Tilinpäätös

Palaan vielä kerran epäströmsömäiseen päivään 14.5.2014. Kun mietin vaisuun lopputulokseen päätynyttä juoksua, niin pitää varmaan etsiä jotain tekosyitä miksi juoksu ei sujunut paremmin. Mutta ensin haluan kerätä kuitenkin syitä, jotka tukivat mahdollisuutta tavoitteenmukaiseen tulokseen:

• Sää oli lähes täydellinen. Lähdössä lämpöä oli 11 astetta, maalissa ehkä 15. Tuulta oli niin vähän, että ei sitä edes huomannut. Aurinko kyllä lämmitti n. kahden tunnin juoksemisen jälkeen jonkin verran, mutta ei se siinä vaiheessa enää millään muotoa haitannut.
• Treenit olivat menneet hyvin. Vaikka lihaskunto olikin tullut laiminlyötyä, niin itse juoksutalvi oli yksi parhaista mitä olen koskaan tehnyt. Kun treeni vielä nimenomaan tähtäsi maratonille, niin kunnon piti oleman kohdillaan.
• 4,3 kilometrin mittaisella reitillä huoltopöytä tuli tasaisin väliajoin, mikä helpotti kilpailunaikaista tankkaamista. Sain käyttää sekä tuttua geeliä että tuttua urheilujuomaa. Sanoisin, että juominen ja energian nauttiminen onnistuivat nappiin.
• Sain aikaerosta ja aikaisesta kisastartista huolimatta nukuttua hyvin kilpailua edeltävät yöt.
• Onnistuin pitämään aamupalan maltillisena. Myös hiilihydraattitankkaus mielestäni onnistui hyvin.
• Kisassa oli hilpeä tunnelma ja muut juoksijat kannustivat ansiokkaasti.
• Alkuvauhti oli oikea, löysin oikean rytmin heti ensimmäisestä kilometristä lähtien.

Kun Strömsössä ei kuitenkaan oltu, niin jotain selityksiä pitää pystyä kehittämään myös sille, miksi tulos jäi odotettua vaisummaksi:

• Reitti oli ihan aidosti mäkinen. Tiesin, että se on vähän kumpuileva, mutta yllätyin kumpuilun määrästä. Edellisessä postauksessa laskeskelin, että viitisen minuuttia lisää aikaa voinee pistää tämän piikkiin.
• Juoma-asemilla piti pysähtyä seisoskelemaan. Tämä söi aikaa n. kaksi minuuttia.
• En malttanut levätä tarpeeksi kilpailua edeltävinä päivinä Bostonissa. On vaikea sanoa miten paljon jalkojen kohtuuttoman kovasta väsymyksestä menee tämän piikkiin ja miten paljon vain yksinkertaisesti hiilareiden loppumisen sekä miten paljon huonon lihaskunnon. Ei niistä tallustelluista tunneista nyt ainakaan hyötyä kuitenkaan ollut.
• Kolme päivää ennen kisaa iski pieni vilustuminen, jonka pahin vaihe ehti kyllä mennä ohi ennen kisaa. Yskää oli kuitenkin vielä päällä ja kurkku tuntui vähän oudolta. Voi olla, että tämä ei lopulta adrenaliini- ja endorfiinihuuruissa vaikuttanut itse kisassa mitään, mutta on se saattanut tuoda sen verran flegmaattisuutta suoritukseen, että vauhti alkoi hidastua yllättävän aikaisin.
• Alun eksyminen ja kolmen ylimääräisen kilometrin juokseminen vaikutti henkisesti yllättävän paljon. Vaikka en sitä varsinaisesti murehtinutkaan, niin tuntuu että siitä tuli sellainen asenne jälkipuoliskolle ettei nyt tänään jaksa ihan viimeisen päälle tosissaan yrittää. Sitten kun vauhti alkoi lipsua ali tavoitteen, niin oli helppo antaa sen lipsua vähän reilumminkin sen ali.
• Kiriapua ei ollut yhtään. Siinä vaiheessa kun väsy iskee, auttaisi kummasti kun olisi muita juoksijoita suunnilleen samassa vauhdissa.

Sitten voisi vielä listata juhlamaratonmatkan plussat ja miinukset. Ensin miinukset:

• Eksyin reitiltä.
• Aikatavoite ei täyttynyt.
• Tilaisuus oli ainutkertainen eikä sitä voi siis toistaa.
• Rahaa paloi aika paljon. Erityisen mielenkiintoista on, että tällaisen pikkutapahtuman järjestäminen aamuvarhain muuten lähes autiossa kaupunginpuistossa on niin kallista, että osallistumismaksu oli pitkälti toista sataa dollaria. Mutta itselläni toki suurin osa rahoista meni ihan muuhun: lennot 480 euroa, majoitukset 200 euroa.

Ja lopuksi plussat:

• Eksyin reitiltä.
• Oli hauskaa juosta, etenkin kun tämä on ollut suunnitteilla jo vuosikaudet.
• Tapasin jännittäviä persoonia, jotka muistuttivat monessa suhteessa paljon suomalaisia maratonkeräilijöitä. Täällä oli kuitenkin myös puolimaratonkeräilijöitä, jotka olivat vähän omanlaistaan porukkaa.
• Onnistuin selättämään 29-32 km välillä vasemman etureiden väsymisestä johtuneen vauhdin selvän hidastumisen.
• Voitin kisan.
• Maratonpuisto oli kiva paikka Atlantin rannalla ja sääkin suosi.
• Vilustuminen ei estänyt juoksemista, mikä olisi ollut todella raskas pettymys.
• Ilahdutin ihmisiä tarinallani siitä, miksi olin paikalla. Vaikka amerikkalaiset eivät oikein ymmärräkään kilometrien ja metrien päälle, niin kyllä maratoonarit sentään maratonin mitan tietävät.
• Tuli käytyä varsin erikoisessa maratontapahtumassa, johon ei ikimaailmassa muuten olisi tullut mentyä.
• Sain hienon paidan, ja mitalikin on ihan vaikuttavan kokoinen.

Eiköhän tämä projekti ollut tässä. Seuraavaksi käyn kolmen tunnin alituksen kimppuun Berliinissä ja pidän tätä blogia hengissä ainakin sinne asti.

Tänään jäljellä 127 päivää.