Arvaa loppuaikani Red Island Marathonilla 14.5.2014:

Virallinen loppuaikani Red Island Marathonilla oli 3:17.50. Eksyin reitiltä ja juoksin pari kilometriä ylimääräistä. Maratonin täyttyessä väliaika omassa kellossa oli 3:06.30. Uskolliset lukijani jaksoivat luottaa itseni tavoin kolmen tunnin alitukseen. Vain 7 % osasi ennakoida, että päällitän jopa 3:05. Kiitos luottamuksesta! Seuraavaksi hyökkään kolmen tunnin rajan kimppuun Berliinissä 28.9.2014.

tiistai 25. helmikuuta 2014

Jökki mikä jökki

Teivo teki sellaisen pohjejökin, että pakko oli eilen jättää juoksumatolle menemättä ja pitää lepopäivä. Edes normaali kävely ei sujunut, joten ei tehnyt mieli koettaa mitä juokseminen saisi aikaan. Onneksi mulla on viikko löysää tässä Bakken-ohjelmassa, joten väliinjääneen treenin pystyy mahdollisesti tuonnempana jopa vetämään läpi. Muutenkin varmaan ihan hyvä raskaan viime viikon jälkeen, että tulee nyt kunnolla levättyä == kolme päivää. Tosin tänään tulee keilailutreenit, mutta en laske sitä treeniksi, sillä kerran mittasin keilaradalla keskisykkeeksi 71 ja maksimiksi 90.

Kun en kerran päässyt treenaamaan niin laadin aikani kuluksi sitten tilaston siitä, monessako juoksukilpailussa tai kilpailunomaisessa otatuksessa olen minäkin vuonna ollut mukana. Tästä vuodestahan on nyt tulossa todella hiljainen tällä saralla, kun Bakken ei paljon kisoihin päästä. Mutta näin aikaisempina vuosina:

1993: 3
1994: 6
1995: 8
1996: 5
1997: 1
1998: 4
1999: 8
2000: 2
2001: 17
2002: 14
2003: 14
2004: 21
2005: 15
2006: 16
2007: 21
2008: 25
2009: 28
2010: 15
2011: 18
2012: 27
2013: 22

Mielenkiintoinen havainto tässä on se, että parhaina vuosinani 2008-2009 on kisoja ensimmäiseksi ja kolmanneksi eniten. Ehkä Bakken on sittenkin väärässä ja pitäisi kisailla enemmän?

Tänään jäljellä 78 päivää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti