Arvaa loppuaikani Red Island Marathonilla 14.5.2014:

Virallinen loppuaikani Red Island Marathonilla oli 3:17.50. Eksyin reitiltä ja juoksin pari kilometriä ylimääräistä. Maratonin täyttyessä väliaika omassa kellossa oli 3:06.30. Uskolliset lukijani jaksoivat luottaa itseni tavoin kolmen tunnin alitukseen. Vain 7 % osasi ennakoida, että päällitän jopa 3:05. Kiitos luottamuksesta! Seuraavaksi hyökkään kolmen tunnin rajan kimppuun Berliinissä 28.9.2014.

keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Warwick, there I go

Huomenna se sitten alkaa, Bakkenien ensimmäinen oikea viikko. Pikkuisen meinasi leuka loksahtaa kun katsoin etukäteen mitä siellä on tuloillaan: kolme tehoharjoitusta! Eikä seuraavalla viikolla yhtään helpota. Nyt olen ainakin tyytyväinen, että sentään tein ne valmistautumisviikot, kylmiltään tuo olisi kohtuullisen tiukka aloitus. Alustavasti näyttäisi, että joudun aikatauluttamaan nuo kolme kaikki kahden päivän välein, saapa nähdä miten homma luonaantuu. Tämä viimeinen valmistautumisviikko muuten nosti kilometrit jo sentään 54:ään, lähinnä siksi että treenien lukumäärä vakioitui nyt viiteen.

Tänään oli periaatteessa lepopäivä, mutta ajattelin että kahvakuulailutuntihan ei varmaan sellaista sotke. Onneksi valitsin riittävän köykäisen kuulan, niin ei se kauhean raskaaksi käynytkään. Lihaskuntotreeniksi harvinaisen mukavaa sen kuulan kanssa on touhuilla, voisi harkita ottaa ihan vakio-ohjelmaankin.

Ja nythän on sitten niin, että taidan tosiaan joutua luovuttamaan maratonvaihtoehtojen etsimisen. Ainoa päivämäärällä 14.5.2014 järjestettävä maraton, jonka olen löytänyt, on nimeltään Red Island Marathon ja se järjestetään Yhdysvalloissa, Rhode Islandin osavaltiossa, Warwickin kaupungissa. Mutta en valita: pitää olla tyytyväinen, että edes joku on maratonin asiakseen ottanut tuollakin päivämäärällä järjestää! Vähän etäällähän tuo on, mutta enpä ole seuduilla koskaan käynyt, joten mikäs sinne Bostonin kylkeen on lähteissä.

Olisi siellä kai kevällä vähän isompaakin maratonia tarjolla, mutta tällainen alle sadan osanottajan pikkukisa sopii juuri hyvin minulle. Pitänee lähettää ilmoittautuminen jo tänä iltana, sillä tuo sata on todellakin osanottajakatto ja nyt näkyy olevan ilmoittautuneita jo 94! Viime vuonna kisa järjestettiin ensi kerran ja silloin mukana oli 39 juoksijaa, joten tapahtuman täytyy olla hyvä kun kasvu on noin huikeaa. Toivottavasti paikka on nätti, sillä sama reitti pitää kiertää yhdeksän kertaa, jotta maraton tulee täyteen. Reitti lienee ihan suht nopea, ainakin siellä joku on kolme tuntia saanut viime kerralla alitettua.

Tuollahan olisi mahdollisuus tehdä pitempikin maratonsarja, sillä näyttävät järjestävän maanantaista perjantaihin pitkin Uutta-Englantia viisi maratonia viidessä päivässä, kaikki eri osavaltioissa. Sunnuntaina on vielä ilmeisesti yksi lisää alueen kuudennessa osavaltiossa. Mutta luulenpa, että minulla jo pelkkä siirtyminen paikkakunnalta toiselle ja majoitusten säätäminen kävisi sen verran hankalaksi, että moinen kiertue ei kiinnostaisi, vaikka fysiikka sillä tasolla olisikin että tuollaisen suorittaminen olisi mahdollista.

Hieno idea kuitenkin tämmöinen kiertue, ilman sitä ei tuollakaan keskellä viikkoa maratonia juostaisi!

Tänään jäljellä 119 päivää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti