnojarskie stolby"

Krasnojarskie stolby

Juoksukisan speksi oli, että luonnonpuiston sisäänkäynniltä juostaan 7,5 km ylämäkeen kohti kivipaaseja ja sitten sama takaisin. Olin ensisijaisesti hakemassa vitosen kisaa, joten harkitsin pitkään osallistumista lyhyemmällä ja tasaisemmalla kahden kilometrin reitillä juostavaan 6 km kisaan. Tulin kuitenkin siihen tulokseen, että kun tänne kerran olen tullut niin haluan toki kokea pitemmän reitin. Voinhan tehdä vaikka niin, että hölkkäilen ylämäkiosuuden rauhassa ja tulen sitten vasta alamäkeen kovaa.

Kisa oli alkamassa sunnuntaina klo 10. Jo koko viikko oli ollut valtaisan helteinen, mutta tästä päivästä oli tulossa koko kesän kuumin. Jo aamu oli hyvin lämmin, mutta onneksi pahin helle iskisi vasta puoliltapäivin. Kisa-ajankohta oli siis ihan järkevä. Kisatoimiston piti aueta yhdeksältä, mutta en löytänyt mistään ketään. Kun luonnonpuiston henkilökuntakaan ei tiennyt kisasta mitään, niin älysin viimein vilkaista kännykästäni kisan kotisivua. Siellä ilmoitettiinkin, että kisa oli siirretty viikolla myöhempään. Varmaankin helteisen sään takia, ajattelin. Ihan fiksu veto, mutta harmittihan se kun kisa jäisi taas väliin. Viikon päästä en enää mukaan pääse.


Gremjatšaja griva
Siirryin sitten lähimpään kahvilaan aamukahveelle miettimään päivän tekemisiä uusiksi. Sääennuste lupasi iltapäivälle 36 astetta varjossa + aurinkoista, joten paljoa ei varmaan jaksaisi tehdä. Siinä kahvia lipitellessäni tulin sitten vilkaisseeksi kisasivuja uudelleen, ja nyt huomasinkin että siellähän mainostettiin vaihtoehtoista kisaa tälle samalle päivälle! Kisan nimi oli  Gremjatšaja griva (tämä lienee kisareitillä olevien kukkuloiden nimi, kääntyy jotakuinkin jokiharjanteeksi) ja se näytti olevan aitoa polkujuoksua, järjestäjänä oli paikallinen rogaining-seura. Matkavaihtoehtoina olivat 7,5 km, 16 km ja 32 km. Tajusin, että tuollainen 7,5 kilometriähän olisi mulle juuri passeli! Lähtö olisi klo 12. Se tuntui ihmeen myöhäiseltä sään huomioon ottaen, mutta ajattelin että kyllä tuollaisen matkan aina jaksaisin juosta. Olin varautunut vain maantiejuoksuun, joten tossuvalikoimaksi mukana olivat vain siihen soveltuvat Sky Speedit, mutta kai niillä nyt maastorymystäkin aina selviää.

Startin odottelua

Pieni ongelma oli se, että kisapaikka oli ihan toisella puolen kaupunkia, parinkymmenen kilometrin päässä. Mutta laskeskelin että taksilla ehdin vielä mukaan, ja niinhän sitten olinkin perillä Vetlužankan hiihtostadionilla jo ennen klo 11:tä. Kisasivuilla ei mainittu jälki-ilmoittautumismahdollisuutta lainkaan, mutta toiveikkaana menin jonon hännille. Ja tokihan jälki-ilmoittautuminen 400 ruplan hinnalla onnistuikin, mainiota!

Mutta valitettavasti 7,5 km matkalle en voisi osallistua. Tilanne oli nimittäin sellainen, että sille matkalle oli ilmoittautunut ennakkoon vain naisia, lapsia ja vanhuksia. Kuka keski-ikäinen musikka nyt tuommoiselle matkalle lähtisi kun tarjolla on 16 ja 32 kilometriäkin! Ja uusia sarjoja ei numerolappujen jakaja enää voinut perustaa. Joten saisin kyllä juosta, mutta voin osallistua vain pitemmille matkoille. Tässä vaiheessa elohopea kipusi jo 30 asteen tuolle puolelle, eikä päätös ollut vaikea. Otin siis 16 kilometrin numerolapun.

Lähtötunnelmia

Startti vielä vähän viivästyi niin, että lähtöpaikalle metsän laitaan kokoonnuttiin vasta puoli yhden aikaan. Tässä vaiheessa lämpöä alkoi olla jo täydet 35 astetta ja keskipäivän aurinko porotti täydeltä terältä. Tuntui täydeltä hulluudelta lähteä juoksemaan kilpaa moisissa olosuhteissa, mutta kun ei kisan perumisesta tai matkojen lyhentämisestä mitään puhuttu, niin ajattelin että ei kai tässä sitten mitään. Koskaan ennen en ollut kisannut edes 30 asteessa, joten tulisi ainakin uusi kokemus.

Reittikartta

Reittikartta näytti hieman huolestuttavalta. Koko 16 kilometrin lenkki koostui oikeastaan pelkästään mäistä; nousua oli 770 metrin verran, ja laskua yhtä paljon. Korkeuseroa olisi 245 metriä. Aloin hahmottaa, että tässähän on kyse ihan täysimittaisesta vuorijuoksusta. 35 asteen helteessä! Toki osa reitistä kulki kaikeksi onneksi metsän varjoissa, mutta ainakin puolet oli silti täydessä auringonpaisteessa. Seitsemän kilometrin paikkeilla oli sentään yksi juoma-asema, mutta se oli ainut koko reitillä. Itselläni oli mukana 6 desin juomapullo, sillä oli pärjättävä. Ajattelin ettei kilpajuoksua tällä kelillä ole mitään järkeä harkitakaan. Päätin hölkkäillä ainakin ensimmäisen kympin rauhallisesti ja tulla sitten lopun kovaa.


Matkaan

Allekirjoittanut alkukilometreillä

16 ja 32 kilometrin menijät starttasivat yhtaikaa, edellistä lähti taivaltamaan 35 juoksijaa ja jälkimmäistä 16. Pisimmän matkan juoksijoiden reitti oli kaksi kertaa sama 16 kilometrin reitti, joka meillä oli kierrettävänä kerran. Lyhimmän matkavaihtoehdon 13 juoksijaa lähtivät sitten vähän meidän peräämme omassa lähdössään.

Alkunousua

Ensimmäiset kilometrit juostiin pääosin metsän suojassa hyväkuntoisella, mutta kapealla polulla, johon mahtui 1-2 juoksijaa rinnakkain. Polun kunto oli todellakin nautinnollinen, sitä oli ilo juosta kun siinä ei ollut juuri minkäänlaista kivikkoa tai juurakkoa eikä märkyyttäkään. Kuumuus tuntui jo ikävältä, mutta ei sietämättömältä. Muistan ajatelleeni, että eihän tämä nyt niin paha rasti olekaan. Melkein teki mieli kiihdyttää vauhtia.

Ensimmäiset lähes neljä kilometriä olivat jatkuvaa loivaa ylämäkeä. Rauhallisestikin ottaen sykkeeni pyöri anaerobisissa lukemissa, 150-160:ssa, vauhti oli sellaista 7 min/km. Nämä kilometrit olivat selkeästi kisan miellyttävin vaihe. Vettäkään ei tarvinnut säännöstellä, kun jo 7 km kohdalla oli odottamassa tankkauspiste.

Nikolajevskaja Sopka

Neljännen kilometrin täyttyessä saavuimme Nikolajevskaja Sopka -kukkulan huipulle, josta oli hulppea näköala kohti Jeniseitä. Pysähdyin ihailemaan sitä ihan valokuvan ottamisen verran ja säntäsin sitten alamäkeen muiden perään. Tässä vaiheessa tultiin ulos metsästä täyteen auringonpaisteeseen. Alun loivasti mutkittelevaa alamäkeä oli vielä ihan kiva tulla alas auringossakin, mutta pian reitti ohjautui menemään erittäin jyrkkää rinnettä suoraan alas. Tuota mäkeä en maantielenkkareillani voinut kuvitellakaan juoksevani, kävellenkään en päässyt sitä pystyssä pysyen alas. Jotenkin kuitenkin mäen juurelle lopulta vahingoittumattomana selvisin, mutta kyllä siinä aika eriskummallisia koreografioita vaadittiin.

Alas Nikolajevskaja Sopkalta

Tämän jälkeen käytiin vielä pienemmän kukkulan päällä ennen kuin laskeuduttiin sieltä 6,7 km kohdalla odottaneelle huoltoasemalle, jonne saavuin 49 minuutin ajassa. Keskivauhtini oli tässä vaiheessa noin 7.30/km. Alamäkien jälkeen se siis hidastui alun ylämäkiosuudesta! Kaikesta huolimatta syke pysyi alamäissäkin anaerobisella puolella.

Otin juomapisteen virkistystauon pitemmän kaavan mukaan, vietin siinä 2-3 minuuttia. Join urheilujuomaa useamman mukillisen ja napsin kaikkia muitakin tarjollaolleita eväitä. En nyt enää muista mitä kaikkea siellä oli, mutta ainakin jotain hedelmiä ja glukoositabletteja. Ne oli varmaankin ensisijaisesti 32 kilometrin menijöille tarkoitettu, mutta ystävällinen talkooväki lupasi että saan ottaa kaikkea niin paljon kuin haluan. Täyttäessäni vielä kuuden desin juomapulloani urheilujuomalla tuli paikalle yksi juoksija, jolla ei ollut mitään juomaa itsellään mukana ja joka ei myöskään pysähtynyt millään lailla tankkaamaan. Huusi vaan perään että hyvin kulkee! Oli ihan ällikällä lyöty, meinaako tuo todella juosta koko reitin ilman tipan tippaa?


Toinen puolisko
Matka jatkui taas reippaaseen, mutta juostavaan ylämäkeen. Heti juottopisteen jälkeen kuumuus hyökkäsi päälle täydellä vyöryllä. Kadutti saman tien etten ollut kehdannut tuhlata juoma-aseman vettä pään kasteluun. Olihan kyllä luvattu, että kaikkea saa käyttää rajattomasti, mutta ajattelin että – venäläisen mielenlaadun tuntien – se ei välttämättä tarkoita sitä että vettä myös toisen kierroksen juoksijoille varmasti riittäisi.

Päässä kuumotti ihan hirvittävän paljon. Mutta ei kauaskaan tarvinnut raahautua, kun etuoikealta alkoi kuulua juoksevan veden ääni! Kävi jo mielessä että houreilenkohan omiani, mutta ei, kyllä siellä jossain ihan selvästi puro solisee. Päätin poiketa reitiltä ja käydä kastautumassa siinä, vesi olisi varmaankin jäätävän kylmää ja tuntuisi taivaalliselta. Juostuani vähän matkaa ääntä kohti tajusin kuitenkin, että välissämme oli hyvin tiivis pöheikkö. Alueella on valtavasti punkkeja, joten en kerta kaikkiaan uskaltanut lähteä raivaamaan tietäni pöheikön läpi. En tiedä olisinko siitä päässytkään, sen verran tiivis se oli.

Löysin kuitenkin kiertotien, jonkinlainen poluntapainen johti sieltä solinaa kohti. Sekin kuitenkin päätyi aikamoiseen pöheikköön sekä jyrkkään alamäkeen, ja kun lisäksi näytti että veden ääreen lienee vielä joka tapauksessa useamman minuutin matka, päätin lopulta sitten kuitenkin antaa asian olla ja kääntyä takaisin.

Pian sain sitäkin päätöstä katua.

Ylämäkeen kohti Vidovkaa

Harharetkeeni meni aikaa semmoinen kaksi minuuttia. Kun palasin reitille alkoi armottoman jyrkkä ylämäki. Vauhtini näyttää pudonneen tässä lähes 30 minuuttiin per kilometri. Hetken aikaa olin epävarma pääsenkö huipulle kävellenkään. Kyllä olisi purossa viilenneenä kelvannut tätä kavuta, mutta nyt työstäminen oli kyllä kauhean vaikeata. Mäen loppupuolella ohitin yhden kilpailijan, jota yritin ohimennessäni (hämmästyttävää että joku pystyi etenemään vielä hitaammin) vähän jututtamaan. Viisikymppisen miehen katse oli lasittunut, mutta kyllä hän jotain pystyi vastaamaan. Hetken mietin pitäisikö hänen nousuaan jäädä valvomaan, mutta ei tilanne niin pahalta kuitenkaan vaikuttanut, joten jatkoin omaa tahtiani.

Seuraavista kilometreistä minulla ei ole kauhean tarkkoja muistikuvia. Välillä mentiin ylä- ja välillä alamäkeen. Maasto oli välillä täysin juostavaa ja välillä juuri ja juuri käveltävää. Välillä oltiin auringossa ja välillä varjossa. Aloin tajuta, että minulla menee juoma-asemalta maaliin reippaasti toista tuntia, joten kuuden desin juomapullo oli auttamatta aivan liian pieni. Juoda olisi voinut oikeastaan koko ajan. Yritin edes vähän säännöstellä nestettä, mutta tulin kuitenkin hörppineeksi sitä vähän liian nopeasti. Yksi syy tähän oli se, että olin jotenkin tullut siihen käsitykseen että 10,5 kilometrissä olisi vielä toinenkin juottola, mutta eihän siellä mitään ollut.

Reitin kovimman ylämäen kuitenkin muistan, se oli 11. kilometri. Olin jo edellisessä nousussa ohittanut pari väsähtänyttä (toinen taisi olla se, joka ilman juomia suhahti juoma-asemalla ohi). Jyrkän laskun jälkeen lähdettiin sitten tähän tiukimpaan nousuun kohti Vidovkan kukkulaa. Koko kilometri oli jyrkkää nousua metsän laidassa ilman varjoa. Sain siihen kulumaan yli 17 minuuttia keskisykkeellä 163. Mäen varrella ohitin taas yhden väsähtäneen. Tämä oli löytänyt varjoa yhden puun takaa ja nojaili siinä puuta vasten. Jouduin taas miettimään pitäisikö pysähtyä auttamaan, pitäisikö tarjota juotavaa. Juomani oli kuitenkin jo aivan vähissä, joten paljon sitä ei olisi pystynyt antamaan. Tiesin myös, että heti takanani tulee ainakin kolme kilpailijaa, joten päädyin sitten kuitenkin jatkamaan matkaa. En tiedä, tyyppi oli toki kyllä tajuissaan, mutta sen verran heikossa hapessa että näin jälkeenpäin ajatellen kaduttaa. Kyllä olisi pitänyt pysähtyä.

Uuvahtanut mäessä

Olin sen verran uuvuksissa itsekin (eka kymppihän piti ottaa kevyesti ja sitten rullailla loppukiriin, hehheh) että arviointi- ja päätöksentekokyky eivät olleet enää ehkä ihan priimaa. No, raahauduin kuitenkin mäen päälle, jossa ohitin vielä yhden kilpakumppanin.

