Lentävä lähtö kohti länttä

On aika siirtyä länteen. Tänään lennähdän Lontoon kautta Bostoniin, jossa viimeistelen maratoniskua muutaman päivän. Saavun Bostoniin perjantai-iltana, ja lauantai-aamuna alkaa heti maratontankkaaminen. Ajattelin, että on varminta ottaa tankkausjuomajauhe Suomesta mukaan niin ei tarvitse sitä alkaa perillä haeskella. Ajattelin myös, että on kätevää jakaa jauheet jo kolmeen annospussiin, jotka nautin sitten yhden per päivä. Täyttelin pussit ja olin sujauttamassa niitä rinkkaan, kun tajusin, että en ehkä välttämättä sittenkään ole ylen halukas lentämään Yhdysvaltoihin tämmöisten matkatavaroiden kanssa:

Puhtaat jauhot pussissa

Joten kaadoin jauheet takaisin alkuperäispakkaukseensa ja tuuppasin sen reppuun sellaisenaan. Kaipa sekin voi immigraatiossa kysymyksiä herättää, mutta jotenkin tunnen oloni silti viattomammaksi, puhtoisemmaksi näin. :)

Icelandairin lentäjät järjestivät voitonpäivän kunniaksi lakkoyllätyksen, jonka ansiosta Rekjavíkin kautta olleet lentoni peruttiin. Onneksi tilalle järjestyivät kuitenkin uudet lennot Finnairilla ja BA:lla Lontoon kautta lähes samalla aikataululla, joten tappiokseni pitää kirjata vain se, että joudun istumaan lentokoneessa hieman toista tuntia pitempään, sekä se, että rauhallisen Reykjavíkin kentän sijaan joudun operoimaan Heathrow'n tohinassa.

Bostonista löytyi lenkkiseuraakin sunnuntaiksi, kun parin kilometrin päässä omasta majapaikastani asuva KTz lupautui viimeistelylenkille mukaan. Hauskaa!

Tänä aamuna (ääriharvinainen treeniajankohta!) oli treeniohjelmassa vielä neljä viiden minuutin mittaista maratonvauhtista vetoa, jotka toteutin Eläintarhan kentällä. Tässä legendaarisessa urheilupyhätössä en koskaan ennen ollut juossutkaan, en edes käynyt! Hienohan siellä oli juosta, Paavo Nurmen kuvat silmissään. Maalaiselle oli vähän outoa, kun kentällä oli aamukahdeksan ja -yhdeksän välillä todella vilkasta. Koululaisryhmiä oli monenlaisia: liikunnasta kiinnostumattomia yläkoulutyttöjä innokkaine opettajineen, Cooperin testiä raahautuvia samanikäisiä tyttöjä, lukioikäisiä suunnistajapoikia ainakin valmistautumisen professionaalisuuden määrästä päätellen valmistautumassa johonkin kovaan koitokseen.

Vedot menivät oikein kivasti. Viisiminuuttisten keskivauhdit ja loppusykkeet olivat 4.12/150, 4.10/154, 4.08/156 ja 4.06/157. Bakken väitti, että nämä vedot menisivät suunnilleen sykkeellä 155-160, mikä siis toteutui. On se viisas mies. Silloin kun olen omilla ohjelmillani valmistautunut maralle, niin olen juossut viikkoa ennen kisaa 3*3 km kisavauhtia. Nyt tuli siis 4*1,2 km viisi päivää ennen. Saapa nähdä onko tämä nyt sitten parempi.

Mikä tässä nyt eniten huolettaa maratonin suhteen ovat nuo jalat. Tuntuu, että ne eivät millään meinaa palautua kuukauden takaisesta pienestä ylirasitustilasta, kun edelleen väsyvät niin kovin helposti. Pelkään pahoin, että kisassa ne ovat jo puolimatkassa niin uuvuksissa että loppu menee pahasti raahautumisen puolelle. Lisäksi huolestuttaa vähän se, että pohkeet eivät oikein tunnu tottuvan noihin kisakenkiin. Oiten lenkin pohjejökki oli ihan legendaarinen, ja sen jälkeenkin kaikissa kisakengillä tehdyissä treeneissä (tätä tämänaamuista lukuun ottamatta) on pohkeissa ollut tuntemuksia. Ja pohkeethan ne ovat kaikilla aiemmillakin kisavauhtisilla maratoneilla olleet ne, jotka ovat enemmän tai vähemmän krampanneet.

Kyse lienee siis vain siitä, onko 14.5.2014 isojen vai pienten pohjekramppien päivä.

Tänään jäljellä 5 päivää.