Reitin viimeiset viisi kilometriä olivat onneksi ylivoimaisesti vauhdikkaimmat. Vaikka juotava loppuikin ja vaikka rasitus alkoi painaa, niin alamäkivoittoisella osuudella kykenin pitämään ihan kelpoisaa vauhtia vaikka vilunväreet jo alkoivat kiusata matkantekoa, sen verran paljon rupesi nestehukkaa olemaan. Matkamittarista voi lukea lopun kilometriajoiksi 6.12, 5.08, 5.54, 5.02 ja 4.20. Hienoisen loppukirin siis pystyin kuitenkin kehittämään vaikka ei nyt ihan sellaista vitosen kisan korvaajaa mitä olin kaavaillut. Lopussa meinasi tulla jopa ihan kirikamppailukin, mutta onneksi sain sen ratkaistua jo parisataa metriä ennen maalia edukseni.

Reittikartta ja kilometriajat

Maalissa

Sykekäyrä punaisella, vauhtikäyrä harmaalla

Loput treenidatat ovat osoitteessa https://www.polarpersonaltrainer.com/shared/exercise.ftl?shareTag=c9167a4232511d1c46dcad4d9e2f9f24.

Aikaa tuhraantui 2:08 tuntia ja reitin pituudeksi järjestäjät julistivat 16,8 km. Omaan mittariini tuli kyllä vain 16,2 km ja siinäkin on puroseikkailustani parisataa metriä ylimääräistä. Kilometrivauhti oli omassa mittarissa tasan 8 min/km ja keskisyke 157. Kyllähän tämä olisi hieno reitti juostavaksi ollut parikymmentä astetta viileämmässä kelissä, mutta ehkä sillä näinkin ainakin jonkinlainen treenivaikutus oli, jos nyt jotain positiivista on haettava. Onneksi ei sentään tarvinnut lähteä toiselle kierrokselle kuten joidenkin muiden! En ikimaailmassa olisi selvinnyt siitä ainakaan vaaditussa aikataulussa.

Maalissa olin tosi vihainen. Kisan järjestämisessä tämmöisissä olosuhteissa ei ollut mielestäni kerta kaikkiaan pienintäkään järkeä. Ehdottomasti olisi ainakin pitänyt lyhentää matkoja, minusta kaikki olisivat voineet juosta sen 7,5 km. Sen tuolla sentään pystyi järkevästi suorittamaan. Avauduinkin asiasta heti maaliin saavuttuani siinä päivystäneille ajanottajille (samat jotka jakoivat lähdössä numerolappuja). Näin pitkä ja vaativa kisa tämmöisissä olosuhteissa oli minusta hengenvaarallinen, minkä ihan suoraan sanoin. Vastaus: "Se on ihan oma valinta jos osallistuu! Ja saihan matkaksi valita 7,5 km kuka halusi!"

Joo, oma valinta oli, en vain älynnyt että reitti olisi näin vaativa enkä ylipäätään tiennyt millaista on juosta kilpaa 35 asteessa. Ja joo, 7,5 kilsalle sai osallistua kuka halusi, kunhan oli ilmoittautunut etukäteen. Minullahan sitä mahdollisuutta ei ollut.

Seuraavaksi join pari litraa vettä ja painuin jääkylmään suihkuun (muunlaista vettä sieltä ei tullutkaan). Ei ole kylmä vesi koskaan tuntunut niin hyvältä! Seisoin huumaantuneena kylmän veden alla pari minuuttia, mikä elvyttikin aika lailla. Lopulta palauduin otatuksesta ihan normaalisti, mikä oli yllätys. Pian kävinkin jo pyytämässä järjestäjiltä anteeksi jyrkkää palautettani, hyvin he onneksi tilanteen ottivat ja erosimme ystävinä.

Palkintojenjako

Jälkihoitoa
Kävipä vielä niin hassusti, että sijoituin surkealla ajallani sarjassani kolmanneksi (viidestä osanottajasta) ja pääsin palkinnoille. Siinä palkintojenjaossa vähän ihmettelin kun kahdelle paremmalle annettiin vain mitali, mutta minä sain myös tavarapalkinnon. Oletin, että kai tämä on sitten jonkinlainen sisupalkinto kisan ainoalle ulkomaalaiselle osanottajalle. Vasta paljon myöhemmin huomasin, että mitalissanihan lukeekin "1. palkinto". Sainkin siis ilmeisesti vahingossa voittajalle tarkoitetun termosmukin...

Oman sarjani tulokset

Ennen pakenemista kisapaikalta jututin vielä muutamaa kilpakumppania. Kyllä hekin myönsivät, että vähän lämmintä oli, mutta ei asia heitä suuremmin tuntunut haittaavan. Taitaa siperialainen mentaliteetti olla vähän vähemmän pullamössöinen kuin tämä oma...nämä kaverit ovat monenlaisiin vaikeuksiin tottuneet eivätkä hevillä valita. Kisan vanhin osanottaja oli 78-vuotias ukko, joka oli ilmoittautunut 32 kilometrille. Hän sentään oli keskeyttänyt puolimatkassa, mutta on siellä esim. yksi kuusikymppinen kiertänyt kaksi lenkkiä ajassa 4:45 ja eräs 73-vuotias yhden lenkin ajassa 2:28. Nopeimmalla on 16 kilometriin mennyt puolitoista minuuttia yli puolentoista tunnin, keskivauhti on siis n. 5.30/km. Nuorin osanottaja oli 10-vuotias tyttö, jolla meni 7,5 kilometriin (lopulta virallisesti 7 km) 35 minuuttia. Pahimmat mäet eivät tosin osuneet tuon lyhimmän matkan reitille. 16:sta 32 km matkalle startanneesta 12 juoksi maaliin asti, nopein ajassa 3:28(!), hitain 5:51.

Erityisen hauska yhteensattuma tosiaan oli, että kisa sattui juuri kesän kaikkein kuumimmaksi päiväksi. Niin kuin tämä ei riittäisi, niin lähtökellonaika piti vielä olla sellainen, että se oli vuorokauden kaikkein kuumimpaan aikaan. Muutenkin sääolot suosivat nimenomaan tätä ajankohtaa, sillä juuri saapuessani maaliin kaupungin ohi meni ukkonen, joka hetkellisesti pudotti lämpötilaa muutaman asteen. Parempaa rakoa kisalle ei kerta kaikkiaan olisi voinut olla!

Kisapäivän säädata

Kyllä tämä uutta perspektiiviä antoi kuumassa kelissä juoksemiseen, kun mitään näin äärimmäistä ei ollut tullut aiemmin kokeiltua. En olisi uskonut että parin tunnin kestoinen juoksukisa voisi olla suorastaan hengenvaarallinen. Eihän tuossa mitään ongelmaa ollut jos oli juomaa mukana, mutta aika moni siellä pisteli kuivin suin menemään. Toki osalla oli ihan kunnon juomareput. Vähän tuli mieleen kuvaukset Pariisin 1924 olympiakisojen maastojuoksusta, jossa 39 asteen helteessä suurin osa juoksijoista pyörtyi kesken kisan. Vaikea on ymmärtää miten aavikkoultraajat selviytyvät urakoistaan, joskin onhan heillä sentään ihan kunnolla nestettä mukana eivätkä tehot liene kovin korkealla. Mutta silti.

Siitä pitää kyllä antaa tunnustus järjestäjille, että reitti oli merkitty erinomaisesti! Minkäänlaista vaaraa eksymiseen ei ollut.

Melkoinen sesonki Krasnojarskin juoksumaailmassa oli juuri tuolloin kun siellä oleilin. Viikko tämän polkujuoksun jälkeen järjestettiin sitten se Stolbyn ylämäki-alamäkijuoksu, ja vielä viikko siitä niin oli toinen Krasnojarskin puolimaraton, joka on osuvasti nimetty: "Heinäkuun helteet". Sattui niinkin, että tulin vielä päiväksi käymään Krasnojarskissa juuri tuona päivänä, mutta juna saapui sen verran myöhään että puolimara oli jo juostu.

Lopuksi vielä GPS Visualizerin laatima korkeuskäyrä:

Korkeuskäyrä

Nytpä on sitten siperialainen vuoripolkujuoksukisa koettu